Vanhoillislestadiolaiset ja ehkäisy

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Liikkeenä vanhoillislestadiolaiset perustavat uskontonsa raamatulliselle pohjalle ja saman mukaan kiellon ehkäisylle.

Ehkäisyä ei sallita ja he kokevat oppinsa mukaan olevansa ainoita oikeita jumalan lapsia maan päällä.

Luterilaisen kirkon ydintä kokevat olevansa.

"Kirkon nelivuotiskertomuksen mukaan naispappeuden vastustajia oli kirkon työntekijöistä lestadiolaisuuden ja viidesläisyyden joukossa. Vanhoillislestadiolaisuus ei hyväksy naispappeutta, mutta liikkeen papit eivät kuitenkaan ole kieltäytyneet yhteistyöstä naispappien kanssa. Uusimpana erimielisyyden aiheena ovat hedelmöityshoidot. Myös ekumeniasta ja ehkäisystä ollaan eri mieltä kirkon valtavirran kanssa. Nykyisin vanhoillislestadiolaisuus hyväksytään kirkossa omine opillisine painotuksineen. Se on myös Suomen luterilaisen kirkon aktiivinen herätysliike. Erityisesti sen vahvoilla kannatusalueilla toiminta on leimaa antavaa myös kirkon toiminnassa.

Ehkäisy nousi vanhoillislestadiolaisuudessa keskustelun aiheeksi vuosien 1941 ja 1967 puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksissa.[45] Suomen evankelis-luterilainen kirkko omaksui myönteisen kannan ehkäisyvälineiden käyttöön vuonna 1952.[46] Kristityt pitivät ehkäisyä yleisesti syntinä 1900-luvun alkuun saakka.[47][48] Vanhoillislestadiolaisille muodostui vuonna 1941 kanta, jonka mukaan he pitäytyvät Raamattuun, jonka mukaan heidän mielestään "lapsirajoitus on syntiä kaikissa muodoissaan".[49] Kanta vahvistettiin vuoden 1967 puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa.[45] Vanhoillislestadiolaisten mukaan Jumala on elämän ja kuoleman Herra ja elämän luominen on hänen käsissään.[50] Ihminen ei saa estää Jumalan luomistyötä. Myös aborttia pidetään syntinä.[50]

Vanhoillislestadiolaisten perheet ovat usein suuria, koska lapsiluvun uskotaan olevan Jumalan tiedossa ja hänen säätämänsä. Lapsia pidetään Raamatun mukaisesti Jumalan lahjoina, joita saadaan eikä hankita.[37] Nykyään muualla yhteiskunnassa suurta lapsilukua pidetään usein outona, ja tämä opetus nouseekin usein korostetusti esille, esimerkiksi tiedotusvälineissä."

Ihmisoikeuksien vastaista toimintaa

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vanhoillislestadiolaisuus

Sivut

Kommentit (31)

Vierailija

Vanhoillishellut on melkein sama asia... Kun sain koulusta kortsun, isi ja äiti ottivat sen itselleen(todennäköisesti polttivat uunissa tai roskissa) ja toruivat minua kovasti(äiti) ja isi oli vain kuummissaan!

Yhtä hienosti kävi pornolehtemme kanssa, jonka ISMO varasti minulle! Äiti löysi sen alalaatikon alimmasta paikasta ja antoi sen isille tai hävitti.

Myöhemmin jouduin maksamaan TB:lle koko lehden, ja sain merkinnän rikosrekisteriin...

Isoveli Samin kanssa tehtii paljon pahempi rikos, mutta sen tietävät ainoastaan poliisit ja Miko!

Vierailija

Pieni paljastus: Lestadiolaisilla on pakkoliikkeitä, ne nostavat kätensä ylös, kun pitää ruveta vieraille mesoamaan, ja vieraan käy samoin...

Hellujen pakkoliike on taputtaa ja nousta yhtenään ylös ja alas...

Jehovalaisten pakkopuhe on väitellä hiljaa ja kuulumattomasti kun vieras sattuu niiden kehään!

Kastoin niiden lattiaan! Ei, ei alapään juttuja...

Mutta luterilaisten pakkoliike on pahin... Pitää istua paikallaan penkissä ja tuijottaa yhteen pisteeseen... Mutta helppoa kun sen osaa

Voi olla, että rituaalit ovat jossain määrin sekoittuneet vuosien varrella...

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä26997
Liittynyt13.5.2005
asdf
Kannattaa lukea toimittaja Marko Hamilon blogikirjoitus aiheesta: http://www.tiede.fi/blog/2009/03/06/ihm ... a-vastaan/

Erityisesti lestadiolaisten ehkäisykieltoa koskeva osuus alkaa noin puolivälistä.

Ihan tuore näkökulma asiaan, jossa on aika hyvin perusteltu, että mitä tahansa ehkäisykielto sitten onkin, se ei ole ihmisoikeuksien vastaista.




Huomio oli ihan paikallaan. Ja allekirjoitan sen lähes varauksetta. Äänestin, että ehkäisykielto rikkoo ihmisoikeuksia ja ennen kuin olin asiaa tarkemmin ajatellut, tuota Hamilon puheenvuoroa lukenut. Puolustelen silti valintaani. En siksi, että jonkun hiippakunnan sisällä osallistujat itse sitoutuvat rajoittamaan omaa käyttäytymistään, jolloin kyse on eri asiasta, mutta siksi, ettei näistä hiippakunista tai niiden erilaisista normeista välttämättä voida hiippakuntien sisällä sanoutua irti sosiaalisen paineen vuoksi. Voi toki olla, että liioittelen nyt ankarasti hyvin vähäpätöistä asiaa.

Riittoisampi keskustelukumppani.

Vierailija
asdf
Paavi perkele.



Paavali. Tämän maailman ruhtinas.(Koskien kuitenkin vain kristillistä katolista uskontoa)

Vierailija

Näette helposti kumpi on lavea, ja kumpi kaita portti, mikäli mitään tietoa matemattikasta, mutta en oo varma, kumpi JÄÄ parittomaksi!

PERKELE, vain Lordi väittää sinusta!

Naksuttaja
Seuraa 
Viestejä1324
Liittynyt1.11.2008
asdf
Kannattaa lukea toimittaja Marko Hamilon blogikirjoitus aiheesta: http://www.tiede.fi/blog/2009/03/06/ihm ... a-vastaan/

Erityisesti lestadiolaisten ehkäisykieltoa koskeva osuus alkaa noin puolivälistä.

Ihan tuore näkökulma asiaan, jossa on aika hyvin perusteltu, että mitä tahansa ehkäisykielto sitten onkin, se ei ole ihmisoikeuksien vastaista.




Jaa. Taisinpa itsekin äänestää hätäisesti ja väärin. Luonto ei kyllä anna periksi niin paljon, että äänestäisin "kyllä" -vaihtoehtoa, mutta eihän tuo kielto tarkemmin pohdittuna kyllä ihmisoikeusrikkomus ole. Ihmisoikeusliiton tulisi skarpata.

"Hetkinen, voinko kirjoittaa tuon muistiin?" Arthur kysyi innoissaan ja etsi kynää taskustaan.
"Se on saatavilla lentoasemalla", vanhus sanoi. "Tätä on siellä telinekaupalla."
(Adams: Enimmäkseen harmiton)

Astronomy
Seuraa 
Viestejä3976
Liittynyt12.6.2007

Toivon hartaasti tuon Paavin kommentin johdosta, että herra Paavi ei hänkään käytä kondomia kun menee reissullaan naisiin. Toivon myös että herra Paavi saa niin ärtsyn aidsin ja kupan ettei mikään maallinen penisilliini niihin tehoa, jolloin rukouksen teho on ainoa mikä auttaa.

"The universe is a big place, perhaps the biggest".
"Those of you who believe in telekinetics, raise my hand".
Kurt Vonnegut
"Voihan fusk." Minä

Vierailija
Naksuttaja
Jaa. Taisinpa itsekin äänestää hätäisesti ja väärin. Luonto ei kyllä anna periksi niin paljon, että äänestäisin "kyllä" -vaihtoehtoa, mutta eihän tuo kielto tarkemmin pohdittuna kyllä ihmisoikeusrikkomus ole. Ihmisoikeusliiton tulisi skarpata.
No kysykääpäs niiltä lestadiolaisäideltä, jotka pakotetaan synnyttämään uudelleen ja uudelleen henkensä kaupalla. Eivätkö he sitten olekaan ihmisiä. Ylipäätään asioiden puolustelu uskonnollisin perustein on täysin perseestä koska kaikki uskonnot ja niihin liittyvät rituaalit ovat perseestä. Uskovainen ihminen on kadottanut todellisuudentajunsa täydellisesti eikä erota fiktiota faktasta. Voi uskoa siis mihin tahansa muuhunkin hölynpölyyn.

Mr Bauglir
Seuraa 
Viestejä1672
Liittynyt10.4.2005

Annetaan lessujen elää kuplassaan jos niin haluavat, mitä se meille muille kuuluu?

Jos joku muuten suunnittelee paavin ampumista niin minä annan hankkeelle siunaukseni. Kyllä siinä on alakerran kaverilla tekemistä jos meinaa pahempi olla.

EDIT: oon muuten kuullu useammastakin lähteestä tämän urbaanin legendan jotta suviseurojen aikaan lähikaupoista loppuu aina kalja ja kortsut. Faktaa vai fiktiota?

Oikeiston ja vasemmiston erohan on nykyisin taantumuksellisuus ja uudistusten halu.-Puuhevonen-
Verkkomedia ja Venäjän ääni ovat asiallisia ja antavat oikeata tietoa. -pinklin1-
Huumekauppaa ei säätele mikään lainsäädäntö -:)lauri

Vierailija
korant
Naksuttaja
Jaa. Taisinpa itsekin äänestää hätäisesti ja väärin. Luonto ei kyllä anna periksi niin paljon, että äänestäisin "kyllä" -vaihtoehtoa, mutta eihän tuo kielto tarkemmin pohdittuna kyllä ihmisoikeusrikkomus ole. Ihmisoikeusliiton tulisi skarpata.
No kysykääpäs niiltä lestadiolaisäideltä, jotka pakotetaan synnyttämään uudelleen ja uudelleen henkensä kaupalla. Eivätkö he sitten olekaan ihmisiä. Ylipäätään asioiden puolustelu uskonnollisin perustein on täysin perseestä koska kaikki uskonnot ja niihin liittyvät rituaalit ovat perseestä. Uskovainen ihminen on kadottanut todellisuudentajunsa täydellisesti eikä erota fiktiota faktasta. Voi uskoa siis mihin tahansa muuhunkin hölynpölyyn.



Ihminen, jolla ei ole suhdetta Jumalaan on riippuvainen Paaveista ja perinnäisäännöistä. Kumma kyllä, Jeesus ei näyttänyt pitävän perinnäissäännöistä.

Naksuttaja
Seuraa 
Viestejä1324
Liittynyt1.11.2008
korant
No kysykääpäs niiltä lestadiolaisäideltä, .... Voi uskoa siis mihin tahansa muuhunkin hölynpölyyn.



Juu juu, pointti olikin tuossa Hamilon tekstissä se, että vaikka esim. painostaminen onkin väärin, sen käsitteleminen ihmisoikeusrikkomuksena vesittäisi koko käsitteen.

Jos lestojen, hmm, "pakkokeinoihin" kuuluu esim. väkivallalla uhkailu tai vapaudenriisto, se on ensisijaisesti poliisi- eikä ihmisoikeusasia.

Jos taas kysymys on helvetin lieskoista, siihen ei maallinen oikeus oikein auta.

"Hetkinen, voinko kirjoittaa tuon muistiin?" Arthur kysyi innoissaan ja etsi kynää taskustaan.
"Se on saatavilla lentoasemalla", vanhus sanoi. "Tätä on siellä telinekaupalla."
(Adams: Enimmäkseen harmiton)

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat