Mielenterveyspotilaat pellolle

Seuraa 
Viestejä501
Liittynyt15.1.2008

[size=150:18xxx0h5]Mielenterveyspotilaat pellolle[/size:18xxx0h5]

Mielenterveystoimistot potkivat sairaita potilaita pellolle.

Sain kuulla syksyllä 2008 ensimmäistä kertaa, että Helsingin kaupungin mieleterveystoimistoissa halutaan ja yritetään päästä eroon potilaista, jotka ovat yleensä vanhempaa väestöä ja käyneet niissä jo pitemmän aikaa. Kuulin asiasta uudelleen nyt keväällä 2009.

Motiiviksi sanotaan, että vapautuvia aikoja tarvitaan nuorille, jotka tarvitsevat apua.

Ensiksi se kuulosti minustakin ihan ok:lta, mutta asiaa pohdittuani olen tullut toisiin ajatuksiin.

Ei ole mitään järkeä, eikä minusta laillisesti oikeutettuakaan potkia sairaita vanhemipia (40 v ....-) ihmisiä pois saamasta hoitoa, jota he kipeästi tarvitsevat. Heilläkin saattaa olla lapsia kotona, jotka vielä tässä vaiheessa ovat terveitä?

Olen kuullut, että potilaat ovat uhanneet itsemurhilla, jos heidän hoitonsa lopetetaan.

Joillekin potilaille mielenterveystoimiston antama apu on ainoa mitä he saavat, ja voi olla myös heidän ainoa viikottainen, kuukausittainen kontaktinsa ulkomaailmaan ja toisiin ihmisiin.

Tämä päätös päästä eroon pitkäaikaisista potilaista on tehty jossain ylimmällä tasolla ja uskon, että toimistojen johto ja kaikki työntekijät ovat tietoisia päätöksestä ja heidät on sitoutettu, pakotettu toimimaan sen mukaan, vaikka he itse eivät koe päätöstä ja toimintaa oikeaksi, vaan päinvastoin.

On aivan yhtä suuri riski olla antamatta hoitoa nuorelle kuin vanhemmalle sitä kipeästi tarvitsevalle ihmiselle. Tosin viimeaikaiset kouluampumis-jutut voivat antaa joillekin viitteitä siihen suuntaan, että nuoret voivat saada aikaa suurempaa tuhoa ajautuessaan umpikujaan.

Ajatellaanko, että jos sivullinen saa vain kirveestä päähän ja puukosta kylkeen, niin menetykset eivät ole niin suuret? Vai tarvitaanko ensimmäinen vanhempi ostoskeskus-räjäyttelijä esimerkiksi ja ennokkotapaukseksi ensin?

Pitäisi saada selville näiden päätöksien takana olevat virkamiehet ja saattaa heidät vastuuseen asiasta. Päätökset vaikuttavat laittomilta. Eihän sairaalta (esim. vaarallinen itselleen tai muille) voi evätä hoitoa?

Tutkimusten mukaan syrjäytyminen Suomessa ja sen myötä mielentervyeden ongelmat ja köyhyys tulevat vain lisääntymään tulevaisuudessa.

Mielenterveystoimistot ovat alkaneet toimia samalla lailla kuin yritykset, mutta saneeraavat ulos sairaita potilaita, työntekjöiden sijaan. Yritysmaailman toimintatavat tarttuvat ja leviävät?

Olen huolissani myös mielenterveystoimistojen henkilökunnan osaamisesta. Jos, et ole tosi sairas, 'tarpeeksi hullu', et kuuleman mukaan pääse psykologille tai psykiatrille, vaan sinua 'hoitaa' sosiaalityöntekijä, sairaanhoitaja, tmv.

Minusta on niin, että heti, kun tällaisesta vääryydestä kuulee, on siihen puututtava ja rajusti. Muuten siitä tulee yleisesti hyväksyttävää toimintaa ja se tulee vain laajenemaan. Ketkä olisivat seuraavat vuorossa olevat pois potkittavat ja millä alalla tai sektorilla? Onko vakavat fyysiset sairaudet jo tällaisen priorisoinnin kohteena?

Onko kansa tästä asiasta tietoinen? Entä, kun se tulee omalle tai läheisen kohdalle? Hoidetaanko Suomessa todella kohta vain enää rikkaat ja vain yksityisen sektorin puolella? Mistä köyhä saa sinne rahat? Maksusitoumus sosiaalitoimistosta? Miten näiden sairaiden ihmisten pitäisi nyt toimia, jotta he eivät jää hoidotta?

Mielenterveystoimistot yrittävät työntää sairaita ihmisiä myös kirkolle, jolla ei kuitenkaan ole tarvittavaa hoitokoulutusta, eikä uskoakseni resurssejakaan ottaa hoitaakseen Helsingin satoja tai tuhansia mielenterveyspotilaita.

Onko tätä samaa pois potkimis -linjaa jo muissa Suomen kaupungissa ja paikoissa?

Kommentit (2)

Piru Naiseksi
Seuraa 
Viestejä3164
Liittynyt16.3.2005

Tämä ei liene uusi ilmiö. Muistaakseni hoitojaksojen pituuden rajoittamista on käytetty resurssien uudelleenkohdistamiskeinona viime vuosisadallakin. Käyntiaikoja on tarjottu, kenties aluksi jopa kertaviikkoisina mutta jossain vaiheessa työntekijätiimi on päätellyt asiakkaan toipuneen jo niin, että hän selviytyy harvajaksoisin käynnein ja kenties lääkityksin. Harvakseltaan käyvien hoito saatettiin myös siirretää perusterveydenhuollon eli terveyskeskuksen vastuulle: Mielenterveystoimiston työntekijät päättelivät, että koska asiakas selviytyy näköjään niin hyvin vain muutaman vuosittaiskäynnin tuen turvin, niin hän ei edes tarvitse enää erikoissairaanhoitotason palveluja. Tokihan toimiston kirjoilta pois siirretylle asiakkaalle annettiin mahdollisuus palata uudelleen hoitoon lähettein - mutta kuinka moni teki niin tarvitsematta välillä psykiatrista sairaalahoitoa?
Tietysti on totta, että jotkut asiakkaat käyvät mielenterveystoimistossa säännöllisesti vain vanhasta tottumuksesta tai siksi, että he olettavat mielenterveyshenkilökunnan tätä toivovan tai edellyttävän tai siksi, että he pelkäävät perusterveydenhuollon henkilökunnan osaamisen riittämättömyyttä psykiatrian alaan sisältyvien sairauksien ja pulmien käsittelyssä. Hoitopaikan muuttaminen pitäisikin aina tehdä yhdessä asiakkaan kanssa, asiakkaalle sopivaa aikataulua noudattaen ja asiakasta muutokseen motivoiden. Mielenterveyspalveluistakin liikaa säästettäessä säästetään väärällä tavoin: sairaalapäivät ne vasta rahallisesti kalliiksi tulevat.

Uusimmat

Suosituimmat