Murehtimisketju

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Ajattelin tässä nyt ryhtyä listaamaan näitä murehtimisen aiheita, niitä kun tälläkin palstalla näyttää riittävän.

Aloitetaan nyt vaikka maailmanlopusta.

On supertulivuori Yellowstonessa. Tiedä milloin paukahtaa. Sitten sataa tuhkaa ja tulikiveä. Sateenvarjo pitää ostaa. Ovat kalliita.
Joku helevetin nibiru on ohittamassa maata ja pistää magneettikentät vituralleen. Navat vaihtavat paikkaa niin ettei enää tiedetä missä on pohjoinen ja etelä. Meteoriitti iskee milloin tahansa. Lintuinfluenssa kukoistaa kuin raparperi siirtolapuutarhassa. (Juhan af Grannilla taitaa olla siirtomaapuutarha kuussa, ei liittynyt asiaan mutta laitoin silti kun tuli mieleen)
Ydinvoimaa pitää pelätä. Vesivoimaa samoin. Ja hiilivoimaa.
Brittien siirtomaahistoriaa pitää muistaa muistella ahdistuksen tuntein. Suomalaiset ajoivat lappalaiset Lappiin. Kiinalaiset ovat ihan tuossa Venäjän takana, se on pelottava ajatus. Ruotsalaiset kyttäävät ja ajattelevat pahaa meistä.
Salaliitot jylläävät ja ulottavat limaiset lonkeronsa kaikkialle.
Korvan takana on patti. Leikataan pois vasta ensi kuussa. Entä jos tulee vedenpaisumus ennen sitä? Se vasta vois v*ituttaa.
Säästää ei uskalla. Tulee kommunismi ja kansanvallan karvainen koura riistää riistokapitalistin rovot kirstusta.
Boikotoida pitäisi vaikka mitä tuotteita kun ympäri maailman ihmiset ovat tehneet/tekevät parhaillaan/tulevat tekemään pahaa toisille ihmisille/ympäristölle.
LHC-kiihdytin luo mustan aukon ja sinne hutkahdetaan koko konkkaronkka.

Löytyisikö arvon palstalaisilta apua tähän. Tarvitsisi lisää aiheita koska tuossa ei varmasti ollut hetikään kaikki murehtimista vaativa asia maailmassa.

Ajankäyttökin pitäisi suunnitella jotenkin seuraavasti:

11.30.00: Muista murehtia sitä että Etelämantereen jäätiköstä lohkeaa iso jäävuori.
11.30.10: Ahdistu Afganistanista. Kasvattavat siellä unikkoa ja muutenkin on kaikki päin persettä.
11.30.20: Kalapuikkokatumusta kiireesti kehiin! Kouluruokaloiden konnat kuriin! (Tässä olisi sopiva sauma murehtia myös kuun kääntöpuolella sijaitsevaa natsien tukikohtaa jossa Hitler ja Elvis asuvat)

Jne...

Niin että auttakaa nyt palstalaiset. Minulla on kovin kiire murehtia näitä kaikkia yksin.

Sivut

Kommentit (29)

Vierailija

Ei Baltti hyvä pilata sinun päivääsi.
Klo 18.47 murehditaan tätä tämmöistä.
Luovuttaako Buchini suosiolla Obamalle ydinaselaukausavainkoodisalkkusa.

Vierailija
markent
Ei Baltti hyvä pilata sinun päivääsi.
Klo 18.47 murehditaan tätä tämmöistä.
Luovuttaako Buchini suosiolla Obamalle ydinaselaukausavainkoodisalkkusa.



Hyvä! Murehdi sinä silloin tuota niin minä ehdin murehtia onko Louvren Mona Lisa aito vai ei, muuten olisi tehnyt tiukkaa.

Vierailija

Balthasar:
"Hyvä! Murehdi sinä silloin tuota niin minä ehdin murehtia onko Louvren Mona Lisa aito vai ei, muuten olisi tehnyt tiukkaa."

Paksunnos marketin.

Joo tuo asia on äkkiä läpi murehdittu.
Totta kai Louvren Mona Lisa on maalausjäljennös samanimisestä huonohampaisesta aidosta aidosti eläneestä ranskattaresta.

Vierailija
Balthasar
(Tässä olisi sopiva sauma murehtia myös kuun kääntöpuolella sijaitsevaa natsien tukikohtaa jossa Hitler ja Elvis asuvat)



Tässä on Baltille tullut pieni virhe. Hitleristä en tiedä, mutta Elvis elelee Taivassalossa Osuuskaupan yläkerrassa, vinttikamarissa ja voi hyvin. Ei tarvitse murehtia.

Kuussa olevaa tukikohtaa sopii murehtia, mutta vain puolet mainitusta ajasta.

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008

Teillä on tullut virhe! Tuossa ei jää ollenkaan aikaa henkilökohtaiseten asioiden murehtimiseen! Jos niille pyhittäis viikonloput?

Hämmentää.

Vierailija
Phony

Tässä on Baltille tullut pieni virhe. Hitleristä en tiedä, mutta Elvis elelee Taivassalossa Osuuskaupan yläkerrassa, vinttikamarissa ja voi hyvin. Ei tarvitse murehtia




Jopas helpotti!

Vierailija

Isopäisillä nukeilla leikkivät lapset saattavat kokea huonoa itsetuntoa, koska lapsen pää on suhteellisesti pienempi kuin nuken...
Video

DedMoroz
Seuraa 
Viestejä18367
Liittynyt16.3.2005
Phony
Tässä on Baltille tullut pieni virhe. Hitleristä en tiedä, mutta Elvis elelee Taivassalossa Osuuskaupan yläkerrassa, vinttikamarissa ja voi hyvin. Ei tarvitse murehtia.

Kuussa olevaa tukikohtaa sopii murehtia, mutta vain puolet mainitusta ajasta.

Nyt sitten pitää murehtia sitä, että mitä murehtis sen toisen puolen ajasta? Vai oliko se niin, että murehdittiin vain puoli kuuta, vaiko vain sirppiä, ja sitten sitä vasaraa... sekin kun on kateissa ja naulaa ei saa seinää. Pakko vetää naula päähän, ja siitähän ei tule kuin humalaan, ja siitä ei kyllä näin murheisna miesnä hyvät heilu. Jo isä vainaa aikoinaan sanoi, että... niin ja siitä tuli mieleen, että... Voi tätä murhetta. Ja ihan turhaan... ja sitäkin voisi jo murehtia, että turhaan murehti - siis sen puolen aikaa. Meni sekin hyvä murhe hukkaan, ihan sutta koko juttu. Ja sen suden isäntä, Mustanaamio, meni nakkikioskille, ja myyjä kysyi: Tuleeko kaikki mausteet? Mustanaamio sanoi: Joo. Myyjä sanoi: Ei ole. Tommosia ketkuja. Ilmankos ne sen nakkikioskin tuosta nurkalta laittoivat nurin. Nyt ei ole edes Mustanaamiolle sitä nakkia tarjolla. No, kaupasta saa vielä, siis vielä, muusia. Mummon muusia tietty. Kukapa sitä muusia aina jaksaa ensin keitellä ja nuijia ja kaikki pitkän kaavan kommervenkit tehdä. Vaan jo vain puree muuseihinkin lama ja vaihtaa Mummon muusit halpaketjumuusijuttuihin. Ai niin, ei se mikään lama tällä kertaa ole, vaan taantuma. Taas vetää murheiseksi, kun ei noin itsestään selvää asiaa muistanut. Niin se on muisti mennyt emmentaaliksi, yhtä reikäjuustoa koko pää - ihan niinko ennenvanhanen kuu. Vai olikos se puolikas?

I usually give people more chances than they deserve but once I'm done, I'm done.

DedMoroz
Seuraa 
Viestejä18367
Liittynyt16.3.2005

Tuli noista valinnoista toisaalla mieleen, että on meillä naisilla paljon murehtimisen aiheita ihan joka päiväisessä elämässä.

Meet työn jälkeen ruokakauppaan. No, ihan ekaks sun etees tulee ne hedelmät ja vihannekset. Jotain hedelmiä pitäisi ostaa, ne kun on terveellisiä. C-vitamiinia ja kaikkea...

Kattelet siinä aikas niitä laareja, ja sitten muistet, että muksu ei syö sitä ja ja toinen taas vaatii tota ja ukko haluaa tätä. Kattelet siinä sitten aikas niitä hintoja, ja muistelet pörssin sisältöä. Tarkistat varmuuden vuoksi tilanteen - neljäkymppiä ja hiluja. No, noita ei nyt ainakaa, eikä tota... noi olis tarjouksessa. Alat sitten lappaa tuotetta x niihin pussukoihin, joidenka auki saamiseen vierähtää vartti ja muutama pussukka. Hikihelmet nousee otsalle. Hitsi, täysissä talvitamineissa sisätiloissa. Huh, no ei siis ainakaan vielä se mummokuume.

Ai niin, jos mä otan näitä, niin se toinen lapsukainen alkaa maukua, että aina sä ostat vaan sitä, mistä toi tykkää. Juu, aina, kaikki on ihan aina tai ei koskaan ikinä milloinkaan -mantraa, vaikka just eilen viimeks. Kiesus. Ja kuka sen päättää mitä meillä syödään? Minä tietysti, kun orankutangina ne kassitkin raahaan. Minä päätän! Valtaa hirmuisa tomeruuskohtaus.

Vihanneksien kanssa kohtaaminen on helpompaa: kurkkua ja tomaattia. Ai niin, ei kirsikkatomaatteja... eikä kotimaisia, kun ne ei maistu talvella miltään. Ei oo espanjalaisia... voihan räkä, ei sitten. Surkee valikoima.

Leipää. Sen sataa sorttia tuotteita on nokan edessä. Lamaannuksen tunne hiipii sisuskaluja kutittelemaan. Hinnat... ei tota, liian kallista... jotain uutta olis kiva maistaa... no, tätä ne ainakin syö, ei tule rutinoita.

Jaa, ja mitäs tänään pitäisi laittaa (vilkaisu kelloon, jo melkein kahdeksan, apua) jotain nopeeta...

Palaat leipähyllyn luo ja palautat sen iänikuisen paahtoleipäpussukan takaisin hyllyynsä niin kuin se olisi maailman luonnollisin teko, ja nappaat patongin koriisi. Meillä syödään tänään grillikanaa. Jatkat lihatiskin luo vain huomataksesi sen olevan tyhjä ja jossain takaseinällä on summeri, mitä pitäisi painella saadakseen palvelua, jota lapussa luvataan. Et kehtaa, mitähän toikin tossa aattelis, että tähän aikaan muka varsinaisia ruokaostoksia tekemässä. Hävettää.

Heittelet koriin paketin nakkeja ja jauhelihaan... kyllä näistä jotain syntyy. Mitäköhän siellä kotona oli? Spakettia, joo. Hyvä. Palaat takaisin ja palautat nakit ja otat tilalle pekonisiivuja. Onko sipuleita? Vastauksena piirtyy kuva jostain kasasta nahistuneita möykkyjä jääkaapin alimmassa takanurkassa. Takaisin vihannesosastolle. Missä täällä on sipuleita?

Kilon pussi olisi tarjouksessa. Nostat sen koriin. Otat askeleen eteenpäin... ja vaihdat sen puolenkilon pussukkaan. Ne toissa jouluiset punasipulitkin kesti seuraavaan marraskuuhun ja loput meni roskiin. Turha ostaa niin paljon, kalliimmaksi tulee.

Banaanilaari on taas edessäsi, ja mietit, että josko noitakin nyt sitten muutaman. Joku kumma tapa pysähdellä banaanilaarin kohdalle. Tai miehet on kummia. Jos ne jotain hedelmiä ylipäätään syö, niin sitten banaaneita. Mikset sä ostanu banaaneita, ne kysyy. En ostanu, ne ummettaa. Kumma suoli miehillä. Muistat, ai niin, etteihän siellä himassa ole ukkoa laisinkaan. Hyvä, ei tartte ostaa banaaneita.

Sitten huomaat kesäkurpitsat ja mietit, että kesäkurpitsa vois olla leivän päällä hyvää. Otat yhden käteesi ja muistat kuinka joskus ne kaks homoa arvioi niitä kurkkuja hieman liiankin asiantuntevasti ja valikoiden. Punastut. Hitto, olkoon.
Poistut nopeasti säilyketölkkien turvalliseen huomaan. Jaa, että tällasia purkkeja.

Maitoa... kumpaa ottais ykköstä vai kevytmaitoa? Mä oon joulun jälkeisellä paastolla, en laihiksella - ykköstä. Levitteitä on, sampoota on... Pakasteallas... ei tartte mitään. Spagettikastikkeeseen tarttee herkkusieniä... niitä on ja...

Kassajonossa sitten se haisevin spurgu änkee sun taakse haisemaan kuselle sen yhden keppanapullonsa kanssa. Ei hitsi, ilmaa. Miksei tää jono etene? Mitä toikin ämmä tossa munii? Onks toi jotenkin vajaa, eiks se osaa laskee vai eiks se tunne rahoja? Ei kai ku on jostain ties mistä. Mua ei oo kyllä luotu jonottamaan. Verenpaine nousee ja viimeisillä voimillasi irvistät hein sille tympääntyneen näköselle kaverille tiskin takana. Onks etukorttii? Kakskyt ja jotain. Lyöt kaikki sille suoraan kouraan ja pakkaat loputkin kamat salamana kassiin. Vaihtorahat. Suorastaan ryntäät kaupasta ulos - ilmaa.

Päätät ettet koskaan ikinä milloinkaan astu enää siihen kauppaan - ennenkuin huomenna.

I usually give people more chances than they deserve but once I'm done, I'm done.

Vierailija

Kun en nyt enää saa unta ja tuo nainen jonka kanssa minä asun nukkuu kadehdittavan sikeästi niin aloin murehtia sitä, että haluaisin kehittää uuden supersankarin josta tulisi kulttihahmo josta tehtäisiin elokuva joka johtaisi pankkitilini lihomiseen...

Niin että tuumasta toimeen.

Mediaseksikkäimmät hahmot on varattu, kuten Teräsmies, Lepakkomies, Kissanainen jamitäniitänytoli.

Pitää kehittää oma.

Nyt Balt pönttö peuhaamaan.(anteeksi keskeytys, piti käydä tupakalla)

Käärmemies? Hallitsee luikertelun, ilmestyy vaikka ilmastointikanavasta konnien pesään, omaa kaksihaaraisen kielen, myrkkyhampaat ja kuristusotteen. Hmm. Liian ilmiselvä.
Mutta entäpä Matomies? Täysin selkärangaton eikä tiedä mihin suuntaan on menossa. Ei oikein, ei se löytäisi konniakaan ja jos löytäisi jäisi heti koukkuun. Paha on keksiä Matomiehelle supervoimia.
Päärynämies? Se muistuttaisi minua. Päärynämiehen olisi vain kovin hankalaa ottaa konnia kiinni kun ei jaksaisi liikkua kotoaan pois. Roistojen pitäisi tulla Päärynämiehen salaiseen piilopaikkaan jotta Päärynämies voisi istua kelmien päälle.
Mitenkäs rosvot löytäisi edes Päärynämiehen pesän? Voisi tulla aika tylsä sarjakuva ja leffa. Päärynämies istuu nojatuolissaan ja syö pizzaa ja räplää kaukosäädintä odotellessaan konnakavalkadia.

Entäpä jos pohtisi välillä naisrintamaa.

Anopinkielinainen? Hallitsee ainakin terävän kielenkäytön. Lyttäisi vävypoikansa kerran toisensa jälkeen maanrakoon.
Millainen asukokonaisuus hänellä olisi? Ainakin luuta, kahvipannu ja musta kissa. Särmikäs idea, eikö vain? Kaipaa siis hiomista.

Telaketjufeministi? Jyräisi (miespuolisia) konnia niin että näistä jäisi vain märkiä plänttejä sinne tänne. Hankaluus olisi että saattaisi mennä siinä sivussa syyttömiäkin.

Takaisin munakkaisiin.

Sikamies jysähti aivorasiaani kuin lähietäisyydeltä ammuttu kal .45 luoti (Jason Stathamin esittämän Chev Cheliousin repliikki elokuvasta Crank)
Sikamies voisi olla lähellä monen suomalaisen miehen herkkää sisintä. Soluttautuminen johonkin roistoliigaan sujuisi Sikamieheltä kuin rasvattu, ongelma voisi olla ettei Sikamiestä enää sitten erottaisi muista konnista. Supervoimina voisi olla rasvaiset vitsit, alahuulten heitto, kähmintä, juopottelu ja ylensyönti sekä yleinen niljakkuus.
Sikamies voisi syödä ja juoda mafiosot konkurssiin. Tai ei sittenkään, kuolisi sankariparkamme liikalihavuuteen ja rasvamaksaan ennen kuin mafian rahoissa olisi kummoistakaan lovea.

Salaliittomies? Siitä hyvä ettei jättäisi mitään koloa tutkimatta salaliiton varalta, hankala vain että haistaisi palaneen käryä kaikkialta ja sotkeutuisi lopulta omiin teorioihinsa. Salaliittomiehen pitäisi olla todella kylmäpäinen kaveri. Mitähän supervoimia hän omaisi. No nettiä osaisi Salaliittomies käyttää aika helvetin hyvin. Elokuvasta voisi tulla tylsä. Salaliittomies istuisi vain tietsikan ääressä ja jupisisi silloin tällöin jotakin itsekseen.

Pitää miettiä superkonnia välillä.

Harmi kyllä Jokeri on jo varattu. Mitäs muuta korttipakasta löytyy?
Patakakkonen? Ei, ei. Tulee mieleen television kokkiohjelma.
Jaakko Kolmonenkaan ei käy sen enempi konnaksi kuin sankariksikaan piisamipaistoksineen.
Ristirouva voisi olla jotakin. Siitä hyvä että monelle aviomiehelle oma rouva on melkoinen risti. Pätee kyllä toisinkin päin, sitten konna olisi Ristijätkä.
Nyt hokasin! Kokeista tuli mieleeni Bakteerikopla johon kuuluvat ainakin Stafylokokki, Streptokokki ja Gonokokki!
Oikea kokkiketju! Haa mikä konnakabaree. Nämä ne vasta omaavatkin ällöjä supervoimia. Taitavat olla vain liiankin hankalia vastustajia.

Pitäisi löytää vähemmän ylivoimaisia konnia. Etanamies voisi olla Päärynämiehelle sopiva vastustaja. Ei olisi kovin nopea ja olisi helppo seurata limavanan perusteella. Etanamiehelle on vain ylivoimaista keksiä mitään supervoimia.

Hankalaa on.

Entäpä Deliriummies elikkä kansanomaisesti Delikka? Ei, ei hyvä. Sehän vain pelkäisi sängyn alla harhoissaan ja saattaisi käydä kenen tahansa kimppuun jos oikein huonosti kävisi.

Ödeemamies? Kaverini kutsuvat minua sillä lempinimellä ja hauskaa on kaikilla, sen täytyy olla jotakin tosi positiivista ja herättää mielikuvia voimasta sekä ylivertaisesta älystä ja urheilijan vartalosta. Tarkistankin nyt samantien wikistä.

Ei helevetti! Nyt meni kaverit vaihtoon.

Kilpikonnamies? Roistoksi on vain kovin paha mieltää niin kilttiä otusta eikä se oikein sankariksikaan sovi tuon konnan takia.

Löytyisikö urheilun puolelta jotakin? Urheiluruutujätkä?
Yhdistyisi urheilullisuus ja korttipakka. Ei, en katso enkä harrasta urheilua.
Kroolimies? Olisi uimarin kroppa josta naiset tykkäisi. Voisi piiloutua salauimaseuraan nimeltä Kyrönsalmen Pärske ja taistella Kloorimiestä vastaan joka uhkaa shokkikloorata Suomen uima-altaat.

Hei! Shokkimies! Tai vielä parempi Sähköshokkimies! Tai no, tarkemmin ajateltuna Sähköshokkimies tarvitsisi pitkän kaapelin ja akkuja. Painavia ovat akut. Eikä nykyään sähköshokkeja saa antaa ilman nukutusta -paitsi poliisit taserilla- joten Sähköshokkimies tarvitsisi partnerikseen Nukutuslääkärinaisen mikä voisi olla hyvä asia pariutumista ajatellen. Hmm. Taitaisi tulla aikuisten sarjakuva tästä. Eihän ne joutaisi konnia jahtaamaan toistensa jahtaamiselta.

Juomaputkimies voisi olla Delikkamiehen esi-aste. Kykenee vielä toimimaan mutta ei tahtoisi oikein muistaa seuraamiaan johtolankoja sekä todisteita ja heräilisi oudoista paikoista. Sankarimme olisi vähän väliä itse putkassa.

Siipimies? Sitkeästi siivellä pysyttelevä henkilö. Lyhennelmä olisi SS-mies elikkä konnapuolelle tuo menee automaattisesti.

Mitäs metalleja olisi käytettävissä? Lyijymies? Hopeamies? Ääh. Ei oikein iske.

Kaasut. Metaanimies nyt tuli heti mieleen mutta kun Pahkasika on jo lanseerannut Peräsmiehen niin sekään ei oikein käy.

Pitää jatkaa pohtimista toiste. Luulisi tässä vielä uuden supersankarin löytyvän.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat