Kenraali Vlassovin armeija

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kun vastoin neuvostopropagandan sodasta luomaa kuvaa melkein kaikki Neuvostoliiton viranomaisten kertomat "totuudet" imperiumin asioista ovat jälkikäteen osoittautuneet hyvinkin kyseenalaisiksi, miksi ei kuva "Suuresta isänmaallisesta sodasta" olisi vähintään epätarkka?

Miksi ei esimerkiksi ole juurikaan ennen 1990-lukua puhuttu siitä, että Saksan rinnalla taisteli miljoona venäläistä tarkoituksenaan vapauttaa isänmaansa stalinismin ikeestä?

[size=150:2w27gu0q]Kenraali Vlassov ja Venäjän vapautusarmeija[/size:2w27gu0q]

Neuvostopropaganda lähti armeijalle annetusta velvoitteesta kasvattaa jokaisesta puna-armeijalaisesta

"sosialistiselle Isänmaalle rajattoman uskollinen taistelija"
. Tämän taistelijan tuli sisäistää
"korkea vastuuntunne … hänelle uskotun sosialistisen Isänmaan suojelemisen tehtävän täyttämiseksi".



Neuvostopatriotismi merkitsi
"korkeata moraalia, suurta sinnikkkyyttä, urheutta ja sankarillisuutta".
Lopullisena tavoitteena oli tehdä jokaisesta puna-armeijalaisesta sellainen, että hän
"täyttäessään pyhää velvollisuuttaan sosialistisen Isänmaan varjelemisessa"
taistelisi viimeiseen patruunaan ja viimeiseen veripisaraan.

Aina ei tavoitteeseen päästy. "Voittamattomat puna-armeijalaiset" pysyivät asemissaan ja lähtivät hyökkäykseen suureksi osaksi sen takia, että tiesivät takana erikoismiesten vaanivan perääntyjiä, joiden kohtalo kiinni joutuessa ratkaistiin nopeasti ja kolkosti.

Perääntymistä turvallisempi tapa selvitä hengissä oli viholliselle antautuminen. Sitä ei estänyt edes ankara pelottelu sen johdosta, että "valkopuolalaiset" ja "valkosuomalaiset" saksalaisfasisteista puhumattakaan tulisivat armotta kiduttamaan vangit hengiltä. Näin punasotilaille opetettiin.

Tästä huolimatta neuvostosoturit antautuivat suurin joukoin noiden raakalaisten käsiin. Eri rintamilla vankeja oli melko luotettavien laskelmien mukaan jopa 5,24 miljoonaa. Suuri osa heistä kuoli leirien kurjuudessa, mutta enimmät pysyivät hengissä.

Kaikki tahtoivat tietenkin palata kotiin, mutta eivät niinkään Josif Stalinin johtamaan Neuvostoliittoon, vaan vapautetulle Venäjälle. Monien yritysten jälkeen kokoontui Prahassa 14.11.1944 satoja aktivisteja perustamaan Venäjän kansan vapautuskomitean (KONR), joka keskitti aseellisen toimintansa Venäjän vapautusarmeijaan (ROA), jonka kokoamista, koulutusta ja taistelua johti kenraalimajuri Andrej Vlassov.

Natsihallinto oli pari vuotta estänyt liikkeen järjestäytymisen, mutta ilmeisesti sotaonnen kääntyminen yhä huonompaan suuntaan muutti suhtautumisen. Niin syntyi kohtalaisen vahva aseellinen voima, joka toki oli Saksan ohjauksessa, mutta pyrki irrottautumaan siitä sopivan tilaisuuden tullen.

Saksan liittotasavallan armeijan sotahistorian tutkimuslaitoksen tieteellinen johtaja Joachim Hoffman julkaisi jo vuonna 1984 kirjan Vlassovin armeijan historia. Kirja herätti runsaasti mielenkiintoa lännessä ja erityisesti venäläisissä pakolaispiireissä, mutta ei tietenkään vielä voimansa tunnossa olevassa Neuvostoliitossa.

Aleksander Solzenitsinin toimeliaisuuden ansiosta kirja julkaistiin vuonna 1990 venäjäksi historiallisessa sarjassa Venäjän uusimman historian tutkimukset. Neuvostotutkijat riensivät kilvan todistamaan kirjan näkemyksiä vastaan. Oli ennen kuulumatonta, että "isänmaan petturista" tehtiin vapaustaistelija. Vasta vuonna 1991 uskalsivat ensimmäiset venäläiset tutkijat lähestyä Vlassovin armeijan kysymystä avoimemmin mielin.

Hoffmanille tarjottiin mahdollisuutta esitellä ajatuksiaan puolustusministeriön lehdessä, mutta hän ei voinut käyttää tilaisuutta hyväkseen. Vasta vuonna 1993 hän julkaisi venäläisessä aikakauskirjassa artikkelin Neuvostoliiton valmistautumisesta hyökkäyssotaan vuonna 1941. Myöhemmin Englannissa ilmestynyt artikkeli aiheutti tietysti skandaalin, sillä Venäjällä oli Stalinin valmistautuminen hyökkäykseen yhtä tiukasti vaiettu asia kuin Vlassovin armeija.

Vuonna 1998 ilmestyi Moskovassa S. Drobiaskon ja A. Karashtshukin Venäjän vapautusarmeijan historian kertova kirja Vtoraja Mirovaja voina 1939-1945. Russkaja Osvoboditelnaja Armija.

[size=150:2w27gu0q]Lukemattomat upseerit vastustivat bolsevismia[/size:2w27gu0q]

Vangiksi antautuneet neuvostosotilaat tiesivät joutuneensa sovittamattomaan ristiriitaan Stalinin hallituksen kanssa. Saksalaisen itäalueiden ministeriön komission jäsenenä vuoden 1941 syyskuussa vankileirejä kierrellyt eversti Kromiadi kertoi, että "valtava enemmistö" sotavangeista tuolloin oli "vähintään alitajuisesti antibolsevisteja".

Vaikka lausuntoon varmasti vaikutti halu olla saksalaisille mieleen, oli puheessa perää päätellen siitä, että melko monet leireissä elävät neuvostokenraalit ja muut korkeat upseerit olivat samaa mieltä. Heidän vakaumuksensa oli, että näitä miljoonia miehiä olisi mahdollista menestyksekkäästi käyttää bolsevismin vastaisessa taistelussa.

Joachim Hoffmann luettelee nimet mainiten viisitoista venäläiskenraalia, jotka olivat valmiit aktiivisesti osallistumaan taisteluun Neuvostoliittoa ja maailmankommunismia vastaan. Lisäksi hän mainitsee kenraalimajuri Zakutnoin arvelun, että "enemmistö ukrainalais-valkovenäläisistä upseereista ja noin puolet kaikista ylemmistä upseereista puoltavat Venäjän saattamista sosiaalisesti ja poliittisesti kansalliselle pohjalle".

Alkuaikojen halukkuus ruveta saksalaisten rinnalla kaatamaan Stalinin valtaa laantui kuitenkin, kun vankileirien olot kurjistuivat. Vuosien 1941-1942 kammottavien talvien takia ruvettiin myös Saksan järjestelmää vihaamaan aivan kuten neuvostojärjestelmää. Kysyttiin oliko Stalin pahempi vihollinen kuin Hitler.

Kuitenkaan saksalaisilla ei ollut vaikeuksia saada vankien joukosta vapaaehtoisia riveihinsä joko sotilaiksi tai apupalvelukseen. Miesten määrä nousi jo varhain sataan tuhanteen ja heitä sijoitettiin myös länsirintamalle.

Tähän värväystoimintaan liittyvät mitä todennäköisimmin suomalaisten "sotilaslinjan luovutukset", joista Elina Sana viime vuonna ilmestyneessä Luovutetut-kirjassaan kertoo. Suomesta saksalaisten palvelukseen halukkaat neuvostosotilaat kuljetettiin Norjaan, jonne he enimmäkseen jäivät, koska aseiden puutteessa uusien yksiköiden perustaminen viivästyi. Kysymys ei siis ollut vasten tahtoa tapahtuneesta luovuttamisesta, vaan luovutettujen hakeutumisesta Saksan riveihin.

[size=150:2w27gu0q]Vapautusarmeijan perustamisvaiheet[/size:2w27gu0q]

Saksan armeijaan oli siis astunut suuri joukko venäläisiä ja muita Neuvostoliiton kansalaisia sodan parina ensimmäisenä vuonna. Siinä tilanteessa kenraali Vlassov julkaisi miljoonina kappaleina levitetyn avoimen kirjeen, jossa esitettiin, että kaikki Wehrmachtin riveihin liittyneet venäläiset voisivat huhtikuusta 1943 alkaen liittyä Venäjän vapautusarmeijaan tai Ukrainan vapautusvoimiin.

Silloin oli kuitenkin jo vankien suhtautuminen asiaan muuttunut monenkirjavaksi. Leirien olot olivat parantuneet ja elossa säilyminen tullut entistä varmemmaksi. Se vähensi intoa hakeutua rintamapalvelukseen.

Leireissä toimivat neuvostoagentit alkoivat myös levittää tietoja, että kun sota olisi voitettu, tapahtuisi neuvostoyhteiskunnassa perustavanlaatuisia muutoksia: kansalliset perinteet nostettaisiin kunniaan, uskonnon harjoittaminen voisi alkaa uudelleen ja vihatut kolhoosit tultaisiin lopettamaan.

Näistä syistä monet jättivät vapautusarmeijaan liittymisen porukan päätettäväksi. Muistelmissa on säilynyt lausahdus:

"Jos kaikki muut lähtevät ROA:an, lähden minäkin."
Kun tilanne rintamillakin oli kohtalaisen vakaa, eivät saksalaisetkaan ilmeisesti harjoittaneet niin innokasta värväystä kuin aikaisemmin. Prahan konferenssissa 14.11. 1944 Vlassov esitteli vapautuskomitean manifestin ja armeijan synty sinetöitiin.

[size=150:2w27gu0q]ROA:n surkea loppu ja merkitys[/size:2w27gu0q]

Venäjän vapautusarmeijan ROA:n joukot taistelivat Oderin rintamalla ja Böömissä. Ne pyrkivät yhteyteen neuvostojoukkojen rintaman takana aseisiin nousseeseen Ukrainan kapinallisarmeijaan, mutta eivät onnistuneet.

Saksan tappion lähestyessä ROA:n pääosat olivat Tshekinmaalla, jossa ne olivat amerikkalaisten ja venäläisten joukkojen välissä puristuksissa. Saksan antautuessa 9.5.1945 jatkui epäselvä tilanne vielä muutamia päiviä, mutta lopulta aseet laskettiin, kenraali Vlassov joutui venäläisten käsiin ja lennätettiin Moskovaan. Siellä hänet pitkän piinaamisen jälkeen hirtettiin 1946.

Joachim Hoffmann tulee tulokseen, että Venäjän vapautusarmeija ja kenraali Vlassovin toiminta voidaan toisen maailmansodan tarkastelussa ymmärtää todelliseksi yritykseksi kumota neuvostovalta käyttäen hyväksi Saksaa, mutta omaksumatta kansallissosialistisia aatteita.

Pyrkimyksenä oli liittyä Hitlerin suunnittelemaan "uuteen Eurooppaan" kommunismin ikeestä vapautettuna Venäjänä. Hoffman on sitä mieltä, että asiassa on vielä paljon tutkittavaa etenkin sen vuoksi, että Neuvostoliitto piti loppuunsa saakka koko tämän mittavan yrityksen piilossa päästämättä sitä häiritsemään yhtenäistä kuvaa "Suuresta isänmaallisesta sodasta".

http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/ ... :0:0:0:0:0:

Sivut

Kommentit (16)

Vierailija

Kaikkiaan arviolta n. miljoona puna-armeijan sotilasta liittyi Saksan riveihin. Joten missään mielessä se ei ole aivan vähäpätöinen tapaus. Tai oikeastaan - jos natsit olisivat osanneet pelata korttinsa vähän taitavammin he olisivat voineet hyvinkin horjuttaa näillä "vapaussotureilla" Stalinin asemaa. Esim. tarjoamalla täkyjä Ukrainalle, Valko-Venäjälle ja muille neuvostotasavaltojen merkittäville kansallisuuksille. Natsit eivät koskaan osanneet todellista hajoita-ja-hallitse-periaatetta.

Joka tapauksessa tapaus Vlassov rikkoo monien mielestä ikävällä tavalla myytin rikkumattomasta yhtenäisestä neuvostoliittolaisesta puolustustahdosta Hitlerin armeijaa vastaan. Näinhän ei ole milloinkaan juuri ollut. Suomessakin oli omat itärajan takaiset "vapaussoturinsa". Miksei siis myös Neuvostoliitolla, joiden kansalaisista tosiasiassa huomattavan monet inhosivat Stalinin hallintoa.

[size=85:3mzegfun]Vasemmalta lukien kenraali Vlassov, kenraali Georgi Zhilenkov, Erhard Kröger ja Joseph Göbbels.[/size:3mzegfun]

Vierailija
L
ralf64

Kirjoitit:

Natsit eivät koskaan osanneet todellista hajoita-ja-hallitse-periaatetta.

Ainoa periaate, jonka Hitler tajusi oli juuri tuo. Mitään muuta taustaa vasten ei ole mahdollista ymmärtää natsihallinnon tai Saksan asevoimien ja sotatalouden rakennetta.




Väärin. Jos Hitler olisi tajunnut periaatteen oikein hän olisi ilman muuta alkanut tukea Stalinin hallinnon potentiaalisia vastustajia kuten ukrainalaisia, ortodoksista kirkkoa, tataareja ja muita vähemmistöjä.

L
Juutalaisten joukkotuhossa tuhlattiin Saksan resursseja Saksan resurssien tuhoamiseen. Mitä järkeä? Paitsi tietenkin umpinatsin silmissä.



Ei mitään järkeä. Olen samaa mieltä.

Vierailija
L
Stalinin pakkosiirrot olivat julmia ja vastaanottoalueen kantokykyyn nähden ylimitoitettuja. Mutta se, mitä Saksa suunnitteli, oli kertaluokkaa karmeampaa.



Eli Stalinin teot olivat pikkujuttuja sen rinnalla mitä Saksa suunnitteli?

Vierailija
ralf64
Kaikkiaan arviolta n. miljoona puna-armeijan sotilasta liittyi Saksan riveihin. Joten missään mielessä se ei ole aivan vähäpätöinen tapaus.

Väkilukuun suhteutettuna se ei ole juurikaan merkittävämpi kuin Neuvostoliiton mukana Suomea vastaan sotinut Suomen kansanarmeija:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Terijoen_hallitus

Terijoen hallituksen julistuksen keskeisin kohta oli ilmoitus Suomen kansanarmeijan luomisesta, johon kuului suurimmillaan noin 18 000 miestä. Nämä sotilaat olivat lähinnä asevelvollisia karjalaisia, inkeriläisiä ja muita suomenkielisiä, joista vanhimmat olivat Suomen sisällissodan jälkeen maasta paenneita punaisia. Lisäksi hallituksen ohjelmaan sisältyi lupauksia muun muassa kahdeksan tunnin työpäivästä, työttömyyden lopettamisesta sekä suurtilojen pakkolunastuksesta. Suomen kansanhallituksella oli myös oma raha ja sanomalehti, Kansan Ääni. Terijoen hallituksen yleisjulistus ei ollut Suomessa uskottava, eikä se juuri levinnyt kansan tietoisuuteen.
Alun perin kansanarmeijaa ei ollut määrä käyttää varsinaisiin taistelutoimiin, vaan sen perimmäiseksi tehtäväksi oli määrätty paraatimainen eteneminen Helsinkiin Neuvostoliiton valloitettua Suomen. Osa kansanarmeijasta joutui kuitenkin olosuhteiden pakosta osallistumaan sotatoimiin esimerkiksi Lunkulansaaren-Salmin alueella. Helsingin sijaan voitonparaati pidettiin helmikuussa 1940 Leningradissa, minkä jälkeen armeija liitettiin puna-armeijan muihin yksiköihin.
Terijoen hallitus esitti ensitöikseen Neuvostoliitolle keskinäisen ystävyys- ja avunantosopimuksen solmimista, joka allekirjoitettiin Moskovassa 2. joulukuuta 1939. Sopimuksen turvin Neuvostoliitto katsoi taanneensa itselleen ne edut, joita se oli tavoitellut aikaisemmin neuvotellessaan Moskovassa Cajanderin III hallituksen edustajien kanssa. Se sai sopimuksen mukaisesti Kuusiselta Karjalan kannaksen eteläosat, strategisesti tärkeitä Suomenlahden saaria, Kalastajasaarennon länsiosan, sekä vuokralle Hangon laivastotukikohtan. Sopimuksessa sovittiin myös laajahkon suomensukuisten kansojen asuttaman alueen liittämisestä Kuusisen Suomeen.
Vierailija

Kiitos hyvästä alustuksesta.

Jäi surullinen ajatus siitä, että antoiko länsi Vlassovin armeijan Stalinille. Sehän olisi kansanmurha. Halusiko nuo loikata länteen ? Natseilla ei varmaan ollut arkistoa siitä, että kuka antautui, ja kuka jäi vangiksi haavoittumisen tai ammusten loppumisen takia.

Nykyinen historian tutkimus ei juurikaan pidä Stalinia edes kommunistina, vaan pelkästään ateistisena hulluna. Vahvin todiste on luonnollisesti omien massiivinen surmaaminen. Myös omien upseerien. Hän ei edes tuntenut kommunististen teoreettikojen ajatuksia, eikä itsekään ollut ns. kynämiehiä. Ei ollut ajatuksia, oli vain viha ja hulluus.

Ei ollut kykyä muuhun kuin pelotteluun. Pelottelulla ja ruskeapaidoilla Hitlerkin nousi.

Vierailija

Venäläinen uuden polven ennakkoluuttomiin historioitsijoihin lukeutuva S. Drobjasko on tutkinut Vlassovin Venäjän vapautuksen armeijaa (ROA) tarkasti lähdemateriaalein.

Drobjasko describes the ROA’s heavy weapons in detail: heavy artillery, anti-aircraft artillery, as well as the training schools for officers and noncoms, the training camps, even press relations (there was no German censorship). Colonel Meandrow served as commander of the officers’ school. When he was captured in August of 1941, interrogating officer Herre of the German General Staff asked his opinion about whether Soviet resistance would soon collapse. Meandrow, Chief of Staff of an entire Soviet corps, replied:

"I have the highest regard for the Wehrmacht. Nevertheless the German army will not be able to defeat the Soviet Union unless they are able to mobilize the Russian people against Stalin."



"Kaikella kunnioituksella Wehrmachtia kohtaan. Kuitenkin Saksan armeija ei voi lyödä Neuvostoliittoa, JOLLEI SE KYKENE MOBILISOIMAAN VENÄJÄN KANSAA STALINIA VASTAAN."

Eversti Meandrow oli totisesti oikeassa tässä. Ja kuten Drobjasko toteaa, juuri Saksan korkeimman poliittisen johdon (=Hitlerin) kyvyttömyys toteuttaa viisasta idänpolitiikkaa (ml. älytön rasistinen ylimielisyys ja omahyväisyys) vei Saksalta ja Venäjän Vapautusarmeijalta historiallisen mahdollisuuden.

Marraskuussa 1944 kaikki oli jo myöhäistä.

Lähde: New Aspects of Andreij Vlassov

The Russian Army of Liberation (ROA) · Corrective Revision by Russian Historians

By Wolfgang Strauss

Vierailija
Phony
Kyllä tästäkin aiheesta pitää pystyä keskustelemaan ilman henkilökohtaisia solvauksia ja syyttelyitä.



Olen samaa mieltä. Aluksi päätin olla provosoitumatta mutta kuitenkin joutuessani nielemään jatkuvaa herjaa provosoiduin. Kaikki meistä ei ole yhtä sitkeitä kuin Mauno Koivisto.

Pyydän anteeksi (tänään olikin jo myöhäistä editoita eilistä tekstiä).

PS. Ihailen venäläisiä uuden polven historioitsijoita, jotka epäilemättä kovassa paineessa uskaltavat julkaista mm. Putin-Jugendin kannalta kiusallista tietoa Neuvostoliiton historiasta.

Vierailija

Saksassa tunnettu toimittaja saksalais-slaavilainen Botho Kirsch, Venäjä-asiantuntija, on todennut

[size=85:2q7hugv7]Botho Kirsch: ""History must be rewritten" [/size:2q7hugv7]

"... political and psychological blindness of the German leadership, combined with massive aid from America and England, were decisive for the defeat of Germany. "



"Saksan johdon poliittinen ja psykolooginen sokeus yhdistettynä Amerikan ja Englannin apuun oli ratkaiseva syy Saksan tappioon."

Kirsch toteaa sen asian jonka Venäjällä useimmat jo nykyisin myöntävätkin:

"Today Russian authors confirm that the Russians who lived under German occupation were better off than those under Soviet rule."

"Tänään Venäjän kirjailijat vahvistavat että ne venäläiset jotka asuivat Saksan miehittämillä alueilla, ELIVÄT PAREMMIN KUIN NE VENÄLÄISET JOTKA ELIVÄT NEUVOSTOHALLINNAN ALAISUUDESSA".

[size=85:2q7hugv7]Rajua on ajan riento, Hannu ja Elina. Siis muualla, ei meillä.[/size:2q7hugv7]

Vierailija

Historioitsijat eivät koskaan ole väsyneet mainitsematta miten heikkotasoisesti nämä joukot aivan sodan loppupuolella (pääasiassa Tsekin alueella) sotivat. Hienotunteisuuden takia he ilmeisesti jättävät mainitsematta sen, että he itseasiassa sotivat sillä tasolla kuin heidän entiset maanmiehensä puna-armeijassa.

Eräs syy miksi saksalaiset eivät siis rakentaneet kovinkaan paljon Vlassovin armeijan varaan oli se saksalaisten ammattiupseerien arvio venäläisestä sotilaasta - kaavamainen, kyvytön toimimaan saksalaiselle täsmällisyydellä ja taidolla. "Slaughterhousessa" oli maininta tällaisesta venäläisistä sotavangeista koostuneesta divisioonasta Italiassa. Sen taso oli niin heikko, että se siirrettiinkin sittemmin Balkanille partisaanien vastaiseen sotaan.

Vierailija

Hieno kirjoitus. En oikein voi ottaa kantaa, sillä en tunne em. historiaa riittävän syvällisesti.

Raf64 kirjoitti:

"Natsihallinto oli pari vuotta estänyt liikkeen järjestäytymisen, mutta ilmeisesti sotaonnen kääntyminen yhä huonompaan suuntaan muutti suhtautumisen."

Käytät termiä SOTAONNI. Käsitykseni mukaan kyse ei ollut onnesta, vaan Hitlerin maksimaalisista virheistä vrt. Stalingrad, Leningrad, Moskova jne. itärintamalla.

Vierailija
ralf64
Saksassa tunnettu toimittaja saksalais-slaavilainen Botho Kirsch, Venäjä-asiantuntija, on todennut

[size=85:8g00xy1x]Botho Kirsch: ""History must be rewritten" [/size:8g00xy1x]
...

"Today Russian authors confirm that the Russians who lived under German occupation were better off than those under Soviet rule."

"Tänään Venäjän kirjailijat vahvistavat että ne venäläiset jotka asuivat Saksan miehittämillä alueilla, ELIVÄT PAREMMIN KUIN NE VENÄLÄISET JOTKA ELIVÄT NEUVOSTOHALLINNAN ALAISUUDESSA".

[size=85:8g00xy1x]Rajua on ajan riento, Hannu ja Elina. Siis muualla, ei meillä.[/size:8g00xy1x]




Toisessa ketjussa viittasinkin siihen, mikä epäsuhta on saksalaisten miehittämiltä neuvostoalueilta otetun autenttisen valokuvamateriaalin kuvaaman arkipäiväisen menon ja populäärin historiankäsityksen välillä: Normaali meno näytti melko normaalilta. Toki miehittäjien otteet olivat tiukkoja, ja sota-ajan lait olivat käytössä, mutta jengi osasi elää niissäkin oloissa. Kritiikki miehityspolitiikkaa kohtaan on silti oikeutettua.

Neuvosto-sotavankien suurta kuolleisuutta Saksassa ja Suomessa ensimmäisenä sotatalvena on korostettu useassa yhteydessä, mutta en muista nähneeni laskelmia, joissa esitetään kokonauskuva:

[code:8g00xy1x]Vangeiksi joutuneet
- menehtyneet ja teloitetut
- saksalaisten ja suomalaisten puolelle siirtyneet
___________________________________________
Loppusumma: Sodan jälkeen NL:oon palautetut.
[/code:8g00xy1x]

Vlasovin värvärit saivat tiettävästi toimia suomalaisilla sotavankileireillä melko vapaasti. Värvättyjen ja Saksaan lähteneiden lukumääristä en ole nähnyt tietoja.

Haluaisin myös tietää, mikä oli kuolleisuus sotavankeudesta palauttamisen jälkeisen vuoden aikana:

a) Saksan / Suomen sotavankileireillä olleilla?
b) Vlasovin armeijassa t. muissa "vihollisjoukoissa" olleilla NL:oon palautetuilla?

Luulenpa, että esim. kirjoissa "Luovutetut" tai "Ruma sota" ei ole vastausta näihin kysymyksiin, eikä Elina "Sanalla"?

Tietäisikö jotain entinen neuvostopropagandisti Galina Sanko, jonka otattamaa valokuvaa petroskoilais-lapsista "keskitysleirin" portin takana mm. taannoin pistooliammuntaa porvareiden varalta autotallissaan opetellut Marja-Leena Mikkola levittelee?

Siinä valkosuomalaisten fascistien miehitysvuosina lihaviksi syöttämät (porvarien juoni!!) neuvostolapset katsovat luottavaisesti kameraan, odottaen Galina-tädin lupaamia karkkeja? Galina ei sitten onnistunut löytämään ainoatakaan kurjannäköistä henkilöä "fascistien" vallasta ns. vapautuneesta kaupungista? Fascistit ja sota saattaakin olla miellyttävämpi olotila, kuin neuvostovalta ja rauha?

P.S.
Älköön kukaan luulko, että minulla on jotain vasemmistonaisia vastaan. Ei suinkaan.

Vierailija
Lektu-Elli
Kiitos hyvästä alustuksesta.

Jäi surullinen ajatus siitä, että antoiko länsi Vlassovin armeijan Stalinille. Sehän olisi kansanmurha. Halusiko nuo loikata länteen ? Natseilla ei varmaan ollut arkistoa siitä, että kuka antautui, ja kuka jäi vangiksi haavoittumisen tai ammusten loppumisen takia.




Kyllä antoi, ja se oli murhaa. Vlassovin joukko pyrki sodan lopussa vaihtamaan puolta, ja kääntyi saksalaisia vastaan. Vlassovilaiset olivat ensimmäiset venäläiset Prahassa. Puna-armeija tuli vasta sen jälkeen. Tällä ei ollut vaikutusta vlasovilaisten kohteluun, vaan heidät luovutettiin teurastettaviksi.

Myös britit luovuttivat ihmisiä Stalinille. Jugoslavian kommunistipartisaaneille luovutettiin muistaakseni kolminumeroinen lukumäärä kroaattisotilaita ja heidän perheenjäseniään. Seurauksena oli kuolemanmarssi, jolla tapahtui kaikkea mitä mielikuvitus ja raakuus tuottaa. Turha kysyä minulta yksityiskohtia. En kerro.

Stalin oli jossakin vaiheessa antanut käskyn, että vangiksijääminen rinnastetaan isänmaan pettämiseen. Typerämpää käskyä ei liene sodassa annettu? Seuraukset olivat tuhoisia palautetuille.

Lektu-Elli

Nykyinen historian tutkimus ei juurikaan pidä Stalinia edes kommunistina, vaan pelkästään ateistisena hulluna. Vahvin todiste on luonnollisesti omien massiivinen surmaaminen. Myös omien upseerien. Hän ei edes tuntenut kommunististen teoreettikojen ajatuksia, eikä itsekään ollut ns. kynämiehiä. Ei ollut ajatuksia, oli vain viha ja hulluus.

Ei ollut kykyä muuhun kuin pelotteluun. Pelottelulla ja ruskeapaidoilla Hitlerkin nousi.




Aikalaisten l. "vanhojen bolshevikkien" mukaan Stalin oli "kortistotoveri". Hän piti kirjaa muiden synneistä ja junaili omia miehiään avainpaikoille. Vähän niingon nyky-demarijuntta.

Stalinin hovikirjuri l. puheiden kirjoittaja oli mm. Otto-Wille Kuusinen. Talouspoliittisen ohjelmansa hän varasti Nikolai Buharinilta, jonka hän tapatti. Buharin oli laatinut suunnitelman, jolla NL teollistettaisiin, eikä tähän suunnitelmaan kuulunut pakkokollektivisointia maataloudessa, eikä talonpoikien nälkiinnyttämistä.

Buharin ymmärsi viljelijöiden hyvinvoinnin olevan maataloustuotannon kannalta välttämätöntä, ja maaseudun ostovoimaa tarvittiin kotimarkkinateollisuuden ylläpitämiseksi. Buharin olisi teollistanut neukkulan nopeasti, mutta ilman kärsimyksiä. Stalin oli jyrkästi erimieltä.

Buharin kyllä taipui pakkokollektivisoinnin kannalle puheissaan, kun häntä pidettiin kiikun kaakun neuvostojohdossa pysymisen ja teloituksen välillä.

Myöhemmät kommunistit -Suomessakin- selittelevät stalininkauden brutaalisuutta sillä, että nopea teollistaminen oli välttämätöntä jotta "Neuvostoliitto olisi pystynyt lyömään fasismin". Tämä selitys on bullshittiä.

Stalin suunnitteli puheidensakin mukaan lyövänsä läntiset demokratian, kun nämä ensin ovat kuluttaneet omansa ja Saksan voimat suursodassa. Kun teollisuuden sijasta stalinistinen politiikka tuotti nälkää ja kurjuutta, sotatarvikkeet lahjoitti Roosevelt, siis USA:ssa oli se teollisuus joka NL:sta puuttui.

Neuvostoteollisuus ei koskaan pystynyt tuottamaan muuta vientiin kelpaavaa, kuin sen minkä saa maasta kaivettua lähes valmiina, ja aseita. Kulutustavaratkin piti hankkia Itä-Euroopasta ja Suomesta. Voi ja juusto tulivat Virosta, ja kinkut Puolasta. Että sellainen "teollistaminen".

Oliko stalin kommunisti? Oliko kommunismi koskaan kommunismia? Kysymys on aiheellinen, sillä jos vastaamme, etteivät olleet, meille jää kokonainen sukupolvi suomalaista taistolais-"älymystöä", joka innolla veisasi ylistysvirttä itäisen Euroopan oikeistodiktatuureille.

Eihän diktatuuri voi missään tapauksessa kuulua vasemmistolaiseen ajatteluun? Eihän?

Siispä Tavjan innolla diggaama Itä-Natsisaksa, "DDR", oli oikeistodiktatuuri, saksalainen diktatuurivaltio. Meillä on presitantta, joka oli nuorena saksalaisen diktatuurivaltion fanaattinen ihailija, eikä kadu!

Tässä Itä-Natsisaksan kuuluisa koppalakki, jota myös NS-SDP käyttää:

Edes Jörg Haider ei ollut noin äärioikeistolainen!! Heti kättelykielto! Mielenosoittajat kiljumaan kautta Euroopan Suomen lähetystöjen eteen nenärenkaat kilisten ja kaljat kassissa!

Suomalainen vasemmisto on siis hihkunut kannatustaan oikeistodiktatuureille koko olemassaolonsa ajan?! Tässä näet petettyjen porukan:

Jäitte kiinni, punanatsit! Taustalla lukee: "ELÄKOON SUOMEN JA NEUVOSTOLIITON..." Hähhähhää! Ette voi kiistää.

"Sosialistisella opiskelijaliitolla" oli silloin, näinä "aktivistien" ihailemina taistelun vuosina, iskulause:

"FASISTISEN SAKSAN KUKISTUMISEN JÄLKEEN NEUVOSTOLIITTO ON OLLUT MAAILMANRAUHAN PÄÄVOIMA!"

Meilläpä olikin tapana nostella taistolaisjuopp.. öö -älykköjen suosimissa kapakoissa ensin maljat "Neuvostoliitolle, maailmanrauhan päävoimalle". Siis seisaalleen nousten. Sitten joku ehdotti maljoja "maailmanrauhan edelliselle päävoimalle". Jos katseet ja muljautukset voisivat tappaa, en kirjoittelisi tässä.

Vierailija

Saksalaiset tuskin kohtelivat mitenkään erityisen lempeästi vallattujen alueiden asukkaita. Mutta väestö vertaisikin oloja bolsheviikkien aikakauteen ja teki siitä johtopäätökset. Kuten vastarintaliikkeet yleensäkin Euroopassa, niin myös Neuvostoliiton läntisillä alueilla olivat aika vaatimattomia. Se on myös syy miksi NKVD siivosikin näitä alueita ankaralla kädellä vuosina 1943-48. Kaikesta yrityksestä huolimatta partisaanisota oli perin vaatimatonta ja saksalaisten sotilasasiakirjoista, päiväkirjamerkinnöistä ja muista dokumenteista saa etsimällä etsi tietoa "laajamittaisesta partisaanisodasta".

Kun alkuperäinen miehittäjä valtasi alueet takaisin, alkoi tietysti peri neuvostoliittolainen vilunki. Useat esiintyivät jämäkkänä vastarintaihmisenä vaikka hiljaa mielessään olisivatkin toivoneet sen aikaisen olotilan - saksalaisen miehityksen, oman maan viljelyn ja kaupankäynnin sakemannien kanssa jatkuvan.

Tosiasiassa vain Jugoslaviassa käytiin todellista laajamittaista partisaanisotaa, jossa kuitenkin vain serbit suurelta osin ja muut ryhmät vähäisemmässä määrin taistelivat saksalaisia vastaan. Jugoslavian partisaanisodan todelliset tausta selvisivät eurooppalaiselle naiiville älymystölle ehkä vasta 1990-luvulla Jugoslavian hajotessa. Sitä ennenhän idiootit uskoivat aivan vakavissaan että oli olemassa sellainenkin otus kuin "jugoslavialainen".

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat