Ilmansaasteet ja niiden vaikutus terveyteen.

Seuraa 
Viestejä5662
Liittynyt31.1.2008

Nii, ilmamömmöt vaikuttaa monella tavalla negatiivisesti ihmisten terveyteen, lisäten sairauksia sun muita.

Jo vuonna 2005 tehdyn tutkimuksen perusteella ilmansaasteet vaikuttavat terveyteen jopa 3 kertaa luultua enemmän mitä aiemmin kuviteltiin.

Tutkimuksessa tutkittiin 23 eri alueelta 260 eri naapurusten terveyttä los angelesissa ja vertailtiin kaikkien 22,904 asukkaan sairauksia ja kuoleman riskejä kahdelta vuosikymmenen ajalta.

Pelkästään los angelesissa ilman saasteiden määrä puhtaimpien ja saasteisimpien alueiden välillä oli jopa 20 mikrogrammaa per kuutiometri.

Tutkimuksessa todettiin kun ilmansaasteiden määrä nousivat 10 mikrogrammalta per kuutiometriltä niin keskimääräinen kuolemien määrä nousi 11-17 %. Löysivät myöskin suoria yhteyksiä sydänsairauksiin, sydänkohtauksiin ja keuhkosyöpän esiintymiseen.
Sydänkohtausten määrä taas nousi jopa 25-39%.

Diabeetekseen kuolleiden määrä jopa kaksinkertaistui.

Pelkästään los angelesissa ilman saasteiden määrä puhtaimpien ja saasteisimpien alueiden välillä oli 20 mikrogrammaa per kuutiometri.

Tutkimuksessa ei olla vielä saatu selville että onko ajoneuvvojen ilman saasteet vaarallisempia terveydelle kuin tehtaiden turputtamat pössyt.
http://www.webmd.com/news/20051003/air-pollutions-health-risks-underesti...

Eli siinä on mun mielestä hyviä syitä vähentää saasteden levittämistä ympäristöön.

Se kiinnostaisi tietää että mitenkä vaikuttaa nää kasvit huoneiden ilman laatuun? Tai ylipäätänsä jos kaupungissa on hyvin puiden ja pusikoiden peitossa, että onko ne sitten tavallista puhtaampia paikkoja.
Ainakin minusta semmonen huone missä on paljon kasveja, nii on mun mielestä se ilma paljon raikkaampaa.

Pitäisiköhän alkaa käyttämään pölysuojaa, ettei pääse saasteet tekemään tuhojaan elimistössä? Suojaakohan semmoinen tavallinen puupölysuoja ilmansaasteilta?

Olen syönyt hunajapurkin ja minusta tuli.. SUPER PUH!! TITTIDII!!
Kaikkien aikojen paras BB asukas: BB-Marika (SBB6)

Kommentit (2)

TERÄS NALLEPUH
Seuraa 
Viestejä5662
Liittynyt31.1.2008

Myöskään sisällä ei ole turvassa ilmansaasteilta!! Itseasiassa se voi olla moninverroin saastuneempaa kuin mitä ulkoilma.

Biologiset saasteet kuten homeitiöt, bakteerit, siitepöly, pölyhiukkaset/punkit heikentävät ilmanlaatua selvästi ja voi olla päätekijä sairauspoissaolojen syistä kouluissa ja töissä.

Myöskin radoni, körssin savu, formaldehydi, asbesti ja typpidioksidi ovat tyypillisiä saasteita jotka voivat aiheuttaa terveydellisiä ongelmia.

EPA;n mukaan ilmansaasteet sisätiloissa saattavat olla jopa 10 - yli 100 kertaa suuremmat kuin mitä ulkotiloissa!
http://healthandenergy.com/indoor_air_pollution.htm

Siellä on myös vinkkejä ilmanlaadun parantamiseen.

Kaikki paperijätteet(uutiset, mainokset yms.) pitäisi kerätä talteen, eikä jättää lojumaan minne sattuu kun voivat kerätä kaikennäköistä mömmöä. Se kyllä on todettu kotonakin kun siivosin viikko sitten, nii vuoden vanhat laskupaperit ja lehtiset oli iha pölyssä ja tunkkasia.

Sen on myös itse huomannu että jotkut kirjat kerää enemmän pölyä kuin toiset. Että kannattaa jotkut kirjat vaikkapa päällystää sillä muovipäällysteellä. Ei ne jutskat oo vain koulukirjoja varten.

Tuon linkin mukaan puitakaan ei saisi säilyttää sisätiloissa, mikä on kyllä ihan fiksua. Ei meilläkään säilytetä niitä, kun niistä lentää sitä pölyä.

Olen syönyt hunajapurkin ja minusta tuli.. SUPER PUH!! TITTIDII!!
Kaikkien aikojen paras BB asukas: BB-Marika (SBB6)

TERÄS NALLEPUH
Seuraa 
Viestejä5662
Liittynyt31.1.2008

Ilman saasteet vaikuttavat selkeästi myöskin rintasyöpään ja muihinki.

Syöpäesiintyvyys.

http://today.uci.edu/news/images/carbon_display_head.jpg
Dioksidipäästöt. (kuvaa en saanu, mutta näkyy hämmästyttävä yhtäläisyys tuon ylemmän syöpäkartan kanssa)

Ilman laatu koulujen alueilla. Isompipallo huonompi laatu.

Olen syönyt hunajapurkin ja minusta tuli.. SUPER PUH!! TITTIDII!!
Kaikkien aikojen paras BB asukas: BB-Marika (SBB6)

Uusimmat

Suosituimmat