kysymys kummeista

Seuraa 
Viestejä5161
Liittynyt1.7.2007

montako pitää olla vähintään? entä maksimissaan? kirkko.fi ei osannut vastata kuten ei yleensäkkään kun kysyy uskoon liittyviä asioita.

toisen polven pilkkuvirhe

Kommentit (2)

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008

Kummit

Yleensä kummeiksi valitaan vanhempien hyvin tuntemia läheisiä ystäviä tai sukulaisia.

Kummina oleminen on paitsi tehtävä myös mahdollisuus erityisen läheiseen ihmissuhteeseen. Kummi on kutsuttu vanhempien rinnalla pitämään huolta lapsesta. Huolenpidossa ja ystävyydessä toteutuvat kristittynä elämisen periaatteet ja lähimmäisen rakkaus. Kummin tärkein tehtävä on lapsen puolesta rukoileminen.

Kummeja ei voi vaihtaa eikä kummeilta ottaa pois tehtäväänsä kastetoimituksen jälkeen. Kummien lisääminen on mahdollista erityisistä syistä. http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/3D771 ... nt&lang=FI

Kuka voi olla kummi?

Kastettavalla tulee olla vähintään kaksi kummia, jotka ovat joko luterilaisen kirkon tai niin sanotun Porvoon yhteisön jäsenkirkon konfirmoituja jäseniä. Kummien määrälle ei ole annettu ylärajaa.

Porvoon yhteisöön kuuluvat Suomen, Ruotsin, Norjan, Islannin, Viron ja Liettuan luterilaiset kirkot. Porvoon yhteisön muita kuin luterilaisia jäsenkirkkoja ovat Englannin, Irlannin ja Walesin anglikaaniset kirkot sekä Skotlannin episkopaalinen kirkko.

Näiden lisäksi Porvoon yhteisöön kuuluu vielä kaksi pientä anglikaanista kirkkoa, Espanjan episkopaalis-reformoitu kirkko ja Lusitanian kirkko Portugalista.

Tämän lisäksi kummina voi toimia evankelis-luterilaisen kirkon toimittaman kasteen (lapsikasteen) hyväksyvään kristilliseen kirkkoon tai uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluva konfirmoitu henkilö, esimerkiksi ortodoksi tai katolilainen. Kirkkoon kuulumaton henkilö ei voi toimia kummina. http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/3BD23 ... nt&lang=FI

Kummien lisääminen

Kummien lisääminen lapselle kasteen jälkeen on mahdollista vuoden 2006 alusta saakka. Kummeja voi lisätä, jos kummin tehtävän hoitaminen ei jostain syystä toteudu. Erityistilanteita voivat olla esimerkiksi kummin kuolema, maasta muuttaminen, eroaminen kirkosta tai lapsen adoptio tai se, että kummit eivät pidä lapseen mitään yhteyttä.

Uusia kummeja voidaan nimetä enintään kaksi. Päätöksen kummin lisäämisestä tekee lapsen huoltajien esityksestä lapsen seurakunnan kirkkoherra.Yli 12-vuotiasta lasta pitää uskonnonvapauslain mukaisesti kuulla asiassa

Kummiutta ei voida ottaa pois, sillä lain mukaan kummiutta ei voi keneltäkään riistää. Aikuiselle ei voi lisätä kummeja kasteen jälkeen. http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/29C6C ... nt&lang=FI

Avustajana kastetilaisuudessa

Kastetilaisuudessa kummit voivat osallistua toimitukseen avustajina, esimerkiksi lukemalla raamatuntekstin tai osallistumalla lapsen siunaamiseen laittamalla kädet lapsen pään päälle. Kummi voi pitää lasta sylissään, täyttää kastemaljan tai ottaa kastekynttilän vastaan. Jos kummit eivät pääse kastetilaisuuteen paikalle, vähintään kahden muun todistajan tulee olla läsnä kastetoimituksessa.

Hyvissä ajoin ennen kastetilaisuutta on varmistettava kummien kirkkoon kuuluminen ja halukkuus tehtävään. http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/FBC99 ... nt&lang=FI

Hämmentää.

sinnipirtti
Seuraa 
Viestejä5161
Liittynyt1.7.2007

nykyään muutenkin tuo kummi kysymys on hämärtynyt. alun perinhän kummin piti opettaa uskontoa kummilapselleen. nyttemmin rukoilla mutta todellisuus on onneksi aivan jotain muuta.

ennemin penäisin kummeilta ihan normaalia kasvatusta ja opastamista selviämisessä maailmassa eikä niinkään mitään valmiiksi purtua höpötystä uskonnosta.

noh, "kamu" saa itse muodostaa kuvansa tästä maailmasta, ja mikä parasta lapsen usko on parasta ja sitä oikeaa uskoa!

toisen polven pilkkuvirhe

Uusimmat

Suosituimmat