Älkää unohtako köyhän asiaa!

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

http://areena.yle.fi/toista?id=1819829

Kapitalistisen taloususkon hedelmiä. Miksi yhteiskunta ei voi pitää huolta heikoimmassa asemassa olevista? Miksi jauhetaan tyhjänpäiväisiä keskusteluja Natosta, EU-viroista, poliitikkojen naissotkuista ja jne.? Edellisillä ei ole mitään tekemistä ihmisten arjen kanssa. Työttömyysturvalla, toimeentulotuella, kansaneläkkeellä, lapsilisällä ja opintotuella kuitenkin on merkitystä, ja ihmisten jokapäiväinen leipä on näiden tukien varassa. Kun Suomi ei edes pysty pitämään huolta heikoimmista, niin onko se edes sivistysvaltio? Tuskin.

Toivoisinkin, että EU-vaalien lähestyessä jokainen todella miettisi mitä puoluetta ja ketä ehdokasta äänestää. Vaikka kokoomuslainen höpisisi vastuullisesta markkinataloudesta, niin se ei tarkoita sitä että markkinatalous kantaisi vastuuta niille jotka kantoapua todella tarvitsisivat. Vaatikaa selvää kantaa!

Hyvätuloisia on suomalaisista enemmistö. Todennäköisesti juuri sinunkin palkkapussista voitaisiin ihan hyvin pieni armonmurunen antaa näille kädestä suuhun eläville ihmisille. Kuitekin teidän kaikkien valitsema eduskunta ei tätä tee. Itsellenne äänestätte verohelpotuksia, kuten kansanedustajat määräävät itselleen palkankorotuksia. Siltikin tälläkin foorumilla riekutaan näiden samaisten kansanedustajien toimia, vaikka he tekevät juuri niinkuin te olette äänestäneet.

Oletteko ajatelleet, että mitä se tekee teille kun Suomea ei voida laskea sivistysvaltioksi? Oletteko te sivistyneitä, kun tuette ja entisestään vahvistatte pääomien keskittämistä?

Sivut

Kommentit (103)

Vierailija

Äänestystulokset eivät tässä lamassa lämmitä, ainakaan kun ei ole äänestettäviä. Köyhänä, asuntovelallisena työttömänä yksinhuoltajana ajattelin tuoda esiin asian, että jokainen, joka on valmis osallistumaan suoraan köyhän asian tukemiseen, niin nyt se on mahdollista. Tilinumeron saa mummolta tai muulta virkaatekevältä moderaattorilta.

Siis tuo oli kevennys. Tilanne on tosi. Tärkeintä on, että terveenä on poika ja minä. Vaikka joskus on vaikeaa, niin kyllä suomalainen mies pärjää. En koe olevani ahdingossa, vaikka asunto meneekin. Ajattelin kirjoittaa, että muistaisitte niitä ihmisiä, joilla on köyhyyden lisäksi myös muita ongelmia.

Vierailija
TPa
Ajattelin kirjoittaa, että muistaisitte niitä ihmisiä, joilla on köyhyyden lisäksi myös muita ongelmia.

Köyhyys tuo kasapäin ongelmia.

PS. Kaikki te, jotka olette oikeutettu saamaan toimeentulotukea pienten tulojenne - palkka, työttömyysturva, eläke, äitiyspäiväraha, vanhempainraha, opintolaina jne. - takia: HOIDATTAKAA HAMPAANNE NYT!

Kunnallinenkin hammashoito maksaa maltaita!

Vierailija

MOT-ohjelma missasi pointin siinä ettei rahan määrällä ole ratkaiseva osuus köyhyyden hallinnassa. Se että köyhimmät saavat parisataa enemmän, ei takaa turvallisuutta merkittävästi enempää ja suuntaa tulonjakoa pois vaikkapa köyhiä hyväksikäyttäviltä koneistoilta, joiden tarkoitus ei ole poistaa asiakkaitaan vaan taata työnsä ja tulojensa jatkuvuus säilyttämällä riittävä määrä heitä. Se on poliittisin lehmänkaupoin luotu koneisto, jonka pää-arkkitehdit ovat demareita, eikä kokoomukselaisia. Koko roska alkoi punaisella hallituskaudella seitkytluvun hulluina vuosina ja ryöpsähti viimme laman voimin.

Vierailija
tietää

Joo, ei auta köyhää 200e. Kumma, että se auttaa hyvätuloisia niin paljon, että veroja pitää keventää jotta kansantalous pelastuisi. Jos valtiolla on varaa luopua tuloistaan rikkaan hyväksi niin miksi ei sitten köyhän? Aika paksua väittää, että Kela ja sosiaalitoimistot toimisivat vain säilyttääkseen köyhyyden. Köyhyys pysyy kyllä ilman köyhdyttämistäkin. Entä miten itse lähtisit kehittämään nykyistä järjestelmää? Kannustinluokkuja poistamallako? Työllistämällä? Kouluttamalla?

Vierailija

Suomessa ruoka ja asuminen maksavat ihan liikaa. Siinä tärkeimmät syyt köyhien köyhtymiseen. Mutta miten niiden hintoja saisi alas?

Vierailija

(Ruoka ja asuminen on minulle ilmaista)

googeli
Entä miten itse lähtisit kehittämään nykyistä järjestelmää? Kannustinluokkuja poistamallako? Työllistämällä? Kouluttamalla?

Miten sinä lähtisit ?

Minulla on puolivalmis suunnitelma, mutta en esitä sitä tässä.

Voin kyllä esittää yksityisviestinä, jos haluat tietää mitä AO 175 on mieltä. Voit kuvitella ettei se ole mikään indeksikorotus.

Vierailija

Eipä pääse unohtumaan kun täällä itte kituuttaa köyhänä.
Eikä pääse unohtumaan sitäkään kautta että yksinkertaiset ihmiset, (tahattomasti tosin), jaksavat haukkua sosiaalipummeja ja luusereita, ehdotella että ihmisten kurjistumista kurjistettais lisää siks etteivät pärjää paremmin.

Mietityttäähän se että pitäiskö aktivoitua ja ruveta huhuilemaan muita mukaan että saatais aikaiseksi kansanliike perustoimeentulontason nostamiseksi.
Enemmistö ihmisistä on sitä mieltä että n. 600€ nykykustannuksilla pitäis olla käytettävissä perusmenoihin jokaisella aikuisella + asumiskulut päälle.

Tuotahan on laskettu ja laskettu ja tuon tietää päättäjätkin.
Ei vain löydy myötämielistä inhimillisyyttä sen vertaa että estettäis ihmisiä syrjäytymästä. Mä en ymmärrä kuka ja miten siitä voi ketkään hyötyä että osa ihmisistä pakotetaan elämään liian vähällä toimeentulolla? Voiko se olla eduksi jollekin vai onko kyse vain jostakin kollektiivisesta asennevammasta, joka kumpuaa jostain maskuliinihegemonisesta luonnonvalinnasta, jota revitään jostain luolakaudelta, tjms.

Minäkin oon ikäni tehnyt jos vaikka mitä hommia, ommellut, siivonnut muiden paskoja, passannut ja palvellut ja elänyt aina niin vähillä palkoilla että on pitänyt dyykata, yms. että on oon yltänyt ees jonkinlaiseen "eliittiin" ja kun sitten olen työttömänä niin kohdellaan kuin rikollista. Enkä mä ole edes alkoholiongelmainen. Tupakoinninkin oon lopettanut, jne.
Mä oon ryhtiluuseri..
Oon aloittanut D-vitaminoinnikin.. hah!

Onneks on lama.
Monelle elintasopissikselle se voi tarjota mahdollisuuden muuttua jälleen tai ensikerran eläessään ihmiseksi.

Vierailija

Pannaan iso remmi päälle: n. 600€ nykykustannuksilla pitäis olla käytettävissä perusmenoihin jokaisella aikuisella + asumiskulut päälle.

Luulen, että muitakin työttömiä löytyy saitilta.

Jotenkin tuntuu surkealta nuo hallituksen ohjailemat kampanjat: "Elä ruoki lamaa, kuluta kuin ennenkin". Kulutin jo asuntoni.

Vierailija

Onhan se murheellista, kun ei itse pysty ostamaa mitään ylimääräistä. Siitä huolimatta silläkin kampanjalla on pointtinsa. Juuri nyt on erityisen tärkeää, että ne, joilla on rahaa, eivät lakkaa kuluttamasta, sillä kun pidetään kansantaloutta yllä ja säilytetään työpaikkoja.

Vierailija
googeli
http://areena.yle.fi/toista?id=1819829

Kapitalistisen taloususkon hedelmiä. Miksi yhteiskunta ei voi pitää huolta heikoimmassa asemassa olevista? Miksi jauhetaan tyhjänpäiväisiä keskusteluja Natosta, EU-viroista, poliitikkojen naissotkuista ja jne.? Edellisillä ei ole mitään tekemistä ihmisten arjen kanssa. Työttömyysturvalla, toimeentulotuella, kansaneläkkeellä, lapsilisällä ja opintotuella kuitenkin on merkitystä, ja ihmisten jokapäiväinen leipä on näiden tukien varassa. Kun Suomi ei edes pysty pitämään huolta heikoimmista, niin onko se edes sivistysvaltio? Tuskin.

Toivoisinkin, että EU-vaalien lähestyessä jokainen todella miettisi mitä puoluetta ja ketä ehdokasta äänestää. Vaikka kokoomuslainen höpisisi vastuullisesta markkinataloudesta, niin se ei tarkoita sitä että markkinatalous kantaisi vastuuta niille jotka kantoapua todella tarvitsisivat. Vaatikaa selvää kantaa!

Hyvätuloisia on suomalaisista enemmistö. Todennäköisesti juuri sinunkin palkkapussista voitaisiin ihan hyvin pieni armonmurunen antaa näille kädestä suuhun eläville ihmisille. Kuitekin teidän kaikkien valitsema eduskunta ei tätä tee. Itsellenne äänestätte verohelpotuksia, kuten kansanedustajat määräävät itselleen palkankorotuksia. Siltikin tälläkin foorumilla riekutaan näiden samaisten kansanedustajien toimia, vaikka he tekevät juuri niinkuin te olette äänestäneet.

Oletteko ajatelleet, että mitä se tekee teille kun Suomea ei voida laskea sivistysvaltioksi? Oletteko te sivistyneitä, kun tuette ja entisestään vahvistatte pääomien keskittämistä?

Onkohan ihan noin? Iso osa ihmisistä tuntuu saavan palkkaa millä juuri tulee toimeen normaali elämäntavoilla. Itse asiassa olen aina ihmetellyt missä ne rahat Suomessa oikein ovat? Aina vain säästetään, lakkautetaan ja puhutaan hyvinvointi valtiosta ja siitä kun rahaa piisaa kaikilla. Todella huolestuttaa mitä ne tulevat olemaan ne oikeasti tiukat ajat jos nyt ollaan oltu niin hyväosaisia.

Vierailija
TPa
Pannaan iso remmi päälle: n. 600€ nykykustannuksilla pitäis olla käytettävissä perusmenoihin jokaisella aikuisella + asumiskulut päälle.

Luulen, että muitakin työttömiä löytyy saitilta.

Tämän saitin varaan en minä mitään laske mutta toki mistä tahansa vois ruveta huhuilemaan ihmisiä kansanliikkeeseen. Se pitäis kuitenkin saada jonkun organisaation puitteisiin kun kyseessä on kaikkein köyhimmät, joilta ei liikene rahaa kuin jotain ropoja.

Tällä hetkellä ei ole puoluetta joka huolis köyhiä riesakseen.
Aika targikoomista!
Ollaan epäsuhtatilanteessa missä on niin syrjäytynyttä porukkaa ettei se kelpaa yhdenkään eturyhmän toimenkuvaan.

Ottaiskohan.. hm.. kukakohan huolis meikäläisiä?
Kirkko.. bu ah hah hah.. uuh..

Jotenkin tuntuu surkealta nuo hallituksen ohjailemat kampanjat: "Elä ruoki lamaa, kuluta kuin ennenkin". Kulutin jo asuntoni.

Joo.. mutta on siinä se puolensa tuossa kuluttamisessa että sen kautta tulee verokertymää yhteiseen pottiin ja lama kuitenkin menee ohi. Nousukaudet ja laskukaudet menee sykleissä ja jotkuthan taas vaurastuu pirusti kun hinnat laskee. Vaurastuneiden on sitten pidettävä rahansa liikkeessä, jne.
Asiahan ei tietenkään mulle kuulu mutta miten hemmetissä sinä olet onnistunut "kuluttamaan asuntosi"?
Menikö duunipaikka?

Vierailija

Olen ilmeisesti samassa asemassa kuin Pönni, eli tavallinen ei-työssä käyvä, kuten 50% kansasta.

15-64 vuotiaista 35% oli työttömiä vuonna 2005. Silloin oli korkeasuhdanne.

http://www.toimihenkilounioni.fi/web/ea ... hp?id=3173

Ahvenanmaalla 77% sai töitä, Sallassa 46%.

Pönni asuu ilmeisesti Lapissa. Siellä on just tuommoisia, jotka ei tajua muuttaa Puolaan työn perässä.

Itse muuttaisin jos ei olisi omaishoitajan pestiä.

Vierailija

Miljonäärit = pahoja
30.01.2009 - 18:09
Vuosia sitten eräs tuttavani voitti taiteelliseen toimintaansa liittyvän merkittävän palkinnon. Laatulehdeksi kutsutusta julkaisusta saapui toimittaja haastattelemaan tuttavaani palkinnon johdosta. Haastattelun aikana toimittaja ei esittänyt ainoatakaan taiteelliseen toimintaan liittyvää kysymystä. Sen sijaan hän halusi tietää rahasta ja miltä se tuntuu.
Tuttavani oli miljonääriperijä, mikä toimittajasta oli huomattavasti kiinnostavampaa kuin se, mitä hän oli saanut aikaiseksi perimisen lisäksi.

Kun tuttavaani alkoi ärsyttää toimittajan "paljo sullon rahaa?" -utelut, ja hän ilmaisi ärtymyksensä, toimittajalla oli analyysi valmiina: "Noi sun perimät rahat on sussa oleva haava, joka haittaa sun kaikkea muuta toimintaa."

Siinä toimittaja oli väärässä. Hän oli tehnyt oikean diagnoosin haavasta, mutta paikantanut sen väärin: haava ei ollut tuttavassani, vaan toimittajassa.

Siinä, että ihminen tekee jotain tyhmää tai ajautuu ongelmiin, ei ole mitään harvinaista. Siitä saa korkeintaan pikku-uutisen.

Jos kyseinen ihminen sen sijaan on miljonääri, ihan tuntematonkin maalaismiljonääri, meillä on suurempi otsikko valmiina. Otetaanpa muutama esimerkki median miljonäärisuhteesta: "Miljonääri selitteli sakkojaan lumipyryllä"; "Miljonääri-Sukarin puukotus: motiivina yksityiselämä"; "Väärä kaistanvaihto toi jättisakot miljonäärille" ja "Huumetuomion saanut miljonääri: Olen yhä Suomessa".

Useimpiin miljonääri-sanan sisältäviin otsikoihin on rakennettu sisään moraalinen paheksunta: sana "miljonääri" tarkoittaa, että jotain hämärää tässä nyt on taustalla. Jussi Halla-Ahon kunnallisvaalivoiton jälkeen toimituksissa kiersi huhu, että Halla-Ahon vaimo kuuluisi miljonäärisukuun. Jutuissa oli jo paheksunta ja rakenne valmiina, kunnes tieto valitettavasti paljastui epätodeksi.

Medialla on miljonääriongelma. Tunnen miljonäärejä, jotka ajattelevat asian johtuvan median "vasemmistolaisuudesta", mutta se on vanhanaikaista ajattelua, jossa annetaan medialle syvyyksiä, joita siitä ei löydy.

Median miljonäärisuhteessa kyse ei ole edes kateudesta, vaan jostain suuremmasta: hämärästä epäoikeudenmukaisuuden ja ulkopuolisuuden tunteesta: "Mä olen opiskellut Journalismia, kirjoittanut näkökulman Töölönlahden roskaamisesta, ja tolla makkaramiljonäärillä on viis huvilaa - joku täs ei nyt oo oikein."

Epäoikeudenmukaisuuden tunteen mukana kulkee vahva voyerismi. Jos joku sattuu olemaan miljonääri, sen täytyy olla jollain kivan perverssillä tavalla erilainen. Keskiluokkaa voi haastatella kahviloissa tai ravintoloissa, mutta olisi ihanaa, jos miljonääriä pääsisi haastattelemaan ihan kotiin, niin voisi kertoa kansalle, miten sellainen elää.

Virkistyksen vuoksi olisi kiva, jos miljonäärisyyllistämisen keskellä unohdettaisiin hetkeksi poliittinen korrektisuus ja mediasta löytyisi myös tällaisia totuudenmukaisia otsikoita: "Poliisi tympääntynyt jatkuvasti tappeleviin köyhiin"; "Köyhä selitti ylinopeutta köyhyydellään" ja "Köyhä ennustaa tulevaisuutta: Olen varmaan tänäänkin kännissä".

Jyrki Lehtola

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat