Jumalan/Taon suunnitelma?!

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kerrotaan, että aikojen alussa TAO/Jumala-henki kasvoi niin ainutlaatuiseksi ja suureksi, että koki suurta ahdistusta, kun ei nähnyt toisia olentoja. Tähän puutteeseen Hän teki itsestään elämänidun, jonka jakoi suureksi määräksi mm. ihmissieluja.

Nämä ihmissielut pudoteltiin sitten maailmaan, eri aikoihin ja eri kehoihin. Väitetään muutamissa maailmanuskonnoissa, että synnymme moneen kertaan uudelleen, kunnes saavutamme sellaisen kypsyyden, että meistä todella olisi Jumalalle seuraa. Sen väliajan joudumme olemaan vain ihmisten ja eläinten parissa.

Täydellisyys on se mikä Jumalalle ainoastaan kelpaa. Siksi Hän itse ei ole tullut maailmaan, kuin vartavasten sitä varten suunnitellun kehonsa, Jeesuksen Kristuksen kautta. Mutta tuo täydellisyys EI tarkoita, etteikö Jumala sietäisi niin pienuutta kuin suuruttakin. Korjatkaamme puutteemme, en niinkään tarkoita fyysistä kehoamme, vaan sielua ja henkeä, joka voi ottaa vaikutteita niin monenlaisesta suunnasta.

Millä tahansa sitten itsemme eläessämme(kenties montakin kertaa) täytämme, tehkäämme se kokonaisesti ja täydesti. Vain Paholainen, havaitessaan erikoisen erilaisuutensa, päätti nousta tätä suunnitelmaa vastaan, ja pakottaa kaikki hedelmättömään ja samaan muottiin.

"Berfulas, goostus"

Kommentit (2)

Vierailija

Tao, on tarkoittaa tie, tao on siis elämä se mitä eletään koko ajan.
Elämän tie totuus sehän on aina edessämmme, mikä syntyy uudestaan, se on elämä itse.

Uusimmat

Suosituimmat