Seuraa 
Viestejä45973

Hyvät kanssa toverit! Olette varmasti huomioineet viime vuosien tapahtumia edes jonkin verran. Kuinka paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa ns. negatiivisia tai omituisia skenaarioita ympäri maapalloa mm. 9/11, globaali talouskriisi, erilaiset taudit (Sars, H5N1), joista viimeisimpänä tämän hetkinen H1N1 eli tutummalta nimeltään sikainfluenssa.
En halua esitellä mitään tosiasioina, vaan spekuloida näitä tapahtumia mielenkiintoisesta perspektiivistä katsoen. Olen vuosia seuraillut erillaisia salaliittoteorioita omaksi ilokseni ja surukseni, oppinut lukemaan näitä teorioita kriittisesti tarkastellen, poimimalla faktojen (maailmassa tapahtuneiden asioiden esim. lehtiartikkeleiden yms muodossa) kanssa yhteensopivia asioita sieltä täältä. Suurin osa näistä teorioista ja näkökulmista ovat täyttä tuulesta temmattua mielikuvituksen tuotetta, mutta silloin tällöin näistä jotkut onnistuvat tulkitsemaan ympärillä olevia tapahtumia hyvin tarkkanäköisesti jne.
Kaikillehan on jo selvää, että Irakista ei koskaan löydetty mitään ydinaseisiin viittaavia todisteita, vaikka media ja USA:n hallitus näin esitti noihin aikoihin. Agendaksi esitettiin jopa niinkin irvokkaat syyt kuin humanitaarinen vapautus hirvittävän tyrannin vallasta. Tuohon aikaan oli myös todella paljon liikkeellä erilaisia vaihtoehtoisiateorioita eli salaliittoteorioita siitä, mitkä olivat invaasion todelliset syyt. Spekuloitiin enimmäkseen taloudellisia syitä ja varsinkin luonnonresursseja eli USA:n eliitin silmissä loistavaa mustankullan kiiltoa todelliseksi agendaksi koko Saddamin hallinnon syrjäyttämis operaatiolle. Nämä kaikki teoriat lytättiin aivan totaalisesti hourupäisinä konspiraatioina, mutta kuinkas lopulta kävikään? - Lähes kaikki spekulaatiot näiltä osin ovat osoittautuneet todeksi!

Näiden spekulaatioiden ohessa ovat esille tulleet myös muunlaiset agendat juurikin noiden samojen eliitin edustajien toimesta, mutta pidin niitä todella 'far out'-teorioina tuohon aikaan. Puhuttiin muun muassa väestön radikaalista vähentämisestä, joka tulisi toteutumaan mm. biologisia-aseita käyttäen erilaisten virusten muodossa. Lisäksi mainittiin myös globaalista orjuuttamisesta, joka toteutettaisiin erilaisien metodien toimesta, vähentämällä yksilöiden ja kansalaisten vapautta erilaisilla säädöksillä, lisäämällä ihmisten yleistä valvontaan esim. kameroiden, atk-laitteiston, jopa erilaisten lakien avulla. - Miettikää oikein kovasti, mitä viime vuosina on tapahtunut ja Orwell'n dystopia alkaa näyttämään todellistakin todellisemmalta!

Esitän tässä muutaman kysymyksen tämän sikainfluenssan pohjalta ja reflektoin niitä esittämieni mahdollisten bioterrori-iskujen valossa.

Ylen uutiset raportoivat seuraavasti tapahtumia:
"Maailman terveysjärjestö WHO kehottaa maita keskittymään epidemian vaikutusten lieventämiseen torjuntatoimien sijaan, sillä sikainfluenssan leviämistä ei voida estää. Virkaatekevä apulaispääsihteeri Keiji Fukuda toteaa, että virus on jo saapunut liian moneen maahan - eikä suojaisia kolkkia ole lentomatkailun aikakautena.

Maailman terveysjärjestön kuulemat asiantuntijat vaativatkin maailman maita varautumaan mahdollisimman hyvin sikainfluenssan lievittämiseen. Koska virus on jo liian laajalle levinnyt, WHO totesi kriisikokouksen päätteeksi, ettei se pidä mielekkäänä rajojen sulkemista tai matkustusrajoituksien käyttöönottoa."

Esitänkin seuraavanlaisen kysymyksen. Miksi ihmeessä tähän mahdolliseen pandemiaan ei ole varauduttu ja pyritty estämään sitä tehokkaammin, jos kyseessä on niinkin vakava asia kuin WHO:n pandemia-asteikon mukaan tasolla 5 oleva tapaus? Kaiken järjen ja logiikaan mukaan pitäisi välittömästi ottaa käyttöön erilaiset matkustuskiellot, rajojen sulkeminen mahdollisten taudinkantajien liikkumisen estämiseksi ja erilaiset karanteenit. Itse saan vain sellaisen kuvan, että taudin leviämistä ei edes haluta tai yritetä estää, vaan ennemminkin yritetään saada se leviämään laajemmalle alueelle.

Sivut

Kommentit (57)

Anteeksi, oli tarkoitus laittaa asteikolla 4, vaikka sen pitäisi tapahtumien kriteerien mukaan olla jo VIISI (ainakin, jos ymmärrän tuon oikein nyt väsyneenä)

"Phase 5 is characterized by human-to-human spread of the virus into at least two countries in one WHO region. While most countries will not be affected at this stage, the declaration of Phase 5 is a strong signal that a pandemic is imminent and that the time to finalize the organization, communication, and implementation of the planned mitigation measures is short. "

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaiketikenties
Noniin, ja miksi helevetissá hesarin etusivuilta ei lóydy juuri muuta kuin urheilu-uutisia.



Minulla on semmoinen salaliittoteoria, että aina öisin jossain metsässä tai piilobunkkerissa urheillaan salaa. Miksi muuten lehtien uutisotsikot olisivat öisin täynnä urheilu-uutisia?

kaiketikenties
Seuraa 
Viestejä629
Robott
Näyttää nuo hesarin sivutkin olevan täynnä aiheesta. Kannattaa ottaa ne silmät käteen tai sitten avata ne yleensäkin DD.

Ainakin tánne espanjaan ei tule kun urheilu-uutisia hesarista kásin.
Vaikka miten silmát ottaisin káteen

Puedes imaginar un mundo sin música............

kaiketikenties
Seuraa 
Viestejä629
Cubemon
kaiketikenties
Noniin, ja miksi helevetissá hesarin etusivuilta ei lóydy juuri muuta kuin urheilu-uutisia.



Minulla on semmoinen salaliittoteoria, että aina öisin jossain metsässä tai piilobunkkerissa urheillaan salaa. Miksi muuten lehtien uutisotsikot olisivat öisin täynnä urheilu-uutisia?

Kerro, salaa, mulle missá ne kisat járjestetáán....
Álá vaan uskalla muille sanoa mitáán, haluan menná paikalle extrangis, you know...

Puedes imaginar un mundo sin música............

Robott

Ylen uutiset raportoivat seuraavasti tapahtumia:
"Maailman terveysjärjestö WHO kehottaa maita keskittymään epidemian vaikutusten lieventämiseen torjuntatoimien sijaan, sillä sikainfluenssan leviämistä ei voida estää. Virkaatekevä apulaispääsihteeri Keiji Fukuda toteaa, että virus on jo saapunut liian moneen maahan - eikä suojaisia kolkkia ole lentomatkailun aikakautena.

Maailman terveysjärjestön kuulemat asiantuntijat vaativatkin maailman maita varautumaan mahdollisimman hyvin sikainfluenssan lievittämiseen. Koska virus on jo liian laajalle levinnyt, WHO totesi kriisikokouksen päätteeksi, ettei se pidä mielekkäänä rajojen sulkemista tai matkustusrajoituksien käyttöönottoa."

Esitänkin seuraavanlaisen kysymyksen. Miksi ihmeessä tähän mahdolliseen pandemiaan ei ole varauduttu ja pyritty estämään sitä tehokkaammin, jos kyseessä on niinkin vakava asia kuin WHO:n pandemia-asteikon mukaan tasolla 5 oleva tapaus? Kaiken järjen ja logiikaan mukaan pitäisi välittömästi ottaa käyttöön erilaiset matkustuskiellot, rajojen sulkeminen mahdollisten taudinkantajien liikkumisen estämiseksi ja erilaiset karanteenit. Itse saan vain sellaisen kuvan, että taudin leviämistä ei edes haluta tai yritetä estää, vaan ennemminkin yritetään saada se leviämään laajemmalle alueelle.


Tässä nyt nähdään miten vakavankin pandemian uhatessa pystyttäisiin toimimaan, erittäin huonosti. Jos sikainfluenssa nyt olisi todella tappavaa lajia, niin huonosti kävisi suurimmalle osalle pallon väestä.

Tämä tekee asiasta vielä mielenkiintoisemman, jos nyt edelleen jatkaa tästä samasta perspektiivistä katsoen:

"In the book Swine Flu Expose, a book by Eleanora I. McBean, Ph.D., N.D., from 1976, Dr. Ron Paul calls the Swine Flu Vaccination Program (which was a deadly failure), “a shocking misuse of funds …and an evil political maneuver”. Dr. Paul continues “blatant advertising efforts to panic the people into taking Swine Flu shots will fail.”

"Congressman Paul, in an interview with the Enquirer (Dec. 21, 76) said: “I am outraged by this program. It has been a shocking misuse of funds … and an evil political maneuver. There are people whose careers are in question because of this program. And I predict these blatant advertising efforts to panic the people into taking swine flu shots will fail."

“I think Congress has wasted more than one hundred million dollars. The swine flu program should be brought back to Congress and discontinued at once. The program should be stopped, and those who were responsible should be held morally accountable to the American public.”

Kyseinen kirja löytyy html-muodossa tuolta:
http://www.whale.to/a/mcbean2.html

Robott
Esitänkin seuraavanlaisen kysymyksen. Miksi ihmeessä tähän mahdolliseen pandemiaan ei ole varauduttu ja pyritty estämään sitä tehokkaammin, jos kyseessä on niinkin vakava asia kuin WHO:n pandemia-asteikon mukaan tasolla 5 oleva tapaus? Kaiken järjen ja logiikaan mukaan pitäisi välittömästi ottaa käyttöön erilaiset matkustuskiellot, rajojen sulkeminen mahdollisten taudinkantajien liikkumisen estämiseksi ja erilaiset karanteenit. Itse saan vain sellaisen kuvan, että taudin leviämistä ei edes haluta tai yritetä estää, vaan ennemminkin yritetään saada se leviämään laajemmalle alueelle.



tamiflu ei myy tarpeeksi hyvin. sitähän jäi viime epidemian jäljiltä varastot täyteen.
lääketeollisuuden kulut on niin korkeita, että vähän väliä täytyy luoda uusia markkinoita?

Obaman näköisen koneen kaartelu Nykissä herätti myös hälyä. Sanoivat kyseessä olevan valokuvaussession, vähän erikoinen selitys, koska kukaan ei tiennyt mitään.

Erään tulkinnan mukaan kyseessä olikin yritys estää Obama laskeutumasta tapaamiseen YK:n, Kiinan ja Venäjän diplomaattien kanssa, koska hänellä oli mukanaan tietoa sikainfluenssan bioase-statuksesta, johon anti-obamalaiset ainekset ja myös venäläinen tiedustelu olisivat sekaantuneet, ja hävittäjä olisi jo lukinnut koneen tähtäimeensä. Venäläisten ja kiinalaisten onnistui kuitenkin taivutella kone laskeutumaan Andrewsin lentotukikohtaan.

http://www.whatdoesitmean.com/index1228.htm

These reports go on to detail that signal intelligence intercepts by Russian Military satellites show that just prior to Air Force One landing, two US F-16 fighter jets ordered the American President’s plane to return to Washington D.C., which Obama’s pilot refused to do. Upon Air Force One refusing the orders to return to Washington D.C., these reports continue, one of the F-16’s in pursuit ‘locked on’ its air-to-air missiles which then made Air Force One take evasive maneuvers causing it to veer towards the sky scrapers of Manhattan in a ‘defensive move’ that Russian Air Force Officers state was deliberately done as Obama’s pilots did not believe they would be shot down over a major American city in full view of tens of thousands of witnesses.

Upon being made aware of the plight of the US President, both Russian and Chinese Military Officials ‘ordered’ the Pentagon under threat of ‘immediate and swift reprisal’ to cease their attack and allow Air Force One safe passage back to Andrews Air Force Base, which according to these reports US Military Authorities acceded to.

These reports further state that President Obama was scheduled to inform the UN, Russian and Chinese diplomats of the ‘full facts’ underlying the current Global influenza pandemic that include its being a bio-weapons attack initiated by the powerful Mexican Sinaloa Cartel operating in league with al Qaeda cells linked to the American Central Intelligence Agency (CIA), who Obama is currently engaged in a bitter battle for control over the United States, and as we had previously reported on in our report, “Mexican Drug Cartel Linked With al Qaeda Unleashes Pandemic”.

President Medvedev, upon his learning, this past Friday, of the full implications of the deadly coup taking place in the United States, was informed by the FSB that the leader of Russian Military Intelligence (GRU), General Valentin Korabelnikov, had knowingly cooperated with anti-Obama CIA forces in the unleashing of this pandemic, to which Medvedev immediately signed a decree dismissing General Korabelnikov from his post and placing him under FSB arrest and control.

derz
Seuraa 
Viestejä2431
GradStudent
Obaman näköisen koneen kaartelu Nykissä herätti myös hälyä. Sanoivat kyseessä olevan valokuvaussession, vähän erikoinen selitys, koska kukaan ei tiennyt mitään.



No ei kai nyt kaikille ilmoiteta suureen ääneen, että USA:n presidentti on menossa valokuvattavaksi sinne ja sinne, sinä ja sinä päivänä. Ei mahdollisille KKK:n salamurhaajille kaikkea haluta paljastaa (ja kyllä, USAssa on monta äärijärjestöä, jotka haluaisivat Obaman hengiltä).

Tuo sinun lähteesi ei taas poikkea mistään muusta salaliittoteoria-sivustosta.

∞ = ω^(1/Ω)

Tässä hommassa on muutamia mukavia aukkoja.
1. Obama ei ollut kyseisessä koneessa
2. Miksi asiasta ei ollut ilmoitettu etukäteen kansalle?
3. Miksi hommaa ei voinu hoitaa photoshoppaamalla?
4. miksi 2 kpl hävittäjiä perässä ?
5. matalimmillaan koneet lensivät 300 metrin korkeudella kaupungin yllä. Kuvaussession takia 2 kpl F16 ja 747 ? 300 m yllä kaupungissa.. vähän haiskahtaa kusetukselta tää valokuvaus selitys.
6. Paras keinohan valkoisen talon on pahoitella, kun olla pahoittelematta. Nyt kukaan ei enää voi epäillä että valtio kusettas tossa kun on anteeksikin jo pyydetty..
7. miksi kyseinen kone tekee selviä suojautumiskaartoja talojen taakse ja matalalle ? Jos on jotain tietoa ilmataistelujen aakkosista niin tietää kyllä..

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat