Sivut

Kommentit (4672)

Neutroni
Seuraa 
Viestejä31631

offmind kirjoitti:
Aika hurja ja futuristinen idea. Mutta Hevosmiesten tietotoimiston mukaan Elon Musk on juuri esitellyt extrafuturistisen laivamallinsa, jonka voimanlähde ei ole riippuvainen oikukkaasta tuulesta. Kreikan laivasto on jo ottanut uuden laivatyypin operatiiviseen käyttöön.

Katsos pirulaista. Musk myy noita monelle maalle. Hallitukset eivät voi olla huomaamatta samalla ratkeavaa työllisyysongelmaa. Mutta sivistysmaissa työvoima lienee liian kallista ja Bezoksen propulsiokankaat vievät voiton.

Lainaus:
Eiköhän uudet moottorit ja kantoraketit ole valmistumassa suunnitelmien mukaisesti.

Eivät nuo ikinä suunnitelmien mukaan valmistu. Kaikki isot kehitysprojektit kohtaavat odottamattomia ongelmia ja ylittävät budjettinsa ja aikataulunsa. Mutta en sitten tiedä millaiset suunnitelmat niillä oikeasti on. Luultavasti paljon realistisemmat kuin julkisuushaihattelut. En minä sitä epäile, etteikö Bezosin raketit saisi merkittävää siivua satelliittimarkkinoista, kun ne saadaan kaupalliseen tuotantoon. Miehitettyä haihattelua en usko toteutuvaksi ennen kuin ne toteutetaan tai joku hallitus tekee päätöksen uskottavasta rahoituksesta.

offmind
Seuraa 
Viestejä17408

Blue Originin New Shepard teki onnistuneen kaupallisen lennon. Vielä ei ollut matkustajia vaan mikrogravitaation tutkimuslaitteita.

https://www.nasaspaceflight.com/2019/05/new-shepard-science-mission-upco... .

https://spaceflightnow.com/2019/05/02/blue-origin-one-step-closer-to-human-flights-after-successful-suborbital-launch/ .

Blue Origin ‘one step closer’ to human flights after successful suborbital launch

https://youtu.be/T84qFp4_3ns?t=1851 .

Replay of NS-11 Webcast

New Shepard had a great mission on May 2, 2019. This particular rocket has flown to space and back 5 times. The mission flew 38 payloads for a variety of schools, universities, government agencies and private companies. Mission Stats:

Mission Launch Time: 8:32 am CDT

Mission Elapsed Time: 10 min 11 sec

Max Ascent Velocity: 2,217 mph / 3,567 km/h

CC Apogee: 346,406 ft, 66 miles, 106 km

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Salimäki
Seuraa 
Viestejä1669

Blogini: http://avaruusmatka.blogspot.com
Sääasemani: http://www.netikka.net/sugga/wxstat/
Keskustelemaan: http://avaruusmatka.blogspot.fi/p/keskustelemaan.html
Darrell Lance Abbott, a.k.a. Dimebag Darrell 20. elokuuta 1966 - 8. joulukuuta 2004 & Jeffrey John ”Jeff” Hanneman 31. tammikuuta 1964 – 2. toukokuuta 2013

Salimäki
Seuraa 
Viestejä1669

Major_Breakthrough kirjoitti:
Salimäki kirjoitti:

Onko..vai oliko kyseessä puhdas tietämättömyys ja valvonnan puute ?

Kyseessä oli törkeä, systemaattinen ja pitkäaikainen luottamusaseman väärinkäyttö.

Blogini: http://avaruusmatka.blogspot.com
Sääasemani: http://www.netikka.net/sugga/wxstat/
Keskustelemaan: http://avaruusmatka.blogspot.fi/p/keskustelemaan.html
Darrell Lance Abbott, a.k.a. Dimebag Darrell 20. elokuuta 1966 - 8. joulukuuta 2004 & Jeffrey John ”Jeff” Hanneman 31. tammikuuta 1964 – 2. toukokuuta 2013

Deimos
Seuraa 
Viestejä5756

Major_Breakthrough kirjoitti:
Kaji kirjoitti:
Left-handed spiral galaxies dominate northern skies and right-handed ones are more common in the south, according to a new survey. What's going on?

http://www.technologyreview.com/blog/arxiv/23410/

Vastattiinko tähän ?

Tämä ei ole hörhöketju ja ei oikea paikka mutta: Silloin kun hörhöilin aikoinaan niin ajattelin asian niin että se mistä maailmankaikkeus sai alkunsa, pyöri. Syy olisi ollut Coriolisvoima, keskipakoivoima joka tekee sen niin että toisella osalla galaksit ovat oikeakätisiä (vaikka pohjoinen universumi)  ja toisella vasenkätisiä (vaikka eteläinen universumi). Mutta lopetin hörhöilyn ja miettimisen jo kymmenen vuotta sitten. Jossain toisesessa ketjussa tarkemmin jos haluat jatkaa. Universumin ulkopuolella ei ole mitään, mutta se muodostaa pallomaisen rakenteen super- ja hyperjoukkoineen. Ja vielä, rakenne on pesusienimäinen. Tuosta aiheesta minulla on erään tohtorin abstraktikin. Siis vasen- ja oikeakätisyydestä. Muistaakseni Michiganin Yliopistosta.

Eppur si muove !!!
Einstein:Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former.
Einstein:The most beautiful experience we can have is the mysterious.It is the fundamental emotion that stands at the cradle of true art and true science.

daiska
Seuraa 
Viestejä671

Bezos on nyt virallisesti esitellyt Blue moon:in. Kyseessä on suuri kuu-laskeutuja, joka kykenee laskemaan pinnalle useita tonneja.

https://www.blueorigin.com/blue-moon

Moottorina toimii nestemäistä vetyä ja happea käyttävä 40 kN BE-7 - moottori, jonka testipoltot aloitetaan kesän aikana.

https://www.blueorigin.com/engines/be-7

ISRU:n ja uudelleenkäytön kannalta vetyhappi-yhdistelmä on looginen, mutta asettaa haasteita ajoaineen säilytykselle. Blue moonissa höyrystyvä vety jäähdyttää happitankkia ja käytetään polttokennoissa.

https://www.youtube.com/watch?v=hmk1oHzvNKA&feature=youtu.be

Animaatio Blue moonin laskeutumisesta.

Goswell
Seuraa 
Viestejä13100

Deimos kirjoitti:
Major_Breakthrough kirjoitti:
Kaji kirjoitti:
Left-handed spiral galaxies dominate northern skies and right-handed ones are more common in the south, according to a new survey. What's going on?

http://www.technologyreview.com/blog/arxiv/23410/

Vastattiinko tähän ?

Tämä ei ole hörhöketju ja ei oikea paikka mutta: Silloin kun hörhöilin aikoinaan niin ajattelin asian niin että se mistä maailmankaikkeus sai alkunsa, pyöri. Syy olisi ollut Coriolisvoima, keskipakoivoima joka tekee sen niin että toisella osalla galaksit ovat oikeakätisiä (vaikka pohjoinen universumi)  ja toisella vasenkätisiä (vaikka eteläinen universumi). Mutta lopetin hörhöilyn ja miettimisen jo kymmenen vuotta sitten. Jossain toisesessa ketjussa tarkemmin jos haluat jatkaa. Universumin ulkopuolella ei ole mitään, mutta se muodostaa pallomaisen rakenteen super- ja hyperjoukkoineen. Ja vielä, rakenne on pesusienimäinen. Tuosta aiheesta minulla on erään tohtorin abstraktikin. Siis vasen- ja oikeakätisyydestä. Muistaakseni Michiganin Yliopistosta.

Et sinä mitään hölmöillyt, ihan asiaa.

Minun mielestä noin.

offmind
Seuraa 
Viestejä17408

daiska kirjoitti:
Bezos on nyt virallisesti esitellyt Blue moon:in. Kyseessä on suuri kuu-laskeutuja, joka kykenee laskemaan pinnalle useita tonneja.

https://www.blueorigin.com/blue-moon .

"It's been years in development."

Vaikka NASA:n asettama tavoite kuuhun paluusta vuonna 2024  ei ehkä ole paljonkaan arvoinen, niin Blue Moon on ehkä sellainen jolla se voisi jopa onnistua.

Muiden firmojen ehdotuksethan ovat vielä pelkkien ideoiden asteella.

Ja vaikkapa Lockheed-Martinin idea on sen verran kunnianhimoinen, että sillä tuskin on mahdollisuuksia päästä mihinkään vain viidessä vuodessa. Ei ainakaan ilman Apollo-ohjelman tyylistä rahoitusta, ja sellaistahan ei ole luvassa.

https://arstechnica.com/science/2018/10/lockheed-martin-unveils-a-super-... .

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

JPI
Seuraa 
Viestejä27433

daiska kirjoitti:
Bezos on nyt virallisesti esitellyt Blue moon:in. Kyseessä on suuri kuu-laskeutuja, joka kykenee laskemaan pinnalle useita tonneja.

https://www.blueorigin.com/blue-moon

Moottorina toimii nestemäistä vetyä ja happea käyttävä 40 kN BE-7 - moottori, jonka testipoltot aloitetaan kesän aikana.

https://www.blueorigin.com/engines/be-7

ISRU:n ja uudelleenkäytön kannalta vetyhappi-yhdistelmä on looginen, mutta asettaa haasteita ajoaineen säilytykselle. Blue moonissa höyrystyvä vety jäähdyttää happitankkia ja käytetään polttokennoissa.

https://www.youtube.com/watch?v=hmk1oHzvNKA&feature=youtu.be

Animaatio Blue moonin laskeutumisesta.

Tuo tapa laskea monkijöitä pinnalle: Olen jo vuosikymmeniä sitten itsekseni erilaisia Mars/Kuu projektia funtsiessani ajatellut täsmälleen samantyylistä kranaa. Olipa hauska nähdä siitä tehty animaatio. 😀

...paa patentti!...

3³+4³+5³=6³

Neutroni
Seuraa 
Viestejä31631

offmind kirjoitti:
Vaikka NASA:n asettama tavoite kuuhun paluusta vuonna 2024  ei ehkä ole paljonkaan arvoinen, niin Blue Moon on ehkä sellainen jolla se voisi jopa onnistua.

Ei mikään viittaa sellaiseen. Ensimmäinen miehittämätön koelaskeutuminen vuoteen 2024 olisi äärimmäisen kova suoritus. Nasan jutut ovat silkkaa paskanjauhantaa, ei juuri majurimme sepustuksia uskottavampia. Taantuvan suurvallan korruptoitunut lafka, jossa on liian monta ylelliseen ja turvalliseen elämään tottunutta pöhöttynyttä johtajanketkua varmistamassa henkilökohtaisia etujaan ei pysty enää mihinkään suureen ja mullistavaan. Jatkaisivat nyt edes sitä virkamieshenkistä avaruudentutkimusta luotaimin, missä ovat hyviä.

offmind
Seuraa 
Viestejä17408

Neutroni kirjoitti:
offmind kirjoitti:
Vaikka NASA:n asettama tavoite kuuhun paluusta vuonna 2024  ei ehkä ole paljonkaan arvoinen, niin Blue Moon on ehkä sellainen jolla se voisi jopa onnistua.

Ei mikään viittaa sellaiseen.

Mistä tiedät että ei viittaa? Tiedätkö asiasta jotain sellaista mitä kukaan muu ei tiedä?

https://www.youtube.com/watch?v=GQ98hGUe6FM .

Going to Space to Benefit Earth (Full Event Replay)

Neutroni kirjoitti:
Ensimmäinen miehittämätön koelaskeutuminen vuoteen 2024 olisi äärimmäisen kova suoritus. Nasan jutut ovat silkkaa paskanjauhantaa, ei juuri majurimme sepustuksia uskottavampia.

Tuo on lapsellista mutta myös aika samantekevää, koska NASA ei ole välttämätön kuuhun paluun kannalta.

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

Neutroni
Seuraa 
Viestejä31631

offmind kirjoitti:
Mistä tiedät että ei viittaa? Tiedätkö asiasta jotain sellaista mitä kukaan muu ei tiedä?

En, tiedän vain sen, mitä nuo firmat ovat julkistaneet. Enkä pidä realistisena mitään yhtäkkistä superkehityspiikkiä, kun ensin on kehitytty pikku hiljaa vuosien ajan.

En anna minkään joutavanpäiväisen markkinointimateriaalin muodostaa yltioöoptimistisia kuvitelmia. Vain sillä on merkitystä, mitä on tehty. Se mitä muka tullaan tekemään on aina vain sanoja paperilla siihen asti kunnes se on tehty ja siitä tulee merkittävää.

Lainaus:
Tuo on lapsellista mutta myös aika samantekevää, koska NASA ei ole välttämätön kuuhun paluun kannalta.

NASAn teot miehitetyn avaruuslennon suhteen viimeisen 10 vuoden aikana ovat paskapuheita, vastikkeetonta rahan jakamista hallinnon suosimille firmoille näennäisten projektien varjolla (SLS) ja byrokraattista vittuilua firmoille, jotka yrittävät oikeasti kehittää välineitä miehitettyyn avaruustoimintaan. Eikä tosiaan mikään viittaa siihen, että jatkossa olisi luvassa parempaa sieltä suunnalta.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat