Traumaperäinen stressihäiriö

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Traumaperäinen stressihäiriö
Linkki Sitran terveyskirjastoon.

Telkkarista tulee just aiheeseen liittyvää, Rintamalta kotiin jossa kerrotaan kauhuja kokeneiden ongelmista.

Aattelin tuoda juteltavaks mutta en nyt jaarittele enempää, toiste kyllä. Onko kellään kokemusta tai tietoa liittyen aiheeseen, tjms.

Sivut

Kommentit (39)

Pertinax
Seuraa 
Viestejä1782
Liittynyt13.9.2006

Erittäin hyvä dokumentti aiheesta ja varmaan kuuluisin.
Let There Be Light is a 1946 American documentary film directed by John Huston.

http://www.youtube.com/watch?v=DIkVbZvwn0A

The film was the final entry in a John Huston trilogy of films produced by the request of the U.S. This documentary film follows 75 U.S. soldiers who have sustained debilitating emotional trauma and depression. A series of scenes chronicle their entry into a psychiatric hospital, their treatment and eventual recovery.

Much of the filming was shot at Edgewood State Hospital, Deer Park, Long Island, New York.

The film was controversial in its extremely effective portrayal of shell-shocked soldiers from the war. It was subsequently banned after its release despite the fact that the movie was commissioned by the US Army itself, due to the potentially demoralizing effects the film may have on the soldiers.

http://en.wikipedia.org/wiki/Let_There_Be_Light_(film)

Vierailija

Eipä ole taas kiinnostusta tieteelliseen keskusteluun kun toisaalla tarjolla on uskonnollista tunteilua ja päivän polttava islam tunteilu jyllää päällimmäisenä.
Siitä saa hyvän aasinsillan niin maskuliinihegemoniaan kontekstissa kovat arvot vastaan pehmetät feminiiniset ja toisen aasinsillan väkivaltaisiin kulttuureihin, joissa kovat arvot ja asenteet vaikuttaa niin että kokonaisia ihmisryhmiä elää ikäänkuin joukkopsykoosia tarumaattisten tapahtumien keskellä stressaten ja potien ties mitä.

Monet epäjärjestyksiä pakenevat ihmiset potee akuutteja stressihäiriöitä, joista seuraa jos jonkinlaista käyttäytymishäiriötä.
Jotkut voi potea niitä vaikka yrittäisivät elää mahdolisimman terveesti ja huolehtia itsestään parhain päin.

Päihdeongelmaisuuskin usein johtaa elimistön kestokyvyn loputtua stressihäiriöihin mutta tilanne ei ole sama kuin pelkkien henkisten traumojen kohdalla. Jos aivot on vaurioituneet liuotinten kanssa läträtessä niitä ei ehkä saada ikinä kuntoon.
Mikäli aivoihin ei ole kohdistunut suoraa, edes "tylppää väkivaltaa" fyysisesti ja kyse on vain psyykkisistä ongelmista, terapialla voidaan parantaa paljon.

Tärkeintä ensin on päästä pois suoran uhan alta.
Pikkuhiljaa siitä toipuminen edellyttää psyykkisten haavojen umpeutumista kaikessa rauhassa ennenkuin niiden ruvetkin on lopulta kuivuneet ja tilalla on tervettä sietokykyä.

Psyykkisissä ongelmissa hankalaa on tietenkin se ettei musitista asioita voida poispyyhkiä pyyhkimättä sellaista mikä pitää säilyttää.
Tärkeintä onkin se että ihminen, ihmiset uskaltaa nähdä ja sanoa ääneen ne syyt, mitkä on aiheuttaneet traumoja. Syyn löydyttyä, sen tiedostaminen vasta antaa mahdollisuuden ymmärtää asiaa ja siitä lähtee käyntiin paraneminen mikäli niin halutaan.

Vierailija
Pertinax
Erittäin hyvä dokumentti aiheesta ja varmaan kuuluisin.
Let There Be Light is a 1946 American documentary film directed by John Huston. ..



Kiitos!
Mä oon välillä ihan suruissani kun viralliset neuropsykiatriset aiheet ei jaksa innostaa keskusteluun ja kaikenmaailman paskanjauhannat toinen toisiaan syyttäen ja kiusatenkin vie ihmisiä täälläkin kuin virta lastua laineilla. Joku sanoa losauttaa jotakin ja kohta siellä ollaan kuin kärpäsparvi paskakikkareen kimpussa vaikka paljon tärkeämpiä asioita olis puhutavana kosolti.

My english isn´t hääppönen mutta oon ikäni seurannut myös juttuja Vietnamin veteraaneista. Oon ihmetellyt että millä hitsin ilveellä usassa kyetään yhä rekrytoimaan ihmisiä armeijaan kun sotilaat päätyy täysin vieraisiin olosuhteisiin muka puolustamaan vapauttaan, omaa yhteiskuntajärjestelmäänsä ja lopppujenlopuksi jää täysin epäselväksi että mitä oikeastaan puolustavat vai ovatko vain systeemin tahdottomia sätkynukkeja.

Eilisessä dokkarissa oli Irakissa traumatisoituneita nuorukaisia, joilla oli elämä mennyt totaalisesti pilalle karseitten kokemusten takia. Liian karseitten ollakseen siedettäviä.

Eräs nuorukainen kosketti erityisesti eilisessä dokkarissa. Moore oli puhujapöntössä ja kysyi onko paikalla sotaveteraaneja. Nuorukainen nousi ylös. Moore paapatti kiitollisuutta vapauden ja itsenäisyyden puolesta. Nuorukainen koitti huutaa ett"ei se niin ole" mutta kaikui kuuroille korville ja mä elin sen nuorukaisen tunnekuohua täysin tietoisena siitä että jokainen uhri väkivallalle, jokainen traumatisoitunut on aina uus potentia uudelle väkivallalle, jne.

Musta on omituista etteikö muka maailman huipputiedemiehet osais nähdä ja tiedostaa niin yksinkertaista asiaa jonka voi tiedostaa se nuorukainen, jonka voin tiedostaa minä ja moni muu. Ihmiset tajuaa länsimaissa ettei lähimmäisiä saa lyödä, ei kiusata, ei rääkätä. On muka oikeudentaju mutta se ei sitten ulotukkaan nenää pidemmälle.

Yhä vaan syydetään lähimmäisiä uhreiksi milloin minkin tekosyyn nojalla. Muka isänmaata ja jopa muka vapautta turvaamaan.

Vapaushan ei ole muuta kuin vastuuta.
Mistä helvetistä ne kekkulit kykeneekin kiertämään moiset venkoilut? Että asekkauppa ei vaan hidastuis.. vai?
Uhreja, uhreja, uhreja..
Mitä se sellainen vapus on millä sillä on tuollainen hinta?

Vierailija

Minulla oli kiireellisiä töitä eilen illalla, mutta katsoin välillä sitä dokumenttia.
Jo perheasioistanikin johtuen kiinnittyi huomioni siihen, että nuoret miehet sodasta palatessaan, hyvästä vastaanotosta, tyttöystävistään ja muista sukulaisistaan huolimatta eivät sopeutuneet sivilielämäänsä.

Vierailija

Mä poden itse paniikkihäiriöisyyttä.
Omalla kohdallani on vaikeaa erottaa johtuuko se aspergerin oireyhtymästä kun autistisuudessa voi olla oireilijan oma perus-stressitaso jatkuvasti koholla omista hormonaalisista syistä ja aistiongelmista johtuen. Nuo kaikki kun nivoutuu yhteen ja siks just kaikille ei samoissakaan olosuhteissa tule yhtä rajuja oireita.
Mä ahdistun helposti ihan rauhanomaisissa olosuhteissa, paniikkireagoin ja joskus se aiheuttaa muissa primitiivireaktiona hyökkäävyyttä kun mun panikointi aiheuttaa muissa assosiaation että oon saalis.
Ei oo helppoo olla ihminenkään vaikka olis miten älyllistä tää oleminen.

Mutta asiaan, paniikkihäiriöisyydessäni mun on tavattoman helppoa asettua sotapsykoottisen asemaan.
Mun oma mummonihan, se as-oireinen sairastui sota-aikana psykoosiin ja vaikka rauhan aika koitti, saivat edullisen rintamamiestontin, alkoivat rakentaa ja elämä alkoi viimeinkin sujua - hän ei jaksanut.

Mummoni muttui ärtyisäksi, alkoi nalkuttaa ja valittaa kaikesta mahdollisesta. Muuttui sellaiseksi että haukkui kaikkia ja se meni niin mahdottomaksi että hänet vietiin sitten mielisairaalaan. Pääsi kai välillä pois mutta vietiin uudelleen ja n. 50v. hän menehtyi mielisairaalaassa. Mutsi oli tuolloin n.23v. eikä mulla ollut toista mummoa sitten kun itte synnyin paria vuotta myöhemmin.

Kaikista kaameinta siinä tilanteessa oli just se että kun kaikki viimein kääntyi hyväksi eikä olis ollut enää mitään hätää, kun oli päinvastoin kaikki niin hyvin kuin olla vain voi, mummo jäi sinne jonnekin yksinäisyyteen, kurjuuteen, köyhyyteen ja puutteeseen.
Sapuskan puutteesta eivät maalaisina suoraan kärsineet, lampaista saivat villat ja kangaspuut paukkui myös sota-aikana mutta kun oli perusalttius niin voimakas seota niin sekosihan se muori ja kuoli.

Minusta olis mielenkiintoista nähdä tutkimusta siitäkin että minkätyyppiset ihmiset usassa päätyy armeijaan helpoiten. Siellä kun on palkka-armeija niin usein armeijaan mennään ihan muistakin syistä kuin epämääräinen isänmaallisuus tai vapausideologia.
Köyhimmät, joilla on ongelmia elämänhallinnan kanssa, he ehkä päätyy helpommin kuin ne, joilla elämänohjat pysyy paremmin käsissä.
Niinollen oliskin sit ehkä niin että armeijaan päätyiskin sit helpoiten niitä, joilla on jo valmiiks huonompi stressinsietokyky, yms.??? Ehkä.. Liekö kukaan kiinnittänyt tuohon mitään huomiota vai liekö moisen hahmottaminen jopa haitallista jollekin intressiryhmälle, esmes aseteollisuudelle ja/tai vapausideologisteille?

Vierailija
pinklin

nuoret miehet sodasta palatessaan, hyvästä vastaanotosta, tyttöystävistään ja muista sukulaisistaan huolimatta eivät sopeutuneet sivilielämäänsä.



Sota on etulinjassa taisteleville äärimmäistä, myös linjojen takana voi paine olla kova.
Lopputuloksena sodan ja rauhan ero on molemmat kokeneille niin äärimmäinen, etteivät he enää kykene käsittelemään sitä. Sota jää tavallaan päälle, siviilielämä ei luonnistu.
Erityisesti koska arvomaailmat ovat äkkiä lähes täysin vastakkaiset.

Vierailija
Dark Shade
pinklin

nuoret miehet sodasta palatessaan, hyvästä vastaanotosta, tyttöystävistään ja muista sukulaisistaan huolimatta eivät sopeutuneet sivilielämäänsä.

Sota on etulinjassa taisteleville äärimmäistä, myös linjojen takana voi paine olla kova.
Lopputuloksena sodan ja rauhan ero on molemmat kokeneille niin äärimmäinen, etteivät he enää kykene käsittelemään sitä. Sota jää tavallaan päälle, siviilielämä ei luonnistu.
Erityisesti koska arvomaailmat ovat äkkiä lähes täysin vastakkaiset.



Mun mummoni sai kait ison trauman kun yks sen lapsista kuoli sota-aikana. Vaari oli rintamalla ja muori koitti kait olla hiukan liiankin vahva. Auttoi kaikkia mahdollisia ihmisiä ja uhriutti itsensä ihan tyyten ja siinä sivussa vielä alkoi syyttää itseään toisen poikansa kuolemasta. Pikkuenollani oli puhjennut umpisuoli mutta asiaa kuitattiin vaan sillä että on syönyt raakaa taikinaa ja maha on siitä kipeä.
Muori oli masentunut siitä kun vaari oli rintamalla ja hän pelkäsi tietenkin koko ajan että vaarin käy huonosti ja hän jää sitten yksin kuuden lapsensa kanssa. Tai no.. nuorimmainen syntyi sota-aikana.

Sota on aina kaikille rankkaa. Se voi traumatisoida kaikkia, jopa niitä, jotka näkee jatkuvasti kuvia ruumiista. Toki tietenkin niin että ne kärsivät pahiten jotka on etulinjassa.

Mitenköhän muuten on nyt piristeiden kanssa sotilailla?
Suomalaisille sotilaillehan syötettiin Pervitiiniä. Mahtaako usanintti käyttää nykyjään jotain vastaavaa? Tuskin siitä saa tietoa jos niin on?

Vierailija

Laitan tähän aiheeseen liittyvää matskua: Antonio Damasio, kirjansa Spinozan jäljillä, ilo, suru ja tuntevat aivot..

Tuli esiin tuolla toisaalla missä kansalliskiihkoilijat lietsoo ryssävihaa ja asioista puhutaan eri näkökulmasta. Tässä olis ideana lähestyä broblematiikkaa yleisellä, tieteellisellä tasolla.

Mulla on itsellä sellainen, omakohtainenkin tuntuma, että myös parantavasti voidaan vaikuttaa psyykkeen kautta. Vaikka trauma olis tullut hirvittävän kokemuksen kautta, se ei välttämättä ole pysyvä, mikäli traumaattinen voi läpikäydä kokemuksensa ja löytää itsensä syyttömänä tapahtumiin.

Syyttömyyshän se on mikä parantaa. Syyllisyydentunteet ne usein traumatisoi. Ihminen samaistuu virheelliseen ja haitalliseen käyttäytymiseen ja alkaa potea kanssasyyllisyyttä.
Kun mietitään mihin ihminen samaistuu..
Jos joku lyö toista kirveellä, ei ihminen samaistu siihen kirveeseen.. ihmiseen sensijaan kyllä.

Toki voi ruveta pelkäämään kirveitä mutta kirvestä on toisaalta helpompaa lähestyä syyttömänä kun se ei itsestään lyö. Ihminen sensijaan voi olla vaikea lähestyttävä. Sitten jos oma mieli on täynnä katkeruutta, vihaa, kostonhalua.. onkin vaikeampaa purkaa traumaa.
Itte oon raiskauskokemukseni kanssa päässyt sinuksi ja monen muunkin kokemani kauheuden. Kun opin suhteuttamaan oman roolini, kun hahmotin etten voinut vaikuttaa tapahtumien kulkuun, se on auttanut hahmottamaan vain omankokoista vastuuta aina kulloinkin yksittäisissä tapahtumissa ja se on helpottanut aivan helvetisti ja antanut monet hyvät yöunet.
Senkin jossakin vaiheessa tajusin etten oo ees veljeni vartija.. Etenkään en veljeni vaikka siihen muottiinkin synnyin.
Omaa itseään ei ole luonnonmukaisesti pakko uhrata minkään puolesta.. jos ei oo ihan pakko!

Vierailija

En oikein tiedä kuinka tällaisesta aiheesta keskustellaan... kuinkamonta psykologia on keskustelijoiden joukossa?

Sen voin sanoa, että äitini isä näki painajaisia sodan jälkeen loppu ikänsä.
Omat kokemukseni (80-luvulla yk- joukoissa) eivät ole aiheuttaneet mitään pitkäkestoisia oireita, vaikka joskus agressiivisia tunteita saattoi ollakkin, niin ne yleensä olivat tehtävään ja hetkeen sidottuja. Eikä silloin koettu vaara ole tullut kummittelemaan, unissa tai muutenkaan.

Sotiin löytyy aina lähtijöitä. Mainitsemasi kaveri siitä dokkarista oli silloin sodan kannalla (kun halusi väitella Mooren kanssa). Ihanteellisia, idealistisia ja ajattelultaan kehittymättömiä nuoria on helppo hinata kuolemaan ... ja tappamaan.

Enemmän kuin tämä sotien polttoaineen riittävyys minua ihmetyttää se viholliskuvien ja uhkien luominen, mikä tuntuu olevan ihmiskuntaa yhdistävä tekijä. Kumma kyllä päättäjillä on itsellään lapsia ja lapsenlapsia ... Missä on päättäjien painajaiset?

Vierailija
JKa
En oikein tiedä kuinka tällaisesta aiheesta keskustellaan... kuinkamonta psykologia on keskustelijoiden joukossa?



Pohditko täällä kaikkien muidenkin aiheiden kohdalla että onko opponentit virallisia asiantuntijoita? Eikö korkeakoulutetuilla ihmisillä olekkaan omat saittinsa, missä muhivat homongeenisesti keskenään asiantuntijoina?

Psykologi sitäpaisti ei ole sama kuin psykiatri. Psykologitason tietoa löytyy varmaan useiltakin.. Mä oon itte tavannut niin psykiatreja kuin psykologeja moniakin ja joskus psykologit on ihan hah hah ja toisaalta itkun väärttejä. Kaikista surkeimmat esitykset löytyy mielenterveyshoitajien taholta. En tiedä millaisilla pikakursseilla heikäläisiä tehtaillaan mutta peruskoulun psykologian oppimääränkin kunnolla omaksumalla yltää parempaan kuin moni heistä.

Sen voin sanoa, että äitini isä näki painajaisia sodan jälkeen loppu ikänsä.
Omat kokemukseni (80-luvulla yk- joukoissa) eivät ole aiheuttaneet mitään pitkäkestoisia oireita, vaikka joskus agressiivisia tunteita saattoi ollakkin, niin ne yleensä olivat tehtävään ja hetkeen sidottuja. Eikä silloin koettu vaara ole tullut kummittelemaan, unissa tai muutenkaan.



Oot varsin kylmähermoinen jos oot tappanut ihmisiä ja väistellyt kaikkialla lojuneita ruumita ja haavoittuneita joita viruu siellä täällä.
Mä tunnen aika monta YK-joukoissa olleita, jotka ei ole ikinä joutuneet sotataoimiin. He ovat menneet siks kun on voineet sit ostaa tullivapaita autoja, yms. Tavallaan jo aika kylmäveristä touhua. Pestautua ikäänkuin palkka-armeijaan, olla valmis murhaamaan tarpeentullen että saa halvalla jonkun auton tms.
*uh* ihan puistattaa.

Sotiin löytyy aina lähtijöitä. Mainitsemasi kaveri siitä dokkarista oli silloin sodan kannalla (kun halusi väitella Mooren kanssa). Ihanteellisia, idealistisia ja ajattelultaan kehittymättömiä nuoria on helppo hinata kuolemaan ... ja tappamaan.
Enemmän kuin tämä sotien polttoaineen riittävyys minua ihmetyttää se viholliskuvien ja uhkien luominen, mikä tuntuu olevan ihmiskuntaa yhdistävä tekijä. Kumma kyllä päättäjillä on itsellään lapsia ja lapsenlapsia ... Missä on päättäjien painajaiset?



Jos se painajainen sitten päättäjällä onkin sellainen että kaikki nauraa kuin naurismaan aitaa jos ei oo rahaa, että ei ookkaan sosioekonimista statusta jonka varassa elää hyvinvoinnissa. Yökaudet heräilyä painajaiseen siitä että tili on tyhjä..
Se kait motivoi sitten piiloviestittämään että vihollinen on ja se täytyy kukistaa ja keinolla millä tahansa?
Lupaamalla esmes nuorille mainetta ja kunniaa, halvempia tavaroita, yms. kun menevät sotaan.
Jotkut manipuloi jopa jumalan sotureiksi ja marttyyreiksi lupaamalla taivasosuuksia, ikuista elämää.

Mun mielestä sotilaiden ikärajaa nostamalla vaikka 40v. maailma alkais olla ihan toisenlainen..
Lapsia ja nuoria pitäis suojella väkivallalta kaikin keinoin ja sit mahdollistuis paljon parempi systeemi niin että markkinatalous olis terveemmällä pohjalla.

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008

Mistä muusta ihmiselle voi puhjeta posttraumaattinen stressi kuin soasta? Kuin traaginen tapahtuma siihen tarvitaan ja jos tapahtuma on "lievempi" niin kuinka pitkäkestoinen sen on oltava? Toki yksilöllinen vaihtelu on suurta, mutta olisko kellään heittää mitään neuvoa antavaa?

Hämmentää.

Vierailija
Pönni kirjoitti:
Pohditko täällä kaikkien muidenkin aiheiden kohdalla että onko opponentit virallisia asiantuntijoita?



En, totesin vain että oma osaamiseni (ja ymmärrykseni) ei ole kovinkaa hääppöstä saralla jossa pitäisi ymmärtääkkin aiheesta jotain. Mielipiteitä toki löytyy. Ja toki olen tietoinen psykiatrin ja psykologin eroista (mikä sai sinut muuta luulemaan?) ja tiedän myös psykiatreja jotka, lääkärin koulutuksestaan huolimatta, eivät ole kovinkaan kaksisia ihmistuntijoita.

Pönni kirjoitti:
Oot varsin kylmähermoinen jos oot tappanut ihmisiä ja väistellyt kaikkialla lojuneita ruumita ja haavoittuneita joita viruu siellä täällä.



No, älä nyt hölmöksi heittäydy ... Jos Yk-joukoissa olisi ihmisä tapettu, niin etköhän olisi siitä lehdestä lukenut. Kuvittelin että halusit keskustelua traumaperäisestä stressihäiriöstä (mitä en ole itsestäni tunnistanut enää 24 tunnin jälkeen traummatisoivan tilanteen jälkeen) minkä voi aiheuttaa lähes minkälainen tilanne tahansa, vaikka ison hämähäkin lähelle joutuminen jos niitä pelkää.
Joukoissa koin hyvin ahdistavia, pelottavia, turhauttavia hetkiä. Minua ja muita on uhattu tappamisella ja olen nähnyt ruumiita ja auttanut (aikuisten oikeasti) haavoittuneita ihmisiä. Enkä muuten tuonnut autoa tullessani.

Pönni kirjoitti:
Lupaamalla esmes nuorille mainetta ja kunniaa, halvempia tavaroita, yms. kun menevät sotaan.
Jotkut manipuloi jopa jumalan sotureiksi ja marttyyreiksi lupaamalla taivasosuuksia, ikuista elämää.



Sotimaan joutuvien motivaatio ei ollutkaan minulle epäselvä. Mutta vieläkään en ymmärrä miksi vallanpitäjät tarvitsevat vihollisia. Ymmärrän toki MIHIN vihollisia tarvitaan, mutta en haluaisi lähettää omia lapsiani (mitä minulla ei ole) vahvistamaan "kansakuntaa" yhteisen vihollisen eteen.

Vierailija
Vatkain
Mistä muusta ihmiselle voi puhjeta posttraumaattinen stressi kuin soasta? Kuin traaginen tapahtuma siihen tarvitaan ja jos tapahtuma on "lievempi" niin kuinka pitkäkestoinen sen on oltava? Toki yksilöllinen vaihtelu on suurta, mutta olisko kellään heittää mitään neuvoa antavaa?



Insesmi on kait kaikkein pahin pikkulapsena koettuna? Pedofilia ehkä seuraava?
Kun olin mielisairaalassa duunissa niin suljetun osaston naisten joukossa enemmistö oli kokenut insesmiä.
Tavallisella arkijärjelläkin tajuttavaa ilman psykiatrian koulutusta että puolustuskyvytön lapsi, jolla pitäis olla lähellään luotettavia ihmisiä, hänen koko ihmiskäsityksensä voi murtua ja murskaantua, samoin sit mielenterveys kun joku sellainen häneen kajoaa jonka pitäis olla 100% luotetava, suojeleva, tukeva, jne.

Seuraavaks vois kuvitella traumatisoiviks vanhempien tai muiden huoltajien muuten väkivaltaisen käyttäytymisen. Kuta raaempaa, kuta impulsiivisempaa, sitä traumatisoivempaa.
Meillä sota-ajan lasten lapsilla oli aika ankeet olot kun meitä tehtailtiin lapsilisien ja ties minkä houkuttamina ja kohtelu oli usein hyvin väkivaltaista. Kyllä se näkyy suurten ikäluokkien kosteutena. Joillakin tarumat heijastuu vielä neljännessä polvessa mutta usein kait hellittää sit ellei oo muuta traumatisoivaa jo tilalla?

Vieraiden sekoilut ei o niin vaarallisia kunhan suhteet edes johonkuhun lapsella on reilassa. Kunhan lapsella on edes yksi luotettava aikuinen lähellään alussa ja häntä rakastetaan olipa hän millainen tahansa. Lapihan ei ikinä ole ns. "paha". tosin.. kukaan ei o. Se on raamatullinen käsite ja sopii vain uskosta julistamiseen ja pahantekijöiden sanaksi.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat