Obama tuo muutoksen

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Katselin eilen Obamalle järjestettyä konserttia. Jotenkin tuli sellainen intuitio, että Yhdysvallat on todellakin suuren henkisen muutoksen edessä ja lähtee yhtenäisenä sitä toteuttamaan. Useat tunnetut taiteilijat, näyttelijät ja muusikot tulivat esille ja amerikkalainen optimismi näytti tilaisuudessa esimerkillisesti parhaan puolensa.

Varmaankin on niin kuin Obama on sanonutkin, että paljon työtä ja suuria vaikeuksia on eikä muutos tapahdu edes muutamassa vuodessa, mutta kansan asenne näyttäisi olevan kohdillaan.
Obaman kaudella pääsee amerikkalainen työlaistaustainenkin älymystö ääneen enemmän ja maa kääntyy ulospäin konservatiivisesta piikkipuolustuksesta.
Näin toivon ja uskon.

Oli miellyttävää kuunnella ja katsella presidenttiä, jonka suupielissä ei värähdellyt valehtelusta kielivää omahyväistä virnuilua.

Kommentit (8)

Vierailija
rndöm
Pettymys tulee olemaan suurempaakin suurempi Messias ei ole tulossa takaisin.

Ehkä ei, mutta ainakin Lusifer lähti eläkkeelle.

Kyllä Lincolnia ja Kennedyä kunnioittava värillinen presidentti viestii maailmalle eri tavalla kuin Jumalan käskystä ristiretkiä tekevä Texasin punaniska.

Vierailija

Hyvä mieli tosiaan tullut Obaman puheista ja mielipiteistä mitä on viime aikoina kuullut. Kiinnostavaa on myös Obaman suhde tieteeseen joka näyttää olevan positiivisempi mitä Bushilla. Tuli mieleen Clintonin aika ja kannanotot esim human genome projektin suhteen ja muutenkin. Amerikan maine ainakin meikäläisen kaltaisen tavallisen tallaajan silmissä parani kertaheitolla huomattavasti. Tavallaan yhtäkkiä palasi taas suhtautumaan jenkkeihin paremmin ihan pelkästään ideologiselta pohjalta. Saa nähdä miten jatkossa käy, hieno juttu Yhdysvalloille tämä kuitenkin näyttäisi olevan.

Vierailija

Samaa p*skaa eri paketissa! Eikö porukka ole lukenut historiaa? Ei se meno ole tuolla muuttunut vaikka kuinka ollaan luvattu että se muuttuu. Yksi sota nähdään, ajetaan suuryhtiöiden etua, ehkä pari skandaalia ja lopuksi kenkää/luotia.
Jos käytte katsomassa Bushin puhetta 8v takaa ja tätä palstaa niin veikkaan että samanlaiset kehumisketjut ja toiveet paremmasta, mutta miten kävikään.

Vierailija

Ossabama pilaa koko valtion. Aikoo julistaa AWB:n pysyväksi, 500% verot, kiellot, rajoitukset ja bännit kaikille aseille. Jahka porukka perustaa taas Militia Movementin niin pitää liittyä jäseneksi.

Vierailija
Bushmaster
Ossabama pilaa koko valtion. Aikoo julistaa AWB:n pysyväksi, 500% verot, kiellot, rajoitukset ja bännit kaikille aseille. Jahka porukka perustaa taas Militia Movementin niin pitää liittyä jäseneksi.



reps

Vierailija

Obaman aloitus:

Kaksi veroja kiertänyttä ministerikandidaattia, käsittämätön valinta CIA:n johtajaksi, "5 päivän julkinen keskustelu" -säännön rikkominen, lobbari Pentagonin johtotiimiin vastoin "eettisiä uudistuksia", täydellinen republikaanien karkoittaminen elvytyspaketin käsittelyssä edustajainhuoneessa...

Saa nähdä milloin alkaa positiivisia viestejä tulemaan. Seuraavan vuoden USA:n ja maailmantalous uponnee pahemmin kuin kertaakaan viimeisten 70 vuoden aikana, ja valtio kuluttaa yli biljoonan heikolla onnistumisella finanssipolitiikkaan.

Uusimmat

Suosituimmat