Gazan jälleenrakennusongelmia

Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

Israelin hyökkäyksessä pahoin tuhoutuneen Gazan alueen jälleenrakennus on kriisissä. Israel itse ei aio sijoittaa sentin senttiä hävityksiinsä ja apuun osallistuvat maat käytännössä haluavat rahat presidentti Mahmud Abbasin hallinnolle, tarkoituksena ilmeisesti saada hänet valtaan myös Hamasin johtamaan Gazaan. USA aikoo ulkoministeri Hillary Clintonin johdolla sijoittaa 900 miljoonaa $, mutta ehdollisena. Abbasin palestiinalaishallinnolle Fatahin johtamalle PA:lle 600 milj. ja humanitääriseen apuun Gazalle vain 300. Alueen todelliselle hallitsijalle, joka jälleenrakennuksen voisi käytännössä aloittaa, Hamasille, ei mitään. Euroopan lupaama apu 554 miljoonaa $ noudattelee samoja linjoja.

Suurin tuki tulee persianlahden maista, 1,25 miljardia dollaria, sitä ei anneta suoraan kummallekaan, vaan ne perustavat oman toimiston rahanjakoa varten Gazan alueelle, eivät halua suoraan leimautua PA:n ja Abbasin kannattajiksi. Tämäkin avustus kulkee kuitenkin Israelin halki ja sen valvonnassa, niin kuin muutkin, niin saapa nähdä saadaanko jälleenrakennusta lainkaan käyntiin?

YK:n mukaan Gaza tarvitsisi vähintään 500 kuorma-autolastillista apua päivittäin humanitääristä apua, mutta Israel sallii avustusjärjestöille vain 200. Todellinen määrä on helmikuussa ollut 88-104 lastillista.

Lierikki Riikonen

Sivut

Kommentit (841)

Vierailija

En minäkään ymmärrä, miksi Israelin pitäisi osallistua Gazan jälleenrakentamiseen. Siksikö, että sieltä ammuttaisiin lisää raketteja Israeliin?

Toope
Seuraa 
Viestejä23176
Liittynyt23.7.2006

Ensiarvoisen tärkeää tuossa ulkomaisessa avussa on se, ettei sitä kanavoida senttiäkään Hamasille, vaikka toki käytännössä rahaa valuu pakostakin sille eri välikäsien kautta.

Länsimaat osoittivat lepsuilunsa lähtiessään heti tarjoamaan jälleenrakennusapua gazalaisille odottamatta poliittisia myönnytyksiä. Toki Gazan siviilit, joita Hamas käytännössä pitää panttivankeina, tarvitsevat apua, mutta Hamas olisi pitänyt vahvemmin vetää poliittiseen vastuuseen tilanteesta. Hamashan on jatkanut rakettien ampumista Israeliin tulitauosta huolimatta.

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Vierailija
Peksu
Aivan turhaa rahanhaaskausta. Gazan paskaläntti joutaisi jyrätä tasaiseksi.



Näin. Entäs ne ihmiset siellä? Jyrän alle nekin?

Vierailija
Peter Bätrefolk
Peksu
Aivan turhaa rahanhaaskausta. Gazan paskaläntti joutaisi jyrätä tasaiseksi.



Näin. Entäs ne ihmiset siellä? Jyrän alle nekin?



Mitä väliä sillä sinulle on, vaikka menisivätkin samalla?

Vierailija

Minulla on sellainen käsitys ihmisyydestä ja ihmisenä olemisesta, että sillä on väliä. Mutta on tietysti muitakin käsityksiä.

Vierailija
Peter Bätrefolk
Minulla on sellainen käsitys ihmisyydestä ja ihmisenä olemisesta, että sillä on väliä. Mutta on tietysti muitakin käsityksiä.



Miksi gazalaiset kaivavat verta nenästään raketteja ampumalla? Niillä ei ole saatu hengiltä yhtään Israelin sotilasta, siviilejä kyllä.

Vierailija

Gazan ihmisten tarvitsi kuulla Jeesuksesta. Hän koki huutavan vääryyden juutalaisten ja roomalaisten luvalla, vaikka oli syytön. Kaiken kärsimyksen jälkeen tämä mies oli valmis antamaan anteeksi vainoojilleen. Allahin tiellä kosto on suloinen eikä syy ole koskaan muussa kuin Muhamedin opetusten laiminlyönnissä.

Vierailija

Israelissa on noussut kohu sotilaiden todistuslausunnoista Gazan sodasta. Haaretz-lehden mukaan sotilaat ovat kertoneet epämääräisistä sodankäynnin säännöistä ja piittaamattomuudesta palestiinalaissiviilejä kohtaan.

Joukko Gazan operaatioon osallistuneita taistelulentäjiä ja jalkaväen sotilaita kertoi kokemuksistaan armeijaan valmistavassa instituutissa noin kuukausi sitten. Israelilainen Haaretz-lehti julkaisi torstaina ensimmäistä kertaa otteita todistuslausunnoista.

Sotilaiden kertomusten mukaan Gazan operaatiota leimasivat löyhät sodankäynnin säännöt sekä piittaamattomuus siviilien kohtalosta. Myös palestiinalaisten omaisuutta tuhottiin tarkoitushakuisesti.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Israelissa pestään Gazan sodan likapyykkiä.
Järjestö vaatii riippumatonta tutkimusta

Sotilaiden puheet ovat selvästi ristiriidassa Israelin armeijan kannan kanssa, joka on vakuuttanut sotilaidensa käyttäytyneen korkeaa moraalia noudattaen.

- Jos todistuslausunnot pitävät paikkansa, se tarkoittaa, että Israelin armeijan komentajat levittivät selvästi laittomia sodankäynnin sääntöjä sotilaille. Se on kansainvälisen humanitäärisen lain vastaista, ja se voi olla jopa sotarikos, sanoo asianajaja Michael Sfard Yesh Din -ihmisoikeusjärjestöstä.

Järjestö vaatii nyt riippumatonta ja puolueetonta tutkimusta Gazan sodasta.

Haaretz-lehti kuvailee erään jalkaväen ryhmänjohtajan kertomaa tapausta, jossa tarkka-ampuja ampui vahingossa palestiinalaisäidin ja kaksi hänen lastaan. Kotona yhdessä huoneessa pidetty perhe päästettiin viimein pakenemaan, mutta sitä ei ollut kerrottu heidän kotinsa katolla olleelle tarkka-ampujalle. Nainen ja lapset menivät vahingossa väärään suuntaan ja tarkka-ampuja ampui heidät.

Ryhmänjohtajan mukaan koko ilmapiiri oli sellainen, että palestiinalaisten henget olivat paljon vähäpätöisempiä kuin omien sotilaiden.
Lausunnot järkyttivät armeijan johtoa

Haaretzin mukaan Israelin armeijan johto on ollut järkyttynyt sotilaiden todistuslausunnoista. Israelissa käydäänkin nyt keskustelua siitä, että armeijan kuva korkean moraalin taistelujoukosta alkaa olla yhä vaikeampi ylläpitää.

Armeija on määrännyt sotilaspoliisin tutkimaan sotilaiden syytöksiä. Yesh Din -ihmisoikeusjärjestön asianajaja Michael Sfard uskoo, että siihen asian käsittely jääkin. Hän sanoo olevansa hyvin yllättynyt, jos asiassa aloitetaan rikostutkinta.

Sfard muistuttaa, että Israel on ollut ylipäätään hyvin haluton tutkimaan armeijansa ihmisoikeusrikossyytteitä miehittämillään palestiinalaisalueilla.

YLE Uutiset / Sanna Negus, Jerusalem

Vierailija
Peter Bätrefolk
Haaretz-lehti kuvailee erään jalkaväen ryhmänjohtajan kertomaa tapausta, jossa tarkka-ampuja ampui vahingossa palestiinalaisäidin ja kaksi hänen lastaan. Kotona yhdessä huoneessa pidetty perhe päästettiin viimein pakenemaan, mutta sitä ei ollut kerrottu heidän kotinsa katolla olleelle tarkka-ampujalle. Nainen ja lapset menivät vahingossa väärään suuntaan ja tarkka-ampuja ampui heidät.

Ryhmänjohtajan mukaan koko ilmapiiri oli sellainen, että palestiinalaisten henget olivat paljon vähäpätöisempiä kuin omien sotilaiden.
Lausunnot järkyttivät armeijan johtoa


Onpa taas yhdestä vahingosta saatu iso juttu aikaan. Luultavasti muutkin tapaukset ovat vastaavanlaisia. Eniten ihmetyttää tuo, että omien palvelustovereiden hengen asettaminen tuntemattomien ihmisten yläpuolelle olisi jotenkin järkyttävää ja väärää. Mielestäni se on päin vastoin hyvin inhimillistä ja ymmärrettävää toimintaa.

Vierailija

Yhdessä voimme kai äimistellä sitä, että israelilaiset jaksavat meuhkata muutamasta Hamasin ampumasta raketista. Vai voimmeko?

Toope
Seuraa 
Viestejä23176
Liittynyt23.7.2006
Ryhmänjohtajan mukaan koko ilmapiiri oli sellainen, että palestiinalaisten henget olivat paljon vähäpätöisempiä kuin omien sotilaiden.

Eikös noin opeteta joka armeijassa?

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat