Hautaaminen ja vainajien kunnioittaminen

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Krokotiili söi viisivuotiaan Australian tulva-alueella

Poikien isä Steve Doble oli tapahtumapaikan lähellä ja kuuli seitsenvuotiaan huudot. Isä ryntäsi paikalle ja heittäytyi veteen löytääkseen veteen kadonneen poikansa, mutta tuloksetta. Viisivuotias oli hävinnyt.

Viranomaiset uskovat nyt, että krokotiili on siepannut ja syönyt pojan. Viisivuotiaan isoveli on sokissa ja hän saa hoitoa tapahtuneen vuoksi.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200902099054410_ul.shtml

Uutinen herätti kysymyksen, että millaisia selityksiä tiede tarjoaa hautaamisen perinteistä?

Tuosta tapahtumasta nousi väistämättä mieleen tilanne, että kyllä minäkin tuntisin jotain primitiivistä halua saada poikani kuolemasta hyvitys. Ei tunnu ajatuksena hyvältä, että hänestä tuli krokotiilin suupala ja muutaman viikon kuluttua poikani on krokotiilin kakkaa joen rannalla.

Voiko hautaamisen motiivit olla peräisin juuri näistä tuntemuksista, että viimeisestä muistosta halutaan tehdä todellisuutta kauniimpi asia? Voiko hautaaminen olla jopa naisten keksimä keino osoittaa kunnioitusta? Sillä eläinmaailmastahan tiedetään se, että jotkut emot osoittavat poikasensa kuoleman jälkeen jonkinlaisia surun merkkejä, koska viettävät jonkin aikaa kuolleen poikasensa lähellä. Muinaisen miehen on voinut kuvitella osoittavansa kunnioitusta maskuliinisemmilla tavoilla eli toiminnalla. Heimon miehet ovat saattaneet tämän takia harrastaa urheiluhengessä metsästämistä ja vainota jotain lajia, koska se on koettu pahana. Nykyään metsästystä yritetään perustella hiukan ylevimmillä ajatuksilla, että jotain eläinkantaa tulisi säännöstellä, koska tilanne voi ryöstäytyä muuten käsistä.

Kommentit (14)

Jägermeister
Seuraa 
Viestejä1013
Liittynyt23.4.2008
Shriek
Krokotiili söi viisivuotiaan Australian tulva-alueella

Poikien isä Steve Doble oli tapahtumapaikan lähellä ja kuuli seitsenvuotiaan huudot. Isä ryntäsi paikalle ja heittäytyi veteen löytääkseen veteen kadonneen poikansa, mutta tuloksetta. Viisivuotias oli hävinnyt.

Viranomaiset uskovat nyt, että krokotiili on siepannut ja syönyt pojan. Viisivuotiaan isoveli on sokissa ja hän saa hoitoa tapahtuneen vuoksi.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200902099054410_ul.shtml

Uutinen herätti kysymyksen, että millaisia selityksiä tiede tarjoaa hautaamisen perinteistä?

Tuosta tapahtumasta nousi väistämättä mieleen tilanne, että kyllä minäkin tuntisin jotain primitiivistä halua saada poikani kuolemasta hyvitys. Ei tunnu ajatuksena hyvältä, että hänestä tuli krokotiilin suupala ja muutaman viikon kuluttua poikani on krokotiilin kakkaa joen rannalla.

Voiko hautaamisen motiivit olla peräisin juuri näistä tuntemuksista, että viimeisestä muistosta halutaan tehdä todellisuutta kauniimpi asia? Voiko hautaaminen olla jopa naisten keksimä keino osoittaa kunnioitusta? Sillä eläinmaailmastahan tiedetään se, että jotkut emot osoittavat poikasensa kuoleman jälkeen jonkinlaisia surun merkkejä, koska viettävät jonkin aikaa kuolleen poikasensa lähellä. Muinaisen miehen on voinut kuvitella osoittavansa kunnioitusta maskuliinisemmilla tavoilla eli toiminnalla. Heimon miehet ovat saattaneet tämän takia harrastaa urheiluhengessä metsästämistä ja vainota jotain lajia, koska se on koettu pahana. Nykyään metsästystä yritetään perustella hiukan ylevimmillä ajatuksilla, että jotain eläinkantaa tulisi säännöstellä, koska tilanne voi ryöstäytyä muuten käsistä.




Kaikkien aasinsiltojen äiti?

Australiassa korotiliilin uhriksi joutuneesta lapsesta nykyisen metsästyksen perusteisiin. Alan miehenä taidan närkästyä.

Ei metsästystä tarvitse millään "ylevimmillä" ajatuksilla perustella.
Se nyt vaan on niin, että esimerkiksi hirvikantaa on pakko säännöstellä. Nykymuotoinen valvottu ja säännelty seuruemetsästys on tällä hetkellä paras tapa. Toinen tapa olisi ilmeisesti sallia petokantojen lisääntyminen siinä määrin, että susi ja karhu huolehtisivat hirvikannan sääntelystä.
Kuitenkin tällä kertaa ilmeisesti katsotaan, että 100 000 hirveä on pienempi paha kuin 10 000 sutta tai 5000 karhua.

Se, että metsästys tuottaa siinä ohessa harrastajilleen huvia, hyötyliikuntaa ja myös erinomaista syötävää, ei liene keltään pois.

---

Vierailija
Jägermeister
Kaikkien aasinsiltojen äiti?

Australiassa korotiliilin uhriksi joutuneesta lapsesta nykyisen metsästyksen perusteisiin. Alan miehenä taidan närkästyä.




Kyse oli vasta asiaan johdattelusta, mutta mikäli vastaanotto on noin nuivaa ja että ei omaan harrastukseensa voi ottaa etäisyyttä, niin kannattaako asiasta keskustella ollenkaan?

Ei metsästystä tarvitse millään "ylevimmillä" ajatuksilla perustella. Se nyt vaan on niin, että esimerkiksi hirvikantaa on pakko säännöstellä.



Perustelut? Miten esim. voit väittää tällaista, kun oma olemassaolomme on moninverroin suurempi uhka muille lajeille kuin jokin yksittäinen yhdellä alueella maapalloa elävä nisäkäs jollekin toiselle? Esim. hirvi versus susi.

15,589 Number of species threatened with extinction

http://www.newscientist.com/article/mg19225731.100-imagine-earth-without...

Muut lajit ovat enemmän sidottuja luontoon, ja tässä tapauksessa nisäkkäät, koska lajin olemassaolo riippuu elinpaikan sijainnista eli kun se siirretään muualle, se todennäköisesti menehtyisi. Evoluutiolla perusteltuna sopeutuminen on pitkäaikaista ja se tapahtuu varmasti hitaammin kuin ihmisillä. Ihminen pystyy elämään vaikka vuoden etelänavalla, kun taas simpanssi menehtyisi siellä jo yhdessä päivässä.

Ihmisten levinneisyys on suurin, jonka mahdollistaa kulttuurilliset saavutukset, kauppasuhteet, yms. tekijät, joilla ylitetään maantieteellisen sijainnin tuottamat ongelmat.

Nykymuotoinen valvottu ja säännelty seuruemetsästys on tällä hetkellä paras tapa. Toinen tapa olisi ilmeisesti sallia petokantojen lisääntyminen siinä määrin, että susi ja karhu huolehtisivat hirvikannan sääntelystä. Kuitenkin tällä kertaa ilmeisesti katsotaan, että 100 000 hirveä on pienempi paha kuin 10 000 sutta tai 5000 karhua.



Kyllä. Ne jotka haluavat vain keskittyä itseensä ja huvitella luonnon kustannuksella, keksivät varmasti myös sellaisia perusteluja, miksi kantojen kokoa pitäisi ihmiskäsin säännöstellä. Aivan samalla tavalla bensan hintaakin nostetaan, kun huomataan, että bensa on vähissä. Samoin tehdään eläinten kohdalla. Eläimiin lyödään uhanalaisuus leima vasta sitten, kun ihminen on ensin omalla toiminnallaan ajanut ne ahtaalle. Kaikki löysät otetaan pois sillä tavalla, että eläimellä ei ala vahingossakaan menemään liian hyvin. Ymmärrän tällaisen asenteen, jos eläimet olisivat ihmisen vihollisia, mutta muuten en ymmärrä.

Se, että metsästys tuottaa siinä ohessa harrastajilleen huvia, hyötyliikuntaa ja myös erinomaista syötävää, ei liene keltään pois.



Kyllä, mutta motiiveista puhuttaessa kyse ei ole vain siitä, mikä on toiminnan harjoittajalle itselleen ilmeistä. Se millä tavalla tekstini voidaan liittää nykyiseen metsästykseen, tapahtuu siten, että muinoin ihmisellä ei ole ollut mahdollisuutta ottaa etäisyyttä harjoittamiinsa asioihin. Se on ollut varhaisihmiselle myös elinkeino ja joka on oikeutettu hyvin vahvoin tuntemuksin, ja sen uhkaaja, olisi nähty myös heimon uhkana. Samalla tavalla siis, jos jotkut vierasmaalaiset olisivat tulleet tämän heimon metsästysalueille.

Eli epäilen edelleen, että metsästys voi olla luonteeltaan hyvitystä menetyksestä. Mahdollisesti heimon jäsenen kuolemasta, sen lisäksi, että sillä on modernille ihmiselle ylevämpiä merkityksiä, kuten eläinkannan koon sääntely. Eli asia ei ole tässä tapauksessa pelkkää moraalista jahkailua.

Vierailija

Tuskin hautaamisen tai sen rituaalien historiaa kannattaa juurikaan tieteen perspektiivistä hahmottaa, mutta eri kulttuurien historiat kertovat, että jokseenkin kaikissa yhteisöissä/yhteiskunnissa yksilön kuolema ja hautaamismenot ovat olleet aina tärkeitä.
Tosin vainajan hierarkinen asema on aikojen kuluessa paljonkin määrännyt menojen näyttävyyden ja vaivannäön.
Ihmisluonteeseen kuuluu vainajan sureminen tai muistaminen, tavalla tai toisella. Jokainen voi tykönänsä miettiä sitä, kuinka paljon tämä suremis- tai muistamisasia on "sisäänrakennettu" ominaisuus, kuinka paljon siitä on opittua? Suretko sinä edesmenneitä omaisiasi/ystäviäsi spontaanisti, vaiko opitun metodin kautta?

Vierailija
Jägermeister

Kuitenkin tällä kertaa ilmeisesti katsotaan, että 100 000 hirveä on pienempi paha kuin 10 000 sutta tai 5000 karhua.

Ei ainakaan minusta. Minusta karhu- ja susikantaa voisi hyvinkin lisätä ja ihmisten hirvenmetsästystä vähentää. Hirvi kuuluu suden ja karhun ruokavalioon, ei ihmisen.

Liikuntaa ja luontoelämyksiä saa kulkemalla metsässä mukanaan aseen sijasta kamera tai kiikari. Elleivät ole tarpeeksi painavia, niin aina voi laittaa kiviä reppuun tarpeen mukaan.

Vierailija
Hans Lankar
Suretko sinä edesmenneitä omaisiasi/ystäviäsi spontaanisti, vaiko opitun metodin kautta?



Muutamia hautajaisia läpikäydessä, olen miettinyt tuota asiaa. Varsinkin kun toinen isoäitini menehtyi hiljattain. Muistotilaisuus oli hyvä, koska sain kuulla mummosta paljon sellaisia juttuja ja puolia, joita en ikinä tiennyt hänessä olevan. Kristillinen rituaali ei minua tavoittanut millään tavalla henkisesti. En kyllä kuulu kirkkoonkaan, mutta se nyt on vain pelkkä muodollisuus, jos asialla olisi oikeasti jokin henkinen merkitys.

Olin säilyttänyt sen lapsellisen asenteen mummooni muuttumattomana, koska hän kuitenkin vanhoina päivinä piti minua sellaisena samanlaisena tenavana kuin silloin joskus kauan sitten.

Huvittavaa kyllä, minun toisella isoäidillä ja äidillä on eriävä näkemys mieluisesta kohtelusta kuoleman koittaessa. Siinä missä minun ja äitini mielipiteet eroavat, minun mummolla on sama näkemys kuin itselläni. Heh, hän on btw samana päivänä syntynyt. Horoskooppisatuilijat saakoon perustella, että onko tuolla jotain merkitystä mieltymyksien samanlaisuuteen.

Mummo on jäänyt aikuisiällä juuri tuon tietynlaisen vuorovaikutuksen takia takia etäiseksi, joten en kokenut hirveästi surua hänen pois menostaan. Tosin koin hiukan syyllisyyttä, että en koskaan ehtinyt jutella hänen kanssaan kuolemisesta aikuismaisesti ja siitä, miten hän kokisi pois menon. Muistotilaisuudessa setä valaisi hiukan asiaan, josta ainakin itse päättelin, että kyllä mummo oli henkisesti valmistautunut kuolemaan.

En allekirjoita kristillistä hautaamismetodia, koska se ei merkitse minulle mitään. Ei sellainen toimitus tee asiasta millään tavalla parempaa touhua. En tiedä arvostiko mummokaan viimeisinä päivinä hirveästi sitä, että kuului kirkkoon. Mitä muistopuheessakin sitten tuli ilmi, niin kyllä mummo halusi enemmän itsensä näköiset hautaiset kuin hurskaan kristilliset. Kyllä ne vainajan toivomukset minusta tärkeimmät on. Eli ei mummo varmaan halunnut, että olisimme hurskastelleet teennäisesti itsemme väsymyksiin, kunnes väsymyksestä emme tekisi muuta kuin itkeä vollottaisi.

Astronomy
Seuraa 
Viestejä3976
Liittynyt12.6.2007

Löytyyköhän tarve hautaamiseen jostain ihmisen evoluution hämärästä, jolloin tietoisuus itsestä kehittyi ja ihminen alkoi kokoontua yhteisöihin? Onko palstalla viisaita jotka tätä osaisi kommentoida? Maallikkona luulisi että kun ihminen ei enää vaeltanut jatkuvasti, niin kuolleet kannatti haudata jo ihan terveydellisistäkin syistä?

"The universe is a big place, perhaps the biggest".
"Those of you who believe in telekinetics, raise my hand".
Kurt Vonnegut
"Voihan fusk." Minä

Vierailija
CE-hyväksytty
Jägermeister

Se nyt vaan on niin, että esimerkiksi hirvikantaa on pakko säännöstellä.



Miksi?



Varmaan mm. esim. siksi jotta ollaan pitkin mettiä vejelty asfaltoituja osuuksia, joila ihmiset kaahaa satasta tonnin painosilla teräsmöhkäleillä. Se nyt äkkiseltään tulis mieleen.

Metsästäminen kantojen kurissa pitämiseksi on ihan okei.
Huvin ja urheilun vuoksi taasen, se ei oikeen aukene.

Mitä tuohon hautaamiseen tulee, mielestäin polttohautaus on jotenkin loogisempi ratkaisu, ja miellyttävämmän oloinen (vaikka eipä sillä kupsahtamisen jälkeen mitään väliä tietty enää olekaan).
On se jotenkin puhtaampi ja miellyttävämpi ajatus vaan palaa tuhkaksi, enneko upota maan sisään matojen kompostoitavaksi. Yöks.
Tosin luut vaatii ilmeisesti melkosen kovan lämpötilan palaakseen kunnolla (jos ees täysin palaavat?), joten onhan se krematorion uuni tietty aikamoinen teho-grilli, jonne liukuhihnalta jengiä sitten syötetään.

Joko maan sisään sellaseen paikkaan mikä on jo ennestäänkin täynnä porukkaa.. siis jos sitä elossa täyty sietää kanssaeläjiä, niin täytyykö niiden seassa vielä maatuakin?
Tai sitten jonnekin polttouuniin missä on käristelty ties kuinka paljon porukkaa, ja joku sielä namiskoita vääntelee sitten ja pistää tehoja kovemmalle jos ei meinaa kunnolla ottaa tulta. Pöh.

Kyllä ne jotkut muinaiset sotapäälliköt (oisko viikinkejä olt?) pakana-uskontojen piirissä haudattiin vähä komeempi menoin.. jonnekin vesille lykättiin puita täyteen lastatulla liekehtivällä lautalla, juhannuskokko fiilistä ja sellai..

Ei oo kuoleminen kovin yksilöllistä rahvaalle siis. Johtunee siitä yksinkertaista syystä, että kuollut on, noh kuollut = ei ajattele, ei tunne. Eikä tule takaisin.
Rahalla nyt sitten saa vaikka millaset seremoniat nykypäivänä niin halutessaan, tietty.

btw ehkäpä (uskonnon vaikutuksen lisäksi) perinteinen hautaaminen maan poveen on suosittuna pysynyt myös siksi, että jotenkin siinä se itse seremonia tuo sellaista hartauden & jalomman hetken tunnetta enempi, toisin kuin jos viedään krematorioon isoon poltto-uuniin lykättäväksi..

Vaikka palamisen lopputuote on eittämättä mielekkäämpi kuin kompostoitumisen, niin juurikin tuo itse seremonian hartaampi ja kaihomielisempi fiilis maahan pistämisen osalta, lämmittänee kuitenkin ehkä vähän enemmän omaisia kuin jättimäinen barbeque.

länsimainen tyyli

itämainen tyyli

Vierailija

Ihmislaji on ilmeisesti haudannut vainajansa jollakin tavalla ja jotenkin muistanut heitä niin kauan kuin on asunut yhteisöissä, siis koko lajin historian ajan.
Neanderthalin ihminen, metsästäjä-keräilijä, hautasi vainajansa.

Lippa Luke
Seuraa 
Viestejä484
Liittynyt18.12.2005
Dark Shade
Ihmislaji on ilmeisesti haudannut vainajansa jollakin tavalla ja jotenkin muistanut heitä niin kauan kuin on asunut yhteisöissä, siis koko lajin historian ajan.
Neanderthalin ihminen, metsästäjä-keräilijä, hautasi vainajansa.



Miksikas niita pitaisi muistella, poissa silmista, ppoissa mielesta ?! Ei kuolleisiin pida tuhlata aikaa !

Ihminen kuolee muutenkin… Miksi siis tapamme toisiamme? Me kuolemme ennemmin tai myöhemmin kuitenkin. Maa jää, mutta me poistumme. Miksi siis sotia maan vuoksi,..

Vierailija

Mielenkiintoista on että paikoittain ja ajoittain vainajat on tavattu asetella sikiöasentoon, ja mahdollisesti ruumis on värjätty punaiseksi, ikäänkuin veriseksi. Tomb, womb - onko sattuma että nämä kaksi sanaa muistuttavat toisiaan?

Täten voisikin tietenkin mietiskellä onko usko reinkarnaatioon paljon luonnollisempi usko(nto) kuin mikään sen koommin keksitty monoteistinen installaatio, mutta en nyt itse jaksa aloittaa.

JOS ottaisi tiukan materialis-skeptisen kannan koko kuolemanjälkeiseen elämään, voisi ajatella että tarve kunnioittaa vainajan "sielua" eli jotain kuviteltua mitä ei voi nähdä juontuisi siitä että tuntuu todella pahalta ajatella että ihminen jota olet rakastanut onkin kohta mädäntyvä haiseva saastainen möykky. Kenties jo eläessäänkin ulosteet alleen laskenut.

Jostain syystä sain lapsena melkoisen trauman kun kaverini, lääkärin tytär, kertoi että hirttäytynyt sontii alleen. Ja jostain syystä muuan läheiseni sitten kuoli "kivasti" ulosteiden merkeissä. Ehkä tämä on yksi niistä syistä minkä vuoksi haluan omalle ruumiilleni (sic: en sano itselleni, vaan ruumiilleni...) nimenomaan polttohautauksen. Tuli pesköön sonnat pois ja varmistakoon että mieluummin kehoni lannoittaa tuhkana luontoa kuin on toukkia kuhiseva kalmo, jonka vuoksi on vielä puitakin tapettu kun on pitänyt saada komea arkku joka hidastaa luonnollista mädäntymisprosessia.

Tsiisus että vihaan kaikkia eritteitä ja saastaa, mutta oma on tietysti (neuroottinen) ongelmani. Varmaan jossain edellisessä elämässä kehittynyt. Kenties sellaisessa missä minut on viskattu elävältä mätien raatojen sekaan pimeään...

Pardon jos oli vastenmielinen kommentti. Jotain kauniimpaakin ehkä voisi...

Vierailija
Dark Shade
Ihmislaji on ilmeisesti haudannut vainajansa jollakin tavalla ja jotenkin muistanut heitä niin kauan kuin on asunut yhteisöissä, siis koko lajin historian ajan.
Neanderthalin ihminen, metsästäjä-keräilijä, hautasi vainajansa.



Käsittääkseni nyky-ihmisen (cro magnon) hautaamistavat ovat pitkälti kulttuuriin sidonnaista. Muinaiset suomalaiset kivikaudella polttohautasivat vainajansa ja vasta kristinuskon ajoista lähtien hautaamiskulttuuri yleistyi.

Mm. amerikan intiaanit polttohautasivat tai syöttivät linnuille vainajansa. Meksikossa on vieläkin vallalla kulttuuri, jossa vainajat kuivataan ja viedään kellariin, jossa aina juhlapäivinä kuiva torso koristellaan ja puetaan hienoihin vaatteisiin ja jälkeenjääneet sukulaiset ruokailevat vainajan kanssa.

Se mikä näyttäisi olevan cro-magnonille yhteistä on pelko vainajan hengen paluusta eläviä kanssaihmisiä kiusaamaan. Pyramidit, kivikasat, kivipaasit tai meidän kulttuurin hautakivet on kautta aikojen pystytetty estämään mahdollinen vainajan paluu elävien pariin.

--

Vierailija
Tuomas_Akvinolainen

Se mikä näyttäisi olevan cro-magnonille yhteistä on pelko vainajan hengen paluusta eläviä kanssaihmisiä kiusaamaan. Pyramidit, kivikasat, kivipaasit tai meidän kulttuurin hautakivet on kautta aikojen pystytetty estämään mahdollinen vainajan paluu elävien pariin.

--




Ää... noup. Kun viimeksi lueskelin mytologi Joseph Campbellin kirjoja, hän totesi niissä selkeän eron eri kulttuurien välillä. Joissakin kulttuureissa kuolleet pyritään ottamaan mukaan heimon toimintoihin, esim. esi-isien kalloja tai päitä pyöritellään kodissa ja joku saattaa vaikka nukkua isänsä pää päänsä alla. Saatetaan myös uskoa että heimon kuolleet inkarnoituvat syntyviin lapsiin, ja tämäkin viittaa siihen että pidetään ihan normaalina että kuolleet kieppuvat kokoajan lähettyvillä. Esi-isiltä saatetaan myös käydä kysymässä neuvoa tiukan paikan tullen (vrt. Kalevala jossa Väinämöinen menee kysymään neuvoa kuolleelta äidiltään).

Ja sitten ON näitä kulttuureita joissa isketään se paasi päälle ja tehdään kaikenlaisia hyvitysriittejä ettei se vainaa vaan palaisi kiukuttelemaan omaisilleen.

Itse katsoisin että yhteistä nykyihmiselle, kaikkiin kansoihin ja heimoihin nähden, on usko että on olemassa jonkinlainen kuolematon sielu tai henki, vaikka keho kuolisikin. Tottakai tiedeorientoituneet mielellään tekevät kaikkensa että tällaisesta "taikauskosta" päästäisiin, mutta se on vaikeaa sillä koko idea taitaa olla ihan peruskauraa nisäkäsaivoille? Esim. apinathan saattavat retuuttaa kuolleita poikasiaan mukanaan vielä pitkäänkin näiden kuoltua. Kykenemättömyys ymmärtää että toinen yksilö on kuollut lienee sitten ihmislajilla muotoutunut itsetietoisuuden myötä näkemykseksi että jotakin on pakko jäädä olemaan vaikka keho mätäneekin.

Uusimmat

Suosituimmat