Nuoruus jää päälle? (muoti)

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Noita ikäkausia ja vaatetusta tuumaillessa tuli taas kerran mieleen että ainakin naisilla taitaa olla taipumusta koko loppuikänsä pukeutua siten kuin he pukeutuivat ollessaan nuoria aikuisia (tai iässä jolloin kokivat olevansa parhaimmillaan).

80-luvun olkatoppauksia, neonhuiveja sun muuta shaissea en pahemmin kaipaile, mutta totta on että kun näen kapealahkeisia housuja ja varsinkin sellaisia söpöjä rokkirätkyttäjiä varustettuna pitkällä tukalla ja tietynlaisilla kuteilla, niin kyllähän se niin sydäntä lämmittää. Tuntuu että silloin (joltain osin) muodissa oli vielä joku tolkku. Että sittemmin se on ollut vain pelleilyä. Ensin tulivat kengät joissa oli neliömäinen kärki (yäk), sitten lantiolle ylettyvä housunkaulus (tuplayäk - kuitenkaan suurin osa naisista ei ole lattavatsaisia)... napapaidat... kireät puserot (oksennus) jne.

Varmaankin kohtelin kaltoin jonkun toisen ihmisen ihannevaatteita ja -muotia tässä nyt sitten.

Onko mummomainen (obs. ei viittaus nimimerkki Mummoon) vaatetus lopultakin sitä että on jämähtänyt se nuoruus päälle? Nykyhetken mummoimmat mummot eli todella vanhat huivipäät pitkissä takeissaan ja sukkahousuissaan (mahdoton yhtälö!) toteuttavat vain sitä mikä oli IN silloin kun he olivat nuoria? Permanentteineen päivineen.

Eihän sinä sinänsä mitään väärää. En minä varmaankaan itse vanhetessani jaksa alkaa esittää että tykkäisin jostain sellaisesta "musiikista" jota nuorimmat kuuntelevat. Tai juosta jossain avaruuskuteissa jos sellaiset joskus oikeasti muotiin tulevat (60-luvun jälkeen enää uudestaan).

Sivut

Kommentit (57)

Vierailija

Avasit muodista oman aiheen, kiva!

Toivottavasti saan kumminkin kirjoittaa tähän nikistäni huolimatta

Hyviä huomioita, Qadesha, viiskymppisten ulkonäöstä. Pitkää tukkaa harva vaalii tässä iässä, koska se korostaa alaspäin painuvia kasvonpiirteitä. Ja punaiseksi värjääminen on käsittämätön muoti!

Kuten luonteesta, myös ulkoasusta ovat useimmiten karsiutuneet äärimmäisyydet, mutta oma tyyli säilyy. Kun on tottunut huolehtimaan ulkonäöstään, niin tietysti niin haluaa tehdä hautaan asti.

Minä oli hehkeimmilläni minihameiden ja mikroshortsien aikaan. Viimemainitut ovat tänä kesänä muodissa, mutta niin hulluksi en tule, että änkisin sellaiset päälleni! Ympäristörikos olisi se

Millainen on söpö rokkirätkyttäjä, noin vaatteiltaan?

Muuten, ylikittanat vaatteet olivat edellisen kerran muodissa 70-luvulla.

Vierailija

Mummo kirjoitti"
"Minä oli hehkeimmilläni minihameiden ja mikroshortsien aikaan."

Niin varmaan useimmat muutkin naiset ja neitoset, vaikka kaikki onkin suhteellista, kuten me tiedepalstalaiset asian hyvin ymmärrämme.

Kornia onkin vain se, että nykyisin kaikki paulakoivuniemet ja muut yrittävät yli kuusikymppisinä näyttää teinitytöiltä. Ihan puistattaa!

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007
Mummo
Avasit muodista oman aiheen, kiva!

Toivottavasti saan kumminkin kirjoittaa tähän nikistäni huolimatta

Hyviä huomioita, Qadesha, viiskymppisten ulkonäöstä. Pitkää tukkaa harva vaalii tässä iässä, koska se korostaa alaspäin painuvia kasvonpiirteitä. Ja punaiseksi värjääminen on käsittämätön muoti!

Kuten luonteesta, myös ulkoasusta ovat useimmiten karsiutuneet äärimmäisyydet, mutta oma tyyli säilyy. Kun on tottunut huolehtimaan ulkonäöstään, niin tietysti niin haluaa tehdä hautaan asti.

Minä oli hehkeimmilläni minihameiden ja mikroshortsien aikaan. Viimemainitut ovat tänä kesänä muodissa, mutta niin hulluksi en tule, että änkisin sellaiset päälleni! Ympäristörikos olisi se

Millainen on söpö rokkirätkyttäjä, noin vaatteiltaan?

Muuten, ylikittanat vaatteet olivat edellisen kerran muodissa 70-luvulla.

Toki hyvin pukeutuvilla miehillä on ollut muotikamppeita iana, mutta kauppaan miesten muoti tuli vasta 50-60-luvuilla. 60-luvulla olivat vaatteet ensi kertaa tärkeät. Kintsake kukkapaita ja reisistä tiukat housut. Kukkapaita jäi komeroon ja kaulus kasvoi kunnes se oli pian epämuodikas. Pitkä takki vaihtui kolmenvartin maihariin, maihari pusakkaan. 60-luvun liivimuoti tuli ja meni.

Partamuoti on oma lukunsa. Pulisongit olivat yhteen aikaan "must", viikset myös. SItten tuli kokoparta ja sänkiparta. Partamuodin kanssa on aina ollut tarkkaa, pituus ei saa olla väärä tai on ehdottomasti out. Helpoimmalla pääsee kun ajaa kokonaan pois.

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Vierailija

Hesarissa oli viime viikolla kolumni, jossa kirjoittaja julisti ettei nuoruutta ole enää olemassa, sillä aikuiset pukeutuvat kuten nuoret.

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007
ville-v
Hesarissa oli viime viikolla kolumni, jossa kirjoittaja julisti ettei nuoruutta ole enää olemassa, sillä aikuiset pukeutuvat kuten nuoret.

Niinpä, ennen nuoret pukeutuivat kuten aikuiset, nyt asia on päinvastoin. Mutta olisiko myös niin, että 60-luvun rokkisukupolvi vain toteuttaa itseään ja nuorten pitäisi keksiä jotain muuta. Mehän keksimme rokin

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Vierailija

Kaiketi tämä on osa ns. "ennen kaikki oli paremmin" -ilmiötä. Tietyn iän jälkeen ihminen ei vaan enää pysty vastaanottamaan uusia vaikutteita kuten nuorena, jolloin kaikki uusi alkaa tuntua vaikealta ja epämiellyttävältä. Sama pätee muodin lisäksi ainakin musiikkimakuun ("Se on nykyään sellasta säksätystä"), elokuviin ("Tauno Palo se osasi näytellä!"), tapoihin ("Miksi niiden pitää tuolla lailla syleksiä?"), teknisiin laitteisiin ("Ennenvanhaan oli vaan kaks nappulaa: on ja off. Se se oli selkeää")...

CE-hyväksytty
Seuraa 
Viestejä29006
Liittynyt30.4.2005
Tollukka

Näinpä..

Mä en tosin muodista tajua mitään. En ymmärrä miksi ihmiset seuraavat muotia. Toki saa kopioida muiden tyyliä, mutta se on jotenkin säälittävää.

öh, kuka on Tauno Palo, alkaa muisti pettämään vanhalla Loppu jääköön omaan naurettavuuteensa

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Vierailija

Niin itse olen ja tulen aina olemaan nuori. Tämä on varmaan joku geeni-zydeemi koska perheeni ja sukulaiseni ovat kaikki todella nuorekkaita. Esim vanhempani jotka ovat kohta 60-vuotiaita ovat ihan kuin luonnostaan ajan hengessä. Ei ole vaikeuksia jutella uusista virtauksista tai vaikka perkele Idolsista
Pukeutuminen on niinkuin aikuisilla pitääkin mutta menttaalipuoli on parikymppisen tasolla...varmaan siksi vanhempani ovat olleet naimisissa jo 35 vuotta. Itse olen 28-vuotias ja pidän itseäni edelleen "nuorena" ja täytyy myöntää että tunnen pientä ylpeyttä kun joskus r-kioskilla kysytään papereita kun menen tupakkia ostamaan
Jos haluaa pysyä nuorena niin siihen on vain yksi sana: huumorintaju.

sigfrid
Seuraa 
Viestejä8692
Liittynyt20.7.2007
judettaja
Niin itse olen ja tulen aina olemaan nuori. Tämä on varmaan joku geeni-zydeemi koska perheeni ja sukulaiseni ovat kaikki todella nuorekkaita. Esim vanhempani jotka ovat kohta 60-vuotiaita ovat ihan kuin luonnostaan ajan hengessä. Ei ole vaikeuksia jutella uusista virtauksista tai vaikka perkele Idolsista

Ihanko totta! Minusta Idols on eilispäivän formaatti

Pukeutuminen on niinkuin aikuisilla pitääkin mutta menttaalipuoli on parikymppisen tasolla...varmaan siksi vanhempani ovat olleet naimisissa jo 35 vuotta. Itse olen 28-vuotias ja pidän itseäni edelleen "nuorena" ja täytyy myöntää että tunnen pientä ylpeyttä kun joskus r-kioskilla kysytään papereita kun menen tupakkia ostamaan
Jos haluaa pysyä nuorena niin siihen on vain yksi sana: huumorintaju.

Joo, huumorintaju, ei pelkkä kakkahuumori. Parasta huumoria on elämänarvojen tarkastelu, niiden näkeminen aina uudella tavalla, se vapauttaa ajatusvirtoja. Toinen tärkeä asia on oppiminen. Toiset ovat 20-vuotiaina oppineet kaiken mitä nuppiin mahtuu. Säälittävä näky sellainen.

Takuutestattu suomalainen. Aboriginaali Finlandian asukas.

Blogi: http://terheninenmaa.blogspot.fi

Vierailija
Mummo
Avasit muodista oman aiheen, kiva!

Toivottavasti saan kumminkin kirjoittaa tähän nikistäni huolimatta

Hyviä huomioita, Qadesha, viiskymppisten ulkonäöstä. Pitkää tukkaa harva vaalii tässä iässä, koska se korostaa alaspäin painuvia kasvonpiirteitä. Ja punaiseksi värjääminen on käsittämätön muoti!

Kuten luonteesta, myös ulkoasusta ovat useimmiten karsiutuneet äärimmäisyydet, mutta oma tyyli säilyy. Kun on tottunut huolehtimaan ulkonäöstään, niin tietysti niin haluaa tehdä hautaan asti.

Minä oli hehkeimmilläni minihameiden ja mikroshortsien aikaan. Viimemainitut ovat tänä kesänä muodissa, mutta niin hulluksi en tule, että änkisin sellaiset päälleni! Ympäristörikos olisi se

Millainen on söpö rokkirätkyttäjä, noin vaatteiltaan?

Muuten, ylikittanat vaatteet olivat edellisen kerran muodissa 70-luvulla.

Juu äpsölyytli saat ja tarkennus ketjuun tuleville että tämä ketju sai innoituksensa ketjusta

psykologia-aivot-ja-aistit-f12/mita-mielta-on-elaa-enaa-yli-viidenkymmenen-ikaisena-t38546.html

Söpö rokkirätkyttäjä on poitsu jolla ei ole tippaakaan ihraa navan seutuvilla. Nuoruuttaan ja energisyyttään erittäin timmissä kunnossa ja täten voi pukeutua juuri niihin tiukkoihin housuihin jotka kai joillakin vievät ajatukset "sukkahousuheviin". Päällä on sitten vaikkapa nahkatakki ja tämän päällä farkkuliivi. Sellaistahan se oli siihen aikaan kuin minä olin nuari. (Ja nyt varmaan joku muistaa Kummelin parivaljakon... noh, hampaat saisi mielellään olla kyllä suussa.)

Mutta mustien MUST on siis pitkä tukka. Siitähän sitä näkee että mies on terve, kun karva kasvaa.

Vierailija

Meillä ei kotona pahemmin humppaa eikä itkelmiä kuunneltu, mutta oman aikakautensa musiikkiahan isäni kai sikäli kuunteli että Beatles oli kova sana, johon minäkin lapsukaisena tykästyin. Siis nimenomaan Beatlesin loppupuolen tuotannosta on kyse, ja isähän oli siinä vaiheessa kyllä ollut jo lähemmä kolmikymppinen, ettei kovin nuori. Mutta eihän se kaikilla se nuoruus välttämättä parinkympin korville lopahdakaan. Ja sitten toinen kova juttu isälle oli diskomusiikki 80-luvulla ja vieläpä ihan sen aikainen, eikä vanhempi kama.

Vaatepuolella sitten olisikin monta itkun aihetta kun isä pukeutui kuin papparainen ja itse pukeuduin kuin idiootti siihen asti että koin jonkinlaisen heräymyksen täysi-ikäiseksi tultuani. (Ja kyllähän niistä vaatteistaan oli saanut koulussa moneen kertaan kuullakin. Minä en vaan osannut valita niitä oikein.)

Hm... Onkos muoti muutakin kuin vaatteet ja musiikki? Toivottavasti?

Vierailija

Huuh, en tiedä, missäpäin Suomea (?) Q asustat, mutta kuvastit ihan stadilaisen sekakäyttäjän rooliasun

Pitkä tukka on miehellä ihan ok, mutta kun se monilla rupeaa jo varhaiskeski-iässä ohenemaan, niin tulos on kamala a' la Juice. Toinen hirvitys on tämä Tiede-lehdessä kirjoittava turkulainen mediatutkija, Veijo Hietanen tms. Varsinainen käänteisdoriangrey.

Vierailija

Voi, sekokäyttäjäksikö suosikkihabituksella päätyykin...

Tukka on tosiaan itkun paikka ihmiselle. Ei tuo omanikaan ihan niin runsaasti enää rehota kuin joskus puoli elämää sitten, vaikken raskaana olekaan ollut - se hormonimyrsky kun kuulema tapaa ohentaa naisten tukkaa. (Omassani lähinnä kasvu hidastunut.) Ja pakko tosiaan pohtia uusiksi sekin että onko miehellä "pakko" olla se pitkä tukka - jos vaihtoehtoina on kaljuuntuva mies tai ei miestä lainkaan, niin siitäpä sitten funtsailee mikä todella merkkaa ja mikä ei.

Ainoastaan Juice olkoon Juice.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat