Seuraa 
Viestejä45973

Monet tunnetut tietoisuuden tutkijat kuten Susan Blackmore ja Daniel Dennet väittävät että tietoisuus on illuusio. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö tietoisuutta olisi olemassa. Se vain ei ole sitä miltä se näyttää.

Sam Harris kirjoittaa artikkelissaan Selfless Consciousness Without Faith:
"While most of us go through life feeling like we are the thinker of our thoughts and the experiencer of our experience, from the perspective of science we know that this is a false view. There is no discrete self or ego lurking like a minotaur in the labyrinth of the brain. There is no region of cortex or stream of neural processing that occupies a privileged position with respect to our personhood. There is no unchanging center of narrative gravity" (to use Daniel Dennett’s fine phrase)."

Aivoissa siis on vain tuhansia rinnakkaisia virtoja ja verkostoja jotka menevät pitkin poikin aivoja, eikä ole mitään keskustaa (tai muutakaan tiettyä paikkaa), jossa olisi yhtenäinen "tietoisuus", joka on kaiken kokija. Kuitenkin me kaikki varmaan tunnemme, että tietoisuuteemme virtaa mielemme ulkopuolelta eri asioita ja me koemme niitä subjektiivisesti. Buddhalaisilla on kuitenkin täysin erilainen näkemys tietoisuudesta ja tällä hetkellä kiinnostus meditaatioon on valtava arvostettujen tutkijoiden joukossa (Esimerkiksi kaikki yllä mainitsemani tutkijat harjoittavat meditaatiota). Mm. Susan Blackmore on huomauttanut että koko tietoisuuden vaikean ongelma syntyy virheellisestä käsityksestä tietoisuudesta. Ennen tutkijat ohittivat vaihtoehtoiset teoriat tietoisuudesta vedoten siihen että nämä syntyvät vain ensimmäisen persoonan näkökulmasta, eivätkä nämä siksi ole tiedettä. Ja kuitenkin kartesiolainen materialismi on syntynyt täysin omien kokemuksiemme pohjalta.

Yhdysvaltalainen neurotietelijä James H. Austin on harjoittanut yksinkertaista zazen meditaatiota yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Hän kuvaa näkemistä tällä tavalla:

"Yes, there is the paradox of this extraordinary viewing. But there is no viewer. The scene is utterly empty, stripped of every last extension of an I-Me-Mine (his name for ego-self). Vanished in one split second is the familiar sensation that this person is viewing a city scene. The new viewing proceeds impersonally, not pausing to register the paradox that there is no human subject "doing" it. Three insights penetrate the experient, each conveying Total Understanding at depths far beyond simple knowledge: This is the eternal state of affairs. There is nothing more to do. There is nothing whatever to fear."

Sivut

Kommentit (177)

buddhalaiset näkemykset ovat realismiin ja kokemukseen perustuvia, joskin vaikeasti saavutettavia.

Mutta ehdottomasti heidän ideologiansa on nieltävämpää kuin esim. kristinuskon sieluajattelu ja sen nouseminen taivaaseen kunhan on muistanut kirkkoverot maksaa.

Oletteko muuten ajatelleet että Taivasuskonnot ovat apokalyptisiä luonteeltaan? Mitä sitä turhaan täällä odottelemaan, jos on hurskas, koska kuollessa asiat ovat paremmin.

Jokainen kristitty taitaa salaa toivoa tuomiopäivää päästäkseen tästä "ikeestä". Maailmanlopun uskonto, kuten kaikki muutkin vastaavat, Islam ja sensellaiset taivasuskonnot.

Tämä hetki on ainoa hetki, ja sitä voi omalta osaltaan kuljettaa kohti taivaan kaltaista onnea tai helvetin kaltaista kärsimystä.

Vaikka tietyllä merkityksellä tietoisuus voidaan määritellä illuusioksi se ei päde yleisesti. Illuusio käsite tulee siitä, että mitään "sielu" kokonaisuutta tai subjektia emme voi eritellä aivoista. Kuitenkin tietoisuutemme on todellisuutemme ja vaikka todellisuutemme olisi muuta kuin miltä se näyttää eli eräällä tavalla "harhaa", on tämä todellisuus silti meille todellinen, sillä kykenemme vuorovaikuttamaan ja "elämään" sen kautta. Aivot ja materia toimivat eräänlaisena alustana olemisellemme. Jos tarkastelemme objektiivisesti henkilöä sähkökemiallisten reaktioiden kautta niin voidaan huomata toimivamme kuin robotit. Emme kuitenkaan voi havaita objektiivisesti "havaitsijaa" joka elää tässä todellisuudessa, joka saattaa johtaa tällaisiin käsityksiin tietoisuuden "olemattomuuteen".

Tietoisuuden syvintä olemusta ei voida neurotieteellä ratkaista. Tämä johtuu siitä, että olet todistettavasti olemassa itsellesi etkä voi pitää itseäsi illuusiona. Oletko sitten informaatiota joka havaitsee informaatiota eli subjekti vai satunnaisen informaation tuottama "illuusio" ei ole juurikaan merkitystä tälle perimmäiselle kysymykselle. Tietoisuutesi sisältää joka tapauksessa informaatiota, eli jollain tasolla olet subjekti.

Kaikki tietoisuuden tutkijat eivät suinkaan ole yhtä mieltä tämän tutkimuksen kanssa vaan ovat varsin ristiriitaisia. Varsinkin useat filosofikot sotivat tätä teoriaa vastaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

kuka on ylipäätään väittänyt, että tietoisuuden pitäisi sijaita jossain aivojen "tietoisuuspisteessä" ??Eihän tietoisuus ole mikään fysikaalinen objektiivinen, vaan subjektiivinen asia.


Aivoissa siis on vain tuhansia rinnakkaisia virtoja ja verkostoja jotka menevät pitkin poikin aivoja, eikä ole mitään keskustaa (tai muutakaan tiettyä paikkaa), jossa olisi yhtenäinen "tietoisuus", joka on kaiken kokija. Kuitenkin me kaikki varmaan tunnemme, että tietoisuuteemme virtaa mielemme ulkopuolelta eri asioita ja me koemme niitä subjektiivisesti.

Tietoisuus, minästä,, siis minä koostuu kyllä aivotoiminnasta, ja on sisällön mukainen. Aivotoiminta muodostaa illuusion minästä.

Tietoisuus toisaalta on paljon monimutkaismpi juttu, sehän kattaa, elämän, energian, aineen kaiken.
Kaikki ulkoiset reaktiot, myös sisäiset tapahtuvat määrätyllä säännöillä, luonnonlaeilla, se on myös eräänlaista tietoisuutta.

kaffekuppi
kuka on ylipäätään väittänyt, että tietoisuuden pitäisi sijaita jossain aivojen "tietoisuuspisteessä" ??Eihän tietoisuus ole mikään fysikaalinen objektiivinen, vaan subjektiivinen asia.

Aivoissa siis on vain tuhansia rinnakkaisia virtoja ja verkostoja jotka menevät pitkin poikin aivoja, eikä ole mitään keskustaa (tai muutakaan tiettyä paikkaa), jossa olisi yhtenäinen "tietoisuus", joka on kaiken kokija. Kuitenkin me kaikki varmaan tunnemme, että tietoisuuteemme virtaa mielemme ulkopuolelta eri asioita ja me koemme niitä subjektiivisesti.



Meidän tavallisen kokemuksemme kautta syntyy käsitys että me olemme olemassa päämme sisällä, josta katselemme ja ajattelemme. Kuitenkin esimerkiksi aivojen näkökeskukset ovat aivojemme takaosissa, joka tuntuu aivan uskomattomalta.


Vaikka tietyllä merkityksellä tietoisuus voidaan määritellä illuusioksi se ei päde yleisesti. Illuusio käsite tulee siitä, että mitään "sielu" kokonaisuutta tai subjektia emme voi eritellä aivoista. Kuitenkin tietoisuutemme on todellisuutemme ja vaikka todellisuutemme olisi muuta kuin miltä se näyttää eli eräällä tavalla "harhaa", on tämä todellisuus silti meille todellinen, sillä kykenemme vuorovaikuttamaan ja "elämään" sen kautta.



Elämme illuusiossa niin kauan kuin kaikkea tekemistämme varjostaa "minä". Todellinen luontomme on aina läsnä, mutta yleensä emme ole hereillä ja alkuperäinen tietoisuus hämärtyy. Sam Harris käytti oivallista vertausta. "The optic nerve passes through the retina, so as to create a point in each of our visual fields where we are effectively blind. Most of us had this demonstrated to us in school: one marks a piece of paper, closes an eye, and then moves the paper into a position where the mark disappears. Of course, only a small minority of people in history have been aware of their blind spots. And even those of us who know about them go for decades without noticing them as a matter of direct perception. And yet they are always there, available to be noticed."


Aivot ja materia toimivat eräänlaisena alustana olemisellemme. Jos tarkastelemme objektiivisesti henkilöä sähkökemiallisten reaktioiden kautta niin voidaan huomata toimivamme kuin robotit. Emme kuitenkaan voi havaita objektiivisesti "havaitsijaa" joka elää tässä todellisuudessa, joka saattaa johtaa tällaisiin käsityksiin tietoisuuden "olemattomuuteen".



Itseasiassa Benjamin Libet todisti että ihmisen päätökset syntyvät aivoissa jo yli sekunti ennen tietoista päätöstä. Jiddu Krishnamurti sanoikin ettei vapaus ole ns. valinnan vapautta vaan näkemistä.


Tietoisuuden syvintä olemusta ei voida neurotieteellä ratkaista. Tämä johtuu siitä, että olet todistettavasti olemassa itsellesi etkä voi pitää itseäsi illuusiona.

Mikä on minä? Eikö se synny vain käsitteiden ja muistojemme pohjalta. Mitä jää jäljelle kun mieli on tyhjä kaikesta sellaisesta?


Oletko sitten informaatiota joka havaitsee informaatiota eli subjekti vai satunnaisen informaation tuottama "illuusio" ei ole juurikaan merkitystä tälle perimmäiselle kysymykselle. Tietoisuutesi sisältää joka tapauksessa informaatiota, eli jollain tasolla olet subjekti.



"Rajaa havainnon ja havainnoijan välille ei saa vedettyä muutoin kuin keinotekoisesti, älylle väkivaltaa tehden. Ajatellaan asia toisinpäin: emme näe ulkomaailmaa vaan sen kuvan verkkokalvolla. Mutta emmehän näe sitäkään, vaan sähkövirtoja aivoissamme. Tuskin näemme niitäkään - jos näkemisestä tässä vaiheessa voidaan edes puhua. Näemme - siis koemme - jotain muuta kuin asian itsensä, joka on jo moneen kertaan muuntunut, siitä on poistunut osia, ja joitain tullut ehkä matkalla lisää. Näemme siis prosessin, oikeammin: olemme prosessi, jota emme tunne."

http://www.netlife.fi/users/msiivola/omia/viittoja.html


Kaikki tietoisuuden tutkijat eivät suinkaan ole yhtä mieltä tämän tutkimuksen kanssa vaan ovat varsin ristiriitaisia. Varsinkin useat filosofikot sotivat tätä teoriaa vastaan.



Sekin on totta.

Armitage

Oletteko muuten ajatelleet että Taivasuskonnot ovat apokalyptisiä luonteeltaan?



tottakai. Valta perustuu osittain (melko suureltakin osin) pelkoon.
Jos ei ihmistä voi millään muulla tavalla hallita, niin viime kädessä pelolla sitten.
Itsekkäällä (uskontojen mukaan useesti syntisellä..) päämäärällä on oltava luonnollisesti yhtä syntiset keinot tilanteen hallussa pitämiseksi ja siihen asemaan pääsemisessä, kuin itse tavoitteen luonteellakin (valta).

Armitage

Tämä hetki on ainoa hetki, ja sitä voi omalta osaltaan kuljettaa kohti taivaan kaltaista onnea tai helvetin kaltaista kärsimystä.



äläs nyt, ei sellasta saa harhaanjohtavasti uskotella, jotta ihminen olis omasta elämästään muka kontrollissa
Itse asiassa tässä kohtaa tuo "Illuusio" -sana on hyvin oleellinen. Ainakin jos puhutaan vallan stabiiliuden pysymisestä entisellään ja halutunlaisena.

Jos valhe muuttuu todeksi, on se monelle siitä eteenpäin nk. uusi totuus. Onko tämä uusi totuus nieltynä siten yhtään sen enemmän väärä kuin edellinen, jos ei sitä ja siihen vienyttä prosessia itse edes tiedosta?

Totuuttakin voi manipuloida, kuka siitä alkulähteestä ja oletetusta "universaalista oikeuskäsityksestä" välittää pätkääkään, jos siitä voi luoda uusia, mutta yhtä toimivia sivujuonteita?
Ei ainakaan kukaan sellainen, joka valtaa havittelee.

mutjoo, hetkessä on hyvä elää

Susan Blackmore muistikuvani mukaan oli alunperin erittäin skeptinen tutkija joka oli mm. sitä mieltä että NDE-kokemukset ovat vain hajoavien aivojen aikaansaamaa harhaa, eli mitään fyysisen kehon kuolemasta selviävää tietoisuutta ei siis ole olemassa. Sittemmin hän ilmeisesti alkoi käyttää huumeita, en ole aivan varma mitä (ruohoa?) ja tämän jälkeen hänen mielipiteensä ovat saattaneet muuttua. En tiedä mitä ne ovat nykyään.

Suhtaudun hivenen kärsimättömästi näihin "tietoisuus on illuusio" -tyyppisiin väännöksiin. Tämä sen vuoksi että kaikki jotka sanovat ettei ole olemassa erillisiä havainnoitsijoita eli egoja, ovat järjestään kaikki joko huumeiden käyttäjiä tai meditoijia. Ilmeisesti poikkeavat tietoisuudentilat saavat uskomaan että koko olemassaolo on yhtä ratkiriemukkaan ikikivaa ykseyttä jossa kenenkään ei tarvitse kärsiä erillisyydestä omine vastenmielisine pikku egoineen... Eri asia sitten että mitähän pahaa moisessa asiassa kuin ego on, ellei sitä tietentahtoen käytä pahan tekemiseen?

Olen itse kokenut nuorempana kaikenlaista, jonkinlaisia meditatiivisia tiloja jne., mutta mikään kokemistani asioista ei ole saanut minua vakuuttumaan siitä että minua itseäni ei olisi olemassa tällä hetkellä tässä ja nyt. Ja kenties muissakin ajoissa ja paikoissa. Se, jaanko minä-kokemukseni muiden olentojen kanssa, niin että lopulta on vain yksi minä, on tietysti avoin kysymys. Mutta aika paljon saa vettä virrata koskissa että alan väittää ettei ole olemassa mitään minuutta - ja silti persoonattomuuden idea on aina viehättänyt minua yli kaiken. Vertailemalla ajatuksiani muiden ajatuksiin olevan havainnut että se ei viehätä muita. Nämä muut tietenkin ovat aina olleet lääpällään johonkin persoonajumalaan kuten Jahve, Allah, Krishna jne. Minulle jumaluudet ovat lähinnä idealisoituja egoja ja siksi en ole niistä kiinnostunut.

Ristiriitaista? Kenties.

Olen nähnyt netissä jotakuinkin tällaisen keskustelun rekonstruktion:

Tyttö: en ole varma olenko olemassa.
Mies: tunnetko perseessäsi että istut tuolilla?
Tyttö: tunnen.
Mies: perseesikin on sinua viisaampi, koska se tuntee ja tietää olevansa olemassa!

Tai jotain sinnepäin. Mutta tajunnette idean?

John Carter
Seuraa 
Viestejä16363

Niin, tietoisuus lienee vain päidemme sisällä oleva "koneen henki", joka on aistien antamaan tietoon ja käsitteiden itsekokoonpanoon perustuva todellisuuden kuva.Kaikki aivojen evoluutiosta tiedetty ja mielen prosesseista empiirisesti opittu viittaa siihen, että aivot on kone, jonka kokoonpanon tarkoitus ei ole ymmärtää itseään, vaan eloon jääminen.

Ilman tieteen tuottamaa faktatietoa tietoisuus näkee ympäröivän, pään ulkopuolisen maailman vain pieninä palasina, ei kokonaisuutena.Pään ulkopuolinen maailma ei muutenkaan vastaa todellisuudessaan pään sisäpuolella koettua objektiivista maailmaa.

" Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys. " Albert Einstein

Miksi aivoista pitäisi vielä löytyä jokin erillinen tietoisuuden keskus, jotta tietoisuus ei olisi illuusio? Eikö riitä, että aivot itsessään on tämä tietoisuuden keskus.

Mikäli aivoista löydettäisiin tällainen tietoisuuden keskus, mutta ajan kanssa havaittaisiin tässäkin keskuksessa prosessoitavan erilaisia asioita keskuksen eri alueilla, alkaisi varmaankin vaatimus keskuksen löytämisestä tästäkin keskuksesta.

Tuolla yllä mainittiin se Benjamin Liebetin ensimmäisenä huomaama kuuluisa puolen sekunnin viivee, eli aivot alkavat valmistelemaan jotakin tiettyä toimintaa 0.5 sekuntia ennen kuin ihminen tekee asiasta tietoisen päätöksen.

Näistä Liebetin tutkimuksista ja itse ilmiöstä on Tor Nörretranders kirjoittanut kiehtovan ja mielenkiintoisen teoksen tittelillä "Mærk verden". Kirja on myös käännetty ruotsiksi ja englanniksi titteleillä "Märk världen" ja "The User Illusion".

ps. palstalata löytyy useita vanhoja ketjuja joissa tätä ihmisen vapaan tahdon "puuttumista" on pohdittu.

Entäs kun sitten huomaa että vaikkapa käsi ojentuu ottamaan jotain ja päättääkin pysäyttää sen eikä otakaan sitä mitä aivot automaattisesti valitsivat? Onko sekin päätös sitten ennakkoon tehty? Miksi käsi silloin edes ojentui?

Armitage
Entäs kun sitten huomaa että vaikkapa käsi ojentuu ottamaan jotain ja päättääkin pysäyttää sen eikä otakaan sitä mitä aivot automaattisesti valitsivat? Onko sekin päätös sitten ennakkoon tehty? Miksi käsi silloin edes ojentui?



Eihän aivot ole absoluuttisen määrätietoisia. Koethan tämän usein muuttaessasi mieltäsi kun käsittelet informaatiota.

John Carter
Niin, tietoisuus lienee vain päidemme sisällä oleva "koneen henki", joka on aistien antamaan tietoon ja käsitteiden itsekokoonpanoon perustuva todellisuuden kuva.Kaikki aivojen evoluutiosta tiedetty ja mielen prosesseista empiirisesti opittu viittaa siihen, että aivot on kone, jonka kokoonpanon tarkoitus ei ole ymmärtää itseään, vaan eloon jääminen.

Ilman tieteen tuottamaa faktatietoa tietoisuus näkee ympäröivän, pään ulkopuolisen maailman vain pieninä palasina, ei kokonaisuutena.Pään ulkopuolinen maailma ei muutenkaan vastaa todellisuudessaan pään sisäpuolella koettua objektiivista maailmaa.




Eikös pään sisäpuolinen maailma ole subjektiivinen?

Siinähän se vitsi onkin, pään sisäpuolinen maailma on niin rajoittunut ,että sitä luullaan objektiiviseksi kuvaksi universumista.
Nykyfysiikan mukaanhan aine ei edes rakennu aineesta vaan jostakin muusta. Eli ei-aineesta rakentuneet aivot havannoivat ei-aineesta rakentunutta universumia.

Taikka sitten voisimme mieltää että materia ei ole (kiinteää, jähmeää) ainetta, vaan tavallaan prosessi. Materia on tapahtuma, happening, jossa on loputon liike.

Qadesha
Susan Blackmore muistikuvani mukaan oli alunperin erittäin skeptinen tutkija joka oli mm. sitä mieltä että NDE-kokemukset ovat vain hajoavien aivojen aikaansaamaa harhaa, eli mitään fyysisen kehon kuolemasta selviävää tietoisuutta ei siis ole olemassa. Sittemmin hän ilmeisesti alkoi käyttää huumeita, en ole aivan varma mitä (ruohoa?) ja tämän jälkeen hänen mielipiteensä ovat saattaneet muuttua. En tiedä mitä ne ovat nykyään.



Susan Blackmorella oli itsellään NDE kokemus nuorempana ja hän olikin parapsykologi pitkän aikaa, mutta nyt pitää sitä humpuukina.


Suhtaudun hivenen kärsimättömästi näihin "tietoisuus on illuusio" -tyyppisiin väännöksiin. Tämä sen vuoksi että kaikki jotka sanovat ettei ole olemassa erillisiä havainnoitsijoita eli egoja, ovat järjestään kaikki joko huumeiden käyttäjiä tai meditoijia.



Tai arvostettuja aivotutkijoita...


Ilmeisesti poikkeavat tietoisuudentilat saavat uskomaan että koko olemassaolo on yhtä ratkiriemukkaan ikikivaa ykseyttä jossa kenenkään ei tarvitse kärsiä erillisyydestä omine vastenmielisine pikku egoineen... Eri asia sitten että mitähän pahaa moisessa asiassa kuin ego on, ellei sitä tietentahtoen käytä pahan tekemiseen?
Olen itse kokenut nuorempana kaikenlaista, jonkinlaisia meditatiivisia tiloja jne., mutta mikään kokemistani asioista ei ole saanut minua vakuuttumaan siitä että minua itseäni ei olisi olemassa tällä hetkellä tässä ja nyt. Ja kenties muissakin ajoissa ja paikoissa. Se, jaanko minä-kokemukseni muiden olentojen kanssa, niin että lopulta on vain yksi minä, on tietysti avoin kysymys. Mutta aika paljon saa vettä virrata koskissa että alan väittää ettei ole olemassa mitään minuutta - ja silti persoonattomuuden idea on aina viehättänyt minua yli kaiken. Vertailemalla ajatuksiani muiden ajatuksiin olevan havainnut että se ei viehätä muita.

Millaisia tiloja. Tuosta ykseydestä on taas Sam Harrisilta hyvä kuvaus.

"As I sat and gazed upon the surrounding hills gently sloping to an inland sea, a feeling of peace came over me. It soon grew to a blissful stillness that silenced my thoughts. In an instant, the sense of being a separate self—an “I” or a “me”—vanished. Everything was as it had been—the cloudless sky, the pilgrims clutching their bottles of water—but I no longer felt like I was separate from the scene, peering out at the world from behind my eyes. Only the world remained."


Olen nähnyt netissä jotakuinkin tällaisen keskustelun rekonstruktion:

Tyttö: en ole varma olenko olemassa.
Mies: tunnetko perseessäsi että istut tuolilla?
Tyttö: tunnen.
Mies: perseesikin on sinua viisaampi, koska se tuntee ja tietää olevansa olemassa!




Perse ei tiedä mitään. On tuntemista, mutta tuntijaa et löydä mistään. Kokeile joskus vain tarkkailla ja kuunnella kaikkea ihan tavallisesti tuntien ajan. On mielenkiintoista huomata kuinka kuuleminen tapahtuu.


Taikka sitten voisimme mieltää että materia ei ole (kiinteää, jähmeää) ainetta, vaan tavallaan prosessi. Materia on tapahtuma, happening, jossa on loputon liike.



Tuo on hyvä pointti. Luomme erillisyyden käytännössä kielellämme. Sanomme esimerkiksi että "valo välähtää", vaikka välähdys on valo.

Ja jos mennään kvanttikenttien tasolle, niin on aine onkin vain eri kenttien värähtelyä. Ja yhtenäisteorian mukaan kaikki kentät olisivat vain yhden ja saman kentän symmetrioiden rikkoutumisien heijastusta.

Kielihän on vain väline esittää likiarvoja siitä mitä oikeasti tapahtuu tai on olemassa. Kunnianhimoinen haaveeni on oppia kertomaan asioita niin että kuulija (lukija) pystyy täydellisesti jakamaan alkuperäisen kokemukseni, mutta tällainen haave tuskin voi toteutua. Me jokainen luomme omia sisäisiä mielikuviamme ja fantasioitamme, ja juuri tämä on sitä käytännön erillisyyttä. Olen jo vuosia ollut kiikunkaakun uskoako että erillisyys on harha, vaiko eikö. En osaa päättää ja päättämättä ehkä jää. Toisinaan iskee epäilyksen kausia ja silloin olen sitä mieltä että ykseysvouhotus on pelkkää - nimenomaan - vouhotusta.

Mutta omista kokemuksistani:

Päälle parikymppisenä sairastin erästä sairautta ja päätin yrittää parantaa itseni omintakeisella kristalliterapialla. Otin kumpaankin käteeni pyöröhiotun kvartsikiven ja keskityin. Yhtäkkiä tunsin miten tietoisuuteni muuntui niin että oloni oli ekstaattinen, ja tiesin aivan kuten jokin ulkopuolinen taho olisi minulle sanonut että "mitään ongelmia ei ole". En kuitenkaan koe enkä sano että se oli ulkopuolinen taho, vaan mielestäni se korvieni välissä lausuttu ajatus oli omani, mutta ei sen päivätietoisuuteni lausuma jota normaalisti eli suurinpiirtein koko muun elämäni ajan olen käytellyt. Sitten tunsin kuinka tuo tietoisuudentila hälveni pois, ja tunsin kuin olisin fyysisesti vajonnut syvemmälle kuin mitä olin tilan kestäessä ollut. Istuin juuri silloin sohvassa enkä minä siitä mihinkään lattialle valunut, vaan paremminkin kokemus oli sellainen että "laskeuduin sisään kehooni", eli oli ikäänkuin tietoisuuteni keskipiste olisi ensin sijainnut jossakin todellisen fyysisen pääni yläpuolella.

En parantunut sairaudestani siltä istumalta, vaan normaaliin tahtiin ja lääkkeitä syötyäni.

Muutamana vuonna sen jälkeen olin pari kertaa vastaavassa tietoisuudentilassa (ilman kokemusta fyysisestä liikkeestä). Toinen näistä kerroista oli sellainen että heräsin keskellä yötä ja minun oli selittämättömän hyvä olla. Kolmatta kokemusta en viitsi tähän tiedepalstalle eritellä; mutta jokatapauksessa kaikki nuo kolme kokemusta olivat myös kokemuksia sisäisestä kultaisesta valosta jota ei näe silmillään, vaan tuntee sisällään.

Oletan että meditoijat kokevat tällaista harva se päivä. Itseltäni harvemmin meditoiminen sujuu, mutta olen joskus harvoin päässyt sellaiseen tietoisuudentilaan, ja yksi tyypillisimmistä kokemuksistani on että silmät suljettuna (tai auki, jos olen esim. pimeässä kylppärissä ja makaan ammeessa) näen violetteja läiskiä jotka tulevat minua kohti tai liikkuvat poispäin.

Myöskin jonkinlaista OBE-ilmiötä olen kokenut öisin, mutta en koskaan täydellistä (että havahtuisin tietoiseksi täydellisesti kehoni ulkopuolella). Kerran olen kokenut että herään juuri kun tunnen "pujottautuvani" kehooni sisälle yläruumiin kohdalla, ja lukemattomia kertoja olen kokenut että tulen tietoiseksi yöllä ja havaitsen että silmäluomeni ovat suljetut ja silti näen piirteitä asunnostani. Tätä kamaa on ollut kohta 30 v. Turhauttavaa ettei sen kummoisempaa.

Jos nämä kaikki ovat ns. harhoja, niin mikseivät harhani mene tämän pidemmälle vaan tyssäävät tähän? Koska olen vaatimaton luonne?

Periaatteessa minua ei kiinnosta mitä joku tutkija tai maallikko uskoo NDE:stä, OBE:sta jne. (siis siinä mielessä että kokisin velvollisuudekseni uskoa samoin), mutta onhan näitä kiva mietiskellä toisinaan - mutta vielä kivempi kokea.

Yksilön tietoisuus on leikkikenttä jossa voi kokeilla illusoimiaan vapauksia. Kokea ja muokata maailmaansa, mutta elääkseen toisten kanssa on elettävä tietoisuuden verkon voimien ohjatessa. Menestyvä yksilö käsittää tämän dualismin oikein eikä pyri väkivalloin yksilöitymään. Mestari oppii vaikuttamaan muihin niin että yksilöllinen innovaatio saa toteutumisen mahdollisuuden.

Taikka sitten voisimme mieltää että materia ei ole (kiinteää, jähmeää) ainetta, vaan tavallaan prosessi. Materia on tapahtuma, happening, jossa on loputon liike.



Tuo osuu mielestäni myös asian ytimeen. Ei voi olla mitään absoluuttista totuutta koska kaikki muuttuu. Kaikkeus, pitäen sisällään myös ihmismielen luomat mallit ja ns. 'illuusiot' ovat jatkuvassa muutoksen tilassa. Jopa aineen perus olemus muuttuu suunnattomien pitkien aikavälien saatossa (vrt. universumin kiihtyvä laajeneminen). Mieli ei voi luoda mitään irrallista kaikkeudesta koska silloin se ei auttaisi esim. kehon liikuttamisessa ympäristössään. 'Minä' on yksi heijastuma kaikkeudesta mielissämme autenttisen kokemusmaailman luomista varten - tyyliin emme opi totuuksia lukemalla vaan kokemalla. Tosin harjaantunut mieli voisi tässä onnistuakin luomalla seuraavan tason illuusion mieleen, joka kuvaa jonkun tapahtumasarjan niin hyvin että 'minä' voi asettua kokemaan tapahtuman ikään kuin oikeasti - tämä tosin on mahdollista vain alemman tason rakenteiden kehityttyä jo, ja kun alkaa miettiä, niin itse asiassa mieli on täynnä näitä johonkin perustuvia malleja/illuusioita joiden avulla pystymme luovaan ajatteluun, spekulointiin ja teorioiden kehittämiseen. Sana 'illuusio' saattaa olla harhaanjohtava, sillä ikäänkuin se viittaisi että asia ei oikeasti olisi näin, mutta se on paras representaatio asiasta kyseisessä mielessä.

Tunnen kokevani jokapäiväisessä elämässä absoluuttisten totuuksien puuttumisen. Kaikki on vain mielipiteitä tai näkökulmia ja suhteellista. Ei ole 'oikeaa' tai 'väärää' nämä ovat yhden ja saman asian ääripäitä, kehyksiä joiden reunoille on matkaa äärettömästi. Tämä kuuluisa 'kultainen keskitie' on näiden tasapaino jossa pitäisi yrittää kulkea, koska muuten tämä 'illuusio' vääristyy entisestään ja kertoo meille harhaanjohtavia asioita ns. totuudesta.

Mielestäni kuitenkin nämä 'illuusiot' eli representaatiot on parhaita mahdollisia käsityksiä maailmasta, siinä paikassa, sillä hetkellä, siinä ihmisessä, eli niissä ei ole mitään 'epätodellista'. Näitä representaatioita voi muokata 'paremmin' (parempi sana olisi eri-tavalla) vastaamaan ns. todellisuutta. Olkoon todellisuus sitten ilmentymä ihannemaailmasta tai anti-ihannemaailmasta ja kaikista asioista siinä vaälissä samanaikaisesti.

Tuntuu kuitenkin siltä, että on pakko olla jotain perustotuuksia kuten esim. geometria. Maailma koostuu geometrisistä muodoista. Pienen ajttelun jälkeen tajuaa, että kaikki muut geometriset muodot paitsi pallo ovat pakotettuja jonkun voiman toimesta, sillä ajan myötä 'kulmat pyöristyvät' ja muoto pyrkii takaisin palloksi vrt. planeetat. Miksi planeetat ja muut taivaankappaleet ovat palloja? No gravitaation vaikutuksesta tietenkin, sekä ajan - toisinsanoen gravitaatio antaa aineelle suunnan ja aika eli muutos antaa gravitaation vaikutuksen toteutua. Itse ainekin on pakattua energiaa - värähtelyä. Onko siis geometria mitään? Eikö se ole muiden voimien yhteisvaikutuksen luoma illuusio?

Tieteen kehittyessä, varsinkin kvanttiteorioiden paljastukset mm. aineen luonteesta mahdollistavat yhä syvemmälle pääsyn tällaisissa pohdinnoissa. Ilman pelkästään filosofiaan tukeutumista vaan johonkin konkreettiseen käytännön kokeeseen vedoten. Jos universumi on loputon, päädymme näissäkin pohdinnoissa loputtomaan sykliin, enkä usko että mitään absoluuttista totuutta ikinä löytyy. Tämä seikka muuttaa yhtä viisaaksi sen ihmisen joka ei haaskaa aikaa tällaisiin pohdintoihin, ja elää elämäänsä ihan hiljaa.

Change is the only sure thing!

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat