Mikä on teoria?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tähtitieteessä yhtenään puhutaan että uusimman teorian mukaan ulottuvuuksia on x kpl tai että joidenkin teorioiden mukaan maailmankaikkeus luhistuu uudelleen jne. Kaikkihan näitä "teorioita" ovat kuulleet ja lukeneet. Sana "teoria" vilahtelee mitä moninaisimmissa yhteyksissä. Arkikielessä se voi tarkoittaa jopa mututietoa, lottoarvausta tai mitä nyt vaan. Toisaalta puhutaan evoluutioteoriasta, kaaosteoriasta tai suhteellisuusteoriasta.

Mitä "teoria" siis oikeastaan tarkoittaa noin tieteellisessä mielessä? Tässä hieman täsmennystä äänestyksen vaihtoehdoista.
a) Testaamaton idea. Ihan vain paperilla (tai nykyään tietokoneella) suunniteltu malli siitä miten asia voisi olla tai nykytiedon valossa pitäisi olla. esim. Useat kilpailevat gravitaatiomallit, ulottuvuuksien määrä, rinnakkaistodellisuudet, onko muualla elämää, mitä mustan aukon sisällä tapahtuu jne. Ideaa ei ole vielä testattu ja joidenkin kohdalla voi hyvin olla ettei ikinä testatakaan. Ajattelen näiden olevan lähempänä hypoteeseja kuin teorioita, mutta voin olla väärässäkin. Siksi kysynkin. Kaiketi siis hypoteesi voi olla olemassa ilman mitään laskuja tai perustelujakin, vai voiko?

b) Osittain testattu hypoteesi
Miten maailmankaikkeus alkoi? Teoridoien tukena on laskelmien lisäksi myös pienen mittakaavan testejä.
Alkuräjähdysteorian "full scale" testi olisi lievästi sanottuna epäkäytännöllinen toteuttaa. Pienemmän mittakaavan testit ovat sitten asia erikseen. Niiden toivotaan edustavan suuremman mittakaavan tapahtumia, mutta eihän sitä koskaan tiedä ennen kun testi tehdään oikeassa mittakaavassa. Sellainen malli on mielestäni puutteellisesti testattu, mutta silti parempi kuin vaihtoehto a.

c) Vakiintunut ja hyväksi havaittu malli, jota kukaan ei toistaiseksi ole onnistunut kumoamaan. (ja tuskin tulee kumoamaankaan). Otetaan esimerkiksi vaikka energian säilymislaki. Ideaa on testattu vaikka kuinka. Energiaa on myös koitettu nyhjäistä tyhjästä ja tulokset puhuvat puolestaan. Tyypin c teorioiden varaan rakennetaan merkittävä osa nykytieteestä. Huomattakoon että ihmiskunta on monta kertaa pitänyt "vakiintuneena" teorioita, joita ei ollut testattu. Nämä tämmöiset teoriat sitten tuppaavat kaatumaan kun, joku uskaltaa kyseenalaistaa ne ja testa niiden toimivuutta. Sitä ennen siis tyypit a ja c menevät hetken aikaa sekaisin.

d) Kaikkia noita. Juu ollaan diplomaattisen liberaaleja.

e) Jotain aivan muuta. No mitä sitten?

Sivut

Kommentit (31)

Vierailija

Silloinhan kannattaa rustata rivi tai toinenkin ja kertoa oma näkemyksensä siitä mikä teoria on. Nyt jälkeenpäin miettien, minusta tuntuu että äänestyksen asettelussa on korjaamisen varaa. Noh menköön nyt sitten.

Huomaatteko muuten kuinka paljon a-tyypin ajatuksia puhutaan teorioina lehdissä, telkkarissa ja vaikka missä. Tähtitiede ja moderni fysiikka on pullollaan tätä. Samaa tietysti ilmenee psykologiasa ja biologiassakin jonkun verran, mutta mielestäni etenkin nykyaikainen kosmologia on oikein pahamaineinen a-tyypin (testaamattomien ideoiden) suurkuluttaja.

Ueberweg
Seuraa 
Viestejä1167
Liittynyt12.9.2008

Traditionaalisesti "teorialla" on tarkoitettu aksioomista ja määritelmistä deduktion avulla johdettujen teoreemojen joukkoa. Nykyään näkemykset vaihtelevat, mutta perussisältö on sama: teoria on mikä hyvänsä väitejärjestelmä, joka on deduktion suhteen suljettu (eli teoriaan kuuluvat kaikki väitteet, jotka ovat johdettavissa teorian väitteistä). Teoria on teoria, vaikkei sitä olisi testattu. Eli vaihtoehto a) on lähinnä oikea.

"Hypoteesilla" taas yleensä tarkoitetaan yksittäistä oletusta, josta ehkä voi tulla teorian osa. Kokonaista teoriaa ei ole mielekästä kutsua "hypoteesiksi". "Hypoteettiseksi" sitä voidaan kyllä sanoa.

Vierailija
markent
Teoria on käytännön kriteerio. Sanonta oli marksilaisten vakiokamaa.



Eipä olekaan, vaan ihan päin vastoin: käytäntö on teorian aina suhteellinen ja historiallinen, mutta kuitenkin objketiivinen kriteeri.

Teorian perumerkitys on, että sen on AJATTELUMUOTO, JOKA HEIJASTAA OBJEKTIA KOKONAISUUTENA. "Ajattelumuoto", joita on väite, päätelmä, käsite, ja teoria, on "sellainen tiedon yksikkö, joka on tosi tai epätosi" (jos se on MIELEKÄS eikä esimerkiksi loogisesti sisäisesti ristiriitainen).

http://www.vapaa-ajattelijat.fi/keskust ... hp?5,14503

" Tieteen tehtävä on DM:n mukaan objektiivisen todellisuuden kohteiden ja ilmiöiden, erityisesti luonnon ja yhteiskunnan lakien heijastaminen ennen kaikkea teorianmuodostuksen kautta. Objektiivisuutta omaavat, suhteellisesti todet, sisällöltään havaitsijasta riippumattomat teoriat johdannaisineen toimivat käytännöllisen toiminnan suhteellisen luotettavana teoreettisena perustana, tietona. Tietynlaisiin tutkimuskohteisiin liittyvien teorioiden järjestelmä on tieteenala, esimerkiksi fysiikan, kemian ja biologian tutkimuskohteena on luonnon prosessien sisältö, matematiikan tutkimuskohteena ovat kohteiden määrälliset suhteet ja avaruudelliset muodot, muodollisen logiikan, joka on siis erityistiede, tutkimuskohteena on kielellisten järjestelmien muoto /3/. "

" DM ei tunnusta kaikille tieteenaloille samanlaisen metodologian mahdollisuutta, jota ajoivat takaa esimerkiksi loogiset empiristit. Erityisesti tehdään ero materian eri liikemuotojen välillä, joita ovat ainakin fysikaalinen (laajasti), biologinen ja sosiaalinen eli yhteiskunnallinen /2/. Ylemmän liikemuodon piirissä johtavat, keskeiset, olennaisimmat lainalaisuudet eivät palaudu eli redusoidu alemman liikemuodon lakeihin, viime mainitut ovat vain edellytyksinä, eräänlaisena kasvualustana edellisille. DM on siis ns. emergenttiä materialismia, jossa tunnustetaan periaatteellisesti uudenlaisen laadun syntymismahdollisuus materian itsekehityksessä /8/. Tämä merkitsee mm. sitä, että meillä on mahdollista olla testattua totta tietoa esimerkiksi psyykkisistä prosesseista, vaikka näiden eräänä perustana olevat biokemialliset, molekyylibiologiset rakenteet ja prosessit olisivatkin vielä suhteellisen tuntemattomia. Aivan samoin esimerkiksi ydinvoimateknologiassa olennaisten ilmiöiden puitteissa nykyinen atomiteoriamme on mitä ilmeisimmin tosi, vaikka sitten atomitason ilmiöitä edelleen selittävässä kvarkkiteoriassa ilmenisikin vastaisuudessa jotakin olennaista korjaamisen varaa. "

" (Tieteellistä objektiivisuutta ei pidä sekoittaa myöskään ´erilaisten näkökantojen oikean ja tasapuolisen esiintuomisen´ kanssa, joka on tieteellisen tai poliittisen ym. journalismin objektiivisuutta suhteessa subjektiiviseen kohteeseen, ja saattaa olla kyllä sekin tärkeää tiedon kehitykselle.)

Esitetyn pohjalta voitaisiin kokeilla seuraavaa työmääritelmää ´teknistieteelliselle totuudelle´:

Teknisillä tieteenaloilla käsite ´totuus´ ilmaisee objektiivisen todellisuuden suhteellisen itsenäisyyden omaavien objektien eli kohteiden, niiden ominaisuuksien ja suhteiden sellaista kuvautumista, heijastumista yhteiskunnallisen tajunnan piirissä kielellisen tiedon muodossa, joka kuvautuminen on kohteensa kanssa yhtäpitävää, yhteiskunnallisen käytännön piiriin olennaisina tulleiden objektiivisten luontotieteellisten lainalaisuuksien puitteissa isomorfista.

Siitä, millaisen materiaalista objektia koskevan tiedollisen yksikön kohdalla totuus on objektiivisimmillaan ja ilmaistavissa ja testattavissa mahdollisimman riippumattomana muista totuuksista ja epätotuuksista, Marxilais-leniniläisen filosofian perusteet /2/ toteaa seuraavaa:

”Totuus ei voi olla objektiivinen, ellei se ole konkreettinen, ellei se ole kehittyvä tietojen järjestelmä, ellei se rikastu jatkuvasti uusilla aineksilla, jotka ilmaisevat objektin uusia puolia ja yhteyksiä ja syventävät aikaisempia tieteellisiä käsityksiä. Tässä suhteessa totuus on aina _teoreettinen tietojärjestelmä_, joka heijastaa objektia kokonaisuutena.” /2/, s. 230, /10/, s. 217-219

´Teoria´ esiintyy tässä ns. suppeassa merkityksessä, ajattelumuotona, joka heijastaa kohdetta kokonaisuutena ja samalla ilmentää analyysin ja synteesin dialektista yhteyttä /10/.

Teoria on ajattelumuodoista sisällöllisesti perustavin, sillä kehittyneillä tieteenaloilla käsitteenmuodostus on erottamattomassa yhteydessä teorianmuodostukseen: kohde jaotellaan analyysissä edelleen suhteellisen itsenäisyyden omaaviksi ominaisuuksiksi, joiden lainalaisena yhteytenä kohde rakennetaan uudelleen teoreettisen mallin muodossa. Käsitteet suhtautuvat tässä yhteydessä teoriaan kuin osat kokonaisuuteen tai abstrakti konkreettiseen. Teoria ilmentää tiedon, myös käsitteiden liikettä. Lauseiden ja käsitteiden totuus on alisteista teorioiden totuudelle. Tämä on peruskuvio, johon käytännössä tietysti liittyy paljon muutakin erityisesti yhteiskuntatieteissä, esimerkiksi tieteen ja taiteen vuorovaikutus käsitteenmuodostuksessa.

Paitsi että tieteellinen käsite toimii jonkin teorian osana, myös käsitteen ”takana” on yleensä jokin teoria, joka osoittaa, että käsitteen määritelmässä yhteen niputetut tuntomerkit muodostavat todellisuudesta oikein eriytetyn aidon objektin. Ellei tällaista yhteistä nimittäjää ole, käsite voi olla ”tosi”, mutta epäadekvaatti: esimerkiksi ´höyhenettömät kaksijalkaiset´, joka yhdistää yhden käsitteen alle ihmiset ja lentoliskot, on muodollisesti tosi, mutta epäadekvaatti käsite. (´Lentolisko´ ei ole muuttunut epätodeksi käsitteeksi, vaikka nämä otukset ovatkin kuolleet sukupuuttoon /14/.) Epäadekvaatein käsittein suoritetut päätelmät, toisin kuin adekvaatein, eivät vie tietojamme kohti suurempaa vastaavuutta todellisuuden kanssa. Teorian osana käsitteen tulee olla paitsi tosi ja adekvaatti, myös oikea: esimerkiksi ehdoton refleksi on kyllä tosi ja adekvaatti käsite, mutta yhteiskuntatieteellisen teorian rakennuspuuna se on väärä.

Lauseen totuuden alisteisuus teorioiden ja käsitteiden totuudelle ei merkitse sitä, että lause olisi tosi tai epätosi ”jossakin teoriassa”, hieman samaan tapaan kuin on ´totta Seitsemässä veljeksessä´, että Jukolan Jussi meni naimisiin Männistön Venlan kanssa. Tällaiselle lauseen, päätelmän tai teorian vastaavuudelle joidenkin subjektiivisten puitteiden kanssa (vaikka nämä samalla olisivat objektiivisiakin) on oma terminsä, se on jo mainittua pätevyyttä joissakin (subjektiivisissa) ”raameissa”, usein aksiomaattisessa järjestelmässä, usein jossakin muodollisessa logiikassa. Esimerkiksi ´DM:n mukaan pätevä´ on moni sellainenkin hypoteesi on joka lopulta tulee kuitenkin osoittautumaan epätodeksi. Sen sijaan vastaavuus tiettyjen (objketiivisten) lainalaisuuksien puitteissa on objektiivinen ilmiö, vaikka kulloinenkin käytäntömme, tiedostusprosessin kannalta jollakin hetkellä objektiivinen ilmiö sekin, määräisi nämä puitteet.

Lause on tosi ja mielekäs, jos se kuvaa adekvaatein käsittein kuvattujen todellisuuden objektien välisen relaation tmv. sillä tavalla kuin kyseinen asia todellisuudessa on. Niiden _lauseiden_ totuus, joissa todellisuuden objektin teoreettinen malli _lopulta_ formuloidaan, on kuitenkin enemmänkin tiedostusprosessin lopputulos kuin lähtökohta.

Ulkonaisesti lauseiltaan aivan samannäköisen kuvauksen sisältö saattaa esimerkiksi olennaisesti muuttua, jos teoriat ja sitä kautta lauseiden sisältämien käsitteiden sisältö muuttuu. Ajateltakoon vaikkapa tekstejä, joissa sinänsä ilmeisen adekvaateille käsitteille ´demokratia´ tai ´edistys´ annetaan vastakkaisia tulkintoja.

Käyttämästäni tutkimuskohteen määritelmästä johtuen teknisissä tieteissä voidaan yleisyyttä (enempää) rajoittamatta asettaa totuudelle kovempia vaatimuksia kuin perustieteissä. Periaatteellisen empiirisen testattavuuden sijasta voidaan puhua (aktuaalisesta) kokeellisesta testattavuudesta. Periaatteessa, mutta ei aktuaalisesti, testatavissa olevat lauseet koskevat yleensä juuri toistaiseksi yhteiskunnallisen käytännön ulkopuolella olevia kohteita, kuten ”Jupiterilla on/ei ole elollista materiaa” tai ”On/ei ole olemassa gravitoneja.” (Varmasti jompikumpi vaihtoehdoista on tosi, mutta tietoa meillä ei asiasta vielä ole.) Jos olosuhteet eivät ole vakioitavissa, toisin kuin tekniikassa, saattaa toteutuneiden luonnonhistoriallisten kehityskulkujen havainnointi olla laboratoriokoetta luotettavampi empiirinen tutkimusmenetelmä (esimerkiksi ekologiassa).

Isomorfismia jonkin ilmiöjoukon puitteissa ei voida asettaa _perustieteissä_ ainakaan laajimpien ja yleisimpien teorioiden totuudellisuuden edellytykseksi, niissä joudutaan usein olettamaan toistaiseksi koettelemattomissa olevia suureita. Isomorfismi voi olla olemassa vain _jonkin ilmiöiden joukon puitteissa_, tässä tapauksessa tietyllä tieteenalalla yhteiskunnallisten käytäntöjen kannalta merkitystä omaavien lainalaisuuksien, jotka jo nyt siis vaikuttavat objektiivisesti siihen, mitä teknisten suunnitelmiemme pohjalta todella syntyy ja mitä ei. Tällainen vaatimus asettuu siksi, halusimme sitä tai emme, että suunniteltavat tuotteet pyritään mallintamaan tietojärjestelmän piirissä niiden toimivuuden testaamiseksi virtuaalisesti, ja koetulosten ennustamiseksi, jotta voisimme luottaa yleensä matemaattisten malliemme antamaan tietoon. Tällainen isomorfismi merkitseekin nimenomaan objektien periaatteellista mallintamismahdollisuutta tietojärjestelmien piirissä. Tämä ei tietenkään ole kaikilla tieteenaloilla, esimerkiksi yhteiskuntatieteissä, mahdollista. "

" ´Tiedon´ (Erkenntnis, poznanye) käsitteen Philosophisches Wörterbuch /12/ määrittelee seuraavasti: ”Tieto on tiedostusprosessissa objektiivisen todellisuuden omaksumisen, haltuunottamisen tuloksena syntyvää objektiivisen todellisuuden ominaisuuksien, rakenteiden ja lainalaisuuksien heijastusta inhimillisessä tajunnassa sellaisen empiirisen ja teoreettisen tietämyksen (Wissen, znanye) muodossa, joka on suhteellisen luotettava perusta inhimillisen käytännöllisen toiminnan tarkoituksenmukaiselle muotoutumiselle.”

Tiedon ja totuuden määritelmät muistuttavat toisiaan, mutta edellisen olemus on tietyn todellisuuden osan objektiivisessa kuvautumisessa, jälkimmäisen olemus on toiminnassa käytännöllisen toiminnan suhteellisen luotettavana teoreettisena perustana. (Muilla kuin teknisillä tieteenaloilla kaikki ´totuus´ ei välttämättä ainakaan vielä olekaan ´tietoa´. ´Tiedolla´ on myös suppea merkitys ´signaalin sisältö´ /2/, tässä on kyseessä laaja merkitys.)

Monet ovat korostaneet, ilmeisen oikein ja dialektisesti, että totuus on prosessi. Tämän on tulkittu merkitsevän mm. totuuden samaistamista sen verifioimisprosessin kanssa (mm. William James, /8/), totuuden samaistamista tutkimusprosessin subjektiivisen tuloksen kanssa (”konsensusteoria”, Habermas /8/), sen samaistamista (muuttumattoman?) raja-arvon kanssa, jota totuudenkaltainen tietomme lähestyy, muttei koskaan saavuta (näin tulkitsen Niiniluodon näkemystä /8/), todellisuuden prosessiluonteen heijastumana, kuten myös suhteessa prosessiin, jossa tieto ilmaantuu tietämättömyydestä (Lenin, /1/).

´Prosessi´ on dialektiikan kategoria, jonka dialektinen vastakohta on ´rakenne´. Jos siis totuus on prosessi, niin formalistinen dialektikko kysyy, mikä on vastaava rakenne. Tämä avaa vielä yhden näkökulman totuuden prosessiluonteeseen. ´Rakenne´ on systeemin elementit toisiinsa kytkevien relaatioiden joukko /12/). ´Prosessi´ on esineen tai asian (Dinges) tilojen dynaamista seuraavuutta toistensa pohjalta (dynamische Aufeinanderfolge) /12/). Kategoriaparin määräävä komponentti on prosessi. Kaikki rakenteet ovat prosessien tulosta, mutta kullakin prosessilla on aina myös rakenteelliset ominaisuutensa.

Tajunnan tiedolliset rakenteet ovat ajatteluprosessissa havaintoprosessien tuloksista systematisoituja. Prosessi ilmaisee usein jonkin rakenteen (aika)derivaattaa, rakenne jonkin prosessin integraalia.

Tulkintani mukaan ´totuus´ suhtautuu ´tietoon´ (laajassa merkityksessä) kuten ´prosessi´, liike kohti objektiivisuutta, ´rakenteeseen´, tiedolliseen ideaaliseen todellisuudenkuvaamme, jonka pohjalta toimintaamme suunnittelemme. Totuus luonnehtii tietojemme kokonaisuuden etäisyyden derivaattaa todellisuuden ”täysin yhtäpitävästä kuvasta”, teknisissä tieteissä ns. objektiivisesti mahdollisesta totuudesta nähden, kunkin ajattelumuodon (teorian, käsitteen, päätelmän tai lauseen) kohdalla /3/). Ajattelumuodon totuus ratkaisee sen, pitääkö se liittää kohdetta kuvaavaan tietojärjestelmään vai ei, tässä suhteessa vaihtoehdot ovat tosi tai epätosi. Tällöin teorian, ja sitä tietä myös lauseen ja käsitteen, totuus riippuvat paitsi teoriasta ja todellisuudesta itsestään, suhteellisesti myös edeltävistä tiedollisena ”oletusarvona” toimineista teorioista. Tästä seuraavat sellaiset seikat, että yksi ja sama teoreettinen formulointi samannäköisine käsitteineen saattaa olla tänään selkeä, joskin suhteellinen tosi, mutta huomenna epätosi. Suhteellisesti tosi teoria saattaa ennustaa yksittäisiä epätosia lauseita, ja sisältää vieläpä epätosia käsitteitäkin, kuten Newtonin mekaniikassa ´absoluuttinen aika ja avaruus´ sekä ´äärettömän nopea kaukovaikutus´. Saattaapa jokin lause muuttua ”nollatiedosta” tarpeelliseksi todeksi tiedoksi, kuten osoitti esimerkkilauseemme aiheesta ”Kettu kaivaa maata vain, jos siitä on sille jotakin hyötyä.” "
"Totuus ja todennäköisyys

On olemassa kahta periaatteellisesti aivan erilaista todennäköisyyttä, nimittäin objektiivista ja subjektiivista. Dialektisen määritelmän mukaan objektiivinen todennäköisyys on mahdollisuuden määrällinen mitta /12/. Jälleen tässä on ilmaus, joka koostuu pelkästään dialektiikan käsitteistä. Objektiivinen todennäköisyys osoittaa sen mahdollisuuden asteen, että tietty tapaus muuttuu todellisuudeksi, se on jonkin objektin kenenkään tajunnasta riippumaton ominaisuus, (propensiteetti /9/), jossa ei tarvitse olla mitään subjektiivista, tiedostettua. Jos esimerkiksi arpakuutiota hieman muotoillaan uudelleen, on kullakin silmäluvulla nytkin jokin objektiivinen todennäköisyys, joka ehkä voidaan nyt selvittää vain empiirisesti ja joka nyt voi riippua myös alustan laadusta, jolle noppaa heitetään.

Subjektiivinen todennäköisyys on arvo, jonka tarkkailija tapauksen todennäköisyydelle olettaa. Subjektiivisessa todennäköisyydessä ei tarvitse olla mitään objektiivista, subjektiivisia todennäköisyyksiä voidaan olettaa sellaisillekin asioille joista objektiivisen todennäköisyyden käsite on epämielekäs, voidaan päätyä vaikkapa äänestämällä tulokseen ”Jupiterilla on elollista materiaa 5% todennäköisyydellä” tai ”Napoleon murhattiin 75% todennäköisyydellä”.
Koska lait ovat usein tilastollisia, teorioiden ennustaman subjektiivisen todennäköisyyden yhteenkäyminen empiirisesti mitatun objektiivisen todennäköisyyden kanssa on teorioiden totuuden ilmaus.

Lähteet:
/1/ Lenin, V.I.: Materialism and empiriocriticism, Progress Publishers 1977
/2/ NL:n Tiedeakatemia: Marxilais-leniniläisen filosofian perusteet, Edistys n. 1972
/3/ Meljuhin, S.T.: Filosofskie problemy jestestvoznanija, Vyaja kola, 1985
/4/ Shapovalov, E.A.: Obshtshestvo i inzhenjer, Leningradskij universitet, 1984
/5/ Blauberg, I.V., Pantin, I.K.: Kratkij slovarj po filosofii, Politizdat 1982
/6/ Stepin, Vjateslav: Tieteellinen teorianmuodostus, Progress 1983
/7/ Manninen, Juha: Dialektiikan ydin, Pohjoinen 1987
/8/ Niiniluoto, Ilkka: Tieteellinen päättely ja selittäminen, Otava 1983, s.291,292
/9/ - ” - : Johdatus tieteenfilosofiaan, Käsitteen- ja teorianmuodostus, Otava 1983
/10/ Kopnin, Pavel: Dialektiikka, logiikka, tiede, Edistys 1975
/11/ Sereno, Marty: A Brain that talks, Discover 6/1996
/12/ Buhr, M., Klaus, G.: Philosophisches Wörterbuch, Verlag das europäische Buch, 1975
/13/ Kuznetsov, Boris: Einstein, Progress 1987
/14/ Leontjev, A.A.: Kieli ja ajattelu, Kansankulttuuri 1979 "

Pikku Gen
Seuraa 
Viestejä3210
Liittynyt2.6.2005

Arkikielessä lähinnä a), tieteellisessä ehkä lähinnä c). Näiden kahden määritelmän eroavuudesta syntyvät useimmat väärinymmärrykset, kun maallikolle selitetään ns. vaikeita asioita. Pitäisikö siis ruveta tieteen popularisoinnissa käyttämään käsitettä tieteellinen teoria, jolla tehtäisiin vissi ero arkipäivän "teoriaan", joka tieteessä vastaa lähinnä hypoteesia?

Uskoisin, että tästä termien dikotomiasta johtuvat enimmät sorminenäisten kierosilmäidioottien väitteet siitä, että jokin on "vain teoria".

"Ubi est actio hic?" Missä täällä on säpinää?

Vierailija

Wikiquotesta:

"In theory, there is no difference between theory and practice. But, in practice, there is." ~ Jan L. A. van de Snepscheut/Yogi Berra

Vierailija

Teoriaa olisi mielenkiintoista pohtia neurotieteen, tai ehkä pikemminkin neurofilosofian näkökulmasta.

Ihmislapsen aivot ovat syntyessään koko elämänsä verkottuneimmat, eli hermosoluilla on eniten yhteyksiä tuossa vaiheessa. Oppiminen tuossa vaiheessa tarkoittaa sitä, että yhteyksiä alkaa katkeilemaan / surkastumaan sitä mukaa, kun ne eivät stimuloidu. Jäljelle jäävä hermoyhteyksien verkosto siis enemmän tai vähemmän vastaa reagointikyvyltään, mutta myös maailmanmallinnus- / ennustuskyvyltään paremmin kontekstia, jossa ihminen on varttunut.

Ajatellaan esimerkiksi kuinka ihmismieli rakentaa intuitiivisen mallin painovoimasta. Elämänsä alusta asti ihmisen havaintomaailma antaa stimulusta siitä, että asiat pysyvät kiinni maassa. Välillä tulee kuitenkin stimulusta, että tämäkään ei pidä ihan täysin paikkansa: pölyhiukkaset leijailee, linnut lentää jne. Vahvin neurorakenne on kuitenkin muodostunut sille olettamukselle, että tavarat tippuu, mutta joitakin poikkeuksia on silti. Mitäpä niistä, käytännön elämässä pääsee pisimmälle, kun olettaa asioiden tippuvan.

Erilainenpa olisi sellaisen ihmisen hermoyhteysvyyhti, joka olisi syntynyt avaruusaluksella painottomassa tilassa. Syntymästä asti olisi aistimaailmasta puuttunut tajunta tippumisesta, joten sellaiseen stimulukseen vastaavaa hermovyyhteä ei olisi. Mutta entäpä sitten kun eka kerran joutuu Maan päälle kävelemään. Hämmennys on ihan mieletön, mutta eipä ole ollut tarvetta edes ajatella siihen asti, että mitään sellaista voisi olla olemassakaan.

Lainaus Donald Rumsfeldilta:
"There are things we know we know. We also know there are known unknowns; that is to say we know there are some things we do not know. But there are also unknown unknowns -- the ones we don't know we don't know."

Eli kun teorioita muodostetaan, niin mistä tietää, että kaikkiin relevantteihin asioihin osataan kiinnittää huomiota, jos ihmisen aivorakenne ja tietämys on rajallinen ottamaan kaikkia seikkoja huomioon. Ihminen ei tiedä kaikkea, mitä hän ei tiedä. Siksipä teoria ei voi olla mitään muuta kuin omaan käytäntöömme soveltuva työkalu ja tyydytystä tuova ajatusrakennelma, joka saa meidän luulemaan, että olemme päässeet käsiksi totuuteen.

Vierailija
Peksa
Lainaus Donald Rumsfeldilta:
"There are things we know we know. We also know there are known unknowns; that is to say we know there are some things we do not know. But there are also unknown unknowns -- the ones we don't know we don't know."

Eli kun teorioita muodostetaan, niin mistä tietää, että kaikkiin relevantteihin asioihin osataan kiinnittää huomiota, jos ihmisen aivorakenne ja tietämys on rajallinen ottamaan kaikkia seikkoja huomioon. Ihminen ei tiedä kaikkea, mitä hän ei tiedä. Siksipä teoria ei voi olla mitään muuta kuin omaan käytäntöömme soveltuva työkalu ja tyydytystä tuova ajatusrakennelma, joka saa meidän luulemaan, että olemme päässeet käsiksi totuuteen.




Tämä on kyllä pirun hyvä pointti.

Vierailija
Pikku Gen
Arkikielessä lähinnä a), tieteellisessä ehkä lähinnä c). Näiden kahden määritelmän eroavuudesta syntyvät useimmat väärinymmärrykset, kun maallikolle selitetään ns. vaikeita asioita.



a):sta pitäisi käyttää termiä "hypoteesi", "oletus" tai "olettamus".

Sana "teoriakaan" ei ole aivan väärä, sillä tieteellisen teorian käsitteeseen sisältyy paitsi jonkinasteinen koeteteltuus, myös edelleen epävarmuus totuudesta.

Jos kaikki epävarmuus katsotaan lopullisesti poispyyhkäistyksi puhutaan "tieteellisestä laista".

Tuota "idea"-sanaa ei pitäsi käyttää teorian synonyyminä sillä se EI OLE AJATTELUMUOTO eli "joko tosi tai epätosi", vaan se on "ajatus kohteesta joka aiotaan vasta luoda tai löytää luonnosta" ja joka voi sisältää niin tosia (mahdolisia) kuin epätosiakin päätelmiä ja olettamuksia. Jokin idea on sitten vasta kokonaisuutena tosi, kun sen kohde, sanotaan vaikka (Galileilla) helikopteri, on todella saatu aikaiseksi.

> Pitäisikö siis ruveta tieteen popularisoinnissa käyttämään käsitettä tieteellinen teoria, jolla tehtäisiin vissi ero arkipäivän "teoriaan", joka tieteessä vastaa lähinnä hypoteesia?



Ei välttämättä.

Sitä paitsi sellainen yliredundantti jankuttaminen VÄHENTÄÄ nykyääan popularisoijan luotettavuutta.

Uskoisin, että tästä termien dikotomiasta johtuvat enimmät sorminenäisten kierosilmäidioottien väitteet siitä, että jokin on "vain teoria".



Teoria esiintyy myöskin laajemmassa merkityksessä "johonkin käytännölliseen toimintaan liittyvä (tieteelinen) oppijärjestelmä", sanotaan vaikka "viulunsoiton teoria". Tälloin kyseessä ei kuitenkaan ole teoria loogisen ajatelumuodon merkitylsessä, vaan usein systematisoitu joukko sellaisia.

Vierailija

Käytin sanaa "idea" koska sillä hetkellä ei parmpaa tullut mieleen. Tavoitteenani oli hakea joku sopiva termi korvaamaan sana "teoria", koska sen merkityksestähän tässä nimenomaan on kyse. Ajatus, veikkaus, aravus, toivomus ja muut ehdokkaat hyläsin jo alkumetreillä, joten idea jäi jäljelle.

Peksa
Wikiquotesta:

"In theory, there is no difference between theory and practice. But, in practice, there is." ~ Jan L. A. van de Snepscheut/Yogi Berra




LOL. Siinäpä olisi hyvä sigu.

Vierailija
Peksa
Teoriaa olisi mielenkiintoista pohtia neurotieteen, tai ehkä pikemminkin neurofilosofian näkökulmasta.



Millaista se "neurofilosofia" on?

Ihmislapsen aivot ovat syntyessään koko elämänsä verkottuneimmat, eli hermosoluilla on eniten yhteyksiä tuossa vaiheessa. Oppiminen tuossa vaiheessa tarkoittaa sitä, että yhteyksiä alkaa katkeilemaan / surkastumaan sitä mukaa, kun ne eivät stimuloidu.



Ennen kaikkea se kuitenkin tarkoittaa, että aivan tietyt yhteyden muodostuvat käytöstä pysyviksi ja nopeiksi. Ne myelinisoituvat.

Jäljelle jäävä hermoyhteyksien verkosto siis enemmän tai vähemmän vastaa reagointikyvyltään, mutta myös maailmanmallinnus- / ennustuskyvyltään paremmin kontekstia, jossa ihminen on varttunut.

Ajatellaan esimerkiksi kuinka ihmismieli rakentaa intuitiivisen mallin painovoimasta. Elämänsä alusta asti ihmisen havaintomaailma antaa stimulusta siitä, että asiat pysyvät kiinni maassa. Välillä tulee kuitenkin stimulusta, että tämäkään ei pidä ihan täysin paikkansa: pölyhiukkaset leijailee, linnut lentää jne. Vahvin neurorakenne on kuitenkin muodostunut sille olettamukselle, että tavarat tippuu, mutta joitakin poikkeuksia on silti. Mitäpä niistä, käytännön elämässä pääsee pisimmälle, kun olettaa asioiden tippuvan.

Erilainenpa olisi sellaisen ihmisen hermoyhteysvyyhti, joka olisi syntynyt avaruusaluksella painottomassa tilassa. Syntymästä asti olisi aistimaailmasta puuttunut tajunta tippumisesta, joten sellaiseen stimulukseen vastaavaa hermovyyhteä ei olisi.




Tuo tarkoittaisi sitä, että tasapainoaisti ja monet siihen liittyvät toiminnot eivät olisi muodostuneet sellaisiksi kuin maanpinnalla, eivätkä vanhemmalla iällä enää muodostuisikaan sellaisiksi.

Mutta entäpä sitten kun eka kerran joutuu Maan päälle kävelemään. Hämmennys on ihan mieletön, mutta eipä ole ollut tarvetta edes ajatella siihen asti, että mitään sellaista voisi olla olemassakaan.

Lainaus Donald Rumsfeldilta:
"There are things we know we know. We also know there are known unknowns; that is to say we know there are some things we do not know. But there are also unknown unknowns -- the ones we don't know we don't know."

Eli kun teorioita muodostetaan, niin mistä tietää, että kaikkiin relevantteihin asioihin osataan kiinnittää huomiota, jos ihmisen aivorakenne ja tietämys on rajallinen ottamaan kaikkia seikkoja huomioon.




Ei yksi teoria kaikkiin relevantteihin asioihin yhtä aikaa kiinnitäkään huomiota edes yhdessä kohteessa , vaan kunkin tieteenalan tutkimia objektien erilaisia puolia kuvaavat näiden kunkin tieteenalan omat teoriat, jotka todistetaan niiden alojen omin menetelmin.

Erotuksetta kaikki tieteelliset teoriat ovat kuitenkin läpikotaisin KIELELLISRAKENTEISIA KUVIA todellisuuden ilmiöistä.

Näin ollen NEUROFYSIOLOGIA ei aseta teoriolle sen kummenpia erikoisvaatimuksia kuin se antaa yleensä KIELEN muodostamiselle ja käsittelylle, SYMBOLIFUNTIOISTA muodostuville informatiivisille systeemeille. Symbolifunktio taas on neurofysiologiselta taustaltaan muuntunut, yksinkertaistunut ja pelkistynyt INSRUMENTAALINEN EHDOLLINEN REFLEKSI, jonka käsitettä ilmaiseva SANA (symboli) vastaa ÄRSYKETTÄ ja toiminnallista REAKTIOTA luonnonhistoriallisesti vastaava KOHTEEN MIELIKUVA (jonka ärsyke "kutsuu").

Neurofysiologiselta kannalta on pitkälle se ja sama ajatteleeko "ristiä ja molloa", vai vaikeaa ja monimutkaista tieteellistä teoriaa.

Ihminen ei tiedä kaikkea, mitä hän ei tiedä.

Siksipä teoria ei voi olla mitään muuta kuin omaan käytäntöömme soveltuva työkalu ja tyydytystä tuova ajatusrakennelma, joka saa meidän luulemaan, että olemme päässeet käsiksi totuuteen.




Teoria on joko tosi tai epätosi. Sen mukaan, pitääkö se liittää kohdetta kuvaavaan teoreettisen tietojärjestelmään vai ei.

vaikka teoriat ovat kunkin tieteenalan omia, niin yksi väärä teoria millä tahnasa alalla, josta kuitenkin härkäpäisesti ja huijaten pidetään kiinni vastoinäyttöä, vääristää tietoa vähitellen kaikilla muillakin aloilla antaen esimerkiksi vääriä "vaatimuksia" toteutettaviksi muiden alojen liittyville teorioille. Siinä mielessä tiede on yksi, vaikka tieteenalat ja niiden teoriat ovatkin "eri".

Teoriat asioista, jotka tunnemme, voivat kuvata kohteitaan vaikka kuinka eksaktisti, ei sillekään ole varsinaisesti (ainkaan!) "neurofysiologista takarajaa"...

(Voitasko juskus vaikka kokeeksi jostakin keskustella ilman sepitteellistä tai todellista "neurofysiologiaa"... sellaisissa yhteyksissä, mihin sellainen ei lainkaan kuulu....)

Vierailija
Arkkis

Teoriat asioista, jotka tunnemme, voivat kuvata kohteitaan vaikka kuinka eksaktisti, ei sillekään ole varsinaisesti (ainkaan!) "neurofysiologista takarajaa"...




Minä miellän tieteen pragmaattisuuden ihmisen näkökulmasta kyvyksi ennustaa lähtötilanteelle lopputilanne (nautintoarvoa on toki filosofisilla pohdinnoille jne.)

Jossa ihmisellä on sitten teoria, jonka avulla hän arvaa vaikka 100% oikein, että tilanne A johtaa B:hen, niin kyse ei ole muusta kuin työkalusta, joka tuo aivorakenteelle tyydytystä. Kysymys on aina vain ennustettavuuden tuomasta koetuista hyödyistä mielen rakenteille. Sitten voisi ajatella, että siirrytään nyt pois siitä neurofysiologisesta ulottuvuudesta, kun se ei ole relevantti. Onpas se, minun mielestäni. Käytän tässä nyt omalla tavallani semantiikka-sanaa kuvaamaan tässä yhteydessä sitä aivojen synnyttämää ideaa, joka kuvaa todellisuutta (en ole opiskellut tieteen filosofiaa, niin käsitteet ei ole hallussa).

Semantiikkatasollaakaan teoria ei voi koskaan merkitä mitään muuta kuin pragmaattista ennustettavuutta semanttisen järjestelmän omalle miellekkyydelle. Osataan ennustaa A:sta B täysin ja muodostetaan semanttinen kausaalisuussuhde. Mutta tuohon väliin sijoittuva semanttislooginen linkkikin muodostuu joistakin osista, "semanttisista atomeista". Mutta semanttisessa maailmassa ei tule koskaan vastaan pienintä mahdollista semanttista osasta, koska aina voidaan sanoa, että "Sitten on olemassa vielä pienempi osa."

Yritän havainnollistaa tällä tavalla:
A----------------------------B
A----a------b-----a----b---a-----b----B
A-x--a--x---b--x--a--x-b-x-a-x---b--x-B

Nuo viivat kuvaavat niitä "semanttisia gappeja", mitkä pitävät huolen siitä, että todellisuudessa jää väkisin aina semantiikaltakin jotain huomioimatta. A:t, B, a:t, b:t, ja x:t ovat vain semanttisen maailman välietappeja, jotka ovat kantaaottavalle mielelle mielekkäitä, mutta todellisuuden kannalta merkityksettömiä.

Vierailija

markent kirjoitti:
"Teoria on käytännön kriteerio. Sanonta oli marksilaisten vakiokamaa."

Arkkis:
"Eipä olekaan, vaan ihan päin vastoin: käytäntö on teorian aina suhteellinen ja historiallinen, mutta kuitenkin objketiivinen kriteeri.

Lähteet:
/1/ Lenin, V.I.: Materialism and empiriocriticism, Progress Publishers 1977
/2/ NL:n Tiedeakatemia: Marxilais-leniniläisen filosofian perusteet, Edistys n. 1972
/3/ Meljuhin, S.T.: Filosofskie problemy jestestvoznanija, Vyaja kola, 1985
/4/ Shapovalov, E.A.: Obshtshestvo i inzhenjer, Leningradskij universitet, 1984
/5/ Blauberg, I.V., Pantin, I.K.: Kratkij slovarj po filosofii, Politizdat 1982
/6/ Stepin, Vjateslav: Tieteellinen teorianmuodostus, Progress 1983
/7/ Manninen, Juha: Dialektiikan ydin, Pohjoinen 1987
/8/ Niiniluoto, Ilkka: Tieteellinen päättely ja selittäminen, Otava 1983, s.291,292
/9/ - ” - : Johdatus tieteenfilosofiaan, Käsitteen- ja teorianmuodostus, Otava 1983
/10/ Kopnin, Pavel: Dialektiikka, logiikka, tiede, Edistys 1975
/11/ Sereno, Marty: A Brain that talks, Discover 6/1996
/12/ Buhr, M., Klaus, G.: Philosophisches Wörterbuch, Verlag das europäische Buch, 1975
/13/ Kuznetsov, Boris: Einstein, Progress 1987
/14/ Leontjev, A.A.: Kieli ja ajattelu, Kansankulttuuri 1979 "

Äläppäs mulkkaa sanoilla.
Teoria on käytännön kriteerio!

Lähde:
George Orwell: Eläinten vallankumous (engl. Animal Farm, 1945)

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat