Seuraa 
Viestejä45973

Shriekin ajatukset vaativat mielestäni uuden ketjun avaamisen, koska se teema on kokoajan kytenyt täällä Tiede-foorumilla aika ajoin ja on kuitenkin mitä mielenkiintoisin tutkimuksen ja pähkäilyn kohde.

Shriek
Echi
Kuinkas ne parisuhdeväkivaltatilastot muuten taas jakaantuivatkaan sukupuolten osalta? Wink, wink Henry. Naisten osuus on suurempi kuin on aiemmin uskottu.



Ei hirveästi yllätä moinen asia, koska olen itsekin törmännyt elämässäni lähes yksinomaan maskuliinisiin naisiin. Heitä tuntuu vetävän puoleensa minun tietynlainen feminiininen asenne, mistä he sitten lopulta viehättyvätkin. Joudun helposti asemaan, jossa nainen ei arvosta ollenkaan minun maskuliinisia piirteitäni, vaan etsii samastumiskohdetta, koska oma persoona on kykenemätön ilmaisemaan positiivisia tuntemuksia estottomasti. Tästä seikasta sitten päätyykin näkemyksiin, jonka perusteella voin väittää suomalaista kulttuuria sukupuolineutraaliksi, mutta kuitenkin selvästi maskuliinisuuteen kumartelevaksi.

Toivoisin löytäväni naisia, jotka osaisivat arvostaa minun miehisiä ominaisuuksia siinä missä naisellisiakin, sekä ymmärtäisivät itseään ja tarpeitaan paremmin ilman, että minun täytyy toimia heidän tunteidensa tulkkina ts. korvaavana äitihahmona. Tästä johtuen nämä maskuliiniset naiset sitten kerjäävät sääliä, koska he eivät osaa pyytää läheisyyttä suoraan tai koe ansaitsevan hellyyttä.

Tämän säälin takia he eivät osaa arvostaa minua positiivisten tuntemusten kautta, vaan tilanne muodostuu täsmälleen samanlaiseksi kuin sarjakuvassa Viivi ja Wagner, jossa nainen etsii itselleen sääliä tarvitsevaa sikaa. Pahimmillaan tämä säälin kautta ilmaistu läheisyyden kaipuu on mennyt siihen, että nainen kertoo minulle jutun - joka mitä ilmeisemmin on valetta - jossa hänet on muka raiskattu. Voimakkaat tuntemukset minua kohtaan, jota hän ei osaa pukea sanoiksi, aiheuttaa naisessakin pyrkimystä seksuaaliseen aktiivisuuteen ja läheisyyteen, jolloin miehen ei todellakaan tarvitse aina olla se aloitteen tekevä osapuoli. Silloin kun huomaa, että nainen on tällaisessa kiintymyksen hurmoksessa, ei tarvitse sanoa kuin yksi lause, niin se riittää. Harmi vain, sillä minulle se tietää vain piparin saantia ja muu puoli jääkin sitten vähäisemmäksi.

Silloin, kun naisen sitten tulisi osoittaa arvostavansa, he vain rupeavat kilpasille kanssani, jolloin kaikki asiat, joissa sattuisin olemaan heitä oikeasti parempi, käsitetään negatiivisena ja heidän omien ominaisuuksiensa vähättelynä. Olen saanut mm. homosyytöksiä naisten suusta, koska he eivät suostu sulattamaan sitä, että mies saattaa osata ilmaista feminiinisyyttään paremmin kuin he itse.

Kiitos tuon provokatiivisen suun soittamisen, tekisi mieli tarjota osalle 'makkaraa' oikein kunnolla, jotta asian todellinen laita valkenisi. On nimittäin hyvin vaikea hillitä käytöstään silloin, kun nainen haukkuu sinua homoksi. Se on varmaan ainoa hetki, jolloin tekee mieli kajota naiseen kovakouraisesti. En ole vielä kokeillut, mutta mielessä on käynyt, että osa saattaisi jopa pitää sellaisesta lähestymisestä.

Kuvailemastani tilanteesta voitte löytää esimerkin elokuvasta ruoska.

Upon leaving the barbershop, a local woman named Callie Travers seems to desire his attention but, having no dignified way to show this, she accosts and insults him. He still won't give her the attention she's desperate for and he tries to walk away. She continues to badger him to get a reaction, until he drags her into the livery stable and rapes her. Afterward, he leaves her without a word, checks into the local hotel, and spends the night.

Tuo raiskaus on väärä sana, koska tilanne ei sitä ole. Ehkä osa miehistä ei tajua, mutta osaa miehistä tajuaa. Nainen ei nimittäin pienen vastustelun jälkeen pannut enää vastaan. Joissakin Clint Eastwoodin elokuvissa on mielestäni aitoa maskuliinisuutta ja hienoa moraalista problematiikkaa, että en voi olla pitämättä niistä.

Tuo Callie ei ole muuten kylän ainoa nainen, joka on pettynyt kaupungin munattomiin miehiin, jotka eivät anna huomiota naiselleen, jolloin naiset ilmaisevat halunsa päällisin puolin katsottuna vihalla, johon on kuitenkin sitoutunut myös halua.

Eli vertaisin tällaista sättimistilannetta siihen, kun avomies haukkuu naista huoraksi, jolloin mies syyllistää naista halukkuudesta, ominaisuudesta, mistä lähes kuka tahansa muu mies olisi kiitollinen. Omalla kohdallani on päinvastoin. Minua on haukuttu homoksi tuntemattoman naisen taholta siitä syystä, että kohtelen naista enemmän persoonana, kuin seksiobjektina, jolloin kateus taitoihini ilmaista itseäni luontevammin - feminiinisten piirteiden osalta - kuin nainen, provosoin heitä heittämään syytöksiä, jossa saisin todistaa oman heterouteni.

Tässä varmaan suurin ongelma, miksi olen tällä hetkellä sinkku.

Qadesha
JOS mies mieltää että nainen on herkempi ja hennompi tai että kosketus naisen iholla aiheuttaa voimakkaamman tuntemuksen kuin miehen paksummalla nahkalla, niin miksi mies sitten lyö naistaan? Sadistisesta nautinnosta, koska tietää että naista sattuu enemmän kuin häntä itseään sattuisi?



Tuohon aiempaan sanomisiini liittyen, parisuhteessa valitsee dynamiikka ja mm. tietynlaisten ilmiöiden - psykoanalyysissa vastatransferenssi - vaikutuksesta nainen voi omalla käytöksellään provosoida miestä väkivaltaiseen käytökseen. Millä tavallako? Vaikka ylhäällä esittämälläni tavalla, että nainen voi haukkua miestään, koska tietää, että mies loukkaantuessaan tulee tarvitsemaan puolisonsa lohtua, jolloin nainenkin saa oman hellyydentarpeensa samalla tyydytettyä. Kuten sanoin, oman kokemukseni mukaan suomalaiselle feminiinisesti estyneelle naiselle sääli on usein ainoa keino osoittaa feminiinisyyttä mahdollisimman sukupuolineutraalisti ja 'viattomaan' sävyyn.

Paras julkkisesimerkki naisen väkivaltaisuudesta lienee Matin ja Mervin suhde. Sori vain naiset, tällä kertaa olen lähes varma, että Mervi on se feminiinisesti estyneempi osapuoli, jonka haitoista Matti saa kärsiä.




Ja sitten ajatuksia...

Sivut

Kommentit (48)

Jungilta luin aikoinaan jotakin naisista joilla animus vaikuttaa kielteisellä tavalla ajaen heidät käyttäytymään riidanhaluisesti.

Jos ajatellaan asiaa vaikean naisen kannalta, niin klassinen kuvio menee niin että naisen taustalta löytyy tavalla tai toisella heikko isä, jolta ei ole herunut sitä rakentavan rakastavaa ja huolehtivaa mielenkiintoa tytärtään kohtaan joka on perusturvallisuuden tunteen paras ja kaiketi ainoa perusta. Äitihän voi olla tyttärelle vaikka kuinka hyvä, mutta isä edustaa "muuta maailmaa" kodin sijasta (klassisessa mielessä) ja mikäli isän olemus on poissaoleva tai suorastaan haitallinen, niin tyttären suhtautuminen ulkomaailmaan tulee olemaan erittäin vaikea.

Erityisen heikon isän (esim. juoppo, omaan seuraansa vetäytyvä, itsekeskeinen yms. - oma isäni!) tyttärelle ei oikein jää muuta vaihtoehtoa kuin yrittää itse kehittyä siksi itsensä puolustajaksi joka hänen isänsä ei kyennyt olemaan tai ei halunnut olla. Tyttärestä tuleekin ikäänkuin ritari tai cowboy, tai ehkä metsien villi Artemis jonka rutiininomainen tyyli kohdata miehet on haastava. Koska ymmärtäisin asian niin että kun miehet kaikkialla kilpailevat keskenään ja täten kotiin tultuaan haluavat rauhaa ja lepoa koko kilpailutouhusta, vaimo joka on vaikka vain henkisellä tasolla heti nyrkit pystyssä valmiina skabaan miehensä kanssa on tietenkin kamalinta mitä olla voi.

Toisaalta tekee mieleni kritisoida ajatusta tai oletusta että nainen voi olla todella "onnellinen" vain täydellisesti nujerrettuna, eli niin että hän myöntää tai hänet pakotetaan myöntämään miehensä tai peräti koko miessukupuolen ylivertaisuus kaikilla mahdollisilla tasoilla (fyysinen voima, älykkyys jne.) Tietenkään nainen ei voi olla onnellinen minkään rääpän rinnalla; jos hän kokoajan vain halveksuu miestään ja sisäisesti kokoajan kaipaa prinssi Uljasta huitomaan ruusuryteikön nurin, niin eihän se mitään onnea ole. Mutta onko sekään sitten että naiselle itselleen ei jää enää mitään asiaa missä päteä, jos tosiaan sattuu sellainen ylivertainen mies vastaan?

Olisiko mies onnellinen jos hän havaitsisi että jokaisessa asiassa ja hankkeessa mikä häntä voi suinkin kiinnostaa on aina joku häntä parempi? Että kaikkialla mihin hän menee hänen on vain myönnettävä ikuinen kakkosasemansa?

Jos nainen on kasvanut oman itsensä varassa, luottaen siihen että hän on voimakas, kyvykäs, älykäs ja edes jossain asiassa The Champ, niin se että hän löytäisi kaikilla tasoilla itseään paremman miehen ei ole tae siitä että voidaan heittäytyä lapsen tasolle isukkia ihailemaan, koska miehestä saattaa kuitenkin paljastua jotain paskaa ja sehän olisi sitten kamaluuksien kamaluus. Nainen olisi kesyttänyt itsensä olemaan nätisti emotionaalinen, naisellinen, kiva ja muuta sellaista, ja sitten se "häntä parempi mies" pettää hänen odotuksensa ja osoittautuukin vain ihmiseksi... Tai jotain pahempaa, ilmaisee jotain riippuvuutta tai kyvyttömyyttä jne. Ja taas nainen on oman itsensä varassa.

Tällaisten naisten parissa ei liene ihme että he melkein tarkoituksella hakevat jotain paskaa jätkää, niin ettei tarvitse pettyä. Pitää kokoajan olla vahva ja piste. Kun mietin kohtaamiani kotkia, naisia jotka ovat kuin kiveä, niin tulee mieleen eräskin tapaus joka kohteli kaikkia ihmisiä varsin armottomasti ja silti meni päivän päätteeksi aina lopulta kotiin juopon miehensä luo, kunnes sitten potkaisi tämänkin pois elämästään.

Eli kaikki naiset eivät aloita jotain satujen sepittämisen vaihetta kuten Shriekin kuvailemat olemattomia raiskauksia itkevät. Mutta ehkä tämä on ikä- ja sukupolvikysymys. Olen itse seurannut tietenkin itseäni vanhempien naisten elämää, ja he eivät ole todellakaan mitään sekopäitä, nuo vahvat naiset jotka kuitenkin itkevät sitä millaisia retkuja ovat miehikseen ottaneet. Itseäni nuoremmat naiset kun osaavat olla retkuja itsekin (niinno, tietty jotkut vanhemmatkin, kun kuitenkin 60-luvulla kuulema alkoi se vapautuminen...) niin heille tuskin on mikään ongelma juoda ja huorata sen minkä ehtivät, koska se on nykyään se perusoletus että tietyn ikäisenä pitää bailata ankarasti. Ja saahan sitä juoda ja seksiäkin harrastaa, en minä sitä, vaan se että siihen liittyy sitä räkäistä riitelyä ja kirkumista ja sen sellaista, se tympii. Eli että eletään sekavaa, itsekästä elämää.

Sensijaan että nainen etsisi jonkun miehen vetämään jotain Herra Täydellisen roolia kannattaisi ehkä miettiä sitä vaihtoehtoa että lopettaisi sen mittaaminen, vertailemisen ja kilpailemisen kaikkialla kaikkina aikoina kaikkien kanssa. Ja ehkä se elämä olisi jotenkuten elettävää vaikka ei olisi niin kivenkova akka että kaikki pelkäävät siinä ympärillä. Turha odottaa että ulkopuolelta joku toinen ihminen täydentää sinua jos sinussa on jotain pahoja sisäisiä mustia aukkoja, vaan itse ainakin kuvittelisin että se inhimillistyminen pitää aloittaa ihan itse omien korvien välissä.

Tai jos on kilpailullinen, pitää ohjata se jonnekin muualle kuin niihin ihmissuhteisiin joilla on merkitystä. Luulen että tälläkin palstalla aika moni mieluummin tulee tänne väittelemään kuin alkaa väitellä esim. kumppaninsa kanssa? Kumppanilta odotamme tukea, rakkautta, ymmärtämystä - se on ihan normaalia ja tervettä. Ns. vahvoille naisille asia vain on pirun vaikea, koska vahvuus on heidän ainoa turvansa, koska miehet eivät kykene olemaan heille vahvoja (johtuen kaikista niistä eri syistä mitä itsekullakin naisella on).

Itse en koe olevani erityisen vahva, mutta tiedän kyllä että minulle on pirun vaikea heittäytyä passiiviseksi osapuoleksi, ja mikään side kick en piru vie koskaan tule olemaan yhdellekään miehelle, tuskin naisellekaan.

Tietysti nainen voi olla yhtä aikaa naisellinen ja voimakas

Toisin nainen, joka pitää omaa sukupuoltaan alempiarvoisena, ei koskaan pysty olemaan noita kahta.

Paras tutkielma ikinä aiheesta on miehen tekemä: Henrik Ibsenin Hedda Gabler.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Qadeshan esittämästä Echin keskustelupätkästä ja omasta avauksesta saa sellaisen kuvan, että vain he ja muut sosiologiystävänsä ovat onnistuneet löytämään syyt näiden epämääräisten esimerkkitapausten taustoille.

Myöskin tekstissä paistaa mielestäni selkeä omahyväisyys ja itsensä glorifiointi ja täten muiden henkilöiden arvostuksen puuttuminen.

Siis että me muut, jotka emme ymmärrä käytöksemme taustalla olevia asioita, toimisimme maailmassa ilman täyttä ymmärtämystä. Kuten joku saattaisi ilmaista, valot ovat päällä, mutta ketään ei ole kotona.

Hyödyttääkö tällainen toisten ihmisten aivoitusten pähkäily musta tuntuu pohjalta mitään? Oletteko ajatelleet valistaa näitä maskuliinisia tahi voimakkaita naisia jollakin tavalla jotta vastaavanlainen käytös vähenisi?

Edit:
Korjattu aivojen multitasking virhe.

McRoot
Myöskin tekstissä paistaa mielestäni selkeä omahyväisyys ja itsensä glorifiointi ja täten muiden henkilöiden arvostuksen puuttuminen.



Ok.

Mummo
Tietysti nainen voi olla yhtä aikaa naisellinen ja voimakas
Toisin nainen, joka pitää omaa sukupuoltaan alempiarvoisena, ei koskaan pysty olemaan noita kahta.



Mahtaakohan se ns. lasikatto maskuliinihegemonian varjostaessa estää länsimaista naista olemasta naisellinen??? Siis sellainen tyttömäisen kevytmielisen naisellinen jossain kukkamekoissa liehuen, jollaisten puutteesta välillä näkee valituksia.. vai olisko peräti niin että voimakkuus vois olla myös naisellinen ominaisuus siinä kuin se mielletään miehiseksikin?

Miehisyyteenkin kun kuuluu toisaalta koko inhimillisen olemisen kirjo hempeydestä ja lempeydestä alkaen. Kulttuurin kauttahan niitä vaan koitetaan nitistää ja roolit opitaan. Rooliin voi kuulua kovuus. Se ei ole samaa kuin vahvuus. Herkkyys voi olla vahvuutta. Kärsivällisyys on usein erinomainen vahvuus. Hyvä sietokyky voi olla yhdessä lempeyden kanssa vahvuutta, jne.

Paras tutkielma ikinä aiheesta on miehen tekemä: Henrik Ibsenin Hedda Gabler.



Thanks!
Pitääkin tsekata löytyiskö kirjaston hyllystä. Välillä vois keskittyä päivittämään tietojaan..

Shriek
McRoot
Myöskin tekstissä paistaa mielestäni selkeä omahyväisyys ja itsensä glorifiointi ja täten muiden henkilöiden arvostuksen puuttuminen.



Huomionkipeä?

Mitä sinä olet tässä esittänyt sellaista, minkä perusteella minun pitäisi tarjota sinulle arvostusta? Ensimmäinen kappaleesi on selkeää vittuilua tähän suuntaan. Haluatko kenties mitalin hyväkäytöksisyydestä?




Pahoittelen sekaannusta, korjattu.

Mummo

Toisin nainen, joka pitää omaa sukupuoltaan alempiarvoisena, ei koskaan pysty olemaan noita kahta.



onneksi meidän perheessä on vain
ihmisiä...

vaan en ole ikinä tajunnut homo/hetero
kategoriaakaan...
joten olen hieman ulapalla koko tasa-arvottomuus
keskustelusta...

Mummo
Tietysti nainen voi olla yhtä aikaa naisellinen ja voimakas

Toisin nainen, joka pitää omaa sukupuoltaan alempiarvoisena, ei koskaan pysty olemaan noita kahta.

Paras tutkielma ikinä aiheesta on miehen tekemä: Henrik Ibsenin Hedda Gabler.




Vaikuttaako se sukupuoli yleisesti siihen minkälaisena ihmiset pitävät itseään?

Mielestäni sen ei tulisi vaikuttaa.

McRoot
Mummo
Tietysti nainen voi olla yhtä aikaa naisellinen ja voimakas

Toisin nainen, joka pitää omaa sukupuoltaan alempiarvoisena, ei koskaan pysty olemaan noita kahta.

Paras tutkielma ikinä aiheesta on miehen tekemä: Henrik Ibsenin Hedda Gabler.




Vaikuttaako se sukupuoli yleisesti siihen minkälaisena ihmiset pitävät itseään?

Mielestäni sen ei tulisi vaikuttaa.




Tietenkin vaikuttaa. Ongelmia syntyy silloin, jos sukupuoleensa liittää epärealistisia ominaisuuksia tai arvostuksia.

McRoot
Vaikuttaako se sukupuoli yleisesti siihen minkälaisena ihmiset pitävät itseään?

Mielestäni sen ei tulisi vaikuttaa.




Niinkin voi olla ettei ihmiset tiedosta miten paljon vaikuttaa se millaisiin olosuhteisiin on satuttu syntymään, mikä on sosioekonomisen statuksen merkitys, sen vaikutus koulutukseen ja myöhemmin ammattiin, siitä varallisuuteen, jne.
Oma lukunsa on sitten neurostatukset. Ne vaikuttaa samoin kuin psyykkiset ongelmat..

Ei ihmiset aina edes halua tietää mikä heitä vaivaa.
Sitten jäpitetään asemasodassa ja haukutaan muita eikä mikään muutu paremmaksi, huonommaksi kyllä.

McRoot
Qadeshan esittämästä Echin keskustelupätkästä ja omasta avauksesta saa sellaisen kuvan, että vain he ja muut sosiologiystävänsä ovat onnistuneet löytämään syyt näiden epämääräisten esimerkkitapausten taustoille.

Myöskin tekstissä paistaa mielestäni selkeä omahyväisyys ja itsensä glorifiointi ja täten muiden henkilöiden arvostuksen puuttuminen.

Siis että me muut, jotka emme ymmärrä käytöksemme taustalla olevia asioita, toimisimme maailmassa ilman täyttä ymmärtämystä. Kuten joku saattaisi ilmaista, valot ovat päällä, mutta ketään ei ole kotona.

Hyödyttääkö tällainen toisten ihmisten aivoitusten pähkäily musta tuntuu pohjalta mitään? Oletteko ajatelleet valistaa näitä maskuliinisia tahi voimakkaita naisia jollakin tavalla jotta vastaavanlainen käytös vähenisi?

Edit:
Korjattu aivojen multitasking virhe.




Putosin vähän kärryiltä että soimattiinko tässä minuakin; minähän en ole sosiologi enkä paljon mitään muutakaan. Mutta minulla on perverssi taipumus tonkia kaikkea sellaista mikä edes karvan verran liittyy omaan itseeni, enkä ehkä aina tule ajatelleeksi että joku toinen ihminen jolla on samaa luonnevikaa kuin itselläni saattaisi kokea loukkaavana että tutkiskelen asiaa vähän kuin aikoisin sitten tehdä jonkun yhteenvedon että Näin Ihmisen Pitäisi Käyttäytyä.

Katson olevani eräänlaisen (teko?)vahvan naisen jatkumon jossakin pykälässä, vaikea sanoa missä. Janan toisessa päässä on niitä riivinrautoja myrkynkeittäjiä jotka pilaavat suurin piirtein ilman jota hengittävät, ja sellaiseksi en itseäni tunnusta. Toisessa päässä on sitten sanotaan vaikka lapsen tasolle jääneitä prinsessoja jotka eivät aktiivisesti tuhoa ihmisten elämää omalla pahalla olollaan, vaan osaavat olla sievän passiivisia ja heidän vahvuutensa on siinä että kaikki palvelevat heitä koska jos eivät, tulee outo syyllisyydentunne. Tuo naislaji on niin monimutkainen ja minulle täysin ufo lajike että lienee ehkä parempi jättää se jonkun muun tutkittavaksi ja itse keskityn siihen välimallin vahvaan naiseen joka toteaa että EI TARTTE AUTTAA. Tämä nainen tässä ei siis roiku kenessäkään eikä missään, ja aiheuttaa pahaa oloa sillä että hän on sairaalloisen itsenäinen, jos siis sellaista voi olla. Ehkä?

Toisaalta kun kirjoittaminen kuitenkin elää kokoajan unelmissani, enhän minä sitä voi vannoa etteikö näiden loputtomien itseeni ja muihin ihmistyyppeihin kohdistuvien märehdintöjen takana saattaisi olla halu oppia luomaan uskottavia henkilöhahmoja fiktiota ajatellen...

Sellainenkin pyöri tänään päässäni että jos nainen repii vahvuutensa nimenomaan siitä että kuolettaa suuren osan tunteistaan, niin johtuuko tuollainen tunne-itsemurha siitä että pelätään omia tunteita? Mikä tunteissa on pelottavaa? Onko pelkona että rangaistaan tunteesta se-ja-se, sopimattomasta tunteesta?

Sekopäisimmät naiset ehkä hakevat ihmisiä joista löytävät ne tunteet joita eivät itse osaa ilmaista, tai sitten he projisoivat omia tunteitaan muihin ihmisiin jotta hän voi sitten röyhkeästi ja huolettomasti syyttää toista ihmistä tunteesta jota hän tuntee itse!

Omalla (taas kerran) kohdallani mietityttää nyt välittömästi että koska olen elämässäni kokenut muut ihmiset ennen kaikkea kylminä ja torjuvina (jopa hakeutunut sellaisten miesten seuraan jotka eivät hyvästäkään tahdosta huolimatta pysty rakastamaan minua sen vuoksi että olen väärää sukupuolta tai väärä ihminen kertakaikkiaan), niin ettei vaan herrajjestas olisikin niin että minä olen itse kylmä ja torjuva, enkä halua kohdata sitä piirrettä itsessäni vaan mieluummin jossakussa toisessa, kun siitä voi silloin syyttää häntä. Toki oli aika lapsuudessani että tilanne oli sellainen etten kokenut olevani rakastettu, mutta jos sama kuvio toistuu toistumistaan niin jokin minussa tietenkin hakee sitä samaa tilannetta. Nykyparisuhteessani minua rakastetaan, mutta kovin helposti vajoan jotenkin negatiivisiin fantasioihin että niin ei olekaan. Pienimmänkin tilaisuuden tullen alan kuvitella että oikeasti olen yhdentekevä miehelleni ja kunhan hän vain keksii tarpeeksi hyvän syyn, heippa ja hyvästi.

Se ei ole hänen syynsä. Ja ehkä teen väärin jos alan kauheasti syytellä siitä itseäni; pitää vain todeta että jokin aivoituksissani menee helposti metsään. Näin 40-vuotispäivän lähestyessä, jos koskaan, haluaisin tiedostaa kaikki kieroutumani että minulla olisi hyvää aikaa petrata ihmisenä ja jopa(!) naisena jottei tarvitse kuolla idioottina!

McRoot
Qadeshan esittämästä Echin keskustelupätkästä ja omasta avauksesta saa sellaisen kuvan, että vain he ja muut sosiologiystävänsä ovat onnistuneet löytämään syyt näiden epämääräisten esimerkkitapausten taustoille.



Teet melkoisia oletuksia tuon tekstipätkäni perusteella. Pyysin siinä lähinnä Henryltä tilastoja, joita en jaksanut itse kaivella esille. Kaikki muu on lähinnä omaa tulkintaasi.

Qadesha

Ja sitten ajatuksia...



Älä pistä toisten kirjoittajien viestejä aloitusviestiisi, jos niillä ei ole juurikaan tekemistä käsiteltävän aiheen kanssa. Ja itse otsikkoon: tässä tapauksessa on turha sotkea väkivaltaisuutta ja maskuliinisuutta toisiinsa. On järkevämpää puhua esimerkiksi väkivaltaisista naisista, sen sijaan että liitettäisiin tällainen käytös automaattisesti mieheyteen. En jaksa tätä asiaa käsitellä tarkemmin kyllästymisen vuoksi.

McRoot

Vaikuttaako se sukupuoli yleisesti siihen minkälaisena ihmiset pitävät itseään?

Mielestäni sen ei tulisi vaikuttaa.




JEPULIS....
kirjoitinko minä sinun viestisi...
*hymyilee*

kuspää on kuspää...
on sitten nainen tahi mies...
olisiko jeesuksen sukupuolella
niin kovasti väliä... ?

Qadesha, mielestäni sekoitat itseriittoisuuden (ja sen katkeran alamuodon) aitoon vahvuuteen.

Oikeasti vahva ihminen on kuin hyvä saapasnahka, taipuu olosuhteiden edessä mutta ei taitu. Hän tietää, ettei kukaan tässä elämässä selviä vain omin voimin. Osaa pyytää ja vastaanottaa apua, mutta osaa sitä myös vastikkeetta ja katkeroitumatta tarjota.

Qadesha
Jungilta luin aikoinaan jotakin naisista joilla animus vaikuttaa kielteisellä tavalla ajaen heidät käyttäytymään riidanhaluisesti.



Mielenkiintoista. Et sattuisi muistamaan, että mikä teos oli kyseessä? Olen itse tainnut lukea lähes kaikki suomeksi julkaistut teokset. Jostain syystä tuon animan ja animuksen tuntemus on jäänyt vähäiseksi.

Toisaalta tekee mieleni kritisoida ajatusta tai oletusta että nainen voi olla todella "onnellinen" vain täydellisesti nujerrettuna, eli niin että hän myöntää tai hänet pakotetaan myöntämään miehensä tai peräti koko miessukupuolen ylivertaisuus kaikilla mahdollisilla tasoilla (fyysinen voima, älykkyys jne.) Tietenkään nainen ei voi olla onnellinen minkään rääpän rinnalla; jos hän kokoajan vain halveksuu miestään ja sisäisesti kokoajan kaipaa prinssi Uljasta huitomaan ruusuryteikön nurin, niin eihän se mitään onnea ole.



Ei varmaan ole olemassakaan sellaista terveen ihmisen psyykkistä tilaa, jossa elämässä ei olisi mitään mistä nauttia. Mikäli elämässä näkisi vain negatiivisia asioita, ei kestäisi kauaa, kunnes lopettaisi kivut itsemurhalla tai ajautuu onnettomuuksiin tiedostamattaan. Narkkarit ovat varmaan paras esim. siitä, miten mennään loppuun asti täysillä, vaikka merkit rappiosta olisivat kuinka selkeät tahansa.

Mutta onko sekään sitten että naiselle itselleen ei jää enää mitään asiaa missä päteä, jos tosiaan sattuu sellainen ylivertainen mies vastaan?



Ei kai se itse päteminen ole asioissa päämäärä, vaan se, että osaa todistaa sen, että on jollakin tavoin jossakin asiassa kyvykkäämpi kommentoimaan kuin keskiverto ihminen?

Siinä missä pätemistä tehdään narsistisessa mielessä ja piittaamatta muiden kritiikistä, kykyjen osoittamisessa huomioidaan myös muut ja esim. tieteessä 'tieto' nousee arvokkaammaksi asiaksi kuin 'tietämys'.

Olisiko mies onnellinen jos hän havaitsisi että jokaisessa asiassa ja hankkeessa mikä häntä voi suinkin kiinnostaa on aina joku häntä parempi? Että kaikkialla mihin hän menee hänen on vain myönnettävä ikuinen kakkosasemansa?



Miksei voisi? Voin sanoa, että itsetuntoni ei kärsi pätkääkään siitä, että tiedän, että en ole maailman mittakaavassa missään asiassa ykkönen. Siinä missä jotkut luovat päämääriään sillä, että unelmoivat elämänsä loppuun asti olevansa parhaita jossain, minä elän sen mukaan, että jos tilanne tulee, jossa pitää todistaa olevansa kukkona tunkiolla, niin sitten vasta näytetään. Asiat, joista saa tunnustusta odottamatta, tuntuvat paljon paremmilta kuin sellaiset, joiden eteensä on määrätietoisesti tehnyt työtä, koska yleensä saan mielihyvää lähinnä siitä työnteosta, en saavutetusta päämäärästä. Täysin erillä tavalla varmaan ajattelevat sellaiset suorituskeskeiset ihmiset, joille se unelmien jahtaaminen on ykkösasia elämässä. Olen kyllästynyt totaalisesti näihin suomalaisiin sanontoihin mm. "Älä unelmoi elämääsi, vaan elä unelmaasi!" Nollan viisautta kiteytettynä tuollaisissa sanonnoissa ja asetan ne samaan sarjaan Matti Nykäsen sloganeitten kanssa.

Jos nainen on kasvanut oman itsensä varassa, luottaen siihen että hän on voimakas, kyvykäs, älykäs ja edes jossain asiassa The Champ, niin se että hän löytäisi kaikilla tasoilla itseään paremman miehen ei ole tae siitä että voidaan heittäytyä lapsen tasolle isukkia ihailemaan, koska miehestä saattaa kuitenkin paljastua jotain paskaa ja sehän olisi sitten kamaluuksien kamaluus. Nainen olisi kesyttänyt itsensä olemaan nätisti emotionaalinen, naisellinen, kiva ja muuta sellaista, ja sitten se "häntä parempi mies" pettää hänen odotuksensa ja osoittautuukin vain ihmiseksi... Tai jotain pahempaa, ilmaisee jotain riippuvuutta tai kyvyttömyyttä jne. Ja taas nainen on oman itsensä varassa.



Jokaisesta miehestä paljastuu jotain minkä ei halua olevan osa itseään, se nyt on ihan varma asia. Se mitenkä tuollaisen antaa vaikuttaa itseensä, onkin toinen juttu. Jotkut eivät anna vaikuttaa, mutta se taas ei ole aitoa vahvuutta. Niin kuin nimimerkki Mummo hienosti kuvasi, aito vahvuus on sitä, että osaa taipua mahdollisimman paljon, mutta ei koskaan mene poikki. Voin kuvitella, että sinun kohdalla sellainen negatiivinen piirre miehessä vaikuttaa hyvin voimakkaasti, johtuen juuri siitä puolustusasemasta, jossa koet usein eläväsi. Eli miehen huonot puolet herättävät vain sääliä, joka voidaan sitten tulkita omassa mielessä naisen rooliksi, jota tulisi tarjota miehelle. Tietenkään tuollaista ei sanota ääneen, ja mieheen, joka vaistoaa naisen tunteet, tuollainen puhumattomuus tai muusta vakuuttelu ei toimi.

Tuo, että sanot nainen on taas itsensä varassa on tavallaan se 'easy way out' tilanteesta. Pitäisi yrittää käsitellä tämä huomattu piirre ja miettiä, että onko se sittenkään miehesi piirre, koska se saattaa olla heijastus omasta itsestä. Olen itse esim. jälkeenpäin analysoinut omaa mennyttä parisuhdetta. Näin parisuhteessa naisessani sellaisia piirteitä, joista aluksi syyllistin häntä. Sitten kun asian todellinen laita paljastui, tilanne oli vähän sama kuin tarinassa lumikki ja seitsemän kääpiötä, jossa paha kuningatar saa kuulla peililtään, että ei olekaan enää kaikkein kaunein. Sain huomata, että sellaiset ilkeät puolet, joita aluksi epäilin naisessani olevan, saattoivat olla yhtä hyvin minun päänsisäisiä pelkoja. Ainakin löysin hyvin paljon ulkomaailmasta syitä, jotka ovat saattaneet synnyttää ja paisuttaa noita pelkoja, kunnes suutuspäissään projisoin ne naisen ominaisuuksiksi. Tavallaan ne pelot olivat aiheellisia ja naisen syytä, mutta en ole osannut puolustautua järjellä sellaisia asioita vastaan, koska rakastin liikaa, jolloin annoin ajattelemattani anteeksi, mikä ei ole kasvattavaa eikä johda mihinkään hyvään.

Tällaisten naisten parissa ei liene ihme että he melkein tarkoituksella hakevat jotain paskaa jätkää, niin ettei tarvitse pettyä. Pitää kokoajan olla vahva ja piste. Kun mietin kohtaamiani kotkia, naisia jotka ovat kuin kiveä, niin tulee mieleen eräskin tapaus joka kohteli kaikkia ihmisiä varsin armottomasti ja silti meni päivän päätteeksi aina lopulta kotiin juopon miehensä luo, kunnes sitten potkaisi tämänkin pois elämästään.



Kyllä. On helppoa repiä tyydytystä miehestä vain yhden tai parin asian suhteen ja kieltää kaikki ne muut halveksittava piirteet. Usein, jos mies on vässykkä, hän heijastelee liikaa naisen persoonallisuutta, jolloin parisuhteesta tulee tukisuhde joidenkin hienompien asioiden tavoittelemisessa, joihin ei omin avuin pystyisi. Ihmiset käyttävät toisiaan joskus vain ponnahduslautoina, vaikka sirkuteltaisiinkin kauniita asioita.

Eli kaikki naiset eivät aloita jotain satujen sepittämisen vaihetta kuten Shriekin kuvailemat olemattomia raiskauksia itkevät.



Se oli aivan yksilökohtainen tapaus. On täysin kahden ihmisen välinen asia, miten sitä sääliä toiselta lopulta kerjätään ja miten huomataan, kuinka kiltti toinen on. Omalla kohdallani se vain on ollut niin, että se lempeys, jota minulla on tarjottavana, houkuttelee joitakin naisia niin kovasti, että he saattavat keksiä radikaalejakin asioita, että pääsisivät nauttimaan siitä läheisyydestä, jota minulla on tarjottavana. Usein naisen avuttomuuden tunne ja kyvyttömyys pyytää läheisyyttä, huvittaa ja imartelee minua. En voi sille mitään, mutta sellainen luontainen tyttömäisyys on usein puoleensa vetävempää kuin naisen näytelty aikuismaisuus. Pidän silti molemmista piirteistä, jos ne ovat mukana sopivanlaisessa 'paketissa'. Toista ihmistä pukee naisellisuus ja toista tyttömäisyys. Kyse on aina kontekstista.

Tai jos on kilpailullinen, pitää ohjata se jonnekin muualle kuin niihin ihmissuhteisiin joilla on merkitystä. Luulen että tälläkin palstalla aika moni mieluummin tulee tänne väittelemään kuin alkaa väitellä esim. kumppaninsa kanssa?



On hienoa huomata, että oivallat asioita.

Tietysti kumppanin kanssa saa kisailla vakavasti, mutta kumppani tulisi huomioida erillä tavalla kuin vieras henkilö tai kaveri.

Koen olevani sukupuoleton, aivoiltani. Fyysisesti olen nainen ja osaan siitä nauttia, mutta samaan pystyisin myös miehenä. Olisi ihana kohdata ihminen, joka ei olisi roolien vallassa. Ihmiset jotka haluavat olla "voimakkaita" usein sulkevat pois tunteitaan ja pitävät ihmiset tarpeeksi kaukana ettei kukaan näe roolin sisään. Minäkin siihen syyllisenä. Jos pyrkii olemaan jotain mitä ei vielä ole täytyy muuttaa muutakin kuin käyttäytymistä. Vahvaksi ja viisaaksi tullaan elämän myötä. Ehkä

Echi
McRoot
Qadeshan esittämästä Echin keskustelupätkästä ja omasta avauksesta saa sellaisen kuvan, että vain he ja muut sosiologiystävänsä ovat onnistuneet löytämään syyt näiden epämääräisten esimerkkitapausten taustoille.



Teet melkoisia oletuksia tuon tekstipätkäni perusteella. Pyysin siinä lähinnä Henryltä tilastoja, joita en jaksanut itse kaivella esille. Kaikki muu on lähinnä omaa tulkintaasi.

Qadesha

Ja sitten ajatuksia...



Älä pistä toisten kirjoittajien viestejä aloitusviestiisi, jos niillä ei ole juurikaan tekemistä käsiteltävän aiheen kanssa. Ja itse otsikkoon: tässä tapauksessa on turha sotkea väkivaltaisuutta ja maskuliinisuutta toisiinsa. On järkevämpää puhua esimerkiksi väkivaltaisista naisista, sen sijaan että liitettäisiin tällainen käytös automaattisesti mieheyteen. En jaksa tätä asiaa käsitellä tarkemmin kyllästymisen vuoksi.



Ai minunko vikani se onkin että joku toinen tölvii? Anteex kauheast' etten jaksanut alkaa muokkailemaan lainaukseni kohdetta, vaan halusin jättää sinunkin osiosi siihen juuri sen vuoksi ettei lainausta tarvitse alkaa muokkailla vaan kaikki osatekijät ovat siinä läsnä ja kaikki kommentit "selittävät" itsensä ilman editointia.

Sen vuoksihan tämä onkin eri ketju kuin turpaan mättämisen ketju, koska tarkoitus on tutkia noita maskuliinisia naisia laajemmin eikä vain väkivaltaisuuden kannalta. Ellei sitten sosiopatiaa koeta väkivaltaisuutena. Yhtenä sen uhreista voisin tietysti niinkin ajatella. Oli harjoittaja nainen tai mies. Mutta pääpointti nyt kumminkin olisi minun mielestäni siinä että miksi naiset kovettavat itsensä, miksi heistä tulee näitä pirttihirmuja ja muita ihmishirviöitä jotka eivät uskalla laskeutua muiden ihmisten tasolle?

(Toki miehiä koskien voisi laatia vastaavanlaisen ketjun, mutta olen niin monta vuotta tuhlannut miesten tutkimiseen että ronkin vaihteeksi naisia.)

Mummo
Qadesha, mielestäni sekoitat itseriittoisuuden (ja sen katkeran alamuodon) aitoon vahvuuteen.

Oikeasti vahva ihminen on kuin hyvä saapasnahka, taipuu olosuhteiden edessä mutta ei taitu. Hän tietää, ettei kukaan tässä elämässä selviä vain omin voimin. Osaa pyytää ja vastaanottaa apua, mutta osaa sitä myös vastikkeetta ja katkeroitumatta tarjota.




Tässä ketjussa tutkiskelenkin ennenkaikkea vahvuutta lainausmerkeissä eli sairaalloista vahvuutta. Sitä miten naiset tekevät kaikenlaista hallaa itselleen yrittämällä niin kovin pärjätä yksin, koska ovat vakuuttuneita siitä että mitään muutakaan ei ole tarjolla kuin oma voima.

Pahimmillaanhan se oma voima kierouttaa, tekee ylimieliseksi, omahyväiseksi, itseriittoiseksi (sic) ja lopulta suorastaan törkeäksi muita ihmisiä kohtaan.

Erityisesti minua kiinnostavat naiset jotka kuvittelevat että heillä ei ole voimaa = valtaa, ja silti käyttävät suorastaan alistavaa, pirullista valtaa muihin ihmisiin. Miten joku nainen joka pystyy hienovaraisesti kiristämään, ohjailemaan, manipuloimaan, edellyttämään ja vaatimaan läheisiltään ehdotonta kuuliaisuutta voi ollenkaan saada päähänsä että häntä jotenkin alistetaan? Mietin tätä eniten sen takia että en halua päätyä samaan jamaan kuin oman sukuni naiset. Ollaan niin helvetin ilkeitä ja pirullisia ja silti nyyhkitään sitä miten on itse aina joutunut kokemaan sitä ja tätä kohtelua ja BYÄÄH.

En ymmärrä.

Shriek, Jungin animaa ja animusta käsittelevän pätikän olen lukenut sellaista Jung-raamatusta kuin Symbolit - piilotajunnan kieli. Anima/animus-osio sisältää kappaleeseen Individuaatio-prosessi (osa 3) jonka on kirjoittanut M-L von Franz. Siellä on näemmä juttua varjostakin, ja ylipäätään koko individuaatiojuttu on minulle Se Juttu joka psykologiassa on kautta vuosien kiehtonut eniten. (Johtuen tietty pitkälti New Age -tyyppisestä hörhöilystänikin!)

Alan aina vain enemmän uskoa että mietiskelen kaikkia näitä sukupuoli-, rooli-, parisuhde- yms. juttuja nimenomaan ikääntymisen vuoksi. Millaisen toisen puolikkaan elämääni haluan? Ihanko samanlaisen kuin mennyt puolikas? En nyt sanoisi että tässä välttämättä parisuhde on kriisissä, toivottavasti ei ylenmäärin siltä näytä, onpahan vain tätä loputonta omaa kelailuani ja se on kohdallani totisen totta että olen oikeastaan suhtautunut varsin kiusaantuneesti naiseuden pohtimiseen ja naisena olemiseen, ehkä osittain äitisuhteenikin kaikenlaisten kommervinkkien vuoksi. On ollut paljon helpompi keskustella miesten kanssa kaikesta mahdollisesta, mutta jostain syystä juuri tällä Tiede-palstalla olen onnistunut räpeltämään nimenomaan sukupuolijuttujen kanssa oikein tautisesti. Ehkä se on joku vastareaktio sille että tämän foorumin kuitenkin kokee jo vähän liiankin miehisenä, ja sitten tietty on nämä omat prosessit ja sen selvittäminen miten pitää suhtautua omaan itseensä, varsinkin jos on jonkinlainen nahanvaihtovaihe meneillään että ihan entinen oma minä ei sellaisenaan voi pysyä ja olla käyttökelpoinen.

Ja luonnollisesti: miksi pysähtyä omaan itseen kun yksintein voi miettiä samaa asiaa laajemmalta kannalta, useiden eri ihmisyksilöiden "problematiikkana" joka toisilla on vaikeampi, toisilla helpompi. Mitä on olla keski-ikäinen nainen, ja onko sen pakko olla jotain niin vastenmielistä kuin moni antaa ymmärtää sen olevan (omassa olemuksessaan tai naisia tölvimällä)? Kieltämättä tässä on pieni mutka omassa parisuhteessani: mieheni on haukkunut tosi paljon keski-ikäisiä naisia milloin mistäkin syystä, ja kyllähän se minua nakertaa että mites nyt kun astun samaan laumaan haukuttujen kanssa, koska en voi kelloa pysäyttääkään?!

Aivan samantapainen juttu itselläni on omasta takaa siten että aikoinaan tuli haukuttua isääni aika paljon, ja kun kuitenkin olen samaa lihaa ja verta, niin siinä väistämättä tölvii omaa itseään. Ja vielä pahemmin sama juttu äitini kanssa.

Ehkä olen vaan pirun kyllästynyt haukkumiseen ylipäätään ja kaipaisin enemmän positiivisuutta niin itseltäni kuin muiltakin. Siksi etoo suorastaan nämä räksyttävät naiset jotka lannistavat läheisiään henkisellä väkivallalla. Kaikki on aina jotain vastenmielistä ja arvosteltavaa, tai nolattavaa. Onneksi näitä ihan pahimpia keissejä en tunnekaan, mutta entäs jos sellainen alkaa katsoa peilistä vastaan! Haluan tulla viisaaksi tietäjänaiseksi, en noita-akaksi.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat