Vasurit olikin oikeassa rahaherroista

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kuvitellaan järkevä tavoitetila:

Ihminen menee nuorena töihin ja asuu kotonaan tai muuten halvasti. Säästää 2-3 vuotta ja ostaa niillä rahoilla asunnon, koska mitään asuntolainasysteemiä verovähennyksineen ei ole olemassa.

Kuvitelkaa että kuinka paljon vapaampia ihmiset ovat tämmöisessä universumissa.

Systeemissä on sisäänrakennettu keino pitää asuntojen hinta järkevänä. Ei kukaan täysjärkinen ole valmis työskentelemään 20 vuotta saadakseen katon päänsä päälle. Vuosikin on pitkä aika; eihän talo ole muuta kuin pressu kehikon päällä. Asuntoautonkin saa kymppitonnilla ja se sentään liikkuu.

Vasureilla oli urkittu tieto, ja nykytilanteen todistama, että rahaherrat olikin pelkkiä ahneita rikollisia. Mutta miksei vasurit tehneet mitään ? Esim rakentaneet hyviä kaupunginosia, kaupunkeja, pankkeja, osuuskuntia tai tehtaita ?

Nyt taas näyttää siltä että NL romahtaminen oli pienempi asia kuin 2008-2009 johdannaistalouden romahdus. Sysään suurimman syyn surkeuden ammattilaisille eli vasureille, jotka olisivat voineet estää tämän, jos eivät olisi lähteneet rönsyilemään esim homouteen ja vihreyteen. Nyt meni asunnot, autot ja työpaikat myös tavallisilta duunareilta, katsokaa esim Saabin tilanne.

Katsokaa Islannin pääministeriä. Koko maa meni nurin, mutta lesbot saivat oikeutensa. Mutta millä hintaa ?

Kommentit (5)

Vierailija

Mikä puolue ottaisi agendaansa ihmisten vapauden maksimoinnin ?

Taloudellinen puoli on osa sitä. Mutta vain osa.

Vierailija

Eikös jotkut pankit myönnä pidempiäkin lainoja? Ennen vanhaan ihmiset elivät vaatimattomammin, mutta mökki rakennettiin talkoolla hyvinkin ripeästi. Eihän siinä ollut lattialämmitystä eikä muuta, mutta olipa kuitenkin katto pään päällä. Nykyään eletään vuotta 2009, mutta kuinka ollakaan, ihmiset edelleen paiskivat hurjasti töitä talon eteen. Ja loput elävät köyhinä jossain neukkukuutiossa, missä on pahimmillaan huonot äänieristeetkin ja silti paiskivat töitä, jos eivät satu olemaan peräti työttömänä. Eikä uusissa kerrostaloissa ainakaan kaikissa ole mitään kunnollista äänieristystä vieläkään.

Vierailija

Amerikan malli näyttää, mitä yhteiskunnalle tapahtuu kun asuntojen lainojen korot voi vähentää verotuksesta.

Vierailija

Vasureilla oli urkittu tieto, ja nykytilanteen todistama, että rahaherrat olikin pelkkiä ahneita rikollisia. Mutta miksei vasurit tehneet mitään ? Esim rakentaneet hyviä kaupunginosia, kaupunkeja, pankkeja, osuuskuntia tai tehtaita ?



Minkäs teet kun porvarisiat harrastavat häpeilemätöntä populismia ja propagandakoneisto jyllää. Kyllähän se jenkeissä huomattiin, että kelkka käännettiin vasempaan vasta kun oikeisto oli paskonut peruuttamattomasti housuunsa ja tehnyt siinä samalla koko muusta maailmasta virallisen kusitolppansa.

Silti edistystä pitää ehdottomasti tapahtua myös ympäristöpolitiikan, pasifismin, ihmisoikeuksien, sanavapauden sekä esim. lääketieteen kehittymistä estävien hihhulihoureiden sivuuttamisen saralla. Nämä ovat juuri niitä vasemmistolle merkittäviä asioita.

P.S "Kokoomus kusettaa aina."

Vierailija
Lektu-Elli

Vasureilla oli urkittu tieto, ja nykytilanteen todistama, että rahaherrat olikin pelkkiä ahneita rikollisia. Mutta miksei vasurit tehneet mitään ? Esim rakentaneet hyviä kaupunginosia, kaupunkeja, pankkeja, osuuskuntia tai tehtaita ?

Eivät "vasurit" asioista yksin päätä. Eduskunnassa on vuosikausia ollut ei-sosialistinen enemmistö.

Uusimmat

Suosituimmat