Materialistisuus, eläimellisyys ja henkistyneisyys

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Olen tässä pari päivää ihmetellyt mikä kehollisuudessa ja fyysisessä olemassaolossa on niin kovin vastenmielistä että kautta aikain on aina ollut olemassa ihmisiä jotka tekevät kaikkensa ollakseen mahdollisimman henkisiä.

Ulostamistoiminnot ja ruumiin mädäntyminenkö ovat todiste siitä että mainen olemassaolo on ällöttävää? Miksi koemme ne niin - muuta kuin tietysti sen vuoksi että välttäisimme bakteeritartuntoja ja tauteja?

Olen itse taustaltani erään sortin New Age -ihminen, joten minua tuskin voinee sanoa erityisen materialistiseksi että täten puolustelisin kaikkea "materiassa äljentelyä", hedonistisuutta ja sen sellaisuutta. Itseasiassa arvostan eräänlaista stoalaisuutta silloin kun se on henkilökohtainen valinta. Mutta haluaisin tietää minkä vuoksi ihmiset kaikkialla tuntuvat tavoittelevan uskontojen ja filosofioiden avulla ja kautta jonkinlaista erityisen henkistynyttä olotilaa, kun he kumminkin surkeasti epäonnistuvat tehtävässään kuka milläkin tavalla.

Toisella nousee nyrkki ja toisella penis. Kolmannella oman lapsen teko viekin kaiken sen ajan mikä piti käyttää itsensä henkiseen kehittämiseen - tuleekin kehitettyä eli kasvatettua lasta, omaa biologista jatkosta eli siis toiminta on itsekästä, ei erityisen ylevää (tietyltä kannalta ajateltuna). Ja onhan sitä kaikenlaista mikä vie aatokset ja energian pois

ASIASTA

josta haluan tietää että mikä siinä sitten oikeastaan on niin huitsin tärkeää? Miksi koko elämä pitäisi omistaa oman kehon inhoamiselle, jonkun "jumalan" suosion saavuttamiselle, taivaspaikan ostamiselle tms.?

Kuka päätti että olemassa oleminen on huono homma, inhottavaa? Miksi? Koska kuolee, vai?

Kommentit (3)

Vierailija

Kirjoitukseesi on vaikea vastata, koska määrittelet kritiikkisi kohteet niin väljästi.

Jos mietitään ruumiin halveksimista, tuskin kukaan pystyy kokonaan ruumisperspektiivistä irtautumaan, askeettisuuskin mielestäni vain korostaa sitä. Se miksi ruumis ei saa ansaitsemaansa arvostusta ihmisolennon osana, johtunee ainakin osaksi Descartesilaisesta mielen ja ruumiin jaottelusta ja edeltävästä judeokristillisestä ihmiskäsityksestä. Nykyinen tutkimus on kuitenkin osoittanut, että kehon toiminnoilla on paljon suurempi vaikutus mieleen, kuin on aiemmin luultu. Samasta asiasta hieman toisesta perspektiivistä on puhunut mm. MIT:n AI-laboratorion entinen johtaja Rodney Brooks, joka on korostanut kehon merkitystä tekoälyn kehityksessä. Ehkä nämä ajatukset jossain vaiheessa saavat ansaitsemansa huomion.

Ruumiin toiminnot eivät kuitenkaan monille riitä takaamaan elämän mielekkyyttä. Kosmologian nykyinen trendikkyys on mielestäni selkeä osoitus ihmisen tarpeesta harjoittaa tietynlaista mentaalista masturbaatiota, irrota ruumiin viitekehyksestä. Tietenkin tälläkin on omat palautemekanisminsa, aivojensa rakennetta ajattelija ei pääse pakoon. Olisi mielenkiintoista tietää miten aivot käsittelevät esim sellaisia asioita kuin kauneus.

Vierailija

Juosten kustu aloitus, koska oli kiire ja halu kuitenkin laittaa välittömästi ilmoille se joka kaihertaa mieltäni ja jota minun on aika vaikea määritellä. Viittauksesi judeokristillisyyteen on kuitenkin yksi avainsana, ja jos olisin Descartesiin tutustunut niin siinä vaikuttaisi (ohimennen saamieni vaikutelmien mukaan) olevan toinen avaintekijä.

Oma näkemykseni ei ole että ihmisen pitäisi tyytyä kehollisuuteensa tai maailman fyysisyyteen, että se olisi vastaus kaikkeen (tai paremminkin että kysymyksiä ei saisi esittääkään, sellaisia kuin "mistä tulemme ja mihin menemme", "mikä on elämäni tarkoitus" jne.) Ihmettelen vain että ihmiset ovat aika monessakin kulttuurissa päätyneet jonkinlaiseen kehon halveksuntaan ja sanoisiko itsensä kieltämiseen. (Joskaan en siis todellakaan katso että itse = keho, varustettuna haluilla joiden tärkeysasteet ovat tietenkin erilaisia vaikkapa Maslowin tarvehierarkian mukaisesti.)

Jotkut hakevat mieli yli aineen -herrautta tukahduttamalla luonnolliset tuntemukset kuten kipu (fakiirit, eri heimojen miehuuskokeet, tatuoinnit ja lävistykset, ristiinnaulituksi tuleminen jne.) - joskus jopa itsemurhaan asti (esim. Japanissa). Kivun ehkäisemisen tai lievittämisen tarpeen lisäksi tulee tietenkin sellaisia tarpeita kuin syöminen > paasto, seksi > selibaatti, sosiaalinen kanssakäyminen > erakkous ja vaitiololupaus.

Normaalikin ihminen vailla mitään henkistymisen tarvetta säätelee tietenkin kehonsa toimintoja eikä välttämättä syö vatsalaukkuaan puhki, ulosta keskellä kokousta vaikka hätä olisi suuri, käy lähimmän ihmisen kimppuun parittelumielessä. Lähinnä tietenkin minua kiinnostaa oikeastaan ajatustason jippo: miksi jotkut kokevat että heidän pitää kieltää jokin normaali toiminto totaalisesti, tai vähintäänkin ylenkatsoa sitä? Mielestäni ei ole mitään todellisia takeita siitä että kehonsa täydellinen hallitseminen johtaisi mihinkään pysyvään autuuteen. (Tai siltä tuntuu ainakin nykyään.)

Reiska
Seuraa 
Viestejä5100
Liittynyt6.5.2007

Toiset on vahvoja ruumiiltaan, toiset mieleltään. Toiset pullistelee lihaksiaan, toiset kieltää ruumiilliset halunsa, molemmat samasta syystä. Tahdosta osoittaa oma voimakkuutensa omassa asiassaan.

Lisäks henkinen voimakkuus on jokaisen saavutettavissa, kun taas materiaalinen rikkaus vain harvoilla.

Per se

Uusimmat

Suosituimmat