Kaikkeuden rakenne?

Seuraa 
Viestejä978
Liittynyt10.11.2007

Kaikkeus = kaikki mitä on olemassa

Me emme voi sitä tietää, mutta voimme spekuloida ja pohtia, sikäli kun ihmiskielemme ja tapamme hahmottaa asioita antaa myöten.

Kaikkeuden on oltava jonkinlainen.

Ehdotan, että pohjimmiltaan materia, energia, painovoima... universumimme voidaan käsittää toisiinsa vaikuttavien ominaisuuksien muodostamana kokonaisuutena. Universumi voidaan esittää puhtaasti informaation muodossa. Tämän voi havainnollistaa seuraavasti:
Jossakin toisessa vielä paljon monimutkaisemmassa universumissa luodaan "tietokoneeseen" ohjelma, johon syötetään tarkasti omaa universumiamme vastaavat tiedot laeista ja alkuräjähdyksen singulariteetin lähtöarvoista. Miten tuo universumi eroaisi omastamme?

Tähän ajatukseen sisältyy tunnettu paradoksi: A:n ominaisuudet ovat B:n määrittämiä, mutta mikä määrittää B:n ominaisuudet? B:n ominaisuudet ovat C:n määrittämiä, mutta mikä... jne.

Tällöin alkuominaisuudet ovat vain ovat ominaisuuksia, koska ikuisen kierteen tulee katketa, ei ole ikuista ketjua ylempiä todellisuuksia määrittämään alemman.
Tällöin tilanne vastaa sitä, että me näemme noiden ominaisuuksien ilmentymän universumissamme erilaisilla mikro- ja makrotasoilla, kuin olisimme tuon hypoteettisen tietokoneen ja sen ohjelman sisällä, kykenemättä näkemään tuota ylempää todellisuutta, jota lisäksi ei ole syytä olettaa olevan olemassa, koska tämä johtaa mainittuun loputtomien ylempien todellisuuksien paradoksiin (tämän virkkeen mahdottomuuden on juuri tarkoitus kuvata tuo paradoksi).

Mutta paradoksin hylkääminen mahdottomana johtaa sekin selkeisiin ihmislogiikan ongelmiin. Ajatus äärimmäisen monimutkaisen, säännönmukaisen ja stabiilin ohjelman ilmentymisestä ilman ohjelmaa ja "tietokonetta" on ihmiselle mieletön. Kukaan ei ole koskaan iskenyt Enteriä, ohjelmaa ei ole, ja me elämme sen ilmentymässä.

Toinen looginen ongelma on tietysti tilastollista todennäköisyyttä koskeva. Jos ylempää todellisuutta ei ole, on vain "universumi". Filosofiassa tähän väliin on yritetty rakentaa Antrooppista periaatetta, mutta se ei tietenkään vastaa mahdottomaan kysymykseen tyydyttävästi.
Jos universumi on "rajatun ja suljetun kokonaisuuden toisiinsa vaikuttavat ominaisuudet" niin voidaan ehkä laskea joitakin matemaattisia karkeita suuntaviivoja sille, kuinka monta "universumia" tarvitaan edes säännönmukaisten geometristen muotojen todennäköiseen ilmentymiseen.

Vastaavaa todennäköisyysarviota tarvittavien universumien määrästä tiedostavan elämän synnylle on mahdotonta arvioida, mutta esimerkiksi Hawkingin käyttämä kuuluisa esimerkki siansaksaa kirjoittavista apinoista, jotka lopulta kirjoittavat Shakespearea ei käsittääkseni ole matemaattisesti pätevä. Ensinnäkin tällöin kirjoituskone olisi jo itsessään järjestynyt ylempi todellisuus, eikä selittäisi itseään. Eli kirjoituskoneenkin ollessa Hawkingin apinoiden rakentama kirjaimia olisi myös triljoonista muista kielistä ei vain Shakespearen englannista. Näitä kirjaisimia voi tietysti olla silloin loputon määrä ja siansaksaa voidaan kirjoittaa äärettömiin tehden pilkkaa todennäköisyyden ongelmasta.

Meidän universumiamme määrittävät miljoonat ominaisuudet ovat ratkaisseet tuon ongelman ja vielä paljon enemmän. Tämä kysymys on tiedostettu, ja se on osaltaan ollut vaikuttamassa multiversumin käsitteen kehittymiseen "the hypothetical set of multiple possible universes (including our universe) that together comprise all of reality".
Tämäkään ei itsessään vastaa loogiseen ongelmaan. Multiversumi ei selitä itseään yhtään sen enempää. Päinvastoin jos on olemassa multiversumi, joka synnyttää useita universumeja, voidaan multiversumi itseässään nähdä jättimäisenä universumina, koska kaikki todellisuus all of reality on siihen kytkeytyneenä.
Yksinkertaisesti koko pohdinta on hylättävä ihmismielen ymmärryskyvyt ylittävänä, eikä voida sanoa voisiko ylipäänsä mikään tietoinen entiteetti sitä ymmärtää.

Tässä älylliseen päämäärättömyyteen tuomitussa keskustelussa on ansaittu sijansa myös teisteilla. God of the gaps ei ole kosketa ylemmän todellisuuden paradoksia, ja sen merkitys keskittyy doktriinien virheellisyyteen. Se on siksi tarkoitustamme varten epätyydyttävä.

"Jumala" tai "yliluonnollinen" voidaan toki käsittää siksi, mikä menee ihmisen käsityskyvyn yläpuolelle. Tätä vastaan on vaikea sinänsä väittää, koska siinä on implisiittinen toteama, että meidän käsityskykymme ei yksinkertaisesti pysty koko asiaa käsittämään. Silloin kaikki argumentit ovat mielettömiä edes esitettäviksi.

En kuitenkaan haluaisi tyytyä pohdinnan osalta tähän. Jumala ja sielu ovat hyvin ongelmallisia ja lisää paradokseja synnyttäviä käsitteitä. Kuinka jokin, nekään, voivat olla enempää kuin entiteettiä määrittävät ominaisuudet? Mitä on sielu ilman aisteja, muistia, hermoja, mitä on sielu ilman ruumista? Mitä se tiedostaa? Kuinka pelkän irrallisen sielun tietoisuus olisi enemmän kuin ei yhtään mitään?
Lisäksi: Jos sielu nähdään ikuisena (kuten itämaisessa perinteessä), miten sielu ylitti ikuiset kokemansa elämät ja kokemukset saapuakseen tähän hetkeen? Tämä käsite luo itseasiassa ylimääräisen paradoksin, olemme olleet ikuisuuden päässä nykyhetkestä emmekä siksi ole voineet sitä saavuttaa.
Sama koskee Jumalan käsitettä ja suhdetta ikuisuuteen, nykyhetken saavuttamiseen. Näihin voidaan toki vastata toteamalla ihmismielen lineaarinen aika- ja kausaliteettikäsitys harhaksi, mutta ymmärryksen kannalta se on merkityksetöntä.

Näihin kysymyksiin - ja vastaaviin - teistit eivät ymmärrettävästi koskaan ole pyrkineetkään selittämään loogisia vastauksia.
Sikäli teistien monimutkaisuuden argumentti "miten mitään näin monimutkaista voisi..." luomisen puolesta ei millään tapaa lähennä ihmisymmärrystä ja selittämätöntä vaan johtaa aiemmin mainittua vastaavaan ylempien todellisuuksien paradoksiin. Koska monimutkainen edellyttää luojaa, ovat myös Jumala(t) korkeamman Jumalan luomia ja niin edelleen.

Tästä riippumatta voidaan todeta ihmisnäkökulmasta uskonnon syntyneen selittämään selittämätöntä ja teismin voi olettaa säilyvän hengissä vielä hyvin pitkään, vielä senkin jälkeen kun kulttuurillinen vapautuminen doktriineista on tapahtunut.
Selittämätön = mysteeri = yliluonnollinen tulee jatkamaan elämäänsä ihmisen mielikuvituksessa ja henkisessä tunnemaailmassa useissa eri muodoissaan, koska mikään tieteellisessä kehityksessä ei tule viemään meitä lähemmäksi ominaisuuksien selittämisen paradoksia.

Wittgenstein totesi olevansa taipuvainen vastaamaan Leibnitzin kysymykseen toteamalla: "How extraordinary that anything should exist!"

Sivut

Kommentit (37)

Vierailija

Ihan ok pohdintaa, joskin jo tuttua. Laadullinen kuvaus on kyllä mahdotonta tyhjentävästi, vain määrällisyys voi täyttyä (stasis, kr. στασις, standing, stop, from ίσταμαι /istame/, I stand) -> pysähdys -> statistiikka -> tilas-to).

Aristoteleen De Anima -teoksessa jo huomautetaan, että voimme kuvata vain sitä, minkä tajuamme. Tämä "tajuavuus" ("sielu") ei kuitenkaan ollut mitään erillistä ihmisestä hänellä kuten Descartes väitti ikävä kyllä.

Eli kaikki ilmiöt täytyy latistaa meidän perspektiiviimme, jotta voimme sanoa niistä jotain. Siksi vastaavasti tietäminen ei kata kaikkea, mitä on, ja tilausta on mm. tunteille, kokemuksille, uskonnoille, taiteille, jne.

Vierailija

Meidän mahdollisuudet ymmärtää kaikkeutta lienee samaa luokkaa kuin muurahaisen mahdollisuudet ymmärtää algebraa.

Meidän "kaikkeus" kun voi todellisuudessa olla vain harhaa, tai sitten ei, mutta emme voi tähän saada vastausta sillä lavalta ei näe teatterin ulkopuolelle.

Pelkästään se, että mietit mitä energia on, on täysin mahdotonta ymmärtää puhumattakaan tietoisuuden synnystä. Luoko todellisuus tietoisuuden vai tietoisuus todellisuuden? Jälkimmäinen on yksinkertaisempi malli, joten siksi periaatteessa todennäköisempi.

Pakko kommentoida loogista virhettä ajattelussasi: "Jos sielu nähdään ikuisena (kuten itämaisessa perinteessä), miten sielu ylitti ikuiset kokemansa elämät ja kokemukset saapuakseen tähän hetkeen?"

Kaikkeuden on oltava ikuinen ja ajan on aina oltava jossain hetkessä eli tässä ja nyt. Ajanjakson pituudella ei ole merkitystä, sillä voimme olettaa olevamme tässä. Jos informaatio ei voi kadota, myös "sielusi" tai tietoisuutesi on tavallaan ikuinen vaikka se ei tietyllä ajanhetkellä olisi tietoisessa tilassa. Kuitenkin ikuisuudessa jos tietoisuutesi kykenee tulla jälleen "eläväksi" myös tulevaisuudessa, olet ikuinen.

surreal
Seuraa 
Viestejä978
Liittynyt10.11.2007
TraXter

Pakko kommentoida loogista virhettä ajattelussasi: "Jos sielu nähdään ikuisena (kuten itämaisessa perinteessä), miten sielu ylitti ikuiset kokemansa elämät ja kokemukset saapuakseen tähän hetkeen?"

Kaikkeuden on oltava ikuinen ja ajan on aina oltava jossain hetkessä eli tässä ja nyt. Ajanjakson pituudella ei ole merkitystä, sillä voimme olettaa olevamme tässä.




Mutta miksi/miten kyseessä olisi "looginen virhe"?

derz
Seuraa 
Viestejä2431
Liittynyt11.4.2005
surreal
Tällöin alkuominaisuudet ovat vain ovat ominaisuuksia, koska ikuisen kierteen tulee katketa, ei ole ikuista ketjua ylempiä todellisuuksia määrittämään alemman.



Miksi sen tulee katketa? Mistä tiedät, ettei havaitsemamme universumi ole vain infinitesimaalinen osa ääretön ulotteista ja äärettömän kompleksista hypertodellisuutta? Analogiana käy Mandelbrotin joukon fraktaalinen reuna, johon zoomaamalla löytyy kirjaimellisesta äärettömän monta erilaista muotoa. Ehkä oma todellisuutemme on vain pieni osa ääretöntä fraktaalia?

Kosmologi Max Tegmark on spekuloinut, että havaitsemamme universumi on pelkkää matematiikan ilmentymää; univerumi on pohjimmiltaan matemaattinen rakkennelma, joka konkretisoituu fysikaalisena todellisuutena tietoisuudessa. Hänen hypoteesiinsa kuuluu myös, että kaikki matemaattisesti/loogisesti mahdolliset univerumit ovat olemassa. Oikeastaan hänen hypoteesissaan kaikki matemaattiset rakennelmat ovat olemassa jotenkin.

∞ = ω^(1/Ω)

D'oh
Seuraa 
Viestejä281
Liittynyt17.3.2005
derz
surreal
Tällöin alkuominaisuudet ovat vain ovat ominaisuuksia, koska ikuisen kierteen tulee katketa, ei ole ikuista ketjua ylempiä todellisuuksia määrittämään alemman.



Miksi sen tulee katketa? Mistä tiedät, ettei havaitsemamme universumi ole vain infinitesimaalinen osa ääretön ulotteista ja äärettömän kompleksista hypertodellisuutta? Analogiana käy Mandelbrotin joukon fraktaalinen reuna, johon zoomaamalla löytyy kirjaimellisesta äärettömän monta erilaista muotoa. Ehkä oma todellisuutemme on vain pieni osa ääretöntä fraktaalia?



Ja tarvitseeko sen edes olla välttämättä ääretön? Jos ajatellaan näitä todellisuuden tasoja päällekkäisinä naruun pujotettuina kiekkoina, voitaisiin narun päät yhdistää "korkeammassa ulottuvuudessa" samoin kuin äärellisen mutta rajattoman universumin muotoa kuvataan korkeammassa ulottuvuudessa kaareutuvaksi hyperpalloksi. Tällöin olisi ikuinen päällekäisten todellisuuksien kierre rajallisella määrällä päällekkäisiä todellisuuksia. Zoomatessa tarpeeksi syvälle aliuniversumiin (tai jäljittämällä luonnonlakien syitä) tulisi vastaan jälleen oma universumimme lakeineen.
Tällaisesta rakenteesta ei voisi paikallistaa omaa sijaintiamme rakennehierarkiassa, koska se näyttäisi äärettömältä sekä ylös- että alaspäin.

Luonnonlait siis pohjimmiltaan itse määrittelisivät itsensä. Niiden tässä universumissamme havaittavat ominaisuudet olisivat niiden omien tämän universumin ominaisuuksien seurausta. Tällöin vain sellaisia todellisuustasoketjujen muodostamia "multiversumikehiä" voisi olla olemassa, joiden luonnonlait sattuvat olemaan sellaiset että niistä seuraa luonnonlakien oleminen sellaiset
Ehkä olisi mahdollista jopa altistaa tämä teoria todistettavuudelle tutkimalla onko luonnonlaeilla sellaisia ominaisuuksia joista voisi seurata se että ne suosivat samanlaisten ominaisuuksien syntyä alemmilla todellisuustasoilla.
Tämä tosin edellyttäisi lakien toiminnan yksityiskohtien hyvin tarkkaa tuntemista.

Ja sitä teismiäkin mukaan hämmentääkseni, itse itsensä mahdollistavista laeista johtuu mieleen vanhan testamentin kohta jossa Jumala sanoo "Minä olen se joka on."

Alennuskoodi ensitilaajille @ iherb.com: RIX283

Maalaisjärki
Seuraa 
Viestejä1286
Liittynyt1.9.2006

Ok, yksi asia joka hieman ärsyttää...

Esitetään hypoteesi, ja siihen vastataan n. 2300 vuotta vanhojen filosofien ajattelumalleilla!

Sinänsä siinä ei ole mitään väärää, mutta miksi asiaa lähestytään esihistoriallisella tasolla?

Ja mitä tämän "(stasis, kr. στασις, standing, stop, from ίσταμαι /istame/, I stand) -> pysähdys -> statistiikka -> tilas-to)" tulisi meille kertoa kaikkeuden rakenteesta, tai sen pohtimisesta??? Ei mitään!

Jos asiaa lähdetään tutkimaan nykytieteen parhaimpien oletusten pohjalta, sanoisin että vastaus kysymykseen on "kukaan ei tiedä kaikkeuden rakennetta, taikka sen olemusta".

Voihan sitä aina konjakkilasi kädessä nojatuoliin uppoutuen uskotella toisille että ymmärtää asioista enemmän kuin muut.

Savor, Olkoon sielusi kevyt kuin mielesi tuote.
- Maalaisjärki

surreal
Seuraa 
Viestejä978
Liittynyt10.11.2007
derz

Mistä tiedät, ettei havaitsemamme universumi ole vain infinitesimaalinen osa ääretön ulotteista ja äärettömän kompleksista hypertodellisuutta? Analogiana käy Mandelbrotin joukon fraktaalinen reuna, johon zoomaamalla löytyy kirjaimellisesta äärettömän monta erilaista muotoa. Ehkä oma todellisuutemme on vain pieni osa ääretöntä fraktaalia?



Onko analogia todella yhteismitallinen? Vai sekoittuvatko tässä 'epistemologinen' äärettömyys ja 'ontologinen' äärettömyys?

derz
Kosmologi Max Tegmark on spekuloinut, että havaitsemamme universumi on pelkkää matematiikan ilmentymää; univerumi on pohjimmiltaan matemaattinen rakkennelma, joka konkretisoituu fysikaalisena todellisuutena tietoisuudessa. Hänen hypoteesiinsa kuuluu myös, että kaikki matemaattisesti/loogisesti mahdolliset univerumit ovat olemassa. Oikeastaan hänen hypoteesissaan kaikki matemaattiset rakennelmat ovat olemassa jotenkin.



Vanhojen filosofien mainitsemisen uhallakin, jo Platon erotti ideat olemassa olevasta. Tegmarkin spekulaatio ei ylitä tätä kuilua.

abskissa
Seuraa 
Viestejä3654
Liittynyt9.10.2008
derz
Kosmologi Max Tegmark on spekuloinut, että havaitsemamme universumi on pelkkää matematiikan ilmentymää; univerumi on pohjimmiltaan matemaattinen rakkennelma, joka konkretisoituu fysikaalisena todellisuutena tietoisuudessa.

Jaa-a. Minkälaisen matematiikan ilmentymää universumi on, ja mitä ihmettä oikeastaan tarkoittaa matematiikan ilmentymä?

We're all mad here.

Vierailija

Kaikkeuden rakenne?
Voisiko joku selventää (Mah. paljon Selkeää Suomea, kaavoja vain todisteeksi/mausteeksi ei pääselvennykseksi, piirakkakaaviotkin kuulostaa ihan oklta, ehkä.) näitä ihmettelyjäni maailmankaikkeudesta?

Jos nyt mietitään tätä "meidän" maailmankaikkeutta,
niin koostuuko perusrakenteet perusvoimien ympärille?

Onko siis päävoimia, monta perusosavoimaa on?

Onko osa perusosavoimista tiettyjä hiukkasia vai niiden välisiä voimahiukkasia vai onko kaikki "samaa" vai vain ollut samaa, vai mitä ihmettä?

Onko perusvoimat yhtäkuin ulottuvuudet ja mitkä ovat näiden ulottuvuuksien ja/tai perusvoimien keskenäiset suhteet?

Vierailija
surreal
Kaikkeus = kaikki mitä on olemassa

Me emme voi sitä tietää, mutta voimme spekuloida ja pohtia, sikäli kun ihmiskielemme ja tapamme hahmottaa asioita antaa myöten.

Kaikkeuden on oltava jonkinlainen.

Ehdotan, että pohjimmiltaan materia, energia, painovoima... universumimme voidaan käsittää toisiinsa vaikuttavien ominaisuuksien muodostamana kokonaisuutena.

Universumi voidaan esittää puhtaasti informaation muodossa.

Tämän voi havainnollistaa seuraavasti:

Jossakin toisessa vielä paljon monimutkaisemmassa universumissa luodaan "tietokoneeseen" ohjelma, johon syötetään tarkasti omaa universumiamme vastaavat tiedot laeista ja alkuräjähdyksen singulariteetin lähtöarvoista. Miten tuo universumi eroaisi omastamme?




Ensinnäkin: se olisi kuitenkin PELKKÄ KUVA sen toisen versumin materiassa meidän versumistamme.

Toisekseen: näytät luulevan, että "kaikki mahdollinen, mitä on ja tulee, on ollut koodattuna alkuräjähdyksen alkuehtoihin"?

Ja tämä on sitten vielä mielestäsi muka "ateismia", erään toisen ketjun avausviestisi mukaan...

Kolmanneksi: ei ole ehdottoman varmaa se juuri sellainen alkuräjähdys ylipäätään, eikä edes yleisen suhteellisuusteorian paikkansapitävyys sillä tarkkuudella, että tuollaisia voitaisiin päätellä.

Neljänneksi: jos tuo Lee Smolinin multiversumiteoria pitää kutinsa, niin yksityiskohtainen informaatio ei voi liikua versumeiden välillä, vaan ne "kommunikoivat keskenään" pelkästään noiden alkuräjähdysten/loppurysähdyksen välityksellä. Meidän versuamiamme ei olisi mahdollista yksityiskohtaisesti mallintaa muussa versumissa.

Tähän ajatukseen sisältyy tunnettu paradoksi: A:n ominaisuudet ovat B:n määrittämiä, mutta mikä määrittää B:n ominaisuudet? B:n ominaisuudet ovat C:n määrittämiä, mutta mikä... jne.

Tällöin alkuominaisuudet ovat vain ovat ominaisuuksia, koska ikuisen kierteen tulee katketa, ei ole ikuista ketjua ylempiä todellisuuksia määrittämään alemman.

Tällöin tilanne vastaa sitä, että me näemme noiden ominaisuuksien ilmentymän universumissamme erilaisilla mikro- ja makrotasoilla, kuin olisimme tuon hypoteettisen tietokoneen ja sen ohjelman sisällä, kykenemättä näkemään tuota ylempää todellisuutta, jota lisäksi ei ole syytä olettaa olevan olemassa, koska tämä johtaa mainittuun loputtomien ylempien todellisuuksien paradoksiin (tämän virkkeen mahdottomuuden on juuri tarkoitus kuvata tuo paradoksi).




"Todellisuutesi" on nyt sellainen, että siinä vain "informaatio vuorovaikuttaa informaation kanssa"...

Se vaikuttaa silloin siltä, että se "todellisuus" olisi "pelkkää henkeä" piispa Berkeleyn hengessä.... Aika kummallista "ateistille"...

Mutta paradoksin hylkääminen mahdottomana johtaa sekin selkeisiin ihmislogiikan ongelmiin.



Ih...mislogiikan? Totaa... mitäs MUUTA logiikkaa sitten on?

Ajatus äärimmäisen monimutkaisen, säännönmukaisen ja stabiilin ohjelman ilmentymisestä ilman ohjelmaa ja "tietokonetta" on ihmiselle mieletön.



"Ohjelma ilman ohjelmaa" on kieltämättä looginen mahdottomuus: vähän kuin "olevaisen (olematon) alkusyy", tai "tieto asiasta, josta meillä ei voi olla tietoa" eli Immu Kantin "das Ding an sich", tietona...

Kukaan ei ole koskaan iskenyt Enteriä, ohjelmaa ei ole, ja me elämme sen ilmentymässä.



Emme voi elää "olemattoman ilmentymässä". Mahdotonta.

Toinen looginen ongelma on tietysti tilastollista todennäköisyyttä koskeva. Jos ylempää todellisuutta ei ole, on vain "universumi".



Voit sanoan versumi vaan.

Se "uni-" ei viittaa "versumin ainutkertaisuuteen alun perin, vaan, yllätys, yllätys, Maan yhteen kierrrokseen akselinsa ympäri, jolta koko komeus periaatteessa näkyy (jos on kyllin hyvät "kiikarit"!). Sana tarkoittaa just eikä melkein sitä, ja monella kielellä.

historia-kulttuurit-ja-yhteiskunta-f13/muinaisilla-preussilaisilla-varsin-tieteellinen-maailmankuva-t39297.html

Kirkko perkele meni ja sekoitti jo pitkälle selvitetyn asian...

Filosofiassa tähän väliin on yritetty rakentaa Antrooppista periaatetta, mutta se ei tietenkään vastaa mahdottomaan kysymykseen tyydyttävästi.



Eli siis mikäs se kysymys nyt olikaan?

Jos universumi on "rajatun ja suljetun kokonaisuuden toisiinsa vaikuttavat ominaisuudet" niin voidaan ehkä laskea joitakin matemaattisia karkeita suuntaviivoja sille, kuinka monta "universumia" tarvitaan edes säännönmukaisten geometristen muotojen todennäköiseen ilmentymiseen.



Nyt menee fiu....

Taidat vähän sekoilla...

Vastaavaa todennäköisyysarviota tarvittavien universumien määrästä tiedostavan elämän synnylle on mahdotonta arvioida, mutta esimerkiksi Hawkingin käyttämä kuuluisa esimerkki siansaksaa kirjoittavista apinoista, jotka lopulta kirjoittavat Shakespearea ei käsittääkseni ole matemaattisesti pätevä.



"Kreationistien" vanha paapatus?

Ensinnäkin tällöin kirjoituskone olisi jo itsessään järjestynyt ylempi todellisuus, eikä selittäisi itseään. Eli kirjoituskoneenkin ollessa Hawkingin apinoiden rakentama kirjaimia olisi myös triljoonista muista kielistä ei vain Shakespearen englannista. Näitä kirjaisimia voi tietysti olla silloin loputon määrä ja siansaksaa voidaan kirjoittaa äärettömiin tehden pilkkaa todennäköisyyden ongelmasta.



Joo...

Meidän universumiamme määrittävät miljoonat ominaisuudet ovat ratkaisseet tuon ongelman ja vielä paljon enemmän. Tämä kysymys on tiedostettu, ja se on osaltaan ollut vaikuttamassa multiversumin käsitteen kehittymiseen "the hypothetical set of multiple possible universes (including our universe) that together comprise all of reality".



Taidat olle sekoittanut Lee Smolinin kosmologisen multiversumiteorian ja Hugh Everettin psudo-ontologisen kvanttimekaniikan monimaailmatulkinnan, joilla ei ole mitään tekemistä keskenään, ja joita jälkimmäinen on pelkkää sekoilua.

Tämäkään ei itsessään vastaa loogiseen ongelmaan.

Multiversumi ei selitä itseään yhtään sen enempää. Päinvastoin jos on olemassa multiversumi, joka synnyttää useita universumeja, voidaan multiversumi itseässään nähdä jättimäisenä universumina, koska kaikki todellisuus all of reality on siihen kytkeytyneenä.

Yksinkertaisesti koko pohdinta on hylättävä ihmismielen ymmärryskyvyt ylittävänä, eikä voida sanoa voisiko ylipäänsä mikään tietoinen entiteetti sitä ymmärtää.




Älylle ei ole periaatteellisia esteitä, jos vain on oikeat adekvaatit käsitteet...

Tässä älylliseen päämäärättömyyteen tuomitussa keskustelussa on ansaittu sijansa myös teisteilla. God of the gaps ei ole kosketa ylemmän todellisuuden paradoksia, ja sen merkitys keskittyy doktriinien virheellisyyteen. Se on siksi tarkoitustamme varten epätyydyttävä.

"Jumala" tai "yliluonnollinen" voidaan toki käsittää siksi, mikä menee ihmisen käsityskyvyn yläpuolelle.




Ei kelpaa määritelmäksi...

Tätä vastaan on vaikea sinänsä väittää, koska siinä on implisiittinen toteama, että meidän käsityskykymme ei yksinkertaisesti pysty koko asiaa käsittämään.

Silloin kaikki argumentit ovat mielettömiä edes esitettäviksi.




Miksi pitää tuollaisia tyhjiä hölmöyksiä olettaa?

En kuitenkaan haluaisi tyytyä pohdinnan osalta tähän.

Jumala ja sielu ovat hyvin ongelmallisia ja lisää paradokseja synnyttäviä käsitteitä.




Miksi sellaisia pitää sitten olettaa, kun ne eivät kerran todellisuudessa selitä mitään, vaan nostavat vain esinn entistäkin mahdottomammin ratkaistavissa olevia uusia "ongelmia"?

Kuinka jokin, nekään, voivat olla enempää kuin entiteettiä määrittävät ominaisuudet?



Olisko niin, että EIVÄT MITENKÄÄN?

Mitä on sielu ilman aisteja, muistia, hermoja, mitä on sielu ilman ruumista?



Eivät niin yhtikäs mitään!

Mitä se tiedostaa? Kuinka pelkän irrallisen sielun tietoisuus olisi enemmän kuin ei yhtään mitään?



Ei MITENKÄÄN!

Lisäksi: Jos sielu nähdään ikuisena (kuten itämaisessa perinteessä), miten sielu ylitti ikuiset kokemansa elämät ja kokemukset saapuakseen tähän hetkeen? Tämä käsite luo itseasiassa ylimääräisen paradoksin, olemme olleet ikuisuuden päässä nykyhetkestä emmekä siksi ole voineet sitä saavuttaa.

Sama koskee Jumalan käsitettä ja suhdetta ikuisuuteen, nykyhetken saavuttamiseen. Näihin voidaan toki vastata toteamalla ihmismielen lineaarinen aika- ja kausaliteettikäsitys harhaksi, mutta ymmärryksen kannalta se on merkityksetöntä.




Eivätkä nuo ilmiöt ole harhoja, vaan todellisia ennustettavia ilmiöitä!

Näihin kysymyksiin - ja vastaaviin - teistit eivät ymmärrettävästi koskaan ole pyrkineetkään selittämään loogisia vastauksia.

Sikäli teistien monimutkaisuuden argumentti "miten mitään näin monimutkaista voisi..." luomisen puolesta ei millään tapaa lähennä ihmisymmärrystä ja selittämätöntä vaan johtaa aiemmin mainittua vastaavaan ylempien todellisuuksien paradoksiin. Koska monimutkainen edellyttää luojaa, ovat myös Jumala(t) korkeamman Jumalan luomia ja niin edelleen.




Näin on munat sekä makkarat...

Tästä riippumatta voidaan todeta ihmisnäkökulmasta uskonnon syntyneen selittämään selittämätöntä ja teismin voi olettaa säilyvän hengissä vielä hyvin pitkään, vielä senkin jälkeen kun kulttuurillinen vapautuminen doktriineista on tapahtunut.

Selittämätön = mysteeri = yliluonnollinen tulee jatkamaan elämäänsä ihmisen mielikuvituksessa ja henkisessä tunnemaailmassa useissa eri muodoissaan, koska mikään tieteellisessä kehityksessä ei tule viemään meitä lähemmäksi ominaisuuksien selittämisen paradoksia.

Wittgenstein totesi olevansa taipuvainen vastaamaan Leibnitzin kysymykseen toteamalla: "How extraordinary that anything should exist!"




Ja mikä se Leibnitzin kysymys oli?

Vierailija
TraXter
Meidän mahdollisuudet ymmärtää kaikkeutta lienee samaa luokkaa kuin muurahaisen mahdollisuudet ymmärtää algebraa.

Meidän "kaikkeus" kun voi todellisuudessa olla vain harhaa, tai sitten ei, mutta emme voi tähän saada vastausta sillä lavalta ei näe teatterin ulkopuolelle.

Pelkästään se, että mietit mitä energia on, on täysin mahdotonta ymmärtää puhumattakaan tietoisuuden synnystä. Luoko todellisuus tietoisuuden vai tietoisuus todellisuuden? Jälkimmäinen on yksinkertaisempi malli, joten siksi periaatteessa todennäköisempi.




Siinä van ei ole mitään järkeä.

Pakko kommentoida loogista virhettä ajattelussasi: "Jos sielu nähdään ikuisena (kuten itämaisessa perinteessä), miten sielu ylitti ikuiset kokemansa elämät ja kokemukset saapuakseen tähän hetkeen?"

Kaikkeuden on oltava ikuinen ja ajan on aina oltava jossain hetkessä eli tässä ja nyt. Ajanjakson pituudella ei ole merkitystä, sillä voimme olettaa olevamme tässä.

Jos informaatio ei voi kadota,




Miten niin, muka "informaatio ei voisi kadota"!?

Totta helvetissä se syntyy ja katoaa!

myös "sielusi" tai tietoisuutesi on tavallaan ikuinen vaikka se ei tietyllä ajanhetkellä olisi tietoisessa tilassa. Kuitenkin ikuisuudessa jos tietoisuutesi kykenee tulla jälleen "eläväksi" myös tulevaisuudessa, olet ikuinen.



Mitä "näyttöä" sinulla on tuosta "sielun ikuisuudesta"?

Vierailija
derz
surreal
Tällöin alkuominaisuudet ovat vain ovat ominaisuuksia, koska ikuisen kierteen tulee katketa, ei ole ikuista ketjua ylempiä todellisuuksia määrittämään alemman.



Miksi sen tulee katketa? Mistä tiedät, ettei havaitsemamme universumi ole vain infinitesimaalinen osa ääretön ulotteista ja äärettömän kompleksista hypertodellisuutta? Analogiana käy Mandelbrotin joukon fraktaalinen reuna, johon zoomaamalla löytyy kirjaimellisesta äärettömän monta erilaista muotoa. Ehkä oma todellisuutemme on vain pieni osa ääretöntä fraktaalia?

Kosmologi Max Tegmark on spekuloinut, että havaitsemamme universumi on pelkkää matematiikan ilmentymää; univerumi on pohjimmiltaan matemaattinen rakkennelma, joka konkretisoituu fysikaalisena todellisuutena tietoisuudessa. Hänen hypoteesiinsa kuuluu myös, että kaikki matemaattisesti/loogisesti mahdolliset univerumit ovat olemassa. Oikeastaan hänen hypoteesissaan kaikki matemaattiset rakennelmat ovat olemassa jotenkin.




Taas on sekoitettu looginen ja ontologinen olemassaolo.

Sellaiselle ei ole mitään perusteita, eikä luonnon monimuotoisuudella ole varsinaisesti mitään "velvollisuutta" lutviutua ihmisen keksintöä olevan muodollisen logiikan ontologisiin taustaolettamuksiin.

Vierailija
Ataraksia
Kaikkeuden rakenne?
Voisiko joku selventää (Mah. paljon Selkeää Suomea, kaavoja vain todisteeksi/mausteeksi ei pääselvennykseksi, piirakkakaaviotkin kuulostaa ihan oklta, ehkä.) näitä ihmettelyjäni maailmankaikkeudesta?

Jos nyt mietitään tätä "meidän" maailmankaikkeutta,
niin koostuuko perusrakenteet perusvoimien ympärille?

Onko siis päävoimia, monta perusosavoimaa on?




Tunnetut perusvoimat ovat sähkömagneettinen, heikko ja vahva ydinvoima sekä gravitaatio.

Onko osa perusosavoimista tiettyjä hiukkasia vai niiden välisiä voimahiukkasia vai onko kaikki "samaa" vai vain ollut samaa, vai mitä ihmettä?



Perusvoimilla on hiukkaset: sähkömagneettisen voiman hiukkanen on fotoni.

Gravitaation hypoteettista väittäjähiukkasta gravitonia ei ole onnistuttu mittaamaan.

Ja sitten tietysti on se "EU:n" Higgsin bosoni... Jos on.

Onko perusvoimat yhtäkuin ulottuvuudet ja mitkä ovat näiden ulottuvuuksien ja/tai perusvoimien keskenäiset suhteet?



Eivät ole samat. Ulottuvuudet ovat kolme avaruusulottuvuutta ja aika.

Fotonin nopeus tyhjössä kytkee yhteen aika- ja avaruusulottuvuudet erityisen suhteellisuusteorian mukaan.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat