Elämän pieniä ketutuksia

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Yksi sellainen on kun illalla asettelee peiton pussilakanan sisään oikein viimeisen päälle ja sitten keskellä yötä herää siihen että puolet peitosta pyörii lattialla ja pussilakana on vähän niin kuin hatarana peiton korvikkeena siinä.

Lähde siinä nyt unisena taas korjaamaan kiukustuksissaan pussilakanan ja peiton suhteutusta toisiinsa nähden, siinä sotkeutuu riehuessaan sinne pussilakanan sisään.

Ainakin minulle on näin käynyt.

Mutta kun tässä hereillä olen niin kerron kuinka minulle kävi kun lasketaan yhteen...

A: Balt noin kakskyt vuotta taapäin

B: Eksentrinen täti

C: Kiinanpalatsikoira/Tiibetinspanieli (en ikinä muista kumpi, toisaalta en halua muistaakaan)

Joka tapauksessa olin silloin muuttanut tänne Kuopioon ja nuoruuden keväässä luulin että kaikki on mahdollista, toisin kuitenkin kävi, kuten seuraavasta kärsivälliselle lukijalle tulee ilmi.

Eräänä keväisenä lauantai-aamuna asuntoni ovikello soi kuin kannel Väinämöisen hellien sormien näpelöimänä.

Menin luonnollisesti avaamaan oven -niihin aikoihin olin vielä noin naiivi- ja siellähän olikin tämä hiukan erikoinen tätini tämän (sovitaan nyt kiinanpalatsikoiran -jota jatkossa kutsun sitten kpk:ksi-) otuksen kanssa jota hän kujertaen kutsui Turreksi.

Tunsin itseni näin jälkeenpäin ajatellen Bertie Woosteriksi jolle Agatha-täti latelee komentojaan.
Minulla ei vain ollut Jeevesiä turvanani.

No, tätini piti lähteä pariksi viikoksi ulkomaille ja hän oli kauniisti (ennalta mitään minulle ilmoittamatta) ajatellut että minä voisin hoitaa Turrea "Nuo hupsut pari viikkoa! Hahhahhaa!"

Minkäs siinä teet. Turre mulle ja kivat sulle.

Joka tapauksessa olin ajatellut lähteä vähän tuulettumaan pienelle kävelylle niin että koira föliin.

Käveltiin siinä sitten pitkin ja poikin. Väinölänniemikin kierrettiin kahdesti (asiasta tietämättömille mainittakoon että kyseessä on varsin laaja puisto/virkistysalue) tulin siinä sitten siihen tulokseen ettei Turrella ole mitään hätää luonnollisten tarpeidensa suhteen joten käveleskelenpä keskustaan päin.

Mainittakoon nyt että silloin minulla oli varsin tuuhea punainen parta, olkapäille ulottuva hiuskuontalo ja yllä motskarirotsi yms. Plus aurinkolasit, tottakai kun päivä paistoi.

Ja sitten tuollainen rukkanen talutettavana.

Huomiota jonkin verran herätettiin.

Torille sentään päästiin ja Partaselta ostin kaksi lihistä. Toista söin itse ja toista mussutti Turre kun kaksi dobermannia talutti siitä ohi pientä neitokaista.

Ja Turre nosti sellaisen rähäkän että lihapiirakanpalasia lenteli kauppahallin seinille. Minä Turreen kiinni huutaen "Älä tapa niitä!"

Siitä kun selvittiinja oltiin menossa onnellisesti kotia kohti, niin yhtäkkiä tälle otukselle tulikin se raskaampi tarve.

Ja justiinsa kauppakeskuksen eteen se pökäle -jonka yli ei päivä olisi paistanut- piti vääntää.
Eikä minulla mitään pökälepussia ollut.

Ei muuta kuin kotiin päin niin eikös vain yksi mummeli tullut jututtamaan:

"Voi kun ihana koira! Ihan kuin minun Vurreni" Ja pahan mulkaisun säestämänä: "Joka muuten varastettiin kaksi viikkoa sitten!"

Maljani oli ylitsevuotavainen sen päivän osalta.

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat