Demokratian loppu ja vaalilakiuudistus

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Vanhasen hallitus on siis vihdoin ja viimein lopettamassa mahdollisuutta todelliseen demokratiaan Suomessa. Matti nähtävästi pelkää liikaa persuja ja kokoomus nyt vain on aina väheksynyt demokratiaa.

Vaalilaki nakertaa demokratiaa kahdella tavalla. Kolmen prosentin äänikynnyksen demokraattisuuden kaikki tajuavat. Pienpuolueitten synty ja mahdollinen nousu estetään. Persuillakaan ei olisi ollut mitään mahdollisuutta nousta eduskuntaan tällaisella lailla. Vanhasen/Kataisen pikimustaa hallitusta tällainen toiminta ei tietenkään haittaa. Venäjällä toisaalta ollaan tässä asiassa jo paljon pidemmällä. Ehkä Putin on antanut veljespuolueensa puheenjohtajalle neuvoja?

Toinen vielä dramaattisempi muutos on vaalipiirien merkityksen tärveleminen ja niiden merkityksen vääristeleminen. Uudessa laissa joka vaalipiiristä valittaisiin kansanedustajat puolueitten valtakunnallisten äänimäärien perusteella. Tämä nyt ei varmastikaan tyhmemmälle kuulosta ollenkaan hassummalta. Todellisuus on kuitenkin toinen.

Ensi eduskuntavaaleissa tulemme näkemään kuinka Helsingin vaalipiiristä tullaan valitsemaan monta kepulaista kansanedustajaksi vaivaisella parilla sadalla äänellä ja maakuntien vaalipiireissä tuhansia ääniä saaneet jäävät rannalle ruikuttamaan, kun viherpiipertäjien ja punikkien edustajat nousevat eduskuntaan ajamaan vaalipiirinsä etua, vaikka Suomen kansa ei heille tällaista kunniaa todellisuudessa antanutkaan.

Hyvästi kansanvalta, ihmisoikeudet ja demokratia! Tervetuloa mielivalta, sorto ja oligarkia!

Kommentit (12)

Vierailija

Ei siis mitään uutta auringon alla.

Tosin demokratia on muutenkin pelkkä kuriositeetti, joka pian katoaa historian roskakoriin. Sen periaatteet ovat ihmisluonteelle aivan liian vieraita, jotta aate voisi toimia.

Toope
Seuraa 
Viestejä23135
Liittynyt23.7.2006
Dark Shade
Ei siis mitään uutta auringon alla.

Tosin demokratia on muutenkin pelkkä kuriositeetti, joka pian katoaa historian roskakoriin. Sen periaatteet ovat ihmisluonteelle aivan liian vieraita, jotta aate voisi toimia.


Kuinka niin? Periaate siitä, että yhteisö kollektiivisesti päättää antaa hallintovastuun valitsemalleen ryhmälle on mielestäni tähänastisen kehityksen huipentuma. Kuninkaita sun muita diktaattoreja kun on tullut kokeiltua. Tokihan valistunut diktaattori olisi ihanteellinen johtaja, mutta valistuneisuus ja diktatoria äärimmäisen harvoin historiassa ovat osuneet yhteen.

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Vierailija

Hmm... taidanpa alkaa RKP:n ehdokkaaksi Lappiin tai Itä-Suomeen. Pääsen läpi.

Tai alan kokoomuksen ehdokkaaksi Lappiin. Tai keskustan ehdokkaaksi Helsinkiin.

Koko uudistushan lähti siitä, että Tarja Cronberg ei tullut valituksi Joensuussa, vaikka oli puolueensa puheenjohtaja. Härregud.

Komitean ehdotus äänikynnykseksi oli 3.5%, mutta koska RKP huomasi että he tippuisivat eduskunnasta kokonaan 10 vuoden päästä, niin raja laskettiin kolmeen prosenttiin.

Vierailija
Toope

Kuinka niin? Periaate siitä, että yhteisö kollektiivisesti päättää antaa hallintovastuun valitsemalleen ryhmälle on mielestäni tähänastisen kehityksen huipentuma.



Ihmisille on diktatuuri paljon tutumpi, ollut läpi historian.

Demokratia on hallintojärjestelmänä hyvin nuori, ja on hyvää vauhtia katoamassa.

Ihmiset palaavat juurilleen, valta keskittyy jälleen muutamille harvoille.

TERÄS NALLEPUH
Seuraa 
Viestejä5662
Liittynyt31.1.2008

Ihmiset on hyödyllisiä ja demokratiaa tarvitaan että saadaan rakennettua robotteja. Sitten voidaan ohjelmoida robotit sitten niin että ne korvaisi ihmiset ja robotit voisivat elää harmoniassa ja kollektiivisesti yhdessä onnellisesti elämänsä loppuun saakka.

Olen syönyt hunajapurkin ja minusta tuli.. SUPER PUH!! TITTIDII!!
Kaikkien aikojen paras BB asukas: BB-Marika (SBB6)

Vierailija

Francis Fukuyama

http://fi.wikipedia.org/wiki/Francis_Fukuyama

Francis Fukuyama (s. 27. lokakuuta 1952 Chicago) on yhdysvaltalainen filosofi, poliittisen taloustieteen tutkija ja kirjailija. Hän toimii Johns Hopkinsin yliopiston Bernard L. Schwartz -oppituolin kansainvälisen poliittisen taloustieteen professorina.

Fukuyama tunnetaan parhaiten ajatuksestaan "historian lopusta", jonka hän esitti teoksessaan Historian loppu ja viimeinen ihminen (1992). Hänen mukaansa kaikki inhimillisen historian kannalta merkittävä on jo tehty ja ihmiskunnan historian kehitys ideologioiden välisenä taisteluna on suurelta osin päättynyt liberaalin demokratian voittoon. Hänen ajatuksiinsa vaikuttivat erityisesti kylmän sodan päättyminen ja Berliinin muurin kaatuminen vuonna 1989.

oli väärässä, koska ei ottanut huomioon sitä helvetinmoista taistelua, mikä pitää käydä demokratian ja vapauden säilyttämiseksi.

Toope
Seuraa 
Viestejä23135
Liittynyt23.7.2006

Jonkinasteinen äänikynnys on sinänsä hyväksi. Esim. Israelissa poliittinen kenttä on äärimmäisen hajaantunut, mikä haittaa suuresti hallituskoalitioiden kokoamista ja sitä kautta koko valtionhallintoa. Knessetissä on 12 puoluetta, vaikka edustajia on vain 120 verrattuna suomalaiseen 200:n. Ilman edustajapaikkaa jäi n. 25 puoluetta. Hallinnon toiminnan kannalta vähäisempi puolueiden määrä on hyväksi.

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Vierailija

Kirjoitin useisiin kansainvälisiin muslimiforumeihin, että kolmen prosentin äänikynnyksen tarkoitus on estää Suomen Islamilaisen puolueen pääsy eduskuntaan.

Tein tämän siksi, koska moderaattori poisti ketjuni "tarvitaanko laki kaapukieltoon"

Vierailija

On tämä mielestäni parempi kuin vanha systeemi jossa esimerkiksi Uudellamaalla piilevä äänikynnys on 2 % luokkaa ja Etelä-Savossa 14 % luokkaa. Olisi tuota kynnystä voinut toki alemmaksikin viilata.

googeli
...tuhansia ääniä saaneet jäävät rannalle ruikuttamaan, kun viherpiipertäjien ja punikkien edustajat nousevat eduskuntaan ajamaan vaalipiirinsä etua...

Eipä tuo vanhakaan systeemi niin reilu ollut kun tuhansilla äänillä jäätiin rannalle ruikuttamaan kuten em. Cronbergin tapauksessa.

Wikipedia
Cronberg sai vuoden 2007 eduskuntavaaleissa 11,7 prosentin kannatuksen, mutta ei tullut valituksi. Cronberg sai 7 804 ääntä, mikä oli toiseksi suurin henkilökohtainen äänimäärä vaalipiirissä (Pohjois-Karjala) ja neljänneksi suurin osuus henkilökohtaisissa äänissä vaalipiirin äänistä koko maassa.

Ei nuo voimasuhteet lopulta niin paljoa heilu. Jos uudistus olisi ollut voimassa viime eduskuntavaaleissa, esimerkiksi vihreät olisi saanut 15 eduskuntapaikan sijaan 17 paikkaa.

Vierailija
Vahtera
Jos uudistus olisi ollut voimassa viime eduskuntavaaleissa, esimerkiksi vihreät olisi saanut 15 eduskuntapaikan sijaan 17 paikkaa.

Siinäkin olisi 17 liikaa.

planetisti
Seuraa 
Viestejä463
Liittynyt22.9.2008
Vahtera
On tämä mielestäni parempi kuin vanha systeemi jossa esimerkiksi Uudellamaalla piilevä äänikynnys on 2 % luokkaa ja Etelä-Savossa 14 % luokkaa. Olisi tuota kynnystä voinut toki alemmaksikin viilata.

Eipä tuo vanhakaan systeemi niin reilu ollut kun tuhansilla äänillä jäätiin rannalle ruikuttamaan kuten em. Cronbergin tapauksessa.

Ei nuo voimasuhteet lopulta niin paljoa heilu. Jos uudistus olisi ollut voimassa viime eduskuntavaaleissa, esimerkiksi vihreät olisi saanut 15 eduskuntapaikan sijaan 17 paikkaa.




Uudessa systeemissähän on mahdollista, että saat eniten ääniä Etelä-Savossa, vaan valtakunnallinen 3% ei täyty ja jäät pois eduskunnasta.

Uusien puolueiden eduskuntaan pääsy on nyt oleellisesti hankalampaa mitä ennen. Nyt puhutaan jo luokasta 1 uusi puolue / 50 vuotta, jos äänestys jatkuu samanluonteisena mitä historiassa.

En näe uudistuksesta mitään hyötyä, itse asiassa se tuntuu yhdeltä suurimmista sikailuista mitä nykyinen eduskunta on saanut aikaiseksi. "Poliittisen kentän pirstaloituminen" on sanahelinää, jolla ei Suomessa ole mitään arvoa.

Miten muutamme järjestelmän demokraattisemmaksi?

Vierailija
Toope
Tokihan valistunut diktaattori olisi ihanteellinen johtaja, mutta valistuneisuus ja diktatoria äärimmäisen harvoin historiassa ovat osuneet yhteen.

Suoralla kansanvaalilla määräajaksi valittava valistunut diktaattori olisi paras vaihtoehto, mallia USA.

Uusimmat

Suosituimmat