Vackert! Ruotsinkielisillä oppilailla parempi koulurauha!

Seuraa 
Viestejä1918
Liittynyt11.3.2008
ID10T
Näsäviisaana saivartelijana haluaisin esittää hieman lähdekritiikkiä: Ensimmäisen taulukon otsikossa viitataan RUOTSINKIELISTEN opettajien määriin eri oppilaitoksissa. Muinoin suorittamieni ÄIDINKIELEN opintojen perusteella sanoisin, että kyse on jostain ihan muusta kuin RUOTSINKIELEN opettajien määristä, eikä alustuksessa esitetty laskelma siis pidä paikkaansa ainakaan näillä lähtötiedoilla.*

Jos luet tarkasti linkin** takaa kappaleen ”Yleissivistävä koulutus, opetuskielenä ruotsi”. Voidaan päätellä että kyseessä on nimen omaan sellaiset opettajat jotka vähintäänkin opiskelleet itselleen kyvyn opettaa ruotsia äidinkielenään opiskeleville ruotsinkielisessä koulussa, kyseessä ei siis ole arvon ID10T Ruotsinkielen opettajien määrästä aivan niinkuin väität. Ne mukaan luettuna menetetty kakun siivu olisi ymmärrykseni mukaan vieläkin suurempi!

Tarkastellessani mitä sanaisesta arkusta oli päässyt karkaamaan havaitsin erään tärkeän selittävän tekijän mikä voisi selittää sitä miksi Ruotsinkielisten on helpompi menestyä yhteiskunnassa sen lisäksi ettää heillä on suhteellisesti enemmän sisäänpääsypaikkoja on että laskelmieni mukaan Ruotsinkielisellä opettajalla on yksi oppilas keskimäärin vähemmän kaitsettavanaan.

1. YLEISSIVISTÄVÄ KOULUTUS
Opetuskielinä suomi ja ruotsi ja muu kieli

Arvio1B. Perusopetuksen oppilaiden lukumäärä*2005 Vuosiluokilla 1-6 opiskelee kaikkiaan367 000Vuosiluokilla 7-9 opiskelee kaikkiaan 191 500 yht.=558500

1F. Päätoimisten opettajien lukumäärä perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa2005 Perusopetuksessa yhteensä 43 394

” Ruotsinkielinen koulutus on tarkasteltu erikseen kunkin koulutusmuodon yhteydessä. Kaksikielisten (suomi/ruotsi) oppilaitosten tiedot sisältyvät valtakunnallisiin lukuihin. ”

Laskelmissani esintyy virhemarginaalia suuntaan ja toiseen jota on vaikea määrittää. Ensinnäkin kaksikielisten koulujen oppilaiden suhdetta opettajiin on vaikea määrittää mutta sen merkitys on häviävän pieni suhteutettuna suureen määrään A- ja B kielen opettajia koskien Ruotsin kielen opettajia, on totta että usein nämä Ruotsinkielen opettajat voivat opettaa muutakin ainetta kuin pelkästää Ruotsia, mutta käytännössä pääsääntöisesti Ruotsia jolloin ”suomalaisten” oppilaiden suhde opettajiin on vielä hivenen suurempi kuin laskelmieni valossa on syytä olettaa.

1.1. YLEISSIVISTÄVÄ KOULUTUS
Opetuskielenä ruotsi

1.1C. Päätoimisten ruotsinkielisten opettajien määrä 2005 Perusopetuksessa yhteensä 3012
1.1B. Ruotsinkielisten oppilaiden määrä perusopetuksessa 2005
Perusopetuksen vuosiluokilla 1-9 35 500Peruskoulun lisäopetuksessa 70 yht.= 35570

Hetkinen, inte Helvete!

Keskimäärin ottaen Ruotsalaisissa kouluissa oppilaita on 11,8 kpl mutta sen sijaan kouluissa jotka koostuvat kaksikielisistä kouluista, Saamen- ja Suomenkielen kouluista oppilaita on 12,87 kpl.

Tämä tarkoittaa sitä että Ruotsinkielisillä opettajilla on keskimäärin ottaen 8,3% prosenttia vähemmän oppilaita luokissaan.

Verranto (suom.oppilaat/X)=(ruots.oppilaat/ruots.opettajat)
Kun väännetään rautalankamallistani tulos, saadaan että X= 47300, eli jotta tasa-arvo vallitsisi tulisi Suomenkielisiä opettajia olla 9% enemmän suhteutettuna alussa lainaamiini Suomenkielisten opettajien määrään.Tämä tarkoittaisi vuoden 2006 palkoissa lisämenoerää yhteiskunnalle 3906 opettajien palkkojen n.2400€ ja työnantaja sivukuluineen (premissinä kerroin 1,5) 3600€/opettaja vuodessa 168,7 M€:n lisärahoitusta koululaitokseen.

*http://www.tiede.fi/keskustelut/historia-kulttuurit-ja-yhteiskunta-f13/s...
**http://www.oph.fi/info/tilastot/tiedote_ennakkotilasto_2006.pdf

-

Kommentit (3)

Ateisti Kakkonen

Uusimmat

Suosituimmat