Pitäisikö kasvuympäristöjä muokata?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Sain aiheen parisuhdeväkivaltaketjusta. Se on selvää, että väkivaltaa tuottavat menettelytavat yleisellä ja yksityisellä tasolla pitäisi paljastaa, eikä antaa niiden läpäistä yksityisiäkään direktiivejä.

Tätä kirjoittaessani ajattelin kuitenkin enemmän jälkikasvua. Kuinka estää se, ettei jälkikasvu jää kiireisten aikuisten jalkoihin, kuin irtokiviksi poluille nopeasti muuttuvassa maailmassa ja vaatimusten kovetessa?

Jos kasvatusihanteita, lakeja tai jotain muuta pitäisi muokata, jotta ihmiset kasvaisivat itsetunnoltaan terveiksi ja vahvoiksi, niin mitä pitäisi muuttaa? Ja miten muutos pitäisi toteuttaa?

Kommentit (15)

Vierailija

Sain aiheen parisuhdeväkivaltaketjusta. Se on selvää, että väkivaltaa tuottavat menettelytavat yleisellä ja yksityisellä tasolla pitäisi paljastaa, eikä antaa niiden läpäistä yksityisiäkään direktiivejä.

Tätä kirjoittaessani ajattelin kuitenkin enemmän jälkikasvua. Kuinka estää se, ettei jälkikasvu jää kiireisten aikuisten jalkoihin, kuin irtokiviksi poluille nopeasti muuttuvassa maailmassa ja vaatimusten kovetessa?

Jos kasvatusihanteita, lakeja tai jotain muuta pitäisi muokata, jotta ihmiset kasvaisivat itsetunnoltaan terveiksi ja vahvoiksi, niin mitä pitäisi muuttaa? Ja miten muutos pitäisi toteuttaa?

Vierailija

Ihmisiä ei kasvateta laeilla tai komiteoiden lausunnoilla, eikä ole olemassa yhtä hyvää tapaa kasvattaa lapsia. Ihmisten yksityiselämän ohjailu valtion taholta on yksinomaan kielteistä.

Vierailija

Yhteiskunta pitäisi hajoittaa. Pitäisi päästä eroon kaupungeista, kerrostaloista, vanhainkodeista ja kouluista(ja ylimääräisistä ihmisistä). Tilalle luontaistalous-yhteisöjä, joissa lepää rauha ja seesteisyys. Vai oliko tarkoitus pohtia tätä aihetta realistisesti?

Minuun on toiminut ns. vapaakasvatus, eli minun on täytynyt itse ajatella ja itsenäistyä. Kaikille se vaan ei toimi, toiset tarvitsee rajoja ja jonkun rakastamaan. Paras vaihtoehto olisi mielestäni, jos perheet(koko suku) pysyisi tiiviinä esim. sukutilan kautta. Suunta on vaan toinen, maalta tullaan kaupunkiin vaikka suurin osa kaipaa takaisin luontoon. Jos joku voi olla onnellinen kaupunkielämässä, hyvä sille, mutta mikään itseni tuntemisen määrä ja tasapainoisuus ei tuo minulle rauhaa kaupungissa ellen sulje ulkomaailmaa pois kokonaan.

Tuntuu ettei kaikki ihmiset edes halua olla onnellisia, vai miksi he pitävät typeriä kulissejaan yllä ja mieluummin tappavat itsensä. Miksi he antavat muiden ihmisten ajatusten ja yhteiskunnan määrätä heidän elämästään? Jos ei tiedä mitä haluaa, on syytä olla vain onnellinen. Eikä luulla että muut tietää paremmin.

Miten ihmiset saisi ajattelemaan? Tuntuu että monet vaan elävät elämäänsä pysähtymättä ajattelemaan onko tässä mitään järkeä ja ne jotka pysähtyy, masentuu ja pysähtyy kokonaan. Suomessakin ollaan menossa koko ajan enemmän holhousyhteiskuntaa kohti, ihmisten ei tarvitse enää itse ajatella, jee.

Vierailija
Korpi
Ihmisiä ei kasvateta laeilla tai komiteoiden lausunnoilla, eikä ole olemassa yhtä hyvää tapaa kasvattaa lapsia. Ihmisten yksityiselämän ohjailu valtion taholta on yksinomaan kielteistä.

Herää! Jos lait, tai muu yhteiskunnallisesti "sovittu", esim. muoti ei vaikuta ihmisten käyttäytymiseen, niin miksi eri kulttuureissa kasvaa aivan erilaisia ihmisiä mitä tulee asenteisiin muitakin, mutta nyt tässä lapsia kohtaan?

Vierailija
zeniac
Yhteiskunta pitäisi hajoittaa. Pitäisi päästä eroon kaupungeista, kerrostaloista, vanhainkodeista ja kouluista(ja ylimääräisistä ihmisistä). Tilalle luontaistalous-yhteisöjä, joissa lepää rauha ja seesteisyys. Vai oliko tarkoitus pohtia tätä aihetta realistisesti?

Minuun on toiminut ns. vapaakasvatus, eli minun on täytynyt itse ajatella ja itsenäistyä. Kaikille se vaan ei toimi, toiset tarvitsee rajoja ja jonkun rakastamaan. Paras vaihtoehto olisi mielestäni, jos perheet(koko suku) pysyisi tiiviinä esim. sukutilan kautta. Suunta on vaan toinen, maalta tullaan kaupunkiin vaikka suurin osa kaipaa takaisin luontoon. Jos joku voi olla onnellinen kaupunkielämässä, hyvä sille, mutta mikään itseni tuntemisen määrä ja tasapainoisuus ei tuo minulle rauhaa kaupungissa ellen sulje ulkomaailmaa pois kokonaan.

Tuntuu ettei kaikki ihmiset edes halua olla onnellisia, vai miksi he pitävät typeriä kulissejaan yllä ja mieluummin tappavat itsensä. Miksi he antavat muiden ihmisten ajatusten ja yhteiskunnan määrätä heidän elämästään? Jos ei tiedä mitä haluaa, on syytä olla vain onnellinen. Eikä luulla että muut tietää paremmin.

Miten ihmiset saisi ajattelemaan? Tuntuu että monet vaan elävät elämäänsä pysähtymättä ajattelemaan onko tässä mitään järkeä ja ne jotka pysähtyy, masentuu ja pysähtyy kokonaan. Suomessakin ollaan menossa koko ajan enemmän holhousyhteiskuntaa kohti, ihmisten ei tarvitse enää itse ajatella, jee.


Melkein kuin olisin itse kirjoittanut! Jos nimittäin olisin osannut muotoilla noin hyvin.

... paitsi tämä: "(ja ylimääräisistä ihmisistä)." Sana ylimääräinen saa minut muistamaan, että olen vielä elossa.

Vierailija

Tuottavatko jotkin kulttuurit yksinäisiä ihmisiä ja jotkut toiset kulttuurit yhteisöllisyyttä?
Onko sama elinkeino tärkein ehto yhteisöllisyydelle (kuka härjillä kyntää se härjistä puhuu)? Vai pitääkö yhteisöllisyyttä koossa joku vihollinen, ja jos sellaista ei ole, siihen on valittava joku jotta yhteisö ei hajoaisi? Jokin muu?

Alkuihmisten selviytymisestä kertovassa luonto-ohjelmassa todettiin erään aggressiivisen erakkomaisen ihmislajin hävinneen sukupuuttoon. Syyksi häviämiseen arveltiin karuissa oloissa välttämätöntä kulttuurin ja yhteisöllisyyden puuttumista.
Edustavatko nykyiset individualistit parhaiten hävinnyttä lajia?

Ehkä vuosi sitten luin Helsingin Sanomista, että pk -seudulla joka toinen päivä joku vanhus tekee itsemurhan. Miksi?

Olisiko ihmisen kaikinpuoliselle terveydelle hyväksi viettää lapsuutensa, aikuisuutensa ja vanhuutensa samassa tutussa ympäristössä, vanheta yhdessä lapsuutensa kavereiden kanssa?

Vierailija
Korpi
Ihmisiä ei kasvateta laeilla tai komiteoiden lausunnoilla, eikä ole olemassa yhtä hyvää tapaa kasvattaa lapsia. Ihmisten yksityiselämän ohjailu valtion taholta on yksinomaan kielteistä.



Valtio on yhteiskunta, yhteiskunta olemme me. Me säädämme kulttuuria jossa elämme. Me päätämme osan normeista, osa tietenkin tulee kauempaa ja loppujenlopuski sellaiset normit, joista ei ole hyötyä ne karsiutuu.

Anarkismista hössöttäjät vois välillä miettiä peilin edessä että ovatko he yksin olevinaan fiksumpia ja viisaampia kuin kokonainen yhteiskunta yhdessä, tai koko ihmiskunta. Vai että vaivaako joku ainutlapsisyndrooma tai muusta syystä narsismi?!

Anarkismi = diktatuuria.

Vierailija
Dark Shade
Ei olisi. Silloin emme oppisi mitään.
Maailmaa nähtyään voi jo alkaa miettiä, mitä todella haluaa.

Vapaaehtoinen muuttaminen vieraaseen kulttuuriin voi hyvinkin antaa vastaanottavan pohjavireen oppimiselle.

Minusta Suomessa 60-luvulla tehty rakennemuutos ja sen seuraukset muistuttavat Afrikan mustien Amerikkaan muuttoa. Ensin vietiin pääoma (= puut metsistä ja elinkeino: maatalous) ja heti perään työkykyiset nuoret ihmiset.

Nyt mietin. Esimerkiksi sitä, mitä 14-vuotiaasta alkaen 64-vuotiaaksi asti raskaita metsätöitä tehneet ihmiset olivat miettineet jäätyään keskenään tai yksinään sairaina tiettömien taipaleitten taakse.

Vierailija

Tämä aihe on askarruttanut minua paljon. Jokainen eteen sattunut lasten ja nuorten ongelmia käsittelevä kirja on tullut luettua, mistä olen päätynyt yleiskuvaan, ettei tällä alalla olla lainkaan yksimielisiä tarvittavista keinoista. Oman käsitykseni mukaan useimmat psykologiset selitykset ja ohjeet ovat liian "heppoisia", millä tarkoitan sitä, että vaikka ne periaatteessa ovat varmasti ihan oikein ja hyviä, niin kuitenkin ne operoivat vain ongelman pinnalla, eivät pureudu syvälle siihen todelliseen vaikeuksien lähteeseen eivätkä näin ollen lopulta vaikuta parantavasti, vaan joskus päinvastoin jopa vahingollisesti.

Yhtenä esimerkkinä joka taholta laajasti julistettu neuvo "lapsi tarvitsee rakkautta ja rajoja" ei loppujen lopuksi sisällä juuri minkäänlaista ohjetta lasten kasvatukseen. Kaikki vanhemmat ajattelevat rakastavansa lapsiaan ja asettavansa näille rajoja, vaikka heidän käytäntönsä arkielämässä voivat erota toisistaan kuin yö päivästä!

Yhteiskunnan taholta on erittäin vaikea puuttua lasten kotikasvatukseen ja "vaatia" vanhempia luomaan lapsilleen ideaali kasvuympäristö. Sen sijaan yhteiskunta voi hyvinkin vaikuttaa päiväkotien ja koulujen toimintaan, missä onkin sitten aivan karmean kokoinen vuori asioita odottamassa parannusta!

Yksi perustavanlaatuinen muutos (joka muuten pitäisi saada aikaan just nyt eikä sitten joskus) olisi siinä, ettei kenenkään enää pitäisi joutua käymään peruskoulua loppuun "luuserina". Ikätoverien ahdistelemaksi ja hylkäämäksi jääminen on jo aivan tarpeeksi ahdistavaa - ei tarvita enää aikuisten ja "systeemin" taholta lisänöyryytystä! Käytännössä ajan siis takaa aivan uudenlaista koululaitosta, jossa oppilaat arvostellaan sen mukaan mitä he osaavat eikä sen mukaan mitä he eivät osaa kuten nykyään, ja jossa muutenkin painopiste yksittäisistä arvosteluista olisi ennemmin ihmisen kokonaisvaltaisessa oppimisessa ja kasvamisessa. Henkisen kasvun tulisi olla yhtä tärkeä osa opetussuunnitelmaa kuin varsinaisen tieto-taidon eri oppiaineissa.

Toinen suureen parannukseen johtava välttämätön keino olisi koulun ilmapiirin muuttaminen (aikuisten taholta - murkut seuraa sitten aikanaan perässä...) miellyttäväksi, ystävälliseksi ja ymmärtäväiseksi. Tässä opettajakunta tarvitsee lisäkoulutusta ja mahdollisesti asiantuntevan tukihenkilön vauhtiin pääsemiseksi. Lapset eivät ole hankalia pahuuttaan, vaan huonon käytöksen takana on aina jokin syy. Siksi moittiminen, huutaminen ja rankaiseminen johtavat vain harvoin toivottuun lopputulokseen, koska ne edellyttävät lapsen pystyvän itse korjaamaan sen todellisen ongelmansa pelkän tahdon voimalla - ja se on liikaa vaadittu se. Aineopettajan intressinä on tietenkin saada ne omat oppitunnit sujumaan häiriöttä; yksittäisen oppilaan ongelmat eivät kuulu hänelle eikä ajan uhraamisesta tällaiselle oppilaalle makseta. En moiti tästä opettajia - hehän ovat palkatut opettamaan eikä toimimaan psykologeina. Yksittäinen koulupsykologi tai vastaava ei paljon pysty vaikuttamaan, vaan todella tarvitaan perustavanlaatuinen muutos koko koulusysteemissä, opetussuunnitelmassa ja opettajan työnkuvassa.

Ymmärrys lapsia ja nuoria kohtaan on pahasti kateissa, kuten ymmärrys lähimmäistä kohtaan yleensäkin yhteiskunnassamme. Monimutkaisen yhteiskunnan vaatimusten hahmottaminen ja oman itsen sijoittaminen siihen on nuorille vaikeaa eikä siinä istunnot terapiassa tai psyykelääkkeet auta yhtään mitään. Muistuu mieleen kuuluisa tapaus Nancy Spungen. Tyttö taisteli koko voimallaan ympäristöä ja sen vaatimuksia vastaan, mutta äidin mukaan yksi ihminen onnistui pysäyttämään hänet ainutlaatuisella tavalla. Nancy oli saapunut uuteen hoitokotiin, missä ensi töikseen mielipiteen ilmaisuna rikkoi sänkynsä. Tavanomaisten sääntöjen lukemisen, moitteiden ja rangaistusten sijaan hoitokodin vanhemmanpuoleinen isäntä vain totesi rauhallisesti, ettei tuossa sängyssä voi nukkua, ja otti tytön mukaan korjaustöihin. Hänen lempeä, rauhallinen ja ystävällinen asenne sai Nancyssä aikaan muutokseen, jota koskaan ennen ei ollut tapahtunut, mutta jostain syystä viranomaiset pian sulkivat tuon hoitokodin. Olen lukenut kirjan nuoruudessani eli voin muistaa yksityiskohtia väärin, mutta tuo sänkyjuttu jäi lähtemättömästi mieleen, sillä jo silloin teininä ymmärsin mikä vanhan miehen asenteessa kolautti kapinoivaa, ahdistunutta Nancyä.

Ymmärsikö joku muukin mikä vanhan miehen niksi oli?

Vierailija
Pönni
Valtio on yhteiskunta, yhteiskunta olemme me. Me säädämme kulttuuria jossa elämme.



Modernissa yhteiskunnassa sinulla ei käytännössä ole mitään vaikutusvaltaa mihinkään, ei edes oman elämäsi rakenteeseen tai suuntaan. Modernisaatio pyörii ympärilläsi ja toteuttaa omaa prosessiaan, täysin riippumatta siitä mitä sinä ja samanhenkiset ihmiset satutte ajattelemaan. Yhteiskunta ottaa sinut haltuunsa, ei toisinpäin. Osa tätä ehdollistumista on tietenkin se, että sinulle syötetään kuvitelmaa valinnan vapaudesta, vapaudesta vaikuttaa omaan elämään.

Vierailija

Vapaus on harhaa, niin kauan kuin noudattaa muiden asettamia sääntöjä.
Todellista vapautta on luoda omat sääntönsä.

Vierailija
Pönni
Korpi
Ihmisiä ei kasvateta laeilla tai komiteoiden lausunnoilla, eikä ole olemassa yhtä hyvää tapaa kasvattaa lapsia. Ihmisten yksityiselämän ohjailu valtion taholta on yksinomaan kielteistä.



Valtio on yhteiskunta, yhteiskunta olemme me. Me säädämme kulttuuria jossa elämme. Me päätämme osan normeista, osa tietenkin tulee kauempaa ja loppujenlopuski sellaiset normit, joista ei ole hyötyä ne karsiutuu.

Anarkismista hössöttäjät vois välillä miettiä peilin edessä että ovatko he yksin olevinaan fiksumpia ja viisaampia kuin kokonainen yhteiskunta yhdessä, tai koko ihmiskunta. Vai että vaivaako joku ainutlapsisyndrooma tai muusta syystä narsismi?!

Anarkismi = diktatuuria.


Ihmiset lähtevät aina mukaan joukkohysterioihin ja siksi äänestävät näitä lakupiippujenkieltäjiä. Niin kauan kuin pelko ja muut tunteet ovat mukana päätöksen teossa, elämme holhousyhteiskunnassa, joka on täynnä turhia normeja, joilla yritämme saada jotain turvaa tähän niin turvattomaan maailmaan. Tämä anarkisti toivoo kaikkien olevan yhtä fiksuja kuin hän itse, jotta voisi elää ilman sääntöjä ja luottaa ihmisjärkeen ja jokaisen omaan moraaliin. Valitettavasti kaikilla ei ole sama moraali ja aina jonkun täytyy alkaa asettamaan sääntöjä ja hallitsemaan muita, kun luulee tietävänsä paremmin. anarkia=utopia Jalat ei kestä niin pitkää juoksua kuin vapaus vaatisi.

Uusimmat

Suosituimmat