Suomen työväen- ja kansanopistot

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Pläräillessäni Manseinfoja miittijuttuun kohtasin jälleen meitin Manselaisten ah niin rakkaan Työväenopistomme .. Sampolan, joka sijaittee Kalevassa. Siinnä kohta ku rautatieasemalta lähretää menee Ittenäisyyrenkatua ja oikeelle mennessä päärytää yliopistolle ja kongressitalolle, sinne Tamperetalolle ja suaraa ku mennää ni ollaan kohta Sammonaukiolla.
[size=50:2rtnkcri](Murteilut sikseen kun en o aboriginelli syntyperäisenä hämeenlinnalaisena..)[/size:2rtnkcri]

Onhan täällä Ahjolakin
"Ahjola on Ahjolan Kannatusyhdistys Ry:n ylläpitämä yksityinen setlementti, joka on perustettu Tampereen Pispalaan vuonna 1929. Ahjolassa työskentelee noin 30 päätoimista ja noin 300 sivutoimista työntekijää.

Toimintamme perusajatuksena on järjestää ohjattua toimintaa ja harrastusmahdollisuuksia kaikenikäisille ihmisille Tampereen alueella omistamissamme toimitaloissa Ahjolassa, Saukkolassa ja Rientolassa sekä pääasiassa Tampereen kaupungilta vuokraamissamme tiloissa.

Toimintamuotojamme ovat päiväkoti ml. esikoulu, koululaisten iltapäiväkerhot, nuorten kerhot ja leirit, kansalaisopiston kurssit, aikuisten kerhot ja yhdyskuntatyö. Päiväkodissamme on 28 alle kouluikäisten päivähoitopaikkaa. Koululaisten iltapäiväkerhoissa on noin 30 1 – 2 luokkalaista koululaista. Nuorten harrasteryhmiä on noin 50. Nuorille järjestetään kesä-, syys- ja talvilomaleirejä. Kansalaisopiston ryhmiä on hieman alle 700. Aikuisten kerhoja on noin 10 kappaletta. Yhdyskuntatyöhön Ahjola osallistuu tarjoamalla siviili- ja yhdyskuntapalveluspaikkoja. Lisäksi Ahjola tarjoaa kohdennettua toimintaa tytöille, koulunsa päättäville nuorille, maahanmuuttajille ja kehitysvammaisille.

Poliittisesti Ahjola on sitoutumaton. Uskonnollisesti noudatamme avaraa ja suvaitsevaa kristillistä arvomaailmaa."

Minä olen loppukaneetin osalta totaalisesti eri mieltä mutta ompahan vaihtoehtoa niille, jotka kaipaa kansansivistystä. Ei noi käytännössä toisistaan juurikaan poikkea.

Muttapamutta..
Tässä olis hyvä apaja kisailla reipashenkisesti kehuen oman "kylänsä" kansalaisopistotarjontaa maasta taivaaseen. En tiä miten muut mahtaa siihen kyetä kun meillä Mansessa on Suomen parhaat.
Mä en tiä mutta meillä taitaa olla Suomen paras yliopistokin..

Kommentit (3)

Vierailija

Minä opiskelin aikoinani Sirola-opistossa. Sain sieltä ainutlaateisen ja laajan sivistyksen, sekä terveen näkökulman yhteiskuntaan!

Vierailija
YhäStalinisti
Minä opiskelin aikoinani Sirola-opistossa. Sain sieltä ainutlaateisen ja laajan sivistyksen, sekä terveen näkökulman yhteiskuntaan!



Päivää! Niin opiskelin minäkin ja allekirjoitan mitä sanot siitä!

Mä en kuitenkaan ole ollut konsaan stalinisti enkä ees kommunisti. Olen ollut vaan ihan tavallinen punavihree vasemmalla ja demokratian asialla.
Oon oppinut senkin että tie helvettiin voi olla kivetty kauniilla ajatuksilla. Enkä mä usko mihinkään paratiisiinkaan mutta se siitä.

Täällähän se meitin entinen, rakas opinahjo oli..

Vanajanlinna

Nyyh.. muistot tulvahtaa mieleen ja niissä on kimmeltäväiset reunukset.. Kaikki ne ystävät!

Vierailija

Oon mä täälläkin ehtinyt "luuhata", Joensuun vapaaopisto. Tuolla en kuitenkaan opiskelemassa ollut kun kävin toista koulua ja vapaaopistolla tein alastonmallin töitä että pysyttiin kersan kanssa leivänsyrjässä. Avartavaa oli kyllä sekin!

Uusimmat

Suosituimmat