Seuraa 
Viestejä1887

Otsikko kertookin kaiken.

Keskustelua kaivataan asiasta.

Kuten nuo muutama muu topici kertoo olen ihan hiljattain äänentoistoon perehtynyt.

Ja nyt täytyy suunnitella pääkaittimet.

Tehoa niille saadaan tällä hetkellä jatkuvana 2*75wattia.
Subbarille menee sama määrä tehoa.

En ole oikein vielä päättänyt minkä tyyppistä tekisin, kotelot tulen tekemään itse.

Tarkoitus on että ulkonäöllisesti ei häviä kaupan alle 500€ hintaluokasta.

Äänellisesti olisi tarkoitus kavuta sinne 500€ hintaluokkaan, satasen elementein.

Kotelo on kaiuttimessa se ehdottomasti tärkein osa jolla tehdään kaiuttimesta se mikä se on. TOisaalta väärällä suunnittelulla ja huonolla toteutuksella kaiutin onkin pilalla.

Ainakin teknisesti pystyn kyllä tekemään hyvän kaiuttimen, ulkonäön puolesta kyllä hoituu ja suunnittelun teen harkiten ja teidän avulla...

Mahdollista vaikkapa 10"bassolla olevat kolmitiemonsterit, jota ajetaan kahdella kanavalla.

Ennemmin kuitenkin ehkä sirot ja skandinaavisen vaaleat vaikkapa kahdella 4" tai kahdella tai yhdellä 6½" elementillä ja sillä erillisellä subbarilla, joka nykyinen ja kyllä tulevakin versio on siis itsetehty.

Ideoita?

Ehdotuksia?

Vinkkejä?

Kiitos.

Suomen uusriistokapitalismin pääjehu on Sauli Niinistö. -Pirta-

Sivut

Kommentit (49)

Ertsu
Seuraa 
Viestejä7546

Jos haluat kuunnella musiikkia stereofonisena, niin hyviä kuulokkeita ei mikään voita. Kaijareilla äänet saattavat sekoittua väärään korvaan, mutta kuulokkeilla ei.

Melkein aiheeseen kuuluen, jollekulle mahdollisuus päteä:

miten saan Windoos Vistalla käännettyä takakaiuttimien äänet käänteisiksi, eli vasen-oikea -> oikea-vasen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hyrrä
Seuraa 
Viestejä834
Olli V
Melkein aiheeseen kuuluen, jollekulle mahdollisuus päteä:

miten saan Windoos Vistalla käännettyä takakaiuttimien äänet käänteisiksi, eli vasen-oikea -> oikea-vasen.





Vaihda kaiuttimien paikkaa keskenään (mutta älä irrota kaiutinjohtoa....)

Veli Hopea
Seuraa 
Viestejä1249

Tässä nyt on yksi ehdotus, saa vapaasti torpedoida.
[list:1k7lhspw]
[*:1k7lhspw]Rakenna kotelot puolen tuuman vanerista. Ei tarvitse olla mitään erikoisvaneria, mutta sen verran laadukasta, että viimeistely hiomalla ja maalilla onnistuu. [/*:m:1k7lhspw]
[*:1k7lhspw]Käytä kokoamisessa riittävästi puutappeja, liimaa, tiivistyssilikonia ja vedä palikat pitkillä puuruuveilla kiinni. [/*:m:1k7lhspw]
[*:1k7lhspw]Tee niin korkeat kotelot, että lattialla seistessään elementit ovat nojatuolissa istuvan kuuntelijan korvien korkeudella. [/*:m:1k7lhspw]
[*:1k7lhspw]Älä laita mitään refleksiputkia. Suljettu kotelo onnistuu varmemmin kuin bassorefleksi. Lisäksi bassovasteesta tulee siistimpi ja "kiinteämpi" kun transientit eivät leviä ajallisesti. Suljetun kotelon kanssa tulee vähemmän vaihevirhettä kuin bassorefleksivirityksessä. [/*:m:1k7lhspw]
[*:1k7lhspw]Sullo kotelon sisälle riittävästi polyesterivanua. Sitä saa olla yllättävänkin tiukasti. Älä ainakaan jätä koteloa täysin vaimentamattomaksi. [/*:m:1k7lhspw]
[*:1k7lhspw]Molempiin kaiuttimiin yksi laajakaistakaiutinelementti. Huomaa siis: Vain yksi kaiutinelementti per kotelo. Tämäkin parantaa onnistumisen todennäköisyyttä, kun sinun ei tarvitse pähkäillä kahden elementin yhteensovittamista ja jakosuotimen toimintaa. [/*:m:1k7lhspw]
[*:1k7lhspw]Etulevyn reunojen diffraktioita voit vähentää sopivalla elementin upotuksella etulevyyn, etulevyn sivureunojen pyöristyksillä ja mahdollisesti etulevyä peittävällä villahuovalla (ei kuitenkaan juuri kaiutinelementin kohdalla, sillä elementin edessä huovassa on oltava aukko).[/*:m:1k7lhspw]
[*:1k7lhspw]Laita kunnolliset naparuuviliitinpaneelit kotelon taakse ja lähelle lattiaa.[/*:m:1k7lhspw]
[*:1k7lhspw]Muista tehdä kunnollinen johdotus kotelon sisälle. On viisasta kiinnittää sisäpuolinen johto monesta pisteestä vanereihin kiinni, ettei johto hölsky kotelon sisällä. [/*:m:1k7lhspw]
[*:1k7lhspw]Kaiutinelementistä riippuen saatat haluta jonkun yksinkertaisen passiivisen taajuusvastetta parantavan suodattimen, mutta todennäköisesti et sitäkään. [/*:m:1k7lhspw]
[*:1k7lhspw]Kotelon tilavuuden määrittelee pääasiassa valitsemasi kaiutinelementti. [/*:m:1k7lhspw]
[*:1k7lhspw]Herkkä laajakaistakaiutin saattaa kestää paljon vähemmän tehoa kuin se 75W jonka vahvistimesi antaa, mutta herkällä kaiuttimella et koskaan tarvitse yli 1W tehoa. [/*:m:1k7lhspw]
[*:1k7lhspw]Viritä vielä puurimakehikon varaan harsokangas, joka peittää kaiuttimen yksitietodellisuuden katsojilta. Anna kavereiden arvata, montako elementtiä kaiuttimissasi on. Saavat yllättyä. [/*:m:1k7lhspw][/list:u:1k7lhspw]

New ideas are always criticized - not because an idea lacks merit, but because it might turn out to be workable, which would threaten the reputations of many people whose opinions conflict with it.

ISLAM: Mitä lännen tulee tietää (http://www.youtube.com/watch?v=sbLfpqBx2TU&feature=&p=3C7052B7ADA587B6&i...) (video)

Ertsu
Jos haluat kuunnella musiikkia stereofonisena, niin hyviä kuulokkeita ei mikään voita. Kaijareilla äänet saattavat sekoittua väärään korvaan, mutta kuulokkeilla ei.

Oikea tapa kuunnella musiikkia stereofonisena on stereokaiuttimet, ei kuulokkeet. Tietysti kuulokkeillakin on puolensa.

Veli Hopea

Tässä nyt on yksi ehdotus, saa vapaasti torpedoida.

* Rakenna kotelot puolen tuuman vanerista. Ei tarvitse olla mitään erikoisvaneria, mutta sen verran laadukasta, että viimeistely hiomalla ja maalilla onnistuu.
* Käytä kokoamisessa riittävästi puutappeja, liimaa, tiivistyssilikonia ja vedä palikat pitkillä puuruuveilla kiinni.
* Tee niin korkeat kotelot, että lattialla seistessään elementit ovat nojatuolissa istuvan kuuntelijan korvien korkeudella.
* Älä laita mitään refleksiputkia. Suljettu kotelo onnistuu varmemmin kuin bassorefleksi. Lisäksi bassovasteesta tulee siistimpi ja "kiinteämpi" kun transientit eivät leviä ajallisesti. Suljetun kotelon kanssa tulee vähemmän vaihevirhettä kuin bassorefleksivirityksessä.
* Sullo kotelon sisälle riittävästi polyesterivanua. Sitä saa olla yllättävänkin tiukasti. Älä ainakaan jätä koteloa täysin vaimentamattomaksi.
* Molempiin kaiuttimiin yksi laajakaistakaiutinelementti. Huomaa siis: Vain yksi kaiutinelementti per kotelo. Tämäkin parantaa onnistumisen todennäköisyyttä, kun sinun ei tarvitse pähkäillä kahden elementin yhteensovittamista ja jakosuotimen toimintaa.
* Etulevyn reunojen diffraktioita voit vähentää sopivalla elementin upotuksella etulevyyn, etulevyn sivureunojen pyöristyksillä ja mahdollisesti etulevyä peittävällä villahuovalla (ei kuitenkaan juuri kaiutinelementin kohdalla, sillä elementin edessä huovassa on oltava aukko).
* Laita kunnolliset naparuuviliitinpaneelit kotelon taakse ja lähelle lattiaa.
* Muista tehdä kunnollinen johdotus kotelon sisälle. On viisasta kiinnittää sisäpuolinen johto monesta pisteestä vanereihin kiinni, ettei johto hölsky kotelon sisällä.
* Kaiutinelementistä riippuen saatat haluta jonkun yksinkertaisen passiivisen taajuusvastetta parantavan suodattimen, mutta todennäköisesti et sitäkään.
* Kotelon tilavuuden määrittelee pääasiassa valitsemasi kaiutinelementti.
* Herkkä laajakaistakaiutin saattaa kestää paljon vähemmän tehoa kuin se 75W jonka vahvistimesi antaa, mutta herkällä kaiuttimella et koskaan tarvitse yli 1W tehoa.
* Viritä vielä puurimakehikon varaan harsokangas, joka peittää kaiuttimen yksitietodellisuuden katsojilta. Anna kavereiden arvata, montako elementtiä kaiuttimissasi on. Saavat yllättyä.


Hyvät ohjeet. Ei pidä myöskään unohtaa tukirakenteita kotelon sisältä, ainakin jos on vähänkin isommat kotelot kyseessä.

Elementeiksi voisin suositella vaikka tällaisia Tangbandeja. Ovat edullisuudestaan huolimatta mainioita.

Veli Hopea
Seuraa 
Viestejä1249

Laajakaistaelementtien valmistajia on useita.

Jos luet englantia hyvin, vältyn näppärästi mainostamasta mitään tiettyä merkkiä, kun tarjoan linkit parille keskustelupalstalle:

http://fullrangedriver.com/forum/

http://www.diyaudio.com/forums/forumdis ... forumid=51

New ideas are always criticized - not because an idea lacks merit, but because it might turn out to be workable, which would threaten the reputations of many people whose opinions conflict with it.

ISLAM: Mitä lännen tulee tietää (http://www.youtube.com/watch?v=sbLfpqBx2TU&feature=&p=3C7052B7ADA587B6&i...) (video)

JuurikinNiin
Seuraa 
Viestejä1887

Kiitoksia todella paljon vinkeistä!

Onneksi saan työpaikan vehkeillä tehdä tuon kotelon, saa helposti siistin ja tukevan.

Materiaaleista vielä sen verran, että, kävisikö liimapuulevy kotelon valmistukseen?

22 ja 26mm liimapuulevyä on ainakin lojumassa varmaan puol hehtaaria nurkissa pyörimässä työpaikalla. Mäntyä ja koivua. Itse uskon jotenkin, että mäntyisestä voisi tulla parempi. (ei halkeile kovin helposti jos kosteus% on oikea.

Suomen uusriistokapitalismin pääjehu on Sauli Niinistö. -Pirta-

JuurikinNiin
Materiaaleista vielä sen verran, että, kävisikö liimapuulevy kotelon valmistukseen?

22 ja 26mm liimapuulevyä on ainakin lojumassa varmaan puol hehtaaria nurkissa pyörimässä työpaikalla. Mäntyä ja koivua. Itse uskon jotenkin, että mäntyisestä voisi tulla parempi. (ei halkeile kovin helposti jos kosteus% on oikea.


Olennaista on kotelon tukevuus. Jos kotelo ei tärise, eikä resonoi, on aivan sama mistä se on tehty. Itse tein edelliset koteloni juuri männystä(->1, 2, 3, 4, 5), ja hyvin toimii.

Vielä lyhyesti:
-tukevuus
-pyöristetyt reunat, esim. r20
-elementti olisi hyvä upottaa siististi etulevyn tasalle
-elementin asennusaukon reunat olisi hyvä olla vinot/viistetyt(varsinkin jos etulevy on paksu), jotta ilmalla on tilaa liikkua myös elementin takana
-kapea etulevy on todennäköisesti toimivampi ratkaisu kuin leveä
-riittävästi vaimennusainetta, ei välttämättä kuitenkaan aivan elementin taakse(jotta ilmalla on tilaa liikkua)

ja sijoituksesta:
-kaiuttimet korvien tasalle kuunneltaessa(sen elementin mukaan joka toistaa korkeat äänet)
-kaiuttimia ei pitäisi sijoittaa aivan seinien läheisyyteen, eikä varsinkaan nurkkiin

Veli Hopea
Seuraa 
Viestejä1249
Käärme

Elementeiksi voisin suositella vaikka tällaisia Tangbandeja. Ovat edullisuudestaan huolimatta mainioita.

Siellä näytti olevan myynnissä myös Jordanin elementtejä. Katsoin vain, että nehän menisivät hyvinkin aloitusviestissä sanotun budjetin raameihin ja muihin materiaaleihin jäisi vielä rahaa.

New ideas are always criticized - not because an idea lacks merit, but because it might turn out to be workable, which would threaten the reputations of many people whose opinions conflict with it.

ISLAM: Mitä lännen tulee tietää (http://www.youtube.com/watch?v=sbLfpqBx2TU&feature=&p=3C7052B7ADA587B6&i...) (video)

Veli Hopea
Seuraa 
Viestejä1249

Ted Jordan on pitkän linjan arvostettu kaiutinsuunnittelija. Hänen 50-luvulla suunnittelemansa laajakaistakaiuttimet ovat periaatteessa useiden nykyäänkin valmistettavien laajakaistaelementtien malleja.

Jordan myös pitää kiinni mielestään oikeaksi osoittautuneista näkemyksistään. Nämä esimerkit Jordanin FAQ:sta mielestäni valottavat tätä hyvin:

Q:In your VTL box design, why is the JX92S fitted in the wide face when it is common knowledge that the box should be as narrow as possible?

A: 'Common knowledge' and scientific fact are often very different. The narrow front face is a fashion concept supported by some very questionable marketing rational. The indisputable scientific fact is that the ideal mounting for a loudspeaker is an infinitely large flat baffle and this is the concept used for all loudspeaker analyses. A wide baffle always sounds better.

Q: Why are your design solutions often different from the majority of commercially available speakers?

A: We will freely admit that much of our work conflicts with current fashionable thinking but we are old enough to remember the Golden Days of Hi-Fi where the aim was to reproduce the natural sound of music as accurately as possible.


http://www.ejjordan.co.uk/faq.html#faq12

Jordanin lausuntoja kaiuttimista ei varmaankaan pidä ottaa pyhinä kiveen hakattuina totuuksina, mutta toisaalta hänen näkemyksiään ei voi kevyesti ohittaa juuri hänen kaiutinsuunnittelun alalla tekemänsä uran ja kiistattomien saavutustensa vuoksi.

Toisaalta olisi mielenkiintoista nähdä väitteitä täsmällisemmin perusteltuina.

New ideas are always criticized - not because an idea lacks merit, but because it might turn out to be workable, which would threaten the reputations of many people whose opinions conflict with it.

ISLAM: Mitä lännen tulee tietää (http://www.youtube.com/watch?v=sbLfpqBx2TU&feature=&p=3C7052B7ADA587B6&i...) (video)

Tässä pari hyvää laajakaistadesignia. Itse olen tehnyt Tangbandin elementeillä (modatut mm. jäykistetyt elementit) mahongista Cyburgin needlet. Subbarina Bk-electonicsin XLS-200. Tosin kaiuttimet eivät välttämättä subbaria tarvitse.
http://www.diyaudio.com/forums/showthread/t-47403.html
http://www.diyaudio.com/forums/showthread/t-65375.html

Ja ääni on hyvällä äänitteellä jumalainen. Hevimetallille taas jotkin nettianttilan kamat.

Veli Hopea
Käärme

Elementeiksi voisin suositella vaikka tällaisia Tangbandeja. Ovat edullisuudestaan huolimatta mainioita.

Siellä näytti olevan myynnissä myös Jordanin elementtejä. Katsoin vain, että nehän menisivät hyvinkin aloitusviestissä sanotun budjetin raameihin ja muihin materiaaleihin jäisi vielä rahaa.

Jordan JX92s 165.00 € kpl. Onko tuo nyt sopiva hinta aloittelijalle?, en tiedä. Hyvä elementti kuitenkin. Itsellä ei tosin kokemusta, mutta paperilla näyttää asialliselta, varsinkin laajakaistaksi. Kehujakin löytyi googlella.

Ted Jordan
A: 'Common knowledge' and scientific fact are often very different. The narrow front face is a fashion concept supported by some very questionable marketing rational. The indisputable scientific fact is that the ideal mounting for a loudspeaker is an infinitely large flat baffle and this is the concept used for all loudspeaker analyses. A wide baffle always sounds better.

Tuo etulevyn leveys on vähän kaks piippuinen juttu. Etulevy suuntaa ääntä rajoittamalla äänen laajenemisen puoliavaruuteen, ja lisäten tästä syystä samalla elementin herkkyyttä 6dB. suuntaavuus(yleensä) ja herkkyys on ihan toivottavia asioita. Mutta etulevy ei kuitenkaan ole "infinitely large flat baffle", vaan sillä on fyysiset rajat, joka tekee suuntaavuudesta ja herkkyyden lisäyksestä taajuusriippuvaisen. Tämä taas aiheuttaa taajuusvasteeseen 6dB hyppäyksen siinävaiheessa kun etulevyn suuntaavuusvaikutus alkaa. Tämän toki voi kompensoida jakosuotimessa, mutta silloin herkkyysetu menetetään ja suotimesta tulee monimutkaisempi. Kapealla etulevyllä saadaan hilattua tuota "6dB hyppäystä" taajuuksissa ylöspäin, usein alueelle jolla elementin oma suuntaavuus alkaa, joka taasen on otettu huomioon, ja kompensoitu, elementin suunnitteluvaiheessa. Jos halutaan pitää asiat yksinkertaisina ja lisätä onnistumisen todennäköisyyttä, suosittelisin kyllä kapeaa etulevyä.

Hifi-lehdessähän julkaistiin aikoinaan peräti kytkentä, joka pienensi kanavaerottelua taajuuden mukaan jotta kuulokkeilla stereokuvasta ei muodostuisi niin kuulokemainen

Itseäni kiinnostaisi viritys jossa jokaista elementtiä ajaisi oma vahvistin ja suodatus, viiveet, ym. tehtäisiin vaikka ihan normaalilla pc:llä. Mutta tarvitsisi kai suunnitella kaiuttimia enemmänkin jotta moinen olisi järkevää..

JuurikinNiin
Seuraa 
Viestejä1887

Komeita kaiutinprojekteja näytti olevan teillä.
Hienoa.

Todellakin muuten nuo gangbangit, eiku mitkä ne nyt olikaan, oli todella hyvän hintaiset.

Nyt on kokeilussa 4" elementit mäntyisessä noin 12litran kotelossa. Elementin ovat vuodelta 1983.

Soi paljon paremmin kuin jotkut netanttilan 300€ "surround-systeemit". Kotelot ovat täynnä vaimennusainetta.

Vaikka repäisin hatusta tuon kotelon koon täytyy sen olla lähellä oikeaa.

Kiitoksia tuosta linkistä sinne verkkokauppaan!

Ja kyllä, koteloon tulee pyöristykset ja elementit upotetaan etulevyyn. Taidan kuitenkin olla laittamatta mitään kangasta siihen etulevyyn. Jos elementti on asiallisesti upotettu ja jyrsimen jälki on siistiä ei kaiutin tarvi mitään suojakankaita elementin eteen. Eihän?

Suomen uusriistokapitalismin pääjehu on Sauli Niinistö. -Pirta-

JuurikinNiin
Jos elementti on asiallisesti upotettu ja jyrsimen jälki on siistiä ei kaiutin tarvi mitään suojakankaita elementin eteen. Eihän?

Ei. Suojakangas on hyvä tapa pilata kaiuttimen ulkonäkö. Tosin jos on taloudessa lemmikkejä ja/tai pikkuväkeä kannattaa suojakangasta silti harkita.

Veli Hopea
Seuraa 
Viestejä1249

En ole koskaan ajatellut kaiutinkankaita ulkonäön parantajina vaan suojuksina.

Toisinaan näkee rikottuja kaiutinelementtejä. Silloin tulee mieleen, että yksinkertainenkin suojaus olisi saattanut pelastaa.

Kankaiden rimakehykset ovat akustisesti ongelmallisimmat, mutta jos samojen kehysten sisälle laittaa etulevyn myötäisesti sivusuunnassa kulkevaa ääntä imevän villahuovan, kokonaisvaikutus voi olla hyvinkin äänen kannalta edullinen.

Helpommalla tietysti pääsee, jos ei kankaita virittele.

New ideas are always criticized - not because an idea lacks merit, but because it might turn out to be workable, which would threaten the reputations of many people whose opinions conflict with it.

ISLAM: Mitä lännen tulee tietää (http://www.youtube.com/watch?v=sbLfpqBx2TU&feature=&p=3C7052B7ADA587B6&i...) (video)

Veli Hopea
Seuraa 
Viestejä1249
JuurikinNiin

Nyt on kokeilussa 4" elementit mäntyisessä noin 12litran kotelossa. Elementin ovat vuodelta 1983.

Soi paljon paremmin kuin jotkut netanttilan 300€ "surround-systeemit". Kotelot ovat täynnä vaimennusainetta.


Miltä ne kaiuttimet näyttävät valmiina? Onko kuvia?

New ideas are always criticized - not because an idea lacks merit, but because it might turn out to be workable, which would threaten the reputations of many people whose opinions conflict with it.

ISLAM: Mitä lännen tulee tietää (http://www.youtube.com/watch?v=sbLfpqBx2TU&feature=&p=3C7052B7ADA587B6&i...) (video)

JuurikinNiin
Seuraa 
Viestejä1887

Kaiuttimet näyttää valmiina aika hutaistuilta, kun en ulkonäköön loppujen lopuksi niin hirveänä panostanut. No, on ne sentään petsattu ja lakattu. Elementti on paljaana ja semmonen peltireunainen vihreä läpyskä, jossa on hillitön valkea torvi ilm. diskantin vuoksi.

Juuri lähden tekemään uusia kaiuttimia.

Kaveri oli autoonsa ostanut kaiuttimet, jotka ei sitte mahtunukaan paikoilleen. Autonsa on kohtuu uusi, eikä se viittiny ruveta leikkelemään autoaan, niin ostinpa elementit pois.

En sitten tiedä miten tuommoiset soveltuu sisälle, ainakin halvaksi tulee, kun maksoin elementeistä 20€.
Ne oli siis ihan paketissa, muoveissa yms.

Kyseessä on 6*9 tuumaiset elementit, jotka sijoitan kaiuttimien yläosaan. Koteloista tulee 900mm korkeat.

Elementit on kolmitiet. 210/420w tehonkestoa, epäilen kyllä kovasti jatkuvaa yli 200w tehonkestoa. Toisaalta elementit on yllättävän järeitä, painavatkin ihan kohtuudella.

Harmi, ettei tullut mukana mitn. qts yms. arvoja. No suljetussa kotelossa se ei vissiin ole niin nuukaa. Nuohan autossaki voidaan asentaa ns. free-airina.

Äänenpainetta varmaankin riittää, varsinkin kun subbari täydentää matalia taajuuksia.

Saa nähdä minkälainen laatu tulee olemaan. Ainakin kun vertaa jo tuota ikivanhaa autokaiuttimen räpsyä ja siitäkin lähtee parempi ääni kuin lg:n "kotiteatterissa, tiedättehän semmoiset muovipurkkikajarit+subi (6") yhdistelmiä.

Sen puolesta veikkaisin, että ihan hyvin soi, onhan elementit kuitenkin laadukkaat, vaikkakin autokäyttöön tarkoitettu.

Mitähän eroa elementeissä on auto tai kotikäytössä, säänkestävyyden lisäksi?

Katsotaan, tällä kertaa ajattelin maalata kaiuttimet, siten saa kuitenkin loppujen lopuksi erinomaisen kiillon, kunhan tekee pohjatyöt huolella. Lisäksi voi käyttää viimeistelyssä kittiä yms.

Valkoinen tai musta, kumpihan oli parempi.
Levyaihiot, joista teen on lähes mustaksi petsattua ja kiiltäväksi lakattua liimalevyä, 18mm.

Vai tekisköhän kuitenkin sitten 22 tai 24 yms. levystä.

Noh, kohta katson kun pääsen työpaikalle, että minkämoisesta levystä teen. Olen siis ns. "puuseppä"

Heh, pilveä polttava puuseppä...

Suomen uusriistokapitalismin pääjehu on Sauli Niinistö. -Pirta-

JuurikinNiin
Seuraa 
Viestejä1887

Näppäsin nyt sitten elementeistä kuvan.

Kyllä nuo pystyasentoon sijoitettuna, valkeassa kotelossa voisi olla jopa ihan tyylikkäät, on niihin valmiit suojaritilätkin. Jos siis niitä haluaa käyttää, itse en taida.

Suomen uusriistokapitalismin pääjehu on Sauli Niinistö. -Pirta-

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat