Treenaus, välittäjäaineet ja mieliala...

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kunnon raivokas liikunta vaikuttaa endorfiini- ja ilmeisesti myös testosteronitasoihin. Tästä on seurauksena miellyttävä euforinen tuntemus, johon lienee molemmilla yhdisteillä on osuutensa. Erityisen kovat "kolinat" saan itse ainakin bodaustyylisestä salitreenaamisesta.

Treenieuforian jälkeen kuitenkin seuraa, noin 30 minuuttia harjoitusten jälkeen, lähes poikkeuksetta "aggressiotuntemusten" säväyttämä olotila. Miten tämä on selitettävissä? Endorfiinitasot palaavat normaaleiksi? Testosteronitasot laskevat? Introspektion avulla en ole löytänyt mitään yhdistävää psyykkistä syytä tuntemuksilleni, joten epäilyni kohdistuu noihin muutoksiin välittäjäainepitoisuuksissa. Spekulointia, tiedän, mutta aihetta piti alustaa.

Käsittääkseni urospuoliset kokevat kohonneet testosteronitasot miellyttävinä tuntemuksina, alhaiset tasot on puolestaan viimeaikaisissa tutkimuksissa yhdistetty masennustiloihin. Kyseessä on pitkälti muistirekonstruktioni, joten lähdeviitettä ei valitettavasti ole antaa.

EDIT1: Luokittelen testosteronin modulatoriseksi välittäjäaineeksi LeDouxia mukaillen - kyseinen jako oli siis peptidit, monoamiinit ja hormonit.

EDIT2: Tämä ehkä sopisi paremmin tuonne "lääketiede ja terveys"-osioon, mutta menkööt tämän kerran. Tietty moderaattorithan voivat siirtää tarvittaessa.

Sivut

Kommentit (25)

Vierailija
Sakarias
Treenieuforian jälkeen kuitenkin seuraa, noin 30 minuuttia harjoitusten jälkeen, lähes poikkeuksetta "aggressiotuntemusten" säväyttämä olotila. Miten tämä on selitettävissä? Endorfiinitasot palaavat normaaleiksi? Testosteronitasot laskevat? Introspektion avulla en ole löytänyt mitään yhdistävää psyykkistä syytä tuntemuksilleni, joten epäilyni kohdistuu noihin muutoksiin välittäjäainepitoisuuksissa. Spekulointia, tiedän, mutta aihetta piti alustaa.



Sanoisin, että kyseessä voi silti olla myös psyykkiset tekijät. Esim. jotkut kaverini eivät haluaisi pelata FPS-pelejä hieman ennen nukkumaan menoa, koska saavat niistä levottoman olon. Minulle asialla ei ole ollut mitään vaikutusta. Tämä johtuu todennäköisesti pelaajan omasta asenteesta pelaamiseen. Jotkut nimittäin ottavat pelit vähän liian tosissaan ja varsinkin silloin, kun menee huonosti. Asiaan ei osata ottaa tarpeeksi etäisyyttä, jolloin jää raivotutinat päälle.

Monet eivät suosittele lihastreeniä ennen nukkumaan menoa, koska sillä saattaa olla juuri samankaltaisia ja nukahtamista vaikeuttavia vaikutuksia. Hyvästä olosta on kokemuksia ja se menee varmaan noiden endorfiinien piikkiin. Silloin kun tuli käytyä saunassa aamuisen lihastreenin jälkeen, olo oli koko päivän aivan mahtava.

Aggressiota en ole itse tuntenut. Onko sinulla joku 'training buddy' läpsimässä naamalle? Paskasti menneet treenit vit****? Ehkä todennäköisin selitys on se, että vedät treenit liian kovalla raivolla, jolloin adrenaliinia alkaa erittymään. Muistan saliajoilta monia miespuolisia treenaajia, jotka olivat keskittyneet mahdollisimman raskaisiin painoihin ja niiden holtittomaan riuhtomiseen. Tästä tietysti lasken pois 'voimaharjoittelun', jolloin sellainen tyyli on ymmärrettävämpää. Voimaharjoittelunkin pystyy silti tekemään hallitummin ja rauhallisesti, jos tietoisesti siihen pyrkii. Miehet eivät yleensä treenaa näin, koska mieltävät raivohullun riuhtomisen 'oikeammaksi' tavaksi.

En ole tainnut ikinä saada adrenaliineja päälle treenamisesta, sillä en ota sitä niin vakavasti. Tappeluissa tai tappelua enteilevissä tilanteissa adrenaliinia kyllä erittyy, jolloin on noin 30:stä minuutista maksimissaan kahteen tuntiin kestävä levottomuus ja tutina päällä. Adrenaliineissa oleminen ei ole mukavaa, enkä usko, että endorfiinit sitä oloa parantaa millään tavalla. Silloin on vaikea rauhoittua ja tekisi mieli vetää ärsyttänyttä henkilöä turpaan, vaikka se ei olisi tietoisesti ajateltuna järkevää.

Vierailija

Ainoa hyvä olo minkä treenaamisesta saan on se tyytyväisyyden tunne siitä, että on edistänyt terveyttään liikunnalla. Tai ehkä paremminkin on treenaamattomuudesta johtuvan syyllisyyden tunteen hetkellisestä poistumisesta.

Mitään endorfiini tai adrenaliini ryöppyjä en ole koskaan kokenut. Ehkä sen takia olenkin laiska liikkumaan. Helppoahan se olisi motivoida itsensä lenkkipolulle jos tietäisi siitä tulevan heti jonkun sortin mielialabuustin. Hiukan olen kateellinen niille, jotka tuon kokevat.

Marssilainen
Seuraa 
Viestejä3337
Liittynyt29.3.2005

Ei minullekaan ole ikinä tullut liikunnasta minkäänlaista mielihyvän tunnetta Olen joskus harrastanutkin jotain liikuntaa, mutta tuota mielihyväjuttua pidän urbaanilegendana. Ei sellaista ole olemassakaan

Siinä se taas nähtiin, kuinka vilunki rehellistä huiputtaa...

Vierailija

Olisi mielenkiintosta nähdä tutkimus, jossa verrattaisi liikunnan määrää ja siitä vapautuneiden mielihyvähormoneiden määrää. Veikkaisin että vastaavat aika tarkasti toisiaan. Jos aivot ei liikunnasta itseään palkitse niin silloin sitä automaattisesti alkaa vähentää sitä. Näin käy ainakin itselle helposti syysapatian aikaan kun mielihyvää ei tipu oikein mistään niin silloin myös liikunnan määrä alkaa huomaamatta vähentyä. Tavallaan sitä keksii tekosyitä välttää sitä. Vapaata tahtoa ei siis ole jne.

Kovimmat kiksit olen tähän asti vetänyt pitkistä kestävyysharjoituksista, joissa elimistö palkitsee joskus jo suorituksen aikana josta seuraa ns. runner’s high – tila.

Vierailija

Mä en ole mikään reuhtoja mutta lapseni kertoi kouluikäisenä n. 11-12v:na kokemuksestaan.

Liikuntaopettajanaan oli kait joku DDR:n urheiluhulluja ihaileva fanaatikko, joka oli innostunut siitä kun mun lapseni oli kova juoksemaan. Oli ikäisiään nopeampi ja kestävyydeltäänkin lujaa tekoa. Meni ikäisistään pojistakin ohi että leiskahti. No.. hän on ollut vartuttuaan jotenkin poikamainen ja tykännyt liikkua. Minä kannustinkin antamalla lastenrattaatkin pois mahdollisimman nopsaan ja polkupyörä tilalle. Ekan polkumasiinan sai 1½v:na.

Alustustani seuraa tarina siitä miten yli-innokas liikunnanopettaja usutti lastani pinkomaan huippusuoritukseen. Myöhemmin kun hän olis halunnut jatkaa innoissaan valmennustaan, lapsi kysyi minun mielipidettäni, kysyi voiks ope pakottaa ja minä sanoin ettei voi. Että itse saat valita ja päättää ja hän luopui kun ei ole erityisen kilapiluintoinen ja on jussut vain omaksi ilokseen.

Hän oli siis jossakin juoksukilpailuissa ja sanoi että oli jo ihan sippi kun oli pinkonut jo pidemmän matkan kärkipaikalla. Sanoi että jalat tuntui jo ihan lyijyn raskailta.. Mutta, sitten olikin yhtäkkiä kuin tyhjästä hulvahtanut elimistöön jotain "endrofiiniä".
Kertoi että oli kuin olis saanut siivet selkäänsä ja askelet muuttui kuin tanssiksi..
Taas tuli voitto kotiin.
Myöhemmin niitä alkoi tulla moottoriurheilun parista pokaaleja poikineen ja sittemmin kuulemma moottoripyörällä ajo kohti auringonlaskua on ollut parasta mitä voi tehdä housut jalassa..

Ihminen saa hyvänolon tunteita niin monin tavoin.
Mistään agressioista hän ei ole kyllä puhunut.
Ei kait sellaista huomaa jos purkaa energiansa ihan sippiin?

Mä oon kerran joutunut riitatilanteeseen, jossa n. 100kg (minä n.56kg.) ja 2m. (minä 158cm.) äijänköriläs humalassa kävi päälle ja alkoi puristaa kurkusta. Oltiin veneessä, josta en päässyt pinkomaan pakoon ja oli pakko puolustautua. Rimpuilin irti ja kiinnikäynyt syöksyi kajuuttaan pakoon raapiessani ja purressani, huutaessani kuin oikohöylä.. mä olin täynnä jotain niin suurta raivoa että viskoin kaiken irtaimen siitä botskista järveen..
Elimistön primitiivistä puolustuskäyttäytymistä tai saalistus, milloin kumpaakin.
Onhan noista jo aikaa kumpaisestakin..
Hyvähän se kuitenkin on pitää itteensä vireessä kun ei ikinä tiä miten maailma makaa ja mistä puskasta kullonkin joku juoppo hyppää kimppuun..
Muutenkin kunnon kannalta on ok reenata.
Lycka till vaan treeneihin itse kullekin.

Vierailija
Vahinkolaukaus
Jos aivot ei liikunnasta itseään palkitse niin silloin sitä automaattisesti alkaa vähentää sitä. Näin käy ainakin itselle helposti syysapatian aikaan kun mielihyvää ei tipu oikein mistään niin silloin myös liikunnan määrä alkaa huomaamatta vähentyä.



On aikalailla tulkinta kysymys, puhutaanko palkitsemisesta vai sopeutumisesta. Itse en ajattele lainkaan, että elimistö palkitsee mieltä. Mielekäämpää on sanoa, että elimistö kompensoi fyysisen rasituksen lihasvauriot ja kivun, jotta ihminen ei tuntisi niin suurta kynnystä ravinnon hankkimiseen, joka on eloonjäämisen välttämättömyys. Ilman kulttuurillisia saavutuksia ihmisen ravinnonhankinta olisi fyysisesti aivan toisella tasolla, verrattuna siihen, miten asiat tällä hetkellä ovat.

Jos aivot ei liikunnasta itseään palkitse niin silloin sitä automaattisesti alkaa vähentää sitä.



Rasituksen määrää on lisättävä, että esim. lihakset saavat riittävästi ärsykettä kasvamiseen. Mikäli lihakset eivät kipeydy lainkaan tai jää 'pumppi' saamatta, kasvu on vähäisempää. Kyse on silloin lähinnä lihasmassaa ja suorituskykyä ylläpitävästä harjoituksesta. Harrastus on silloin puhtaasti tietoisuuden avuin saadun tiedon varassa, jolloin vaaditaan uskoa siihen, että tämä hankittu tieto tuottaa tietyn lopputuloksen.

Eli en usko, että keho vähentää liikunnan määrää hormoonien avulla. Enkä usko, että sellaisia hormoneja on ihmiselle suuremmin siunaantunut. Tietysti nykyaikana ympäröivä maailmamme ei hirveämmin vaadi liikunnallista panosta, josta on seurauksena paljon sellaisia vaivoja, jotka kielivät ihmisen fysiologian hitaasta sopeutumisesta ympäristöön. Mieli tietysti sopeutuu paljon nopeammin.

Voit tietenkin tarjota minulle lähteitä, joissa esitetään, että hormonin ensisijainen funktio on liikunnanmäärän vähentäminen. En tiedä muita kuin melatoniinin, mutta sen yhteys fyysiseen rasitukseen on pientä. Melatoniinin eritys voi ehkä vaikuttaa ihmisen suorituskykyyn. Ihmisellä on silti hyvin paljon kompensoivia hormooneja, jotka saattavat alkaa erittymään, mikäli melatoniinin määrästä huolimatta ihminen tekee muuta kuin lepää. Reaktio voi tulla esim. puhkeavan stressin muodossa tai jos ärsykkeet ovat hyvin voimakkaat, niin voidaan reagoida jopa paniikilla, jolloin erittyy adrenaliinia.

Epinephrine is a "fight or flight" hormone, and plays a central role in the short-term stress reaction.

http://en.wikipedia.org/wiki/Adrenalin

Tietysti on olemassa mielensairauksia, jolloin ei henkilö ei liiku. Esim. katatoninen skitsofrenia.

- motor immobility as evidenced by catalepsy (including waxy flexibility) or stupor

http://en.wikipedia.org/wiki/Katatonic

On olemassa myös enemmän ruumiseen vaikuttavia sairauksia kuten flunssa, jolloin elimistön suorituskyky laskee selvästi.

Sitten on olemassa geneettisiä anomaliteetteja, jolloin elimistöllä ei ole synnynnäistä keinoa 'reagoida' ympäröiviin ärsykeisiin:

Myostatiinilla on merkitystä siinä, kuinka suureksi lihakset kasvavat.

Myostatin and the associated gene were discovered in 1997 by geneticists Alexandra McPherron, Se-Jin Lee and Ravi Kambadur, who also produced a strain of mutant mice that lack the gene and permanently have approximately twice as much muscle as normal mice.[1] These mice were subsequently named "mighty mice".

http://en.wikipedia.org/wiki/Myostatin

Hieman saman tapainen tilanne on agromegaliassa, jolloin esim. ravinnonlaadulla ja määrällä ei ole niin suurta vaikutusta henkilön pituuskasvuun, kuin normaalien henkilöiden kohdalla. Tällainen ihminen kasvaa loputtomiin.

Akromegalia on sairaus, jossa elimistö tuottaa liian paljon somatotropiinia eli kasvuhormonia. Sairaus vaikuttaa eri ikäluokilla eri tavalla, sillä nuoret kasvavat nopeammin ja aikuisilla kämmenet eli kärkijäsenet kasvavat. Sairaus on harvinainen. Sairaus on yleisin keski-iässä. Akromegalian yleisin aiheuttaja on hyvänlaatuinen kasvuhormonia tuottava kasvain. Myös hypotalamuksessa tai aivoissa sijaitseva kasvain saattaa toimia aiheuttajana. Erittäin harvinaisissa tilanteissa akromegalia voi olla myös MEN1-oireyhtymän osa, joka tällöin johtuu yhden geenin mutaatiosta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Akromegalia

Vierailija

Euforiaa seuraa aina aggressiovaihe, kun ja jos palautuminen ei onnistu suotuisissa olosuhteissa. Pitkän suorituksen jälkeinen päivä on yleensä ärtymyksen ja kipujen leimaama.

Vierailija
tietää
Euforiaa seuraa aina aggressiovaihe, kun ja jos palautuminen ei onnistu suotuisissa olosuhteissa. Pitkän suorituksen jälkeinen päivä on yleensä ärtymyksen ja kipujen leimaama.



Onkohan tuollaisesta loogisesti johdettavissa fyysistä työtä tekevien, siis sellaisten, jotka joutuvat kovasti ponnistelemaan ja työn"antajiensa" pakottamina pinnistelemään asuntevelkojaan ja sitä autonkotturaansa myös että pääsevät sinne "sorvin" ääreen, usein ylittämään sen ns. normaalin sietokykynsä ja sitten ovat kotona pahantuulisia mörököllejä?

Perinteinen jakohan on ihmisten välillä ollut se että on ns. sivistynyt herrasväki joka on leppoisaa ja hyväntuulista ja toisaalla on rahvas joka ei edes hyvätuloisena näytä olevan mihinkään tyytyväinen?

Minä, nyt kun olen ollut hetkenaikaa työelämästä ulkopuolella, kun mua ei kukaan öyhöttäjä pakota pinnistelemään sietokykyni rajamailla, en koe samalla tavalla agressiivisuutta kuin työssäoloaikoinani. Sosiaalisetkin paineet on vähissä ja saan ikäänkuin "eufoorista hyvää oloa ja järki leikkaa kuin partaterä kun lueskelen kaikenlaista, yms.
Ei ahdista tms.
Mitä nyt jotain pientä PMS juttua vaälillä onkin..

Vierailija
Shriek
Vahinkolaukaus
Jos aivot ei liikunnasta itseään palkitse niin silloin sitä automaattisesti alkaa vähentää sitä. Näin käy ainakin itselle helposti syysapatian aikaan kun mielihyvää ei tipu oikein mistään niin silloin myös liikunnan määrä alkaa huomaamatta vähentyä.



On aikalailla tulkinta kysymys, puhutaanko palkitsemisesta vai sopeutumisesta. Itse en ajattele lainkaan, että elimistö palkitsee mieltä. Mielekäämpää on sanoa, että elimistö kompensoi fyysisen rasituksen lihasvauriot ja kivun, jotta ihminen ei tuntisi niin suurta kynnystä ravinnon hankkimiseen, joka on eloonjäämisen välttämättömyys. Ilman kulttuurillisia saavutuksia ihmisen ravinnonhankinta olisi fyysisesti aivan toisella tasolla, verrattuna siihen, miten asiat tällä hetkellä ovat.



Kysehän on vain sanoista ja minulle se nyt on ihan sama miksi kukin haluaa mielihyvähormonien tuotantoa tiettyjen aktiviteettien yhtedessä kutsua. Itse kutsun sitä palkitsemiseksi. Mainitsemasi skenaario saattaa hyvin olla evolutiivinen osatekijä siihen, miksi joidenkin elimistö palkitse itseään liikunnan jälkeen. Pääsyyn katsoisin kuitenkin olevan siinä, että palkinto toiminnosta A tietää myös ihmisellä melko mekaanisesti toimintaan A pyrkimistä. Siitä ei liene epäilystäkään, etteikö raskaita fyysisiä suorituksia kaihtamattomat olisi olleet menestyksekkäitä lisääntyjiä.

Jos aivot ei liikunnasta itseään palkitse niin silloin sitä automaattisesti alkaa vähentää sitä.



Rasituksen määrää on lisättävä, että esim. lihakset saavat riittävästi ärsykettä kasvamiseen. Mikäli lihakset eivät kipeydy lainkaan tai jää 'pumppi' saamatta, kasvu on vähäisempää. Kyse on silloin lähinnä lihasmassaa ja suorituskykyä ylläpitävästä harjoituksesta. Harrastus on silloin puhtaasti tietoisuuden avuin saadun tiedon varassa, jolloin vaaditaan uskoa siihen, että tämä hankittu tieto tuottaa tietyn lopputuloksen.

Eli en usko, että keho vähentää liikunnan määrää hormoonien avulla. Enkä usko, että sellaisia hormoneja on ihmiselle suuremmin siunaantunut. Tietysti nykyaikana ympäröivä maailmamme ei hirveämmin vaadi liikunnallista panosta, josta on seurauksena paljon sellaisia vaivoja, jotka kielivät ihmisen fysiologian hitaasta sopeutumisesta ympäristöön. Mieli tietysti sopeutuu paljon nopeammin.

Voit tietenkin tarjota minulle lähteitä, joissa esitetään, että hormonin ensisijainen funktio on liikunnanmäärän vähentäminen. En tiedä muita kuin melatoniinin, mutta sen yhteys fyysiseen rasitukseen on pientä. Melatoniinin eritys voi ehkä vaikuttaa ihmisen suorituskykyyn. Ihmisellä on silti hyvin paljon kompensoivia hormooneja, jotka saattavat alkaa erittymään, mikäli melatoniinin määrästä huolimatta ihminen tekee muuta kuin lepää. Reaktio voi tulla esim. puhkeavan stressin muodossa tai jos ärsykkeet ovat hyvin voimakkaat, niin voidaan reagoida jopa paniikilla, jolloin erittyy adrenaliinia.





Epäilisin, että tajusit vähän väärin. Kyse on siis siitä, että mielihyvän takoitus on nimenomaan lisätä eliön taipumusta pyrkiä niihin asioihin, joista sitä saa. Ihminen ei ole mitenkään poikkeuksellinen. On helppoa todeta, että palkinnot seuraavat lisääntymisen ja henkiinjäämisen kannalta hyödyllisiä toimintoja ja rangaistukset taas ei niin hyödyllisiä toimintoja. Jos hormonaalinen palkinto vaikkapa urheilusuorituksesta jää saamatta, ei ole vaikeaa päätellä, että se johtaa vähäisempään määrään urheilusuorituksia.

Vierailija
Sakarias
Kunnon raivokas liikunta vaikuttaa endorfiini- ja ilmeisesti myös testosteronitasoihin. Tästä on seurauksena miellyttävä euforinen tuntemus, johon lienee molemmilla yhdisteillä on osuutensa. Erityisen kovat "kolinat" saan itse ainakin bodaustyylisestä salitreenaamisesta.

Treenieuforian jälkeen kuitenkin seuraa, noin 30 minuuttia harjoitusten jälkeen, lähes poikkeuksetta "aggressiotuntemusten" säväyttämä olotila. Miten tämä on selitettävissä? Endorfiinitasot palaavat normaaleiksi? Testosteronitasot laskevat? Introspektion avulla en ole löytänyt mitään yhdistävää psyykkistä syytä tuntemuksilleni, joten epäilyni kohdistuu noihin muutoksiin välittäjäainepitoisuuksissa. Spekulointia, tiedän, mutta aihetta piti alustaa.

Käsittääkseni urospuoliset kokevat kohonneet testosteronitasot miellyttävinä tuntemuksina, alhaiset tasot on puolestaan viimeaikaisissa tutkimuksissa yhdistetty masennustiloihin. Kyseessä on pitkälti muistirekonstruktioni, joten lähdeviitettä ei valitettavasti ole antaa.

EDIT1: Luokittelen testosteronin modulatoriseksi välittäjäaineeksi LeDouxia mukaillen - kyseinen jako oli siis peptidit, monoamiinit ja hormonit.

EDIT2: Tämä ehkä sopisi paremmin tuonne "lääketiede ja terveys"-osioon, mutta menkööt tämän kerran. Tietty moderaattorithan voivat siirtää tarvittaessa.


Itselleni ei koskaan punttitreenin tai aerobisen jälkeen ole tullut agressiivista oloa, päin vastoin se hyvänolon tunne jatkuu koko päivän. En tosin koskaan ole käyttänyt mömmöjä joiden käyttäjillä nuo olotilat ovat tavallisia. Kunnon treeni on todella parasta huumetta ja olo on erittäin hyvä ja mieli kirkas. Ja se tunne lihaksissa kun ne ovat pumpissa punttitreenin jälkeen, seksin jälkeen varmasti paras olo. Näkee itsensä parhaassa valossa ja energiaa riittää kaikkeen tekemiseen sekä ajatteluun.

Vierailija

Ulmas
Viestityksesi muistutta punttisalin mainosta. Katsele vaikka ultimate figter - sarjaa jossa karjut oksentelee harjoitusten lomassa ja säännöt taitaa kieltää mömmöt.

Aivan kaurapuuro - kananmunapohjaisella ja riittävän kovalla treenillä saa paikat sekaisin sekä päästään että masustaan. Kertoo oksennusrumbaa ja ärtyilyä kokenuht.

Vierailija
Vahinkolaukaus
Pääsyyn katsoisin kuitenkin olevan siinä, että palkinto toiminnosta A tietää myös ihmisellä melko mekaanisesti toimintaan A pyrkimistä. Siitä ei liene epäilystäkään, etteikö raskaita fyysisiä suorituksia kaihtamattomat olisi olleet menestyksekkäitä lisääntyjiä.



En puhuisi liikkumisen palkitsemisesta siksi, että se ei mielestäni ole mikään edellytys selviämiselle, jos tarkastellaan muitakin lajeja kuin ihminen. Sivusit mielestäni sellaisia asioita, joissa pelkällä biologialla selittäminen ei tunnu enää fiksulta. Yleensä nuo fyysiseen suoritukseen liittyvät mielihyvähormoonit erittyvät silloin, kun suoritus on ollut tavallista rankempaa. Ne eivät mielestäni ole yhteydessä palkitsemiseen(psyykeeseen), vaan enemmän fysiologiseen tasapainoon. Vertaa vaikka tilannetta siihen, että ihminen ei koe samanlaista euforiaa, kun ratkaisee esim. matemaattisen ongelman. Yleensä matemaattiset ongelmat ovat hyvin kaukana käytännöstä ja niillä on vain välinearvoa ylevämpiä tavotteita saavutettaessa. Siksi pidänkin tällaista äärirationaalista ajattelua äärimmäisen psykologisena ilmiönä, joka on hyvin kaukana ihmisen fysiologiasta, että sillä voisi olla fysiologiaan heijastuvia ts. psykosomaattisia vaikutuksia.

Eriasia on sitten nämä palkitsemishormoonit, joita syntyy kaikenlaisesta toiminnasta, johon yksilö on mieltynyt. Niillä nyt en kuitenkaan näe olevan merkitystä sen mielihyvän tunteen jälkeen, joka riittävän lihastreenin jälkeen syntyy. Ja näitä mielestäni nimimerkki Sakarias ajaa takaa. Ihminen toimii tiedostamattaan ja tavat, jotka ovat psyykeen rakenteeseen muovautuneet, tuovat mielihyvää sellaisenaan.

Epäilisin, että tajusit vähän väärin. Kyse on siis siitä, että mielihyvän takoitus on nimenomaan lisätä eliön taipumusta pyrkiä niihin asioihin, joista sitä saa. Ihminen ei ole mitenkään poikkeuksellinen. On helppoa todeta, että palkinnot seuraavat lisääntymisen ja henkiinjäämisen kannalta hyödyllisiä toimintoja ja rangaistukset taas ei niin hyödyllisiä toimintoja. Jos hormonaalinen palkinto vaikkapa urheilusuorituksesta jää saamatta, ei ole vaikeaa päätellä, että se johtaa vähäisempään määrään urheilusuorituksia.



Kyllä, mutta eläimet eivät bodaa, joten tilanne on vähän muutakin kuin pelkkää palkinnon jahtaamista, jota esim. apinatkin osaavat tehdä. Tosin apinat toimivat todennäköisesti enemmän vaistojensa varassa, kuin tietoisesti korkeampia päämääriä tavoitellen. Siinä missä ihminen saattaa vääntäytyä salille silloinkin, kun fiilis on paska, eläin luopuu helpommin leikistä, koska sitä ohjaa enemmän vaistot. Eläin tulkitsee vaistojaan paljon yksiselitteisemmin, kuin ihminen omia halujaan. Muutenkin, mitä on tullut eläindokumentteja katsottua, apinoita on vaikea saada keskittymään ongelman ratkaisemiseen, mikä kertoo heidän rajallisuudesta pidemmän tähtäimen toiminnassa. Jopa ihmislapsi kykenee peittoamaan apinan joissakin kärsivällisyyttä vaativissa tehtävissä.

Vierailija

Ilmeisesti eläimetkin voivat kärsiä masennuksesta? Ainakin joskus olen kuulut koirien masennuksesta. Lisäksi muutama päivä sitten kun lehdet kirjoittivat poliisin joutuneen lopettamaan naisen kimppuun hyökänneen julkkisapinan Yhdysvalloissa. Artikkelissa sanottiin seonneen apinan kärsineen jo pidemmän aikaa masennuksesta.

Vierailija
Deus Ex
Ilmeisesti eläimetkin voivat kärsiä masennuksesta? Ainakin joskus olen kuulut koirien masennuksesta. Lisäksi muutama päivä sitten kun lehdet kirjoittivat poliisin joutuneen lopettamaan naisen kimppuun hyökänneen julkkisapinan Yhdysvalloissa. Artikkelissa sanottiin seonneen apinan kärsineen jo pidemmän aikaa masennuksesta.



On aika huvittavaa kuulla tuollaista, kun jopa ihmisen syyt masennukselle voivat johtua niin monesta asiasta, että pätevän diagnoosin tekeminen on vaikeaa. Kun vielä miettii sitäkin, että usein ihminen saa masennusdiagnoosin sillä, että menee psykoterapeutin luo juttelemaan ihmisten maailmasta, niin eläin ei voi tehdä samoin. Eläin ei tule keskustelemaan, kun sillä on paha olo. Eläin voi olla apaattinen, mutta eläimen masennuksesta puhuminen kuullostaa jo varsin hauskalta - antropomorfismia parhaimmillaan.

Vierailija
Shriek
Vahinkolaukaus
Pääsyyn katsoisin kuitenkin olevan siinä, että palkinto toiminnosta A tietää myös ihmisellä melko mekaanisesti toimintaan A pyrkimistä. Siitä ei liene epäilystäkään, etteikö raskaita fyysisiä suorituksia kaihtamattomat olisi olleet menestyksekkäitä lisääntyjiä.



En puhuisi liikkumisen palkitsemisesta siksi, että se ei mielestäni ole mikään edellytys selviämiselle, jos tarkastellaan muitakin lajeja kuin ihminen.



Ei sen edellytys tarvitse olla vaan pelkkä hyödyllisyys riittää.

Onko muilla lajeilla havaittu mielihyvähormonien tuotantoa fyysisten suoritusten jälkeen? En usko, koska lihasyöjillä jo metsästysvaistot on niin vahvat, että ylimääräiselle mielihyvälle tuskin on tarvetta. Ihminen kuitenkaan ei ole kehittynyt lihansyöjästä, joten ylimääräisen mielihyvän kehittymiselle fyysisten suoritusten ja siten ravinnonhankinnan yhteydessä on ollut tarvetta.

Yleensä nuo fyysiseen suoritukseen liittyvät mielihyvähormoonit erittyvät silloin, kun suoritus on ollut tavallista rankempaa.



Näin on ja mielestäni sille on pätevät biologiset perusteet. Ihminen on epäilemättä monilta osiltaan kehittynyt kestävyysjuoksijaksi. Tämä todennäköisesti siksi, että ravinnonhankinta aikoinaan on perustunut väsytystaktiikkaan. Rasittaviin suorituksiin kuitenkin liittyy yleensä myös epämielyttävät tuntemukset, jotka saa ihmisen alitajisesti välttämään suoritusta, joka olisi ravinnonhankinnan ja siten selviämisen kannalta negatiivinen ilmiö. Suorituksen jälkeinen mielihyväntunne kompensoi tätä, jolloin ihminen ei enää koe tarvetta välttää suoritusta vaan jpa pyrkii siihen. Tässä mielessä kyseessä on siis kompensaatio, mutta vähän eri mielessä missä itse sitä meinasit.

Se miksi endorfiinia erittyy myös anaerobisten punttisuoritusten jälkeen on luultavasti pelkkä sivuilmiö. Toki voi olla, että kyseessä on jopa täysin erillinen ilmiö, josta on hyötyä vaikka sitä kautta, että mielihyvää lihastyön jälkeen kokeneet ovat jaksaneet raataa pellolla (tai sängyssä) enemmän ja siksi jatkaneet sukuaan hanakammin. Lihaskivun kompensointi tai muu fysiologinen tasapaino selityksenä ei kyllä ole mahdollinen, koska mielihyvä seuraa nopeasti suorituksen jälkeen, kestäen yleensä vain muutamia tunteja, kun taas lihaskipu ilmaantuu yleensä vasta seuraavana päivänä.

Eriasia on sitten nämä palkitsemishormoonit, joita syntyy kaikenlaisesta toiminnasta, johon yksilö on mieltynyt. Niillä nyt en kuitenkaan näe olevan merkitystä sen mielihyvän tunteen jälkeen, joka riittävän lihastreenin jälkeen syntyy. Ja näitä mielestäni nimimerkki Sakarias ajaa takaa. Ihminen toimii tiedostamattaan ja tavat, jotka ovat psyykeen rakenteeseen muovautuneet, tuovat mielihyvää sellaisenaan.



Ihminen on mieltynyt tiettyihin asioihin palkitsemishormonien takia, eikä niin, että palkitsemishormonit ilmaantuvat asioissa, joihin ihminen on mieltynyt.

Kyllä, mutta eläimet eivät bodaa, joten tilanne on vähän muutakin kuin pelkkää palkinnon jahtaamista, jota esim. apinatkin osaavat tehdä. Tosin apinat toimivat todennäköisesti enemmän vaistojensa varassa, kuin tietoisesti korkeampia päämääriä tavoitellen. Siinä missä ihminen saattaa vääntäytyä salille silloinkin, kun fiilis on paska, eläin luopuu helpommin leikistä, koska sitä ohjaa enemmän vaistot. Eläin tulkitsee vaistojaan paljon yksiselitteisemmin, kuin ihminen omia halujaan. Muutenkin, mitä on tullut eläindokumentteja katsottua, apinoita on vaikea saada keskittymään ongelman ratkaisemiseen, mikä kertoo heidän rajallisuudesta pidemmän tähtäimen toiminnassa. Jopa ihmislapsi kykenee peittoamaan apinan joissakin kärsivällisyyttä vaativissa tehtävissä.



Ihminen on kykenevä jahtaamaan palkintoja myös pitkäjänteisimmillä tavoilla, kuten vaikka bodaamisessa, jossa motivaatiota ei pidä yllä pelkästään välitön mielihyvä vaan myös lihasmassan kasvu ja muut mielekkäiksi koetut seuraukset, mutta tämä ei tarkoita sitä, etteikö mielihyvän tuntemukset olisi silti monilla tavoin suoraan suhteessa liikunnan määrään. Eläinten toiminta on kyllä impulsiivisempaa johtuen kyvyttömyydestä ymmärtää pikän aikavälin hyötyjä (joka on totta myös monien ihmisyksilöiden kohdalla), mutta eipä tämä nyt juuri asiaan liity.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat