Kapitalismi parantaa ihmisten oloja todistetusti

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tällä palstalla on jatkuvasti tosissaan tai puolitosissaan kirjoitettuja mielipiteenilmauksia kapitalismin ja vapaan markkinatalouden haitallisuudesta ihmisen kehitykselle ja milloin millekin asialle.

Markkinataloudesta jotakin ymmärtäviä ja sen toimivuutta puolustavia henkilöitä mollataan jatkuvasti riistäjäkapitalisteiksi, fasisteiksi, sovinistinatseiksi sun muiksi, mutta kritiikki kohdistuu pelkästään kirjoittajiin, ei heidän esilletuomiin ajatuksiin tai perusteluihin.

Tällä palstalla on muutamien aiheiden osalta otettu tavaksi, että ad hominem on sallittua ja jopa riittävä argumentointi. Vapaan markkinatalouden puolustaminen on näistä yksi asia.

Olen täysin varma, että seuraavien argumenttien jälkeen tämäkin viestiketju täyttyy ad hominem tai muista argumentointivirheistä. (Testaan ennustajan kykyjäni samalla.)

Seuraava tutkimus ei ole valmis, mutta jatkan sen analysointia kunhan vapaa-ajallani joudan.

Hypoteesi 1

Taloudellisten toimijoiden vapaus, markkinoiden sääntelemisen puuttuminen, eli lyhyesti talouden vapaus korreloi positiivisesti ihmisten elinolojen kanssa. Selitysaste tullee jäämään kohtalaisen pieneksi, mutta suuntaa antavaksi (arviolta 15-30%).

Muita selittäviä tekijöitä ihmisten elinolojen suhteen oletan olevan alueella lähiaikoina käydyt konfliktit, kansanryhmään kohdistuva epätasa-arvo, alueen luonnonvarat, valtion demokraattinen historia. Näistä mahdollisesti myöhemmin lisää ainakin suuresti poikkeavien residuaalien kohdalla.

Yksi iso vaikuttava tekijä selitysasteelle on myös kehittyneempien valtioiden suorittamat tulonsiirrot esm. kehitysavun muodossa vähemmän kehittyneille valtioille, jolloin valtion kehitysaste ja ihmisten elinolot ovat paremmat, mutta ne eivät ole peräisin ko. valtion taloudesta vaan kehittyneemmältä valtiolta.

Hypoteesi 2

Pieni määrä taloudellista sääntelyä optimoi ihmisten elinolot.

Hyvin vapaan ja täysin vapaan talouden vapauden alueelta tultaneen löytämään alue, jolla negatiivinen residuaali on pienempi ja positiivinen residuaali on suurempi, kuin täysin vapaalla talouden alueella tai säädellyn talouden alueella. Tämä merkitsisi tämän hypoteesin todistamista.

Menetelmät

Taloudellista vapautta, so. kapitalismin tai vapaan markkinatalouden toteutumisastetta kuvaamaan tulen käyttämään Heritage Foundationin Economic Freedom Indexiä. Kyseisestä indeksistä ja sen muodostamiseen käytetyistä menetelmistä löytyy lisätietoa osoitteessa http://www.heritage.org/index/

Ihmisten elinolojen kuvaamiseen tulen käyttämään Inhimillisen kehityksen indeksiä, eli Human Development Indexiä (HDI). HDI on yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelman luoma mittari, joka koostuu odotettavissa olevasta elinajasta, lukutaidosta, koulutuksesta ja elintasosta. Tästä indeksistä löytyy lisää tietoa osoitteessa http://hdr.undp.org/en/

Molemmista indekseistä käytän 2006 vuodelta kerättyjä tietoja niiden saatavuuden vuoksi. Economic Freedom Index on arvoltaan 0,000-1,000 ja Human Development Index 0,00-1,00, joten EF:stä on muodostettu selvyyden vuoksi selittävä indeksi kertomalla se sadalla.

Toisesta indeksistä puuttuvat maat tai alueet on poistettu toisestakin. Otos kattaa 173 valtiota.

Alustavat löydöt

Hypoteesi 1 varmistui, sillä taloudellinen vapaus selittää lähes 40% ihmisten elinoloista. Taloudellisen vapauden lisääntyminen siis parantaa ihmisten elinoloja.

Myös hypoteesi 2:lle löytyi tukea, sillä seuraavasta graafista nähdään selkeästi taloudellisen vapauden 90-100 alueella useita positiivisia residuaalin poikkeamia.

Alustava päätelmä

Kapitalismi parantaa ihmisten elinoloja.

Jatkan lisää tutkiskelua, kunhan ehdin.

Sivut

Kommentit (87)

R4D4
Seuraa 
Viestejä1566
Liittynyt25.3.2009
McRoot
Markkinataloudesta jotakin ymmärtäviä ja sen toimivuutta puolustavia henkilöitä mollataan jatkuvasti riistäjäkapitalisteiksi, fasisteiksi, sovinistinatseiksi sun muiksi, mutta kritiikki kohdistuu pelkästään kirjoittajiin, ei heidän esilletuomiin ajatuksiin tai perusteluihin.

Fasisteiksi haukutaan myös niitä, jotka ovat kapitalismia ja sen vaikutuksia vastaan.

Eiköhän ole selvää, McRoot, että kapitalismi lisää aivan varmasti ihmisten omistuksia ja pääomia, myös tavallisen tallaajan kohdalla. Aineellisen "hyvinvoinnin" lisääjänä kapitalismia parempaa ei ole.

Sehän se ongelma onkin. Kapitalismia järjettömämpää systeemiä ei voi olla luonnonvarojen suhteen, varsinkin, kun ideologia ja talousjärjestelmä yhdistetään ja kytketään eksponentiaalistakin nopeammin kasvavaan väestöön ja ihmiskeskeiseen, pelkistettyyn arvomaailmaan.

Vierailija
Moukale

...ottamatta edes huomioon kapitalismin tuomaa "yksilöllisyyttä" joka ei selvästikään ole ollut mikään palvelus ihmismielille jos miettii näitä varsin uusia sentuomia tauteja, masennusta, burnouttia sunmuuta.

Mut joo, kait se kapitalismi silti paras vaihtoehto minun tietämykseni mukaan on, vaan ei täydellinen.

Vierailija

Kirjassaan Imperiumin jälkeen Emmanuel Todd pitää naisten lukutaitoa tärkeimpänä syynä vakauden ja taloudellisen kehityksen leviämiselle:

"Francis Fukuyaman ajatus että maailma on tulossa yhä vakaammaksi. Lukutaidon leviäminen erityisesti kehitysmaiden naisten keskuudessa johtaa kaikkialla syntyvyyden laskuun. Koulutustason noustessa yhteisöt siirtyvät esimodernista yhteiskuntajärjestyksestä väkivaltaisten murrosvaiheiden kautta liberaaliin demokratiaan."

Toddin kirjan kantava ajatus on syntyvyyden aleneminen. Vaikka kirja näennäisesti käsittelee USAta, siinä on esimerkkeinä monen maan kehityksen räjähtäminen, kun syntyvyys on painunut lähelle kahta. Suosittelen kaikille luettavaksi. Minulla ei nyt ole kirjaa käsillä, mutta tuo ote on napattu arvostelusta: http://www.angelfire.com/ma/jaaske/2004todd.html

Joku, jolla kirja sattuu lähellä olemaan voinee referoida lisää.

Vierailija
Phony

Joku, jolla kirja sattuu lähellä oleman voinee referoida lisää.

Mitäs mieltä olet Toddin kirjan pääaiheesta eli siitä, että kommunistisen kilpailijan vähennyttyä Yhdysvaltojen yhtenäisyys on muuttumassa nationalismiksi? Ja että etninen sulautuminen on muuttumassa rotujaoksi?

En tiedä vaikuttaneeko se, että luin kyseisen kirjan ranskankielisenä siihen, että poimin sieltä lähinnä tuon ajatuksen

Fukuyaman muut neokonservativiset mielipiteet kyllä jättävät tuon yksittäisen teorian varjoonsa. esm. tämä julkaisu

This article critiques Francis Fukuyama's "Women and the Evolution of World Politics." Questioning feminists' commitment to social constructivism, Fukuyama uses a sociobiological argument to make the claim that a world run by women would be more peaceful than one ruled by men, whose aggressive instincts he compares to those of chimpanzees at Gombe. While he sees a possibility of this "feminized world" being realized in the West, Fukuyama argues for keeping men in charge as protection against the non-Western world where aggressive men will continue to dominate politics. This article claims that, in spite of seemingly sympathetic attitudes toward feminist politics, Fukuyama's argument is deeply conservative and has the effect of not only keeping women out of politics, but also reinforcing recent arguments in IR about civilizational conflicts. His claims divert attention from more pressing feminist agendas, which include a better understanding of the disadvantaged political, economic, and social status of so many of the world's women. Rather than running the world, these disadvantages are closer to the realities of most women's lives. Preferred futures are ones in which both women and men work together to reduce unequal social structures, including hierarchical gender structures, which prevent the achievement of real security and social justice.
Vierailija

Kyllä kapitalismi parantaa ihmisten oloja.

Viime lamassakin ainakin 10 tuttua yrittäjää/työllistäjää hyppi VR oy:n juoukkokuljettimen alle, joten nyt on paljon vähemmän ihmisiä syömässä yhteistä leipää.
FANTASTISTA.
Kapitalismi, FANTASTISTA.

Vierailija
McRoot
Alustava päätelmä

Kapitalismi parantaa ihmisten elinoloja.

Näin on. Ei tässä asiassa ole mitään epäselvää. Kapitalistinen järjestelmä tuottaa palveluja ja hyödykkeitä tehokkaammin kuin mikään kilpailijansa. Lisäksi verotussysteemien kautta taludellista hyötyä tasataan niin, että lähes kaikkien elintaso nousee ainakin vähän.

Ratkaisematon ongelma on kuitenkin järjestelmän pyörittämiseen tarvittavien luonnonresurssien rajallisuus ja monien uusiutumattomuus. Kaikkea ei riitä kaikille loputtomiin.

Vierailija
anomalia

Mutta eihän talousjärjestelmä ota kantaa luonnonvarojen riittämättömyyteen. Vai väitätkö että muut talousjärjestelmät aiheuttavat sen, että ihmiset eivät kuluta luonnonvaroja?

Mielestäni myös Neuvostoliitossa kulutettiin luonnonvaroja ja myös nykyisissä sosialistisissa valtioissa kulutetaan luonnonvaroja.

Myöskään sosialistisissa maissa ei ole tarvetta tuotannon tehostamiseen, kuten kapitalistisissa maissa on joten luonnonvarojen vähäisyyttä ei oteta yhtä lailla huomioon kuten kapitalistisissa maissa tehdään.

Luonnonvarojen riittämiseen vaikutetaan lähinnä ilmasto- ja väestönlisääntymispolitiikalla, ei talousjärjestelmällä.

Myöskään talousjärjestelmä ei ota kantaa siihen, miten ihmisten tulisi kuluttaa, lisääntyvä tuotteiden kierrätys ja palveluiden ostaminen sopii hyvin yhteen vapaaseen markkinatalouteen.

Kapitalismin luontoa tuhoava voima on harhaluulo, joka on vasemmistosuuntautuneesti ajattelevien ympäristöradikaalien luoma.

Oma ajatukseni on se, että maissa, joissa markkinataloutta on roimasti rajoitettu, on myös enemmän ympäristöongelmia, kuin vapaan markkinatalouden maissa.

Edit:

Jos jollain on tiedossa maakohtainen indeksi ympäristöongelmista, ajaisin sen tiedot tuota ef-indeksiä vastaan.

Vierailija
McRoot
Mitäs mieltä olet Toddin kirjan pääaiheesta eli siitä, että kommunistisen kilpailijan vähennyttyä Yhdysvaltojen yhtenäisyys on muuttumassa nationalismiksi? Ja että etninen sulautuminen on muuttumassa rotujaoksi?

En tiedä vaikuttaneeko se, että luin kyseisen kirjan ranskankielisenä siihen, että poimin sieltä lähinnä tuon ajatuksen

Minä taas lukaisin kirjan nopeasti ja tuo oli se asia, joka minun päähäni tarttui. Muuten kirja loi melko synkeää kuvaa USAsta, joka ilmeisesti kuitenkin jossain määrin pitää paikkansa. Pitänee kahlata kirja uudelleen läpi.

McRoot
Fukuyaman muut neokonservativiset mielipiteet kyllä jättävät tuon yksittäisen teorian varjoonsa. esm. tämä julkaisu

Juu, nyt kyllä yllätit minut housut kintuissa. Siirryn takavasemmalle täydentämään tietojani.

Vierailija
McRoot

Kapitalismin luontoa tuhoava voima on harhaluulo, joka on vasemmistosuuntautuneesti ajattelevien ympäristöradikaalien luoma.

Oma ajatukseni on se, että maissa, joissa markkinataloutta on roimasti rajoitettu, on myös enemmän ympäristöongelmia, kuin vapaan markkinatalouden maissa.

Edit:

Jos jollain on tiedossa maakohtainen indeksi ympäristöongelmista, ajaisin sen tiedot tuota ef-indeksiä vastaan.

Suurin ongelmahan on siinä, että on joitain luonnonvaroja, kuten meret ja ilma, jotka eivät varsinaisesti kuulu millekään maalle, eli ns. "Hoarding of free resources"-ilmiö. Siinä mielessä joudutaan sivuraiteelle, jos aletaan vertailemaan maakohtaisia ympäristöongelmia.

Vierailija
linkki

Merkittävässä määrin noita voitaisiin kompensoida mereen valutettujen jätteiden sekä ilmaan menevien päästöjen määrän ottamisella mukaan. Tietysti myös kalastuksen vaikutus pitää ottaa mukaan.

Vierailija
Kapitalismin luontoa tuhoava voima on harhaluulo, joka on vasemmistosuuntautuneesti ajattelevien ympäristöradikaalien luoma.

Tuo syytös ei kelpaa perusteluksi, onko faktaa siitä että vasemmistolainen yhteiskuntajärjestelmä olisi kapitalistista saastuttavampi ?

Neuvostoliittokaan ei kelpaa todisteeksi. Haluaisin kuulla sen että sisältääkö suunnitelmatalous esim. jonkin mekanismin joka erityisesti tuhoaa luontoa ?

Vierailija
HaukiOlli
Kyllä kapitalismi parantaa ihmisten oloja.

Viime lamassakin ainakin 10 tuttua yrittäjää/työllistäjää hyppi VR oy:n juoukkokuljettimen alle, joten nyt on paljon vähemmän ihmisiä syömässä yhteistä leipää.
FANTASTISTA.
Kapitalismi, FANTASTISTA.

Sen sijaan että jatkuvasti valitat, esitä jokin vaihtoehto.

Vierailija
HaukiOlli
Kapitalismin luontoa tuhoava voima on harhaluulo, joka on vasemmistosuuntautuneesti ajattelevien ympäristöradikaalien luoma.

Tuo syytös ei kelpaa perusteluksi, onko faktaa siitä että vasemmistolainen yhteiskuntajärjestelmä olisi kapitalistista saastuttavampi ?

Neuvostoliittokaan ei kelpaa todisteeksi. Haluaisin kuulla sen että sisältääkö suunnitelmatalous esim. jonkin mekanismin joka erityisesti tuhoaa luontoa ?

En minä ole esittänyt väitettä vasemmistolaisen yhteiskuntajärjestelmän saastuttavuudesta, viittasin tuolla Anomalian esittämään kapitalismin luonnonvarojen kulutukseen ja luonnonvarojen riittämättömyyteen joka voidaan nähdä väitteenä kapitalistisen talousjärjestelmän saastuttavuutena.

Tuli vain tuokin asia mieleen.

Haluaisin myös tietää sisältääkö suunnitelmatalous esim. jonkin mekanismin joka erityisesti tuhoaa luontoa. Tai sisältääkö markkinatalous sellaisen.

Pallo on anomalialla, itse aioin selvittää lähinnä sen, korreloiko talouden säätelyaste saastuttavuuden kanssa.

Hypoteesi vaikutusmekanismista ja korrelaatiosta minulla kyllä on, mutta ilman maakohtaista tietoa ympäristövaikutuksista en pysty kyseistä asiaa todentamaan.

Edit:

Esm. olettaisin, että mm. kotitalousjätteen kierrätysaste on suurempi vapaan markkinatalouden maissa kuin maissa, joissa markkinataloutta on rajoitettu. Tuon todistaminen vaatii kuitenkin hieman penkomista, mutta eiköhän nuo datat tule lähiaikoina löydettyä.

Toope
Seuraa 
Viestejä23166
Liittynyt23.7.2006
HaukiOlli
Kapitalismin luontoa tuhoava voima on harhaluulo, joka on vasemmistosuuntautuneesti ajattelevien ympäristöradikaalien luoma.

Tuo syytös ei kelpaa perusteluksi, onko faktaa siitä että vasemmistolainen yhteiskuntajärjestelmä olisi kapitalistista saastuttavampi ?

Neuvostoliittokaan ei kelpaa todisteeksi. Haluaisin kuulla sen että sisältääkö suunnitelmatalous esim. jonkin mekanismin joka erityisesti tuhoaa luontoa ?

Sosialistiset taloudet ovat poikkeuksetta olleet vähintäänkin autoritaarisia yhteiskuntajärjestelmiä, ts. merkittävää oppositiota tai todellista kansalaiskeskustelua yhteiskunnan ongelmista ei ole sallittu.

Suunnitelmatalouden ongelmat ovat tunnettuja, markkinavetoinen talous toimii käytännössä kaikilla tavoilla tehokkaammin. Sosialismin tehottomuus johtaa resurssien haaskaamiseen. Samoilla kustannuksilla ja ympäristötuhoilla sosialismi tuottaa paljon vähemmän kuin markkinatalous. Tämä on todistettu ympäri maailmaa. Sosialistisen talouden resurssit ympäristönsuojeluun ovat siten myös vähäisemmät.

Autoritaarisista yhteiskuntajärjestelmistä, jotka ikävä kyllä liittyvät vahvasti sosialistiseen talouskäsitykseen, ei myöskään nouse tarpeellisia, eriäviä mielipiteitä, eli oppositiota. Markkinatalous joutuu toimimaan kuluttajien ehdoilla. Suunnitelmatalous voi vähät välittää kuluttajien valituksista ympäristömyrkyistä elintarvikkeissa, yksityinen firma menee tässä tilanteessa konkurssiin, mikä toimii hyvänä pelotteena ja kannustimena toimia järkevällä tavalla. Sosialistisen kombinaatin ei tarvitse toimia järkevästi, koska se ei vastaa kuluttajille, vaan ainoastaan hallitsijoille.

Kuluttajien tarpeet ja tuotantomahdollisuudet eivät myöskään sosialismissa kohdanneet, koska tuotantojakauma määrättiin ylhäältäpäin, eikä alhaalta kuluttajien tarpeesta. Tämä johtaa hukkatuotantoon ja sitä kautta resurssien tuhlaamiseen. Neuvostoliittokin tuotti rutosti terästä, muttei kyennyt vastaamaan vessapaperin kysyntään.

Autoritaarinen yhteiskunta ja sosialistinen talousjärjestelmä voidaan ehkä teoriassa erottaa toisistaan, mutta käytännön esimerkkejä ei vielä ole.

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Vierailija
McRoot
anomalia
Ratkaisematon ongelma on kuitenkin järjestelmän pyörittämiseen tarvittavien luonnonresurssien rajallisuus ja monien uusiutumattomuus. Kaikkea ei riitä kaikille loputtomiin.

Mutta eihän talousjärjestelmä ota kantaa luonnonvarojen riittämättömyyteen. Vai väitätkö että muut talousjärjestelmät aiheuttavat sen, että ihmiset eivät kuluta luonnonvaroja?

Mielestäni myös Neuvostoliitossa kulutettiin luonnonvaroja ja myös nykyisissä sosialistisissa valtioissa kulutetaan luonnonvaroja.

Myöskään sosialistisissa maissa ei ole tarvetta tuotannon tehostamiseen, kuten kapitalistisissa maissa on joten luonnonvarojen vähäisyyttä ei oteta yhtä lailla huomioon kuten kapitalistisissa maissa tehdään.

Luonnonvarojen riittämiseen vaikutetaan lähinnä ilmasto- ja väestönlisääntymispolitiikalla, ei talousjärjestelmällä.

Myöskään talousjärjestelmä ei ota kantaa siihen, miten ihmisten tulisi kuluttaa, lisääntyvä tuotteiden kierrätys ja palveluiden ostaminen sopii hyvin yhteen vapaaseen markkinatalouteen.

Pieksät olkiukkoja. En minä ainakaan ole päinvastaisia väittänyt.

Resurssien riittävyyden ongelma on edessä talousjärjestelmästä riippumatta.

McRoot
Kapitalismin luontoa tuhoava voima on harhaluulo, joka on vasemmistosuuntautuneesti ajattelevien ympäristöradikaalien luoma.

Ei ole harhaluulo. Kapitalismissa ihmisten taloudellista toimintaa motivoi (en väitä, että se on ainoa motiivi) oman tai suppean lähipiirin edun tavoittelu ja se on harvoin sopusoinnussa ympäristön ja luonnon arvojen säilyttämisen kanssa.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat