Teholapsituotantoa..

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tulipas mieleeni että pitäiskö siirtyä nykyteollsteknisenä aikakautena sellaiseen malliin että naiset alkais muodostaa keskenään "haaremeita", joihin valikoisivat siittäjäuroita ja ehkä joihinkin muihinkin käyttötarkoituksiin jokusia miehiä sen verran mitä löytyy kurantteja ja hyvägeenisiä..

Ikiomaa ukkokultaa harva oikeasti tarvitsee ja vaikka tarvitsiskin niin ei ne oikein pysy kotosalla, ne on aina vahtaamassa muita naisia ja lapsensakin hylkäävät helposti, jättävät lastensa elatuksen aika heppoisesti yhteiskunnan kontolle ja ns. perhe-elämä sinällään tuppaa olemaan aika usein vain tavara ja elintarviketuotannon kulutuskeskus mistä usein puuttuu kodin lämpö ja rakkaus. Kiireiset vanhemmat riitelevät milloin rahasta, milloin lastenkasvatuksesta. Naiset ja miehet ei muka ymmärrä toisiaan ja valtavasti aikaa ja energiaa kuluu ihan harakoille ja luonto saastuu siinä sivussa elinkevottomaksi.

Tehotuotanto kaikinpuolin muutenkin on in, miks suotta raahata mukana vanhanaikaisia systeemeitä?
Täällä aika päättäväisesti ja ikäänkuin yhteen mieheen on tänään vakuuteltu että suurnavetat on hyviä. Niissä robotit tsekkaa eläimet päivittäin ja niitä hoidetaan tosi hyvin kuulemma ja on paljon parempi systeemi kuulemma verrattuna siihen että ikivanhat väsyneet ihmiset ammoin hoiti huonosti mansikkinsa.

Kun lapsetkin hoidetaan usein ydinperheissä miten satuu ja niillä on nykyään persoonallisuushiriöitä joka toisella, etenkin pojilla niin aika kummallista että ihmiset enää suosii vanhanaikaista tehotonta kotitalousmeininkiä. Kaikenmaailman kotitalousvähennyksiäkin joudutaan antamaan ydinperheille ja rahaa kotiapuun. Mihin nekin rahat menee, kysyn vaan? Hulttioiskät siellä ostelee uusia golfvälineitä ja rilluaa kapakassa ja lapset kulkee toisten vanhoissa rääsyissä ja muija ilman kenkiä kesät talvet.

Joku sterilointisysteemi vois olla paikallaan mutta se on kyllä vihovviimeinen kun ei tuosta evoluutiosta oikein tiedä..
Lakisääteisesti vois koittaa kannustusrahojen avulla ja tukemalla haaremeita kaikin tavoin jos se siitä lähtis lutviutumaan..

Evankelisluterilainen humppahan on tanssattu tiensä päähän aika pitkälti. Kukaan täyspäinen ei vakavissaan enää oikein usko sen jumalaan, joten, mitään estettä tuskin tällaisen haaremin perustamiselle on?
Tehokkuus on päivän sana. Eikä tämä ole vitsi.

Sivut

Kommentit (100)

R4D4
Seuraa 
Viestejä1566
Liittynyt25.3.2009

Jos tuo siitosorisysteemi otettaisiin käyttöön, niin mistä saataisiin isät lapsia kasvattamaan? Nykyisinkin on isien kanssa ongelmia, joten pitäisikö myös perustaa "isäkoulutus", josta valmistuisi miehen malleja siitosorien laadukkaan sperman tuottamille jälkeläisille?

Mitkä olisivat Pönnin vaatimukset näille siitosoreille?

Vierailija
Pönni
Tulipas mieleeni että pitäiskö siirtyä nykyteollsteknisenä aikakautena sellaiseen malliin että naiset alkais muodostaa keskenään "haaremeita", joihin valikoisivat siittäjäuroita ja ehkä joihinkin muihinkin käyttötarkoituksiin jokusia miehiä sen verran mitä löytyy kurantteja ja hyvägeenisiä..

Ikiomaa ukkokultaa harva oikeasti tarvitsee ja vaikka tarvitsiskin niin ei ne oikein pysy kotosalla, ne on aina vahtaamassa muita naisia ja lapsensakin hylkäävät helposti, jättävät lastensa elatuksen aika heppoisesti yhteiskunnan kontolle ja ns. perhe-elämä sinällään tuppaa olemaan aika usein vain tavara ja elintarviketuotannon kulutuskeskus mistä usein puuttuu kodin lämpö ja rakkaus. Kiireiset vanhemmat riitelevät milloin rahasta, milloin lastenkasvatuksesta. Naiset ja miehet ei muka ymmärrä toisiaan ja valtavasti aikaa ja energiaa kuluu ihan harakoille ja luonto saastuu siinä sivussa elinkevottomaksi.

Tehotuotanto kaikinpuolin muutenkin on in, miks suotta raahata mukana vanhanaikaisia systeemeitä?
Täällä aika päättäväisesti ja ikäänkuin yhteen mieheen on tänään vakuuteltu että suurnavetat on hyviä. Niissä robotit tsekkaa eläimet päivittäin ja niitä hoidetaan tosi hyvin kuulemma ja on paljon parempi systeemi kuulemma verrattuna siihen että ikivanhat väsyneet ihmiset ammoin hoiti huonosti mansikkinsa.

...

Tehokkuus on päivän sana. Eikä tämä ole vitsi.

Adolfillakin oli tällainen rotujalostus -ajatus.

Vierailija
Moukale
Jos tuo siitosorisysteemi otettaisiin käyttöön, niin mistä saataisiin isät lapsia kasvattamaan? Nykyisinkin on isien kanssa ongelmia, joten pitäisikö myös perustaa "isäkoulutus", josta valmistuisi miehen malleja siitosorien laadukkaan sperman tuottamille jälkeläisille?

Kasvattamaan lapsille mitä?
Pitämään kuria vai opettamaan kaupankäyntiä vtf ?
"Miesten temppuja".. ei herrajjestas.. Tuntuu että ne oppii ne vaikka olis miten yksinhuoltajaäiti ja mummi kasvattamassa..
Kai niille mittaa miehillekin kasvaa ja testosteronia tihkuu vaikka olis naishaaremi alkuajat ympärillä.

Opettajiksi toki vois kouluttaa miehiä. Etenkin matematiikan ja fysiikan mutta sujuuhan se naisiltakin. Toki miehiä ei poistettaisi mitenkään. Ei mitään sellaista Kiinalaistyyppistä nurinperin että likkalapset säästettäis ja pojat tapettais.
Ehkä jokin ehkäisykapseli miehillekin olis ihan kiva tjms.
Voisivat toimia kyllä viihdejoukkoina ja pariskuntiakin sais olla.. Yhteiskunta vaan ei tukis niitä ja naisten kannattais pyörittää haaremeita.

Mitkä olisivat Pönnin vaatimukset näille siitosoreille?

Jaahas.. Ulkonäkö.. hm.. tämä on aina viehättänyt silmääni ja saanut epämääräisiä väristyksiä aikaiseksi..

Mutta naisillahan on makuja monenlaisia niinkuin on naisiakin.. Yks tykkää pitkästä ja toinen pätkästä. En tiä oisko toi Rikhartti kaikkien naisten mieleen? On budhalainen ja vaikuttaa sellaiselta ajattelevaiselta kyllä. Äo:sta en tiedä. Ei mikään ihan tyhmä jätkä kuitenkaan.

Pitkä listahan siitä tulis kun alkais listata sopivuuksia.
Terve pitäis olla. Jos vanhemmat olis juoppoja tai narkkeja, ei kävis. Kaikenlainen liiallisuus ja hillittömyys rajoittais kanssa.. Hm.. Löytyisköhän lopultakaan kovinkaan montaa kriteerit täyttävää jolla sit pallit pelais ja pentuja syntyis..

Eiks siittiöitä vois tuottaa jotenkin keinotekoisesti?

Vierailija
Moukale
Vasara
Adolfillakin oli tällainen rotujalostus -ajatus.

Jätetään natsikortit väliin, vai mitä, Vasara?

Höpsistä, Pönnillähän oli niin hyvä ajatus että kyllä aatu kuuluu keskusteluun.

Vierailija
Vasara
Adolfillakin oli tällainen rotujalostus -ajatus.

Naaraathan on tavallaan "natseja" luonnostaan kun ne valikoi siittäjiä ja vertailee niitten geenejä..
Toki miehetkin ronklaa välillä ihan hirveesti.. vai ronklaako riittävästi? Välillä puheist vois luulla että ihan sama mitä arpikudosta on sen rejjän ympärillä, pääasia että sillä on vaaleet hiukset, siniset silmät, pyöree perä ja isot hinkit. Jokaisen sisällä luuhaa pikku natsi.

Ei tossa mitään rotua haettais.
Kulttuurin ohjailustahan siinä on kyse.. Ihmisethän tapoja luo omilla haluillaan ja tarpeillaan.. mulla nyt vaan olis tällaista luonnollista halua ja tarvetta hiukan siskoille jutella että mites olis?
Saa miehetkin osallistua. Sana on vapaa..

onkohan kaikki siellä nyt ihan kotona.... kaikki naiset natseja, teholapsituotantoa ... jep

syntyvyyttähän pitäisi nimenomaan vähentää koko maailmassa mutta pönni on ideoimassa "natsinavetoita" tehotuotantoon.

hei, vappu meni jo, jäikö korkki auki?

Vierailija
Pönni
Deus Ex
Tappeluksihan se aina naisilla menee.

Miten niin?

Juoruilua, selkäänpuukottamista ja kuppikuntia. Varsinkin jos kuvioon liittyy mies jonka huomiosta kisataan.

Jos et nyt heiluttais sitä rasistikorttia niin pontevasti ja vouhottaisit hiukan vähemmän. Puhu omin sanoin vaikka pitkäänkin punnittua puhetta äläkä vaan postaa jotain kulahtanutta julistettas..

Mä oon ihan kevyessä syntymähumalassa, kevättä kait rinnassa..

Nykyäänhän kersoja länsimaissa vääntää etupäässä uskonlahkolaiset ja ne reppanat jotka ei muista käyttää kumia ja ottaa pillereitä, tai menee ne ehkäisyrahatkin viinaan ja neuloihin..

Tehohan ei missään nimessä tarkoita määrän kasvattamista laadun kustannuksella. Vauvoja ei tarvitse enää nykyisin kaikkien missään nimessä tehdä omia ja kun niitä tehdään niin niitten ei pitäis antaa kasvaa pikku prinsseiksi ja prinsessoiksi, epäsosiaalisiksi pikku paskiaisiksi joita voi rakastaa vaan mummi, äiskä ja iskä ja suvusta jotkut fanittajat ja kaikki muut juoksee näitä nykykuninkaallisia karkuun..

Tuollainen haaremihan vois periaatteessa toimia ihan kuin suku mutta se olis matroonavetoinen ja ketä tahansa siittäjiä ei ramanttisesti päästettäis köyrimään aittoihin ja latoihin. Vahinkoja tietenkin sattuis eikä niistä sen koommin sanktioitais mutta yhteiskunnan tuet olis suunnattu naisporukoille, jotka hoitels vauvahommelit ja sen puolen.

Vierailija
Deus Ex
Pönni
Deus Ex
Tappeluksihan se aina naisilla menee.

Miten niin?

Juoruilua, selkäänpuukottamista ja kuppikuntia. Varsinkin jos kuvioon liittyy mies jonka huomiosta kisataan.

Tässä mallissahan ei nimenomaan tarvitsis kisata miesten huomiosta. Se on niin turhaa puuhaa kun aattelee millaisia miehet oikeesti on.

R4D4
Seuraa 
Viestejä1566
Liittynyt25.3.2009
Pönni
Kasvattamaan lapsille mitä?
Pitämään kuria vai opettamaan kaupankäyntiä vtf ?
"Miesten temppuja".. ei herrajjestas.. Tuntuu että ne oppii ne vaikka olis miten yksinhuoltajaäiti ja mummi kasvattamassa..
Kai niille mittaa miehillekin kasvaa ja testosteronia tihkuu vaikka olis naishaaremi alkuajat ympärillä.

No okei. Ei kai meitä miehiä tarvita siinä mittakaavassa edes kasvattamiseen kuin nykyään. Jos Pönnin idea toteutuu eurovaalien jälkeen, niin ehdottaisin, että lapset saisivat kuitenkin miehen mallia esimerkiksi homoilta ja pasifisteilta. SETA, Sadankomitea ja Aseistakieltäytyjäliitto voisivat perustaa "isäpankin", josta voisi tarpeen mukaan vuokrata raittiin, väkivallattoman ja hyvät arvot omaavan miehen vaikka viikonloppuisäksi.

Pönnin makuun voisi myös sopia tämä toinen, ajatteleva mies:

Vierailija
Pönni

Tässä mallissahan ei nimenomaan tarvitsis kisata miesten huomiosta. Se on niin turhaa puuhaa kun aattelee millaisia miehet oikeesti on.

Tuota, millaisia ne sitten on?
Ei miehissä ole yhtään sen enempää vikaa kuin naisissakaan.

Mitä lasten tehotuotantoon tulee, sellaiseen en koe tarvetta. Lisäksi ihmiset nyt vain yleensä kaipaavat parisuhde-elämää ja pysyvän suhteen muodostamista. Eivät kaikki, mutta suurin osa.
Jonkinlaista pakollista kurssitusta kaikille äidiksi/isäksi haluaville kyllä kannattaisin. Se voisi pitää sisällään hieman yleistietoa lapsen hoidosta eri ikävaiheissa, vähän kehityspsykologiaa, kasvatusvinkkejä, eettisiä ohjeita yms.

Vierailija
Mei long
Pönni

Tässä mallissahan ei nimenomaan tarvitsis kisata miesten huomiosta. Se on niin turhaa puuhaa kun aattelee millaisia miehet oikeesti on.

Tuota, millaisia ne sitten on?
Ei miehissä ole yhtään sen enempää vikaa kuin naisissakaan.

Väittävät nuo tutkijat että pojissa olis enemmän kehitysvammaisia, neroja ja hulluja??? Mä uskon kun samaa nään ympärilläni. Naiset ei niin kaahaile päissään, ei hakkaa vieraita ihmisiä nakkikisokilla kovin usein, jne. Likoilla ei kait oo yhtä usein lukihäiriöitä, ylivilkkautta, oppimisvakeuksia, jne. Naisia ei tarvitse laittaa vankilaankaan yhtä usein kuin miespuolisia.

En mä mitään sellaista väitä että miehet ei olis rakastettavia, ihmisiä ja sun muuta. En mä puhu mistään pahuudesta tai huonoudesta sinällän, luonto nyt vaan on.

Jos naiset vois valita siittäjiksi varattuja miehiä niin olletikin joittenkin urotsen ympärillä kävis vilske ja jotkut jäis paitsioon.

Voi olla että naiset itse on kehittäneet tällaisen ydinperhemallin ja avioliiton ikäänkuin omistaakseen ne uroksena?
Miehistä jotkut voi olla todella innokkaita haaremimallista?
Ne tietenkin joitten geeneillä ei olis kysyntää tai ei muutenkaan kiinnostais naisia, vois nostaa älämölön.

Emminätiä, kaikkee pitää voida miettiä!

Minähän en enää o tyrkyllä mammaks mutta voisin mä haaremimummu olla..
Jonkun eunukinkin ottaisin selkää rapsuttamaan.. hihhitihii..

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat