Liian suuret luokkakoot perusopetuksessa?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Vastikään eronneen opetusministeri Sarkomaan puhetta Perusopetuksen ryhmäkoot eroavat suuresti.

Vantaalla näyttää olevan isot ryhmäkoot.
"Kymmenestä suurimmasta kaupungista isoimmat opetusryhmät luokilla 1-6 ovat Vantaalla, jossa opetusryhmien keskikoko on 23,04"

Ei tarvitse olla mikään erityisvälkky ymmärtääkseen että suuri lapsijoukko on hankalampi opettaa ja muutenkin pitää virkeänä ja innostuneena opetuksesta. Pelkkä ryhmäkoko ei tietenkään ratkaise kaikkia niitä ongelmia, mitä opetukseen ja muuhun siihen liittyvän sisältyy, mutta se on melkoisen merkittävä. Yhtä merkittävä, kenties vielä merkittävämpi on opettajapersoonan ammattitaito. Oppilasaines ratkaisee myös sen tarvitaanko lisäapua erityisopetuksessa tai oppilashuollossa.

Kuitenkin, kun perusoletus on ettei opettajan virkoihin ihan keitä tahansa pestata, että pääsääntöisesti opettajat ovat ammattitaitoisia, oletettavaa on, että esmes kymmenen, maksimissaan kahdenkymmenen lapsen kanssa yksi ihminen ehtii paneutua kuhunkin yksilöön kunnolla.

Syy siihen miks haluan asiasta keskusteltavan, on se että täällä on ihan liikaa (yksikin on liikaa) lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ihannoivia mielipiteitä ilmaantunut siinä kalapuikkojupakan synnyttämässä päivän puheenaiheessa.
Vain hullu haluaa lyödä lasta.
Vain hullu, jolta puuttuu looginen ajattelu voi kuvitella että ongelmanratkaisussa paras vaihtoehto on toisen ihmisen satuttaminen.

Sen mä kyllä ymmärrän että täällä nimmareittensa suojista kirjoittaa aika moni alaikäinen, vielä koulunpenkkiä hinkkaava tai vastikään peruskoulutusesta selviytynyt nuori. Ja pojat on täällä yliedustettuina. Jotkut on koulukiusattuja ja kostonhimo kytee? Jotkut on tottuneet jatkuvaan väkivaltaan kotonaan? Osa on tottunut selviytymään lapsuudessaan ja nuoruudessaan kiusaamalla ja kohtelemalla muita väkivaltaisesti? jotkut on välinpitämättömyyden uhreja. Niin aina.
Ja niin aina perusopetuksessakin käy että kaikenlaiset lapset, kaikenlaisista olosuhteista joutuu kouluun.

Koulun tarkoitus ei ole jalostaa kostonhimoa, ihan muuta.
Vois olettaa jopa että nykymuksut tarvii enemmän yksilöllistä ohjausta kuin ennevanhaan, jolloin ulottuvilla helpommin li joku aikuinen, vaikka mummu tai vaari, joku naapurin kotiäiti, tms.
Siinä yksi syy lisää miks luokkakokoja pitäis pienentää ja tasapauolisesti tietenkin = valtionhallinnon säädettävä laki ja valvotava noudattamista, kuin myös ohjattava avustusmäärärahoja niihin kuniin missä rahat ei riitä.

Kotiopetuksin tulee kysymykseen joidenkin oppilaiden kohdalla.
Pääasia on että kukin saa yksilöllistä ohjausta. Se edellyttää aina yksilön tunnistamista ja ylisuuret luokkakoot ei anna siihen mahdollisuutta.

Kommentit (9)

Vierailija

korkeintaan n 15 oppilasta mielestäni.

oma kokemus on, että parhaiten on viihtynyt tuon kokoisessa luokassa, oli kouluaste mikä hyvänsä.

OZ
Seuraa 
Viestejä126
Liittynyt4.11.2005

En ole erityisvällky ja siksi kysynkin sinulta Pönni: Mikä on mielestäsi sopiva ryhmäkoko? Mikä oli oman luokkasi koko kansakoulussa?

You may be an idiot but try not be stupid -Winston Groom

Vierailija

Mun mielestä sopivat:

eskari - 2.luokka: 16
3. - 9. luokka: 20

Parillinen määrä on tärkeää, ettei joku nynny jää yksin.

Luokkakokoa tärkeämpi asia on se, että vaikeat tapaukset karsitaan omaan ryhmäänsä. Jota sitten ohjaa joku karski ope.

Yksi vaikea oppilas vastaa kymmentä tavallista.

Opiskeluaikanani kävin tuuraamassa yläasteella yhteensä parikymmentä oppituntia. Ryhmäkoot taisivat olla tasoa 22. Ihme kyllä, sain lauman pidettyä kasassa. Pidin yllä keskustelua. Enkä normaaliin tapaan vain kirjoittanut taululle sivua joiden tehtävät tulee tehdä.

Vierailija
OZ
En ole erityisvällky ja siksi kysynkin sinulta Pönni: Mikä on mielestäsi sopiva ryhmäkoko? Mikä oli oman luokkasi koko kansakoulussa?



En minäkään mikään erityisvälkky ole. Mulle olis kyllä sopinut kait parhaiten kotiopetus, mutta ei itseni vaan muiden takia. Siis alakoulussa.

Ihan pieniä ei sais olla kuin kymmenkunta. Mutta on mun lapsi ollut tarhassakin hetken, missä ryhmäkoko oli liki kakskymmentä. Sain hänet sitten perheäivähoitoon. Se oli ihan hirveetä!

Meitä oli eka-tokaluokilla siellä Luolajan kansakoulussa meidän ryhmässä vain jotain kymmenisen muksua? Mun sisko on pöllinyt mun alakoulukuvat niin en voi tarkistaa. Tuolla linkin kuvankivirakennuksessa oli 3-6 luokat ja meillä oli 3 ja 5 luokat yhdistettynä kun oli niin vähän oppilaita ja opettajia koulussa oli vain viisi. Me oltiin 1 ja 2 luokat puukoulun puolella, joka oli alkuperäinen, jossa oli aikoinaan käyty jotain niitä "kinkereitä" vai mitä ne ennen oli kun kersat teki vanhempien kanssa töitä eikä koluja käyneet kuin aniharvat.

Tuolla koulun kuvassa:
Näkyvässä matalammassa osassa asui opettajia. Toinen pariskunta ja vanhapiika. Puukoululla asui toinen pariskunta, se jonka rouva opetti minua ekan ja tokan, oikein mukava ihminen. Miehensä oli hirviö. Se opetti veljeäni ja se myös kuritti autistista veljeäni tämäntästä. Käski nousta seisomaan ja sivalsi karttakepillä polvitaipeisiin. Kerran vei koulun taakse ja pieksi. Isä pieksi kotona.

Pelkkä ryhmäkoon pienuus ei tietenkään takaa sinällään mitään. Pitää olla myös pätevät opettajat. Ei ennen ollut. Opettajiksi ryhtyivät ne jotka olivat jonkinlaisen opetuksen saaneet ja ylioppilaiski päässeet. Osasivat lukea, kirjoittaa, laskea ja raamatun. Olihan sitten maantietoa ja historiaakin mutta minä en niistä tuolla päässyt nauttimaan kun meidän opettajapariskunta opetti vain pikkulapset ja kolmannen luokkani innostuksen jälkeen, jolloin olin aivan hurmaantunut kun ei tarvinnut enää tahkota aa bee cee mää mää mää, kun alkoi se englanninkin opetus.. meidän isä sai päähänsä että muutetaan kun oli ryhtynyt osakkaaksi yhteen firmaan.. ja niin me muutettiin ja mun elämäni mullistui kaaokseksi..
Eikä tämä ole vieläkään selvillä..

Kaivoin kuva-albumin esiin ja laskin että myöhemmät kouluryhmät on mulla olleet 24 - 26 ja ammattikoulussa sitten pienempi. Isäni ei päästänyt mua oppikouluun ja motivaatiota ei sitten ollut koulunkäyntiin sen kolmannen jälkeen ja viidennen istuinkin jälki-istunnossa.

Mun mielestäni pitäisi olla myös vaihtoehtona yksityisopetus yhteiskunnan piikkiin ihan siks että muitten koulurauha säilyy. Minä välillä aloin puhua eikä siitä tullut loppua. Ei tuolloinkaan, ei milloinkaan ole voinut inhimillisesti esmes tappaa lasta liian puhumisen takia ilman seuraamuksia. Tappajahan siitä kuitenkin joutuu telkien taakse ja se on laskelmallisesti turhaa potentian haskaamista ettei hyödynnetä kaikkia. Enhän minäkään muuten ole haitallinen kuin että puhun paljon ja olen äärimmäisen itsekeskeinen, ns. egosentrinen ja kait narsistikin?
Paljonhan mun jutuissani kuitenkin on järkeä ja hyödynnettävääkin.

Kateus tai katkeruus ei sais nykypäivänä enää olla motiivina säästää rahoja ja siirtää niitä veroalennuksina niin että vain harvat vois käydä koulua.. se johtaisi vääjäämättä taantumaan ja tuollaiset vanhat koulumallit, missä ei lopulta olis kuin muutamia kolutettuja, ne vaan lopulta jäis ja siitäkin sitten palattais yhä alkeellisemmalle tasolle.

Mainittakoon että mun veljenihän jäi siellä tokaluokallaan luokalle sen hullun äijäopettajan takia ja matematiikasta. Koulun vaihtumisen jälkeen juurikin matematikan numero veljellä nousi roimasti ja hän oli hyvin innokas fysiikassa, jonka otti vapaaehtoisaineeksi kun niitäkin sitten tuli kuuskytluvulla kun peruskoulu teki tuloaan. Se toteutettiin porrastaen ja mä oon saanut osittain nauttia nykykoulumaisesta oetuksesta kun oon aloittanut koulutieni -63

Vierailija
ronko7eus
korkeintaan n 15 oppilasta mielestäni.

oma kokemus on, että parhaiten on viihtynyt tuon kokoisessa luokassa, oli kouluaste mikä hyvänsä.




Tuo varmaan on aika ihanne. Ollin parillisuudella ettei kukaan jää yksin. Mutta jämptisti ei voida tietenkään jakaa paitti isoissa kouluissa, joissa silti jotkut yksittäiset jää "ylimääräisiksi". Sille ei voi mitään. Se on sitten opettajan tehtävä hoitaa homma himaan niin ettei oppilasainesta mee hukkaan.

Jotkut toki viihtyykin yksin.
Minäkin lisin viihtynyt paremmin yksin ja usein rasitti kun aina oli jotain likkoja ronkuamassa völjyyn jos niitten vakikaverit oli kipeenä tjms. ja minä olin usein se, jonka kanssa kaikki olis halunneet olla. Nurinkurista kun en itte halunnut olla seuroissa. Oon aina vihtynyt itsekseni paremmin. Kesäsiirtolassa olot oli yhtä helwettiä! Suunnitelin itsemurhaa n. 12v. kun porukat (isä) pakotti olemaan siellä *tun pöpien kanssa kaks viikkoo.

Vierailija
Pönni
Pelkkä ryhmäkoon pienuus ei tietenkään takaa sinällään mitään. Pitää olla myös pätevät opettajat. Ei ennen ollut.
Mitenhän toimisi pariopettajuus. Ettei joutuisi noviisi heti yksin hirviöluokan eteen selvittämään äidinkielen sijamuotoja.

Se, että tyttönen joutuu itkemään opettajan työssään, työtilanteessa, ei ole oikein kenellekään. Vaikka kuinka olisi se kirjan lukenut täys10, pitäisi myös olla valmis työhönsä.

Vierailija
suolaasuolaa
Tämän takia missiosi on vittuilla kaikille matematiikan opettajille?



Mun missio on vittuilla tasapuolisesti ihan kaikille. Usko nyt, minä en ole konservatiivi.

Mun veljen opettaja ei ollut mikään matematiikan opettaja. Se ei ollut opettaja ensinkään. Se oli hullu. Mielisairas äijä. Niitä riitti sodan jälkeen. Se hakkas oppilaita ja sen oma poika teki itsarin nuorena kun sen isä oli niin hullu. Voi kun tietäisitte mitä ennen oli. Tai.. on sitä nykyäänkin mutta ennen ei puhttu. Taijuoruiltiin mutta arvokkaat lehdet, kallis palstatila säästettiin the Kekkosen ylistämiseen. Kekkonen the kim il tsung, keskustapuolue, koti isänmaa ja uskonto, sitä paskaa riitti.

Kun osas nuolla oiken perseen niin sai ylimääräisen "lihapalan".
Elettiin luola-aikaa, feodaalipuitteissa.

Nykyluola-aika eletään IT-huumassa.
Rahapiireissä ei kait ikinä olla oltu kiinnostuneita humaaneista kasvatustieteistä? Se on auktoriteetti kun määräilee missä kaappi seisoo. Tai yrittää.. säälittävää touhua.

Vierailija
Olli V
Pönni
Pelkkä ryhmäkoon pienuus ei tietenkään takaa sinällään mitään. Pitää olla myös pätevät opettajat. Ei ennen ollut.
Mitenhän toimisi pariopettajuus. Ettei joutuisi noviisi heti yksin hirviöluokan eteen selvittämään äidinkielen sijamuotoja.

Se, että tyttönen joutuu itkemään opettajan työssään, työtilanteessa, ei ole oikein kenellekään. Vaikka kuinka olisi se kirjan lukenut täys10, pitäisi myös olla valmis työhönsä.




Upea visio.
Joskin.. valittavatko "tyttöset".
Minut on kasvattanut mun isosisko etupäässä. Joutui tehtävään apauttia 4v. Aikamoinen pomo.

Mä oon ymmärtänyt että kahnauksia perusopetuksen puolella tulee teini-ikäisten poikien ja miesopettajien kesken. Tai sit autoritääristen naisoppettajien kanssa.
Mutta en puhu enempää kun en tiä.

Kaksoishenkilöitys olis hyvä, siihen pitäiskin pyrkiä että olis kaks aikuista. Yksinhuoltajuudessahan on aina ongelmansa. Apuopettajia lisää! Kouluavustajia lisää!

Sukupuoli ei ratkaise. Persoona ratkaisee. Ja ketään ei voi pakottaa sen koommin isyyslomalle kuin opettajaksi. Siitä kärsisi kaikki. Valtaosa miehistä ei halua olla lasten kanssa tekemisissä viueläkään kuin vain välillä. Se on nähty kun mahdollisuudet on mutta niitä ei käytetä ja moni mies siittää muksuja monelle naiselle ja hylkääkin niitä.
Verovaroilla ei voida kuvitella että perusopetukseen hommatais kallispalkkaisia mulkkuja. Pysykööt muualla ne joita ei kiinnosta kuin raha. Ne pitäis pakottaa yksityisyrittäjiksi pois kunnon ihmisten silmistä ja haitanteosta saatanan nilkit.

Uusimmat

Suosituimmat