Suomen valtio karkoitti Somalialaisen laittomasti

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015
[size=150:sl9v08j2]Karkotettu Suomalainen Somali: Somalimaa on kieltänyt jäämästä alueelleen[/size:sl9v08j2]

[size=85:sl9v08j2]17.2.2009 5:00
A A Lasse Kerkelä
Helsingin Sanomat [/size:sl9v08j2]

Suomesta karkotetun somalimiehen mukaan paikalliset viranomaiset kieltävät häntä jäämästä Pohjois-Somalian Somalimaahan.

Helsingin ulkomaalaispoliisi palautti noin 25-vuotiaan miehen Somalimaan pääkaupunkiin Hargeisaan viikko sitten maanantaina. Karkotuksesta ei ole aiemmin kerrottu julkisuudessa.

Kyseessä oli ensimmäinen karkotus Suomesta Somaliaan sitten marraskuun 2004.

Poliisi saattoi miehen Helsinki-Vantaalta Arabiemiraattien Dubaihin, jossa hänet laitettiin ilman poliisisaattajia lennolle Hargeisaan.

Sen jälkeen karkotettu on soittanut useasti asianajajalleen Pekka Kivelle ja kertonut, etteivät viranomaiset salli hänen jäädä Somalimaahan. Myös Helsingin Sanomat sai puhelimitse yhteyden karkotettuun.

"En ole tervetullut tänne. Minut pidätetään, jos oleskelen Hargeisassa. Olen nyt kaupungin ulkopuolella odottamassa virallisia papereita siitä, etten saa jäädä tänne", hän sanoi Helsingin Sanomille maanantaina.

"Olen rakentanut puista ja lehdistä yösijan itselleni. Juon vaan vettä ja yritän löytää ruokaa", hän kuvaili olojaan.

Karkotetun puheet näyttivät saavan vahvistusta maanantaina iltapäivällä, kun hänen asianajajansa sai Somalimaan hallinnon nimissä lähetetyn sähköpostin.

Siinä todetaan, ettei karkotettu voi jäädä Somalimaahan, koska hän ei ole syntynyt siellä vaan Mogadishussa. Somalimaa ei pidä itseään saman valtiona muun Somalian kanssa.

Sähköpostin mukaan mies oleskelee laittomasti Somalimaassa ja hänet karkotetaan alueelta. Lisäksi viestissä pidetään Suomen valtion toimintaa laittomana, koska se toimitti miehen maahan ilman Somalimaan hallituksen lupaa.

Asianajaja Kivi pitää sähköpostia aitona ministeriön kirjeenä. Hän välitti sen maanantaina ulkomaalaispoliisille sekä korkeimmalle hallinto-oikeudelle, joka vahvisti karkotusesityksen ennen joulua.

Asianajaja on ohjeistanut karkotettua hakeutumaan Suomen edustustoon. Lähin sijaitsee Addis Abebassa Etiopiassa.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kark ... 5243585251

Vähin mitä nyt voitaisiin tehdä, edes jonkinlaisen kansainvälisen sivistysvaltio imagon säilyttämiseksi, olisi miehen välitön ja nopea noutaminen takaisin Suomen.

Päättäjät odotan toimintaa!

Sivut

Kommentit (98)

Vierailija

ja uutinenhan jatkuu näin:

Helsingin ulkomaalaispoliisin komisario Juha Holopainen kuuli karkotetun väitteistä maanantaina.

"Meille ei ole tullut mitään tietoa, että maahanpääsyssä olisi ollut ongelmia. Pidän sitä epätodennäköisenä."

"Hänet hyväksyttiin normaalisti lennolle, eikä meille ole tullut tietoa, että häntä olisi käännytetty Hargeisassa."

Komisarion mukaan asiaa on vaikea varmistaa, koska Suomella ei ole edustustoa Somaliassa.

miksi taisto jätti lopun kertomatta?

Vierailija
taisto
[size=150:e2ac3asm]Karkotettu Suomalainen Somali: Somalimaa on kieltänyt jäämästä alueelleen[/size:e2ac3asm]
...
"En ole tervetullut tänne. Minut pidätetään, jos oleskelen Hargeisassa.

Mielestäni varsin oleellinen kysymys: MIKSI miestä ei haluta Somaliaan?

Miksi syytä ei kerrottu? Ja jos syy ei kestä päivänvaloa, miksi hänet pitäisi ottaa Suomeen?

Vierailija
Fëanor
taisto
[size=150:29n8c5dt]Karkotettu Suomalainen Somali: Somalimaa on kieltänyt jäämästä alueelleen[/size:29n8c5dt]
...
"En ole tervetullut tänne. Minut pidätetään, jos oleskelen Hargeisassa.

Mielestäni varsin oleellinen kysymys: MIKSI miestä ei haluta Somaliaan?

Miksi syytä ei kerrottu? Ja jos syy ei kestä päivänvaloa, miksi hänet pitäisi ottaa Suomeen?

Siinä todetaan, ettei karkotettu voi jäädä Somalimaahan, koska hän ei ole syntynyt siellä vaan Mogadishussa. Somalimaa ei pidä itseään saman valtiona muun Somalian kanssa.

Mikä on kun ne siellä sotii keskenään? Mikä on kun toisia heimoja ei siedetä? Onko tuo nyt sitä rasismia?

Vierailija

Valaisua asiaan tulee - viimeaikainen linja mamuasiain suhteen huomioiden - hieman yllättäen Yleltä.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/02/suomesta_karkotettu_somali_karkotu...

Mies on ensimmäinen Somaliaan karkotettu sitten vuoden 2004. Useista rikoksista tuomittu mies karkotettiin Pohjois-Somaliaan, jota pidetään muuta maata turvallisempana.

Tällaisia moniosaajiako jätti-irtisanomisista huolimatta huutavaa työvoimapulaa paikkaamaan? Ei kiitos.

Vierailija
taisto

Päättäjät odotan toimintaa! :evil:

Odotamme Somalimaan karkoituspäätöstä henkeämme pidätellen - Päättäjät

Taisi kaverille tulla ikävä tänne pohjoisten lihapatojen ääreen.
Olet otsikoinut aiheen väärin - kyseessä on laillinen karkoitus. Tästä tulee kallista lystiä.

Vierailija
kiljotiini
ja uutinenhan jatkuu näin:

Helsingin ulkomaalaispoliisin komisario Juha Holopainen kuuli karkotetun väitteistä maanantaina.

"Meille ei ole tullut mitään tietoa, että maahanpääsyssä olisi ollut ongelmia. Pidän sitä epätodennäköisenä."

"Hänet hyväksyttiin normaalisti lennolle, eikä meille ole tullut tietoa, että häntä olisi käännytetty Hargeisassa."

Komisarion mukaan asiaa on vaikea varmistaa, koska Suomella ei ole edustustoa Somaliassa.

miksi taisto jätti lopun kertomatta?

Todennäköisesti siksi, että Taisto kuvitteli ihmisten olevan tyhmiä ja jättävän linkin lukematta ja saavan asiasta väärän käsityksen.

Vierailija

Taistohan paljasti oikean karvansa tuossa aloitusviestissä kun jätti lopun kommentit kertomatta joten hyvin tarkoitus hakuista on tuo taiston tapa esittää asioita.

Taistolla on minun mielestä muutama perusassia hukassa ja rankasti. ensinnäkin tuo karkoitettu somali mies on tehnyt monta rikosta ja siten osoittanut ettei sovellu suomeen. ja miksi sitten nyt pitäisi ottaa takaisin kun kotimaasa alka pelottaa.Hei kai joskus voi luotaa viranomaisiin että ne tekevät oikeitakin päätöksiä.

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007

Turvapaikan myöntämisen humanitääriset syyt koskevat myös rikollisia. Suomen tulisi olla esimerkillinen ja vastaanottaa muiden valtioiden rikolliset, jos on pelättävissä heidän joutuvan omassa kotimaassaan kärsimään epätasa-arvoista kohtelua.

Tuossa edellä oli puhetta inkeriläisestä mummosta, joka sai karkoituspäätöksen. Tältä osin asia on selvä, oleskelulupaa Suomessa ei voida myöntää, koska useimmat muutkin mummot elävät sekä Suomessa että Venäjällä kurjuudessa ja esimerkiksi vanhusten osalta alamitoitettujen terveyspalvelujen varassa.

Näiden asioiden ymmärtäminen vaatii objektiivista näkemystä, joka näyttää puuttuvan useimmilta.

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Toivottavasti tuo oli vain sarkasmia eikä kukaan voi oikeasti olla noin tyhmä...

Vierailija

Joka maassahan rikolliset ja rikosten tekijät tuntevat kohtelunsa olevan epätasa arvoista.
Eivät pysty ja eivät välttämättä halua sopeutua maan tapoihin ja kulttuuriin.
Tuntevat aina olevansa epä oikeuden mukaista kohtelua saavia yksilöitä.
Missä tahansa sitten asuvatten.

Vierailija

Pohjois-Somalian Somalimaa on kieltänyt somalia jäämästä alueelleen???

Eivätkö ne nyt voisi käyttäytyä vähemmän rasistisesti ja ottaa eteläisen naapurimaansa, Somalian, kansalaisen rikastuttamaan Pohjois-Somalian kulttuuria?

On tämä hassu maailma...

Vierailija
Fëanor
taisto
[size=150:u01pjvj8]Karkotettu Suomalainen Somali: Somalimaa on kieltänyt jäämästä alueelleen[/size:u01pjvj8]
...
"En ole tervetullut tänne. Minut pidätetään, jos oleskelen Hargeisassa.

Mielestäni varsin oleellinen kysymys: MIKSI miestä ei haluta Somaliaan?

Miksi syytä ei kerrottu? Ja jos syy ei kestä päivänvaloa, miksi hänet pitäisi ottaa Suomeen?

Kerrottiinhan se. Etkö osaa lukea?

Siinä todetaan, ettei karkotettu voi jäädä Somalimaahan, koska hän ei ole syntynyt siellä vaan Mogadishussa. Somalimaa ei pidä itseään saman valtiona muun Somalian kanssa.
Vierailija
Moses Leone

Eikö tuohon jo vastattu täällä?: post1005685.html#p1005685

Etkö osaa lukea?

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007
SMusta
sigfrid
Turvapaikan myöntämisen humanitääriset syyt koskevat myös rikollisia. Suomen tulisi olla esimerkillinen ja vastaanottaa muiden valtioiden rikolliset, jos on pelättävissä heidän joutuvan omassa kotimaassaan kärsimään epätasa-arvoista kohtelua.

Tuossa edellä oli puhetta inkeriläisestä mummosta, joka sai karkoituspäätöksen. Tältä osin asia on selvä, oleskelulupaa Suomessa ei voida myöntää, koska useimmat muutkin mummot elävät sekä Suomessa että Venäjällä kurjuudessa ja esimerkiksi vanhusten osalta alamitoitettujen terveyspalvelujen varassa.

Näiden asioiden ymmärtäminen vaatii objektiivista näkemystä, joka näyttää puuttuvan useimmilta.

Toivottavasti tuo oli vain sarkasmia eikä kukaan voi oikeasti olla noin tyhmä...

Todellisuudella ja sen sarkastisella kuvauksella on vain hiuksen hieno ero, sitä ei tyhmempi huomaa. Voi ziisus, tätä on niin vaikea uskoa todeksi.

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat