Sodassa kaatuneiden muistopäivänä sankareista

Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

Sotia romantisoitaessa löytyy aina sankareita, lähinnä niiden toimesta jotka eivät itse taisteluissa olleetkaan, eivätkä ketään tappaneet. Osa on tarinoita, osa tottakin. Runebergin Sven Dufva lienee hänen oma keksintönsä. Lauri Törnihan meni viime sodan jälkeen USA:aan ja jatkoi sotimistaan siellä Vietnamissa. Ei taida olla monta vuotta, kun jäännökset löydettiin viidakon kätköihin pudonneesta helikopterista. Simo Häyhä oli tieten Tuntemattoman Sotilaan Rokan esikuva.

Venäjältä löytyy Vasili Grigorjevitš Zaitsev (23. maaliskuuta Jelino 1915 – 15. joulukuuta 1991) oli neuvostoliittolainen tarkka-ampuja toisessa maailmansodassa.
Hän tuli kuuluisaksi erityisesti toiminnastaan Stalingradin taistelun aikana 10. marraskuuta ja 17. joulukuuta 1942 välisenä aikana. Hän tappoi yhteensä 235 sotilasta ja upseeria, joista 11 oli tarkka-ampujia.

Zaitsev myös koulutti tarkka-ampujia ja eräiden arvioiden mukaan hänen kouluttamansa 28 ampujaa tappoivat yli 3 000 vihollissotilasta. Hänestä on tehty Hollywood-elokuvakin ”Vihollinen porteilla” Tässä kuva Vasilista, hän oli alunperin metsästäjä, ennen kuin joutui sotaan. Neuvostopropaganda teki hänestä esikuvan ja sankarin. Ase on aika järeän näköinen laite.
Vasili:

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/5/5a/Vasily.Zaitsev....

Niiden ihmisten kanssa, jotka olen Suomen viimeisiin sotiin osallistuneet ja keskustellut, ovat yleensä kovin hiljaisia toiminnastaan, ei ole herkkua, eikä sankaruutta todellisuudessa tappamis mielessa ollut, pakko oli tehdä raakojakin tekoja, ettei itse kuollut. Sankaritarinoina pidän vaikkapa sitä, kun Lasse kantoi haavoittunutta ystäväänsä Paulia selässään kilometrejä suojaan venäläisten hyökkäyksen edetessä. Poliittisestikin olivat siviilissä vastakkaista puolta, mutta "kaveria ei jätetä". Jätän nuo sukunimet mainitsematta korrektiviisuuden vuoksi.

Huumeongelma oli Suomessakin sodan jälkeen niin suuri, että YK:kin siihen sitten myöhemmin puuttui. Kaukopartiomiehet käyttivät Pervitiiniä, joka on amfetamiinia jaksaakseen ja haavoittuneista moni tuli morfiiniriippuvaisiksi.

Pari tosijuttua vielä tueksi, eräs Jussi oli joutunut ampumaan partioretkellä venäläistä nuorukaista silmien väliin, ettei koko partio jäisi kiinni ja kertoi ikänsä muistavansa sen katseen. Huusi sitten rauhan tultua yöllä painajaisissaan muistakin tapahtumista. Emppa taas kertoi pontikkapäissään tappaneensa niin paljon miehiä järven jäälle konekiväärillä, ettei kuulemma ole koskaan niin paljon ihmisiä kerralla nähnyt. Se olikin venäläisten sotastrategiaa ensin. Elävää voimaa, miten sitä armeijassa nimitettiin, ei aluksi säästelty. Näistä asioista kertoivat nämä entiset sotilaat vain humalassa. Sukunimet, kuten edelläkin puuttuvat.

Ennen ilmestyi sellainen lehti kuin: ”Kansa taisteli, miehet kertovat.” Kyllä sitä lapsena luin. Artikkelit tuntuivat aika totuudenmukaisilta silloin. Sotasankarithan todellisuudessa ovat jo maatuneet sankarihautoihin pitkin maatamme. Minkävuoksi tätäkin liputuspäivää vietetään.

Ei minun mielestäni tarvitse Törniä tai muitakaan tappajia hehkuttaa, varsinkin kun Törni jatkoi sitä vapaaehtoisesti, yleni USA:n armeijassa nopeasti. Tulee mieleen hänestä palkkasoturi. Eräs entinen, nyt jo edesmennyt appiukko, joka hänkin oli sodasta selvinnyt ihmeenkaupalla hengissä, vain kaksi rakuunaa oli elossa, venäjän aloittaman suurhyökkäyksen jälkeen kesäkuussa -44 hänen alkuperäisestä porukastaan sattumalta, kun oli vapaaeehtoisena lähtenyt kuljettamaan hevosia Lappeenrantaan. Hän sanoi että kaikkein halveksittavin ammatti, minkä tietää, on palkkasoturi.

Lierikki Riikonen

Kommentit (10)

Vierailija

Sankaruuden "häivähdys" on yksittäisissä teoissa, ei yleensä sodan tapahtumissa. Vaikka siinä että haavoittunut, vihollisen saartama sotilas jatkaa yksin taistelua kaksi tuntia, kunnes apujoukot tulevat tekemään vastaiskun ja valtaavat alueen takaisin. Tai kun mies menee ja lyö rautakangella panssarivaunun kk-putken mutkalle ja polttopullolla tuhoaa vaunun.

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

Ehkäpä Suomen pitäisi lähettää taistelujoukkoja Afganistaniin NATO:n avuksi, kun eivät siellä oikein tunnu Talebaneille pärjäävän. Saataisiin pian uusia sankarivainajia muisteltavaksi.

Lierikki Riikonen

R4D4
Seuraa 
Viestejä1566
Liittynyt25.3.2009

Sankarillisia ovat sellaisetkin teot, kun suomalaissotilaat ovat ottaneet yliannostuksen heille jaettuja huumausaineita ja hiihtäneet psykoosissa, ilman ruokaa ja juomaa pari vuorokautta pitkin Venäjän tannerta. Pisimpien "lenkkien" kerrotaan olleen muutamien satojen kilometrien kertariuhtaisuja.

Vierailija

Luin aikoinaan vankimielisairaalan psykiatrian erikoislääkärin haastattelun. Hän totesi, että Tuntemattomassa on niin täydellisesti kuvattu tietty persoonallisuustyyppi, että hänellä täytyy olla esikuva, johon Linna oli tutustunut.

Kaikki oireet täsmäsivät. Piittaamattomuus omasta ja etenkin muiden hengestä. Ei puhu mitään omista asioistaan. Perusvihamielisyys kaikkea kohtaan. Alaistensa, etenkin heikompien, rääkkääminen. Sotavankien kylmäverinen tappaminen. Ilmeinen tulevaisuuden tajun puuttuminen ja kirjakielen puhuminen, kuitenkin ilman hienostelua. Suolista läpi ammuttunakin huutaa ja haukkuu vihollista kirjakielellä. Täydellinen psykopatologisen persoonan kuvaus.

Alikersantti Lehto, kukas muu.

Vierailija

Lehto oli enemmänkin asperger, johon oli ympätty katkeroituneen motiivi siitä ettei taistellut omaa sotaansa. Psykopaatiksi liian suoraviivainen ja arvattava ja epämiellyttävä.

Vierailija

Lierikin aloitus aiheesta kuvastaa nykyisin suosioon noussutta ns. traumapaskaa. Ts. 60-70 vuotta jälkeenpäin elävät ihmiset yrittävät omista lähtökohdistaan asettautua sota-ajan sukupolven sielunmaisemaan.

Oma näkemykseni veteraanien juttuja (erityisesti 70-luvulla ja 80-luvulla) kuultuani on se, että he ovat hämmästyttävän hyvin kyenneet asettamaan noiden aikojen tapahtumat omaan kategoriaansa ja ovat - traumatohtorien näkemysten vastaisesti - suhteellisen hyvin "kotiutuneet" sodasta.

Lisäksi neuvostoliittolaisista sotasankareista sen verran, että suurimmalta osalta sikäläiset sotasankarit ovat sikäläistä sotapropagandaa. Mm. eräskin "hävittäjä-ässä" joutui sodan jälkeen Suomessa vierailtuaan noloon asemaan kun paljastui että jokseenkin kaikki hänen väitetyt ilmavoitot Suomen rintamalla osoittautuivat huuhaaksi.

Ps. Rokan esikuva ei muuten ollut Simo Häyhä vaan Viljami Pylkäs.

R4D4
Seuraa 
Viestejä1566
Liittynyt25.3.2009
ralf64
Lierikin aloitus aiheesta kuvastaa nykyisin suosioon noussutta ns. traumapaskaa. Ts. 60-70 vuotta jälkeenpäin elävät ihmiset yrittävät omista lähtökohdistaan asettautua sota-ajan sukupolven sielunmaisemaan.

Oma näkemykseni veteraanien juttuja (erityisesti 70-luvulla ja 80-luvulla) kuultuani on se, että he ovat hämmästyttävän hyvin kyenneet asettamaan noiden aikojen tapahtumat omaan kategoriaansa ja ovat - traumatohtorien näkemysten vastaisesti - suhteellisen hyvin "kotiutuneet" sodasta.

Lisäksi neuvostoliittolaisista sotasankareista sen verran, että suurimmalta osalta sikäläiset sotasankarit ovat sikäläistä sotapropagandaa. Mm. eräskin "hävittäjä-ässä" joutui sodan jälkeen Suomessa vierailtuaan noloon asemaan kun paljastui että jokseenkin kaikki hänen väitetyt ilmavoitot Suomen rintamalla osoittautuivat huuhaaksi.




En nyt jaksa aloittaa uutta kinaa tästä aiheesta, mutta pakko on jotakin sanoa.

Itse kullakin lienee takanaan keskusteluja veteraanien kanssa. Eri asia on, millä tasolla niitä keskusteluja on käyty. En oikein usko, että suomalaiset veteraanit jakaisivat syvimpiä tuntojaan edes toisen veteraanin kanssa kovin herkästi, saati sitten jonkin pojanklopin.

Usein sodasta jutteleminen on joukko-osastojen liikehdinnän ja sodan vaiheiden muistelua. Asioita, joista voi puhua kuin auton korjaamisesta. Se ei ilmeisesti ole ralfin "traumapaska"-termiin sisältyvää. Sitten kun joku veteraani uskaltaa anonyyminä avautua jollekin haastattelijalle, joka tekee aiheesta kirjaa, niin hän ilmeisesti puhuu "traumapaskaa". Ja haastattelija on automaattisesti kommunisti, stalinisti, taistolainen ja hippi.

Olen itse tavannut veteraaneja, jotka sodan puheeksi tullen mykistyivät tunniksi ja lähtivät vaikka ulos jaloittelemaan. Jotkut taas ovat huutaneet sota-aikoja muistelemaan alkaneelle vaimolleen suu vaahdossa, että "pidä saatanan akka turpas kiinni, ne on menneitä!" -tyylisesti. Hyvin on traumat käsitelty, kyllä vain.

Jos sodan vaikeammasta puolesta ei lainkaan keskustella, niin vähän ajan kuluttua olemme suuremmalla riskillä uudelleen samassa tilanteessa. Jatkosotaan lähteminenhän oli ennalta suunniteltu teko, jota valmisteltiin suomalaisella sotapropagandalla. Suomalaisten tuli olla yksimielisiä, maanpuolustustahtoa pursuavia, eikä vaikeista asioista saanut puhua. Kuulostaako tutulta?

Ja voin kertoa, Ralf, että suomalainenkin sotasankaruus on ennen kaikkea suomalaisen sotapropagandan tuotetta. Julkisen kuvan sodasta muodostavat edelleen upseerit - ne samaiset, jotka olivat väen vängällä uhoamassa ja viemässä Suomea sotaan.

Uusimmat

Suosituimmat