Tieteen arvovallan väärinkäyttö

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Olen huomannut hyvin monissa yhteyksissä, miten jotkut tieteilijät tai tieteellisesti ajattelevat, jos rumasti sanotaan niin "tiedeuskovaiset", usein argumenttejen sijaan tukahduttavat itselleen epämieluiset ilmiöt tieteen arvovallalla, toteamalla että "tuo ei ole tiedettä".

Jotain esimerkkiä: Itselleni tällaisena on näyttäytynyt mm. Paul Feyerabendin runsas teilaus sekä Carlos Castanedan rankka arvostelu. Varsinkin Castanedan kirjat lukeneena ihmettelen sellaisia, jotka arvostelevat niitä, koska niiden tapahtumat eivät mitä todennäköisemmin ole oikeasti tapahtuneet Castanedalle. Kirjallisuuttahan se on, ja fiktiota! Se, onko kirja totta, ei voi määrittää kirjan koko arvoa. Ja joku sanoi, etteivät Castanedan kirjat kuvaa oikealla tavalla yaqui-intiaanien elämää; kuka on väittänyt, että pitäisi kuvata? Tässä jotakin esimerkkiä tällaisesta, että tieteellisyyttä käytetään ainoana mittapuuna asioitten arvosteluun, jopa tieteen piiriin osaksi kuulumattomien asioiden arvosteluun.

Kokemuksia/ajatuksia aiheesta?

Sivut

Kommentit (26)

Vierailija

Olen saanut itse jonkin verran kritiikkiä siitä, etten osaa suhtautua fiktioon kritiikittömästi epätieteellisenä viihteenä. Scifiä katsoessa tarraudun eri planeettojen asukkaiden liian samanlaiseen biologiaan, fantasiakirjallisuudessa lohikäärmeiden ekologisiin lokeroihin tai taruolentojen epäloogiseen taksonomiaan, Jurassic Parkista nyt puhumattakaan.
Puolustaudun sillä, että usein nuo tieteeseen liittyvät mokat kertovat kirjoittajan tai muun vastuuhenkilön yleistiedon puutteesta ja sitä myöten huolimattomasta suunnittelusta. Suunnitellaan kokonainen maailma, johon sitten vaivaudutaan keksimään vain muutama juonen kannalta välttämätön eläin, nekin käytännössä elinkelvottomia. Fantasiassa ei usein vaivauduta panostamaan edes kulttuurien kehittämiseen, vaan ne lainataan suoraan Tolkienin mallista. Siinä mielikuvitus kukkii.
Mikäli taas lähteen on tarkoitus viihteellisyyden lisäksi jakaa tietoa ja kertoa jostakin ilmiöstä totena, niin totta kai sen täytyy olla todenmukainen ja mahdollisimman objektiivinen. Objektiivisuuteen taas valitettavasti päästään varmimmin tieteen metodein. Suurelle yleisölle syydetään jo muutenkin ihan riittävästi maailmankuvaa vääristävää soopaa.

Vierailija
etten osaa suhtautua fiktioon kritiikittömästi epätieteellisenä viihteenä.



Niin, itse kavahdan tuollaista viihde sanan käyttöä.
Viihde sana on tuossa melko epämääräinen.
Tuollainen viihde on osa kulttuuria, ja jonkinlaista yhteisöllistä pohdintaa.
Näen siis tuollaisen viihteen paremminkin ajatuksina tai alitajuisena toimintana, niin että yksikkönä on kutakuinkin yhteisö/kulttuuri.
Elokuvilla on esim. tietynlainen unen tai tajunnanluonne, jos maapallomme ihmisyhteisö nähdään tietynlaisena suurena kokonaisuutena, aivoverkostona, tai suurenaaivona.
Jos et siis oikein osaa suhtautua fiktioon epätieteellisenä viihteenä, voit miettiä erilaisia skenaarioita että miksi näin on.
Miksi haluat suhtautua fiktioon rakentavasti tai tukahduttaen?
Miksi on olemassa tuollaista fiktiota?
Sinäänsähän siis fiktio on jokseenkin järkiperäisesti hahmoteltavissa, voidaan todeta kulttuurit ja yhteisöt jotka ovat vaikutuksessa kyseiseen fiktioon, voidaan todeta tiettyjä lähtökohtia, kuten yksilöllisiä elämän tilanteita.
Voidaan myös hahmotella mitä pelkoja ja toiveita tietyillä tekijöillä/yhteisöillä näin on.
Jos taas haluat ns. pätevämpää fiktiota, ehkäpä kannattaa perustaa jonkinlainen tieteellisenfiktion yhteisöllinenverkosto, joka tuottaa siis tieteellisempää fiktiota ja tukee fiktiontuottajia tekemään tieteellisempää fiktiota.
Mitä fiktiivisempää fiktio on, niin sitä tunnesymbolisempaa se on, ja toisaalta tunteet voivat olla olennainenosa planetaarisenaivon kehitykselle ja/tai tuomaan jotain vastavoimaista-tilaa joka mahdollistaa tietyn tieteellisyyden.
Ääripäät kun esim. kiihottavat toisiaan, niin fiktiivinenfiktio voi olla sinunkin suurimpia tieteellisiä voimanlähteitäsi.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14020
Liittynyt23.6.2005
Antikonkari
Olen huomannut hyvin monissa yhteyksissä, miten jotkut tieteilijät tai tieteellisesti ajattelevat, jos rumasti sanotaan niin "tiedeuskovaiset", usein argumenttejen sijaan tukahduttavat itselleen epämieluiset ilmiöt tieteen arvovallalla, toteamalla että "tuo ei ole tiedettä".

Itse tein aiheesta kandin, teen gradun ja jatkaisin mielelläni vähintäänkin lisuriksi. Oma mielenkiinnon kohteeni liittyy biologisuuteen ja biologiaan vetoamiseen ja sen varjolla tehtyyn sukupuolipolitisointiin. Näkökulmani on pääosin diskurssianalyyttinen, aatehistoriallinen ja retorista analyysia soveltava.

"Tieteestä" puhuttaessa puolustetaan tietenkin reviiriä ja tapaa puhua tietyistä asioista - samalla näkymättömämmin neuvotellaan siitä, kuka saa puhua mistäkin aiheesta ja millä tyylillä. Intressejä voi olla moneen lähtöön - esimerkiksi Richard Dawkins on keskittynyt biologian ja käyttäytymisen tutkimisen ohessa leimaamaan ja kritisoimaan uskontoja, etenkin kristinuskoa.

Sukupuoli on teemana äärimmäisen latautunut, etenkin kun aletaan puhua siitä "tieteellisesti". Johtopäätöksiin ja "sloganeihin" tukeudutaan usein niin vahvasti, että unohdetaan lähdekritiikki ja muut - rakentavat ja täydentävät - näkökulmat tyystin. Itseäni tässä kiinnostaa etenkin biologiaan vetoaminen jonain argumenttina itsessään - biologian rajaaminen joksikin erilliseksi saarekkeeksi kulttuurisen tarinakehyksen puitteissa on mielestäni aivan yhtä epäilyttävä temppu kuin kaiken elävän toiminnan käsittäminen "biologiana". Molemmissa tulkinnoissa sanotaan paljon enemmän kuin annetaan ymmärtää.

Biologiaan vetoamisen, siis biologisoinnin ajatuksena on että biologisena näyttäytyvä näkökulma jotenkin konstituoi eli "perustaa" sukupuolia, sukupuolisuutta ja seksuaalisuuksia käsittelevän tiedon ja tietämisen hierarkkiseen järjestykseen.

Perinteisesti - etenkin arkimerkityksissä ja tiettyjen akateemisten heimojen moraalijärjestyksissä - tulkitaan, että biologinen "tieto" on parempaa tai puhtaampaa kuin psykologinen tai sosiologinen sukupuolten käyttäytymisen selittäminen ja ymmärtäminen.

Itse olin alkuun "biologisoija" ja populaarin sukupuolidiskurssin lumoissa, sittemmin nautin kulttuuritieteellistä koulutusta ja lopulta päädyin monitieteisen sukupuolitutkimuksen pariin. Omat näkökulmani kysymykseen sukupuolesta tietämiseen "ongelmana" alkoivat kumuloitua pahemman kerran kun huomasin, kuinka hankalaa on puhua hyvällä omalla tunnolla "objektiivisesti" sukupuolten käyttäytymisen eroista ja niiden syistä.

Esimerkiksi Janet Hyde (2006) ja David Geary (1998) ovat molemmat koonneet massiivisen todistunaineiston ja saaneet julkaisunsa ulos psykologian alan suurimman kattojärjestön, APA:n nimissä. Hyden artikkelin nimi on Gender similarity hypothesis, Gearyn teos on nimeltään Male, Female.

Hyde on koonnut yhteen vuosikymmenten aikana kertyneen kvantitatiivisesti arvioidun materiaalin psykometrisesti mitatuista sukupuolieroista ja tehnyt aiemmista kokonaisarvioinneista koosteen, meta-analyysin. Keskeinen Hyden argumentti oli että sukupuolieroja on selvästi luultua vähemmän ja niiden syyt ovat hyvin moninaiset - Hyden viitekehys on mediassa vallalla oleva puhe tyyliin "miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta", jonka virheellisyyteen Hyde rinnastaa oman työnsä tulokset.

Geary sen sijaan teoksessaan soveltaa raakoja analogioita eläinten ja ihmisten välille esimerkiksi vanhemmuuteen käytetyssä ajassa ja pariutumisrituaaleissa. Teksti välttää hyvin pitkälle normatiivisia päätelmiä ja keskittyy sukupuolierojen löytämiseen monikulttuurisen tutkimusaineiston pohjalta ja näiden erojen syiden analysointiin, pääasiassa vetämällä analogioita evoluutiobiologiaan ja Darwinin sukupuolivalinnan teoriaan.

Hyden artikkeli on toki näkyvän normatiivinen ja "pedagoginen" korostaessaan, että sukupuolierojen ilmenemisen tutkimus on hyvin ladattu aihe ja että pelkät numerot kertovat hyvin vähän sukupuolten käyttäytymisen todellisuudesta ja erilaisiin paineisiin ja motivaatioon vaikuttavista tekijöistä.

Gearyn teos taas välttää tarkoituksella normatiivisia lausumia ja tutkii vain "sukupuolieroja" ja pyrkii etsimään niille kattotason selityksiä analogioilla eläimiin ja niillä esiintyviin sukupuolisesti dimorfisiin piirteisiin - mitä läheisemmistä eläimistä kyse, sen parempi.

Omasta mielestäni molemmat osallistuvat ideologisella kentällä sukupuolierojen merkityksellistämiseen ja ovat tässä mielessä väistämättä poliittisia. Molemmat jo tutkimuskysymyksissään ja etenkin tulkinnoissaan ohjailevat kovasti lukijoiden käsityksiä ensinnäkin siitä, mitkä ovat merkityksellisiä sukupuolieroja ja kuinka rigidejä ne kulttuurisesti näyttävät olevan - Hyde korostaa kontekstuaalisuutta ja eropuheen oneglmia, Geary taas objektiivisuutta ja "lajityypillisyyttä". Molemmat näkökulmat ovat mielestäni yhtäaikaa sekä oikeassa että epäilyttävillä vesillä.

Vahvat käsitykseni liittyvät toki ymmärrykseeni sukupuolipuheesta eräänlaisena ajattelua passivoivana ja ideologisoivana "huumeena", josta tehdään iso numero ja valtapeliä, yleensä heti kun jokin kulloinkin poliittisesti raflaava tutkimustulos tai näkökulma voidaan objektivoida ja "nostaa jalustalle". Toisin sanoen tutkimustuloksien tai "totuuksien" asettaminen tärkeysjärjestykseen on kokonaisvaltainen ilmiö, johon osallistuvat myös tutkijat - vaikkei heidän tutkimustaan sinällään voitaisikaan sanoa huonoksi. Tutkijoiden vastuun ymmärtäminen laajemmassa mielessä on sitten laajempi kysymys, josta voisi pistää oman aiheenkin pystyyn.

Segerstråle (2000) osoitti 70/80-lukujen sosiobiologisen kiistan "ihmisluonnosta" olleen teatteria (tai oopperaa), jossa sekä "dialektiset marxilaisbiologit" että "reduktionistiset sosiobiologit" halusivat näyttää olevansa totuuden puolustajia. Puhe eläimistä luonnonvoimien myötä käyttäytymiseltään loogisesti muotoutuneina otuksina oli kaikille ihan OK, kunnes Edward Wilson (1975) kirjoitti pienen ja spekulatiivisen nykeröluvun ihmisestä. Tapahtumaa seurannut akateemis-poliittinen mediashow oli aivan omaa luokkaansa - vaikka perustui Segerstrålen terävän analyysin mukaan suuren luokan merkityspeliksi, jossa panoksiksi asetettiin varsin tahallaan ihmisyys, moraalin alkuperä ja eetos siitä "millainen ihminen Todella on".

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14020
Liittynyt23.6.2005
Mei long
Mikäli taas lähteen on tarkoitus viihteellisyyden lisäksi jakaa tietoa ja kertoa jostakin ilmiöstä totena, niin totta kai sen täytyy olla todenmukainen ja mahdollisimman objektiivinen. Objektiivisuuteen taas valitettavasti päästään varmimmin tieteen metodein. Suurelle yleisölle syydetään jo muutenkin ihan riittävästi maailmankuvaa vääristävää soopaa.

Hyppäät tuossa "tieteellisestä tiedosta" huomaamatta "maailmankuvaan", huomasitko? Maailmankuvaan taitaa kuulua koko joukko "faktoja" vaikeammin merkityksellistettäviä asioita - tässä tiedeinstituution keinotekoinen vastapooli uskonto näyttelee myös merkittävää osaa.

Käsitykset voidaan nähdä aivan hyvin todellisuutena, jota voi ja tulisi analysoida syvemmin ja rauhallisemmin, eikä vain kaadettavina toteemeina - muutoin tieteellisen tiedon imperialistinen levittäminen voi asettua herkästi itseisarvoksi ja arkitieto joksikin, joka on "yksinkertaisesti virheellistä".

Toki itse teen täällä ihan samaa jakaessani ja pohtiessani sukupuolitutkimuksen käsitteitä suhteessa arkielämän käytäntöihin, mutta en väitä niitä "faktoiksi", vaan näkökulmiksi. Kulttuuriantropologian klassikko Mary Douglas voinee jatkaa:

[list:1xhnviml]Douglas kiistää Durkheimin kuvitelman tieteellisen todellisuuden objektiivisuudesta. Hänen mielestään tieteelliset selitykset ovat nekin sosiaalisia totuuksia: tietyssä mielessä sana "bakteeri" on siis vain toinen kirjoitusasu sanalla "paha henki". Tämä lähestyy takavasemmalta Thomas Kuhnin (1962) ajatusta paradigmaat­tisesta tieteestä. 1[/list:u:1xhnviml]

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija
Ataraksia

Jos et siis oikein osaa suhtautua fiktioon epätieteellisenä viihteenä, voit miettiä erilaisia skenaarioita että miksi näin on.
Miksi haluat suhtautua fiktioon rakentavasti tai tukahduttaen?
Miksi on olemassa tuollaista fiktiota?

Sellaista fiktiota on epäilemättä olemassa, koska ihmiset maksavat saadakseen sitä. Se taas voi johtua tarpeesta eläytyä toisten ihmisten elämään (ihmissuhteethan fiktiossa ovat liki aina pääroolissa puitteista, kohderyhmästä ja mediasta riippumatta) tai omien huolten pakenemisesta, rentoutumisesta tai eskapismista. Ymmärrettäviä syitä kaikki.
Koen kuitenkin, että vaikka suuri yleisö haluaa rentoutua tv:n tai dekkarikirjan ääressä joutumatta ajattelemaan mitään, minun ei siitä tarvitse pitää.
En siis halua tukahduttaa fiktiota sinänsä, mutta välttelen varsinkin kaikkein kaupallisimpia tai korkealentoisimpia versioita yksinkertaisesti, koska en pidä typeryyttä nautittavana. Hyvin suunniteltu, kohtalaisen älykäs ja taidolla kirjoitettu fiktio on kyllä nautittavaa. Sen ei tarvitse olla "tieteellistä" kunhan se on kirjoitettu ulos todellisen maailman säännöistä sopivalla taustatarinalla ja toimii edes oman maailmansa logiikan puitteissa järkevästi.

Neonomide

Hyppäät tuossa "tieteellisestä tiedosta" huomaamatta "maailmankuvaan", huomasitko? Maailmankuvaan taitaa kuulua koko joukko "faktoja" vaikeammin merkityksellistettäviä asioita - tässä tiedeinstituution keinotekoinen vastapooli uskonto näyttelee myös merkittävää osaa.

Aivan totta. Tieteellinen tieto, tai ylipäätään tieto, ei ole sama asia kuin maailmankuva. Yksilön maailmankuvaan kuitenkin vaikuttaa paljon nimenomaan se, mitä hän pitää totena, mitä maailmasta tietää ja mitä luulee.
Tätä tietoa ympäröivästä maailmasta kertyy elämän mittaan, ja mikäli suuri osa siitä on soopaa (okei, karkea sana, mutta joka tapauksessa epätotta), eikö yksilön maailmankuva silloin loogisesti vääristy yhä kauemmas todellisuudesta?
Ei tieteellinenkään tieto, etenkään yleistykset, tulkinnat ja testauksensa alkuvaiheessa olevat teoriat, usein eikä varsinkaan täydellisesti vastaa todellisuutta, mutta tiede sentään vakavasti pyrkii todellisuuden objektiiviseen kuvaamiseen.
Samaa tuskin voi sanoa vaikkapa New Age-hörhöilystä, spiritismistä, horoskoopeista tai kreationismista, joita kaikkia kuitenkin ihmisille tuputetaan totena.

Vierailija

Oikea tiede on hengellinen asia...
Väärä tiede tukehtuu ja juuttuu tutkimaan jotain kaavaa, eikä ikinä näe ulospääsyä johonkin matemaattiseen ongelmaan.

Mutta kun Henki tulee - Hän löytää ihan matemaattisten lakien mukaisen ratkaisun ongelmaan, mikäli sitä on edes olemassa...

Tässä on ateistisen ja uskovan tieteen ero: Ateistit EIVÄT usko, jonkun ongelman kohdattuaan, että siihen edes löytyy mielekästä ratkaisua, ja tahtovat tuonkin julistaa joksikin palvottavaksi kiveksi... Uskovainen tiedemies/nainen, tekee vähemmän työtä, mutta näkee heti mikä "yhtälössä" on vikana tai ratkaisuna!

Tämä on ateistin ja uskovaisen ero: Ateisti on yleensä H:tinmoinen työmyyrä, ja uskovainen vain keskustelee ensin Herran kanssa - ja löytää ratkaisun!

Herran KRISTUKSEN antama taakka on kevyt, jollemme joudu kantamaan MUIDENKIN taakkoja. Muhammed kielsi tuon ominaisuuden kristityissä.

Mutta hivenen mentiin metsään, kun taas uskontoa otin mukaan? EI, vaan kaikki liittyy kaikkeen, ja ratkaisu tieteenkin ongelmiin sittenkin tulee Herralta, etteipä joskus peräti HERROJEN HERRALTA!

Vierailija
Koen kuitenkin, että vaikka suuri yleisö haluaa rentoutua tv:n tai dekkarikirjan ääressä joutumatta ajattelemaan mitään, minun ei siitä tarvitse pitää.



Suuri yleisö ei ajattele mitään, aika hurja näkemys.
Tarkoitat varmaan jotain, että voisivat mielestäsi käyttää sen ajan jonkin "uuden" tiedon hahmoittamiseen, tieteellisin metodein yms. hyödyllisempään. !?
Niin, itse näkisin asian paremminkin niin, että informaatio joka sieltä(tv,dekkari, whatever) tulee, on jonkinlainen ajatusrunko, sisältäen tiettyjä kulttuurisia/yhteisöllisiä lähtökohtia ja väittämiä.
(Harva liene varsinaista tiedettä sen avulla tekee tai yrittää tehdä, jooh.)
Mutta eikö suuri yleisö ajattele mitään, tälläisen informaation äärellä, tai se alitajuisempi tiedon imemistaso, onko se vain vahingollinen, esim. tieteellisesti epäkorrektin maailmankuvan muodostumista?
Niin, en tiedä onko jonkinlaisesta dynamiikasta kyse, jonkinlaisesta vallan ja tekemisen mahdollistamisesta, eikä tietyissä olosuhteissa olevat vähempi valtaiset ole niin hyödyllisiä/tehokkaita "tärkeyden" tuottajia, vaan hyödyllisempiä tietynlaisina muina tukipalikoina!?
Tietysti esim. internetin tuomat interaktiivisemmat ominaisuudet ovat tietynlainen seuraava vaihe tai vaihtoehto, siis esim. niin että nuo "nautiskelijasi" ovat siinä suuremmassa tekemisen/ajattelemisen osassa.
Itse uskon että moni, eli ns. suuri yleisö käyttää kutakuinkin kulttuuriinsa/yhteisöihinsä sopivia "viihde"informaatioita, siis ajatustukirankoja ympäristönsä ja paikkansa hahmottamiseen yms.
Ja näin sitten jos pidät itse "tukirankoja"/informaatiota turhana, niin mielestäni sinun kannattaa yrittää vaikuttaa informaation sisältöön, tai tuottaa jonkinlaista tuki-informaatiota, jolla taas sitten nostetaan jonkinlaista tukirankainformaatioiden hyödyntämis-prosenttia, esim. siis tieteellisempää informaationkäsittelyä.
Kuitenkin tässä ollaan kutakuinkin nyt siinä "alueella", josta topicinavaaja jokseenkin puhuu, eli tieteellisyyden ns. ylimielisyydestä.
Eli kuinka tärkeää yksilölle tieteen pitää olla?
Eikö omaan elämäänsä sopiva hyvä olo riitä "hyveelliseen" elämään, täytyykö kaikkien esim. ajatella jotenkin sinulle sopivalla maksimaallisella tuottamistavalla yms.tjtn., jotta pidät heidän elämästään, ettet hyljeksi, halveksi ja/tai alista heitä?
Eli mitä tarkoittaa se ettei sinun tarvitse pitää? Pitää mistä?
Suuresta yleisöstä, joka on mielestäsi tyhmää ja alistettavaa?
Pitää siitä että kulttuuri tuottaa juuri sitä mitä se kulttuuri tuottaa, ellei se muutu, ellet juuri sinä asiaan puutu, ja luo muutosta?
Onhan asia tietenkin niin, ettei sinun tarvitse pitää, siitä mistä sinun ei tarvitse pitää.

Vierailija

Neonomide, puhut täyttä asiaa. Mukavaa huomata muutenkin, ettei edes Tiede-foorumilla aloituksessa esittämääni kantaa mitätöidä.

Minusta on kapeaa ajatella, että on olemassa vain tieteellistä tietoa ja sitten "viihdettä". Ns. viihdearvot ovat mielestäni täysin yhdentekeviä eivätkä tue mitään merkityksellistä. Taide sen sijaan avaa näkemään uusilla tavoilla, tuo merkitystä ja sisältöä elämään. Tietynlaista hengellisyyttä, sanoisin. Taide tuo sitä paljon puhtaampana kuin esim. uskonto, sillä uskonnossa täytyy vastaanottaa vaikka mitä näkemyksiä todellisuuden luonteesta. Henkilökohtainen, ei-dogmaattinen, eikä taikauskoinen, hengellisyys on elämän upeimpia asioita ja sen etsiminen oikeastaan inhimillinen pakko. [size=85:1msplzs1]Tämä nyt ei enää juuri koske itse aihetta (tieteen arvovallan väärinkäyttö), mutta miksi olla eksymättä aiheesta, jos sitä kautta pääsee sanomaan muuta tärkeää? [/size:1msplzs1]
Tietenkin viihteenä markkinoidulla materiaalilla tai tunnettuna saattaa olla myös taiteellista arvoa.

Vierailija

Ainakin Tieteellisen seurain valtuuskunta on mennyt tasoltaa poliittiseksi ja alaspäin kuin lehmän häntä.

www.tsv.fi

Julkaisuista on lähes mahdoton löytää kovaa tiedettä, nykyisin artikkelit käsittelevät politiikkaa, politiikkaa, ilmastonmuutosta sekä Venäjää. Vasemmiston agendaa.

Vierailija

^Heti en tyhmyyttäni oikein saanut selkoa, mitä tuolla sivustolla yritettiin sanoa. Voitko siteerata sivustolta joitakin kohtia, mitkä ovat mielestäsi hyviä?

Kutunluu
Seuraa 
Viestejä761
Liittynyt11.9.2007
Antikonkari
^Heti en tyhmyyttäni oikein saanut selkoa, mitä tuolla sivustolla yritettiin sanoa. Voitko siteerata sivustolta joitakin kohtia, mitkä ovat mielestäsi hyviä?

No lähinnä se on tuo introduction-sivu, joka on helpoimmin lähestyttävissä; suosittelen sivujen läpi kahlaamista kuiteski. Itse ainakin löysin vahvoja viitteitä henkilökulttitoimintaan varsinkin noilta Tensegrity -ajoilta; ei Carlos elänytkään, kuin saarnasi.

Ehkäpä hän ei ollut tarpeeksi moitteeton?

Itsehän tuohon sivustoon tutustuin kauan, kauan aikaa sitten, kun olin kovasti Castanedan juttujen perään - voisi jopa väittää, että olin uskovainen. Vaikka äijä olikin oppilaidensa perään, kuten johtajat nyt kulteissa ovat, niin kyllä osa Don Juan Matusin opetuksista toimi; parisen kertaa onnistuin kontrolloituun OOBE:een eli astraaliprojektiota, siis. Sittemmin olen kääntynyt siihen uskoon, ettei noita oppeja tarvita - vain luja tahdon projisointi väkevällä uskolla tuottaa saman tuloksen.

Nykyään mennään Näillä Eväillä...kuppikunnassani.
Sama lopputulos.

Vierailija

^En tiedä Castanedan itsensä ainaisesta moitteettomuudesta, mutta ne Castanedan kirjat (varsinkin alkutuotanto) toimivat ennen kaikkea loistavana ja mietityttävänä kirjallisuutena, ja Don Juan Matusin viisaudet ovat upeita, vaikkakaan niitä kaikkia menetelmiä ei varmaan ole hyödyllistä tai edes turvallista ryhtyä soveltamaan.

Vierailija
Neonomide
Käsitykset voidaan nähdä aivan hyvin todellisuutena, jota voi ja tulisi analysoida syvemmin ja rauhallisemmin, eikä vain kaadettavina toteemeina - muutoin tieteellisen tiedon imperialistinen levittäminen voi asettua herkästi itseisarvoksi ja arkitieto joksikin, joka on "yksinkertaisesti virheellistä".

Toki itse teen täällä ihan samaa jakaessani ja pohtiessani sukupuolitutkimuksen käsitteitä suhteessa arkielämän käytäntöihin, mutta en väitä niitä "faktoiksi", vaan näkökulmiksi.


Aika paljon olen lähestynyt näkemystä, että turvallisesti sanaa "fakta" voi käyttää vain kovissa luonnontieteissä ja niiden sovellutuksissa. Yhteiskuntaan, ihmiseen ja sosiaalisiin ilmiöihin siirryttäessä niiden monimutkaisuus, epämääräisyys ja näkökulmasidonnaisuus suorastaan räjäyttävät mahdollisten tulkintojen lukumäärän niin suureksi, että yksinkertaista ja selkeää totuutta rakastavan pää menee pyörälle.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat