Yksinäisyys näkyy aivoista

Seuraa 
Viestejä2875
Liittynyt20.9.2005

Otsikon mukaisesti; Tiede: Yksinäisyys näkyy aivoista

I'm so ronery ♫ ... ja niin edelleen.

Jos luulet olevasi yksinäinen tai sinua kutsutaan epäsosiaaliseksi, kyse ei siis olekaan mistään muusta kuin siistä että aivosi eivät palkitse sinua mielihyvällä aina kun ördäät kaverien kanssa. Joudut sen sijaan keskittymään esim. omaan napaasi, tai pahimmassa tapauksessa itsesi kehittämiseen.

Onko sosiaalisuudella aina positiivinen itseisarvo? Minä ainakin pelaan tuhat kertaa mieluummin yksin kotona hyvää video/tietokonepeliä kuin istun jatkojen jatkojen jatkoilla aamutunneilla kuuntelemassa kun kaverit örisevät jostain lätkätuloksista, rallikuskeista tai muusta mikä ei itseäni pätkääkään kiinnosta.

Toki oikeassa porukassa ja hyvällä keskusteluaiheella tarina on aivan toinen.

Kommentit (7)

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14029
Liittynyt23.6.2005

Erään sosiologin hienon muotoilun mukaisesti katson, että sosiaalisesti varautuneilla, siis ujoilla, on tarve sosiaaliseen hyväksyntään ja positiiviseen itsen esittämiseen, mutta sisäiset estot, reaktiot ja ristiriitaiset pelon tuntemukset aiheuttavat toiveiden ja käytännön välille henkilä häiritsevää dissonanssia.

Viimeistelen juuri ujouden medikalisaatiosta kertovaa ja hyvin ajankohtaista teosta aiheesta (Lane 2007), ja olen kirjoittajan kanssa kulttuurintutkijan ominaisuudessa tietenkin samoilla linjoilla - nykyaikana kyse on ujouden merkityksellistämisestä ensin epänormaaliuden ja sitten sairauden oireina. Näin ollen "normaalin" persoonallisuuden rajaaminen ei tapahdu vain vallitsevien sosiaalisten arkielämän normien, vaan myös lääketieteellisen ja psykologisen diskurssin määrittelyiden kautta ja läpäisemänä.

Kommunikaatiotutkimuksessa korostetaan ryhmätyötaitoja "korkeampina" taitoina verrattuna esiintymistaitoihin - monet niin sanotusti ujot omaavat kuitenkin ryhmätilanteissa vahvuuksia, joita aktiivisemmat "häseltäjät" harvemmin omaavat.

Myös Liisa Keltikangas-Järvinen julkaisi juuri äskettäin teoksen aiheesta "ujon temperamentin omaavat työelämässä".

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija

Minusta uutisen viimeinen lause on ristiriitainen:

" Tulokset viittaavat siis siihen, että aivot ruokkivat yksinäisyyttä. "Yksinäisyys ei välttämättä johdu sosiaalisten taitojen puutteesta vaan siitä, että yksinäinen viihtyy suhteellisesti paremmin epäsosiaalisissa tilanteissa", Cacioppo pohti. "

Eikö yksinäisellä tarkoiteta ihmistä, joka tuntee olevansa yksinäinen? Miten sitten voidaan väittää, että he aivojensa toiminnan tähden viihtyvät paremmin epäsosiaalisissa tilanteissa.

Epäsosiaalinen ja yksinäinen eivät ole sama asia.

Vierailija

Ujoudessa tai sosiaalisten kykyjen (varmuuden?) puutteessa ärsyttää omakohtaisesti sellainen asia että oletetaan että ujo, vaitelias ihminen omaa mukamas jotain hyvin suurta viisautta jota hän ei vain syystä tai toisesta paljasta toisille. Mutta todella ujolle ei suinkaan käy niin, että kun hän sitten sen visusti kiinni napittamansa suunsa vihdoin avaa, sieltä tulee jotain ulos jotain huikaisevan viisasta... Paremminkin sieltä tulee ulos sammakko. Koska jatkuvan ja haastavan käytännön harjoituksen puutteessa itsensä ilmaiseminen käy niin mahdottomaksi että kehon prosessit tekevät ihmisestä puolipöljän pökkelön joka töräyttää jotain niin ihmeellistä että maine kylähulluna on ensimmäisen punastellen ja sydän hakaten lausutun lauseen jälkeen melko taattu.

Tekisi melkein mieli sanoa että ujot, aivan kuten vammaisetkin, ovat vain ihmisiä. Vaikka sattuisi omaamaan jonkun händikäppin jollain alueella, se ei välttämättä tarkoita sitä että toisella alueella on sitten nerojen nero.

Luulen että asiassa auttaisi sellaisen filosofian viljely että on ihan ok olla oma vajavainen itsensä, ja kuka piru täällä muka täydellinen on. Se että jokin puute olisi PAKKO kompensoida valtaisalla lahjakkuudella toisella taholla on todella rasittavaa.

Todellakin been there done that. Olen niin montaa puutettani pyrkinyt paikkailemaan yrittämällä olla parempi jossain muussa asiassa, ja alkaa se päteminen vähän tympiä.

Mutta yksinäisyyteen... Milläs sen tosiaan muuksi muutat jos ihmisjoukon keskelläkin koet olevasi yksin? Erillinen. Aina ja ikuisesti muista erossa, vaikka heitä olisi kuinka lähellä. Vaikken täysi materialisti todellakaan olekaan, niin en yhtään ihmettele jos sellainen jatkuva yksinäisyyden kokemus ja eräänlainen perusturvattomuudentunne olisivat puhtaasti aivojen häiriö. Se, että on musta aukko jossain sisuksissa, kuvainnollisesti.

Vierailija

Mutta ne jotka ovat oikeasti paljon yksinään ja kokevat yksinäisyyttä, eivät välttämättä ole "aivoiltaan tai geeneiltään epäsosiaalisia," vaan he ovat syystä tai toisesta vaan jääneet yksin. Jos tuntee yksinäisyyttä esim. ihmissuhteessa, jossa toinen ei yhtään huomioi toista, niin yksinäisyyden tunne ei ole mikään ihme.

Vaikka läheisiä ihmisiä olisi ympärillä, niin oleellisempaa kuin ihmissuhteet, on niiden laatu. Jos ihmissuhteissa välit ovat tunteen tasolla etäiset, niin voi hyvin kokea yksinäisyyttä.

Vierailija
väläys
Eikö yksinäisellä tarkoiteta ihmistä, joka tuntee olevansa yksinäinen? Miten sitten voidaan väittää, että he aivojensa toiminnan tähden viihtyvät paremmin epäsosiaalisissa tilanteissa.

Epäsosiaalinen ja yksinäinen eivät ole sama asia.




Jos ajatellaan asiaa psykodynaamisten teorioiden pohjalta, niin kyse on siitä, että ihminen on aina sen hetkisessä tilanteessa parhaimmassa mahdollisessa tilanteessa, jossa yksilö voi sillä hetkellä olla. Ihmisellä voi olla henkisiä vaikeuksia, mutta tästä huolimatta hän on tasapainoisessa tilanteessa, ellei hän sitten olen jatkuvasti solmimassa hirttoköyttä tai hakkaamassa päätä seinään.

Ne, joilla on sosiaalisessa elämässä ongelmia, voivat henkisesti paremmin yksinäisyydessä, vaikka voisivatkin kokea yksinäisyyttä. Nämä eivät siis sulje toisiaan pois, vaan kertovat tietynlaisesta sopeutumisasteesta. Sitten jos tuota haluaisi liittää lajempaan kontekstiin, niin näkisin, että ihminen on sopeutumassa yksinäisyyteen kulttuurievoluution kautta. Muinoin sosiaalisuus on voinut olla toimeentulemisen kulmakiviä, mutta teollistuneissa länsimaissa se ei ole enää mikään välttämättömyys. Ihmiset päätyvät helposti elämään pieniin sosiaaliseen kupliin, jotka ovat eristäytyneitä laajemmista yhteisöistä.

Yksinäisyys saattaa osin juontua siitä, etteivät yksilön aivot palkitse sosiaalista käyttäytymistä

Tämä on kyllä sinänsä järkevä johtopäätös, että monet eivät ole ihmiskeskeisiä, eikä heitä kiinnosta ihmiskeskeinen ajattelu. Se koetaan henkilökohtaisesti vaikeana asiana, ja nyky-yhteiskunnassa se ei ole edes välttämättömyys pärjäämiselle. Itsekin myönnän oman jonkinastaisen sosiaalivammaisuuteni, koska nettiä tulee käytettyä aika paljon ja luon kontakteja sitä kautta. Olen kuitenkin myöntänyt, että olen oman sukupolveni edustaja ja en koe tätä hirveän vääränä asiana. Lisäksi tämä on antaa paljon henkistä mielihyvää, paljon enemmän mitä voisin saavuttaa ihmisten tapailulla.

Mitä vanhemmaksi tulen, sen mukavemmalta viestiminen verkonvälityksellä tuntuu. Kyse on vähän samasta asiasta miksi jotkut hankkivat auton. He kokevat, etteivät he ehtisi kunnolla mihinkään, jos heillä ei olisi henkilöautoa. Itse taas en tarvitse autoa, koska koen, että netti on monin tavoin parempi vaihtoehto. Eettisesti ajateltuna luontoa vähemmän kuormittava ja sosiaalisesti ajateltuna, vähemmän aikaa kuluttava, jolloin jää enemmän aikaa henkilökohtaisille tekemisille. Lisäksi pidän kiireettömyydestä, jolloin kaikenlainen tyhjänpäiväinen pyöriminen auton kanssa ei edes tunnu mukavalta elämäntavalta.

Vierailija

Vähä veikkaan että ujous ei ole synnyllistä vaan se johtuu lapsen ulkopuolelta tulevista asioista, eli jostain syystä lapsi traumatisoituu siten että lapsesta kehittyy ujo, vaikka sitähän lapset eivät ole syntyessään. Ujouteen pitäisi puuttua, koska se on "mielenterveysongelma", ja sen lähde ei ole lapsi. Ujous on oire. Ei kukaan halua olla ujo, eikä kukaan sitä ole syntyessään.

Vierailija

Jaa? Mutta kuitenkin olen kuullut väitettävän että pikkuvauvoillakin on jo oma luonteensa, toiset sitten vetäytyvämpiä ja toiset räiskyvämpiä?

Mutta tietenkin todella vaikea sanoa onko ujous syntyjään "luontainen" ominaisuus vai kehityksen tulos, jos sattuu joku luonnevikaisten kööri perheenjäseniksi...

***

Komppaan Shriekiä. Jos pitäisi vanhakantaisesti tyytyä siihen porukkaan mitä lähipiirissä on tarjolla, tai naapurustossa jne. niin köyhää olisi, perin köyhää. Itseäni ei ainakaan tämän slummin örinäporukka kiinnosta pätkän vertaa keskustelukumppaneina. Eivätkä, sori vain, ne vanhukset joiden elämän ainoa anti on rampata kaupassa ja takoa hedelmäpeliä. Jos netissä osun hollille ns. vanhuksen kanssa, niin hänellä todennäköisesti on heti 10 x enemmän kiinnostavaa juttua kuin sillä kaupan mummolla.

Vuosi vuodelta enemmän arvostan itsekin mahdollisuutta nettitavata mitä erilaisimpia ihmisiä ilman että erilaisuudesta tulee joku kynnyskysymys. Todellisessa elämässähän aina kaltainen etsii kaltaistaan.

(Lapsettomat nelikymppisetkin, eli kaltaiseni, löytyvät tottavieköön parhaiten netistä!)

Uusimmat

Suosituimmat