Seuraa 
Viestejä45973

Sanoin toisessa ketjussa:

Kieli on kiva asia, mutta kannattaa muistaa että mitä hyvänsä kielen avulla kertookin, se on vain likiarvo todellisuudelle. Ihmiset suhtautuvat kieleen jotenkin maagis-uskovaisesti siten että kun he ovat sanoneet pari sanaa ääneen, sanomisen kohde mukamas muuttuu automaattisesti kuvastamaan juuri sanottuja sanoja. TÄMÄN takia naisetkin pillastuvat niin kovin kun heitä nimitetään sanalla huora, lehmä tms.

...ja tulin ajatelleeksi että asiasta voisi pusertaa omankin ketjunsa. Kuitenkin se on vuosikausia enemmän tai vähemmän väikkynyt aina taka-alalla ajatuksissani kun nettiin kirjoittelen.

Ihmiset loukkaantuvat kovin muutamista viivoista paperilla tai monitorilla (diddo). Mikä siinä onkaan se jippo... Miksi se mitä toinen sanoo olisi mukamas automaattisesti absoluuttinen totaalinen totuus? Vai pelkäämmekö että kaikki ääneen lausuttu (esille kirjoitettu) muokkaa todellisuutta ja tekee objekteista kuvauksensa mukaisia?

  • ylös 0
  • alas 0

Sivut

Kommentit (29)

eskimo
Seuraa 
Viestejä1521
Qadesha
Vai pelkäämmekö että kaikki ääneen lausuttu (esille kirjoitettu) muokkaa todellisuutta ja tekee objekteista kuvauksensa mukaisia?



Leimat ovat vahvassa.

Loukkaantuminen johtuu joskus siitä, että sanoja muistuttaa itseä sanoillaan siitä, mitä on tullut itsekkin ajatelleeksi.

Toinen mahdollisuus loukkaantua on se, että leiman voima osoittautuu liian vahvaksi, eikä sitä voi murtaa. Kyseessä on eräänlainen sota, jossa oma varustus ei riitä ajattelisi itse miten vapaasti haluaakin. Jos suurin osa haluaa uskoa jotain, et voi sille mitään.

Juha Myllärinen, Lappeenranta

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kyllä, naisen kieli oikeissa paikoissa tuntuu hyvältä. Naisia tulee kannustaa rohkeampaan kielenkäyttöön, mikäli se ei tapahdu luonnostaan.

eskimo
Qadesha
Vai pelkäämmekö että kaikki ääneen lausuttu (esille kirjoitettu) muokkaa todellisuutta ja tekee objekteista kuvauksensa mukaisia?



Leimat ovat vahvassa.

Loukkaantuminen johtuu joskus siitä, että sanoja muistuttaa itseä sanoillaan siitä, mitä on tullut itsekkin ajatelleeksi.

Toinen mahdollisuus loukkaantua on se, että leiman voima osoittautuu liian vahvaksi, eikä sitä voi murtaa. Kyseessä on eräänlainen sota, jossa oma varustus ei riitä ajattelisi itse miten vapaasti haluaakin. Jos suurin osa haluaa uskoa jotain, et voi sille mitään.




Jonkinlainen oma epäilys (jostakin puutteesta tai viasta itsessään) toki saattaa entuudestaan olla että sanat satuttavat.

Mietityttää kuinka helposti todella rautaisella itsetunnolla varustetun ihmisen saisi epäilemään omaa itseään ja omaa näkemystä itsestään, jos tarpeeksi moni ihminen väittäisi hänelle yhtä ja samaa. Esim. yksilö joka tietää lääkärienkin mukaan olevansa normaalipainoinen saisi joka päivä kuulla olevansa läski, kanttura, norsu jne.

Tahi oikeastaan ajattelen, oman haperon itsevarmuuteni kanssa, että voiko ikinä saavuttaa niin teräksenkovaa varmuutta ettei hetkahda suuntaan eikä toiseen muiden sanomisista. Se että erityisesti naiset suutahtavat niin helposti kaikenlaisen piruilun vuoksi johtuu, kuten varmaan usein mainittukin, tietysti siitä että naiset kasvatetaan alusta asti epäilemään omaa itseään ja omia kykyjään. Sellainen on oikeastaan aika anteeksiantamatonta naisenalkuja kohtaan. Realisti on hyvä olla, mutta ei itseinhojen raatelema.

Minkä vuoksi muiden möläytyksiä pitää ylipäätään lähteä todistelemaan vääräksi, jos kerta tietää itse paljon paremmin miten on ja miten ei? En keksi tähän ikinä muuta selitystä kuin että kieli muuttuu maagiseksi kun sitä käyttää oman itsen ulkopuolinen taho. Alemmuudentunteilla piiskatut sensijaan kuvittelevat itse voivansa sanoa aivan mitä tahansa, koska he (muka) eivät pysty satuttamaan tölväisyillään muita, koska he eivät katso olevansa siinä asemassa missä pystyy dominoimaan ja pomottamaan. Mutta kuitenkin jokainen sanoilla ruoskiva on enemmän tai vähemmän kykenevä järkyttämään muiden mielenrauhaa - ellei ole kysymys poikkeusyksilöstä jota olen haeskellut kissojen ja koirien kanssa ja unelmoinut sellaiseksi itse tulevani.

Alveron
Seuraa 
Viestejä3639

Likiarvo on varmasti hyvin sanottu. Se kuitenkin aika tarkka arvo, usein. Kaikki riippuu siitä, kuinka hyvin ymmärtää kontekstin, tuntee asiaan liittyvät diskurssit, kuinka sivistynyt on... Asian voi ilmaista monella tavalla. Kommunikaatioon ja todellisuuden kuvaamisen tasoon vaikuttavat varmasti lisäksi asenteet ja ihmisen kyky havaita aisteillaan sitä, mistä puhutaan.

Joku asiaan perehtynyt voisi yrittää selittää... Ehkä joku joka tuntee Wittgensteinia tai muuta sellaista. GradStudent? Siis jos tämä nyt on sellaista asiaa, mistä Qadesha haluaa keskustelua. Toivottavasti on, koska on ihan mielenkiintoista.

Qadesha
Ihmiset suhtautuvat kieleen jotenkin maagis-uskovaisesti siten että kun he ovat sanoneet pari sanaa ääneen, sanomisen kohde mukamas muuttuu automaattisesti kuvastamaan juuri sanottuja sanoja. TÄMÄN takia naisetkin pillastuvat niin kovin kun heitä nimitetään sanalla huora, lehmä tms.

Kieli on ihmisen mieli. Jos joku nimittää vaikkapa lehmäksi, ei haukkumisen kohde loukkaannu siitä, että omasta mielestään muistuttaisi lehmää, vaan siitä, että toinen ajattelee hänestä niin, tai halusi tietoisesti loukata.

Olen saanut joskus sellaisen ohjeen, että jos joku nimittää sinua siaksi, hae eläinkirja ja varmista millainen sika on. Voit sitten sanoa loukkaajalle, että et näe muuta yhtäläisyyttä sian kanssa kuin ruansulatustoiminassa jotain samankaltaisuutta.
Eli jos nainen ei tunne olevansa nelitissinen märehtijä, hänen ei kannata loukkaantua lehmäksi nimittelystä. Herjan lausuja ei vain tunne eroa ihmisen ja lehmän välillä

DedMoroz
Seuraa 
Viestejä19230

Likiarvo on tosiaan hyvä, sillä vaikka me kuulumme (pääsääntöisesti) saman kielen puhujiin, niin kullekin meistä on muodostunut tiettyjä mielleyhtymiä sanoihin liittyen.

Hieman kuten jos sanon, että kissa ylitti tien ja oli jäädä auton alle.

Kun ihminen kuulee/lukee jotain, niin hän rakentaa usein mielessään kuvan, joka vaihtelee kunkin kuulijan/lukijan mukaan. Kullakin meistä on omanvärinen kissa, tietynlainen tie ja autokin voi olla vaikka riemunkirjava ja mallia mitä lie.

Jos ihminen on samasta perheestä/suvusta/ystäväpiiristä, niin sanoma menee pienemmällä määrällä määreitä perille sellaisena kuin alunperin olikin tarkoitus, sillä heitä yhdistää samat kokemukset ja tavat etc. Toisinaan asian luonne on sellainen, että niillä ihmisen mielikuvilla ei ole merkitystä, ja silloin erilaisia selittäviä/kuvailevia lisämääreitä ei välttämättä tarvita. Ja hyvin usein saadut vasteet kertovat kuulijasta/lukijasta enemmän kuin edes huomaavat.

I usually give people more chances than they deserve but once I'm done, I'm done.

eskimo
Seuraa 
Viestejä1521
Qadesha
Vai Mietityttää kuinka helposti todella rautaisella itsetunnolla varustetun ihmisen saisi epäilemään omaa itseään ja omaa näkemystä itsestään, jos tarpeeksi moni ihminen väittäisi hänelle yhtä ja samaa.

Se että erityisesti naiset suutahtavat niin helposti kaikenlaisen piruilun vuoksi johtuu, kuten varmaan usein mainittukin, tietysti siitä että naiset kasvatetaan alusta asti epäilemään omaa itseään ja omia kykyjään.



Kielen käyttötilanteilla luodaan sopimusta siitä, miten maailma makaa. Äänivalta ei mene demokraattisesti eikä ole täysin syytäkään.

Jos olisi olemassa sellainen ihminen, jota ei toisen sanat horjuttaisi, tarkoittaisi se sitä, että ihminen elää jotenkin omissa maailmoissaan. Usein itselle on merkitystä sillä, miten ihmiset maailman määrittelevät.

Juha Myllärinen, Lappeenranta

Alveron
Likiarvo on varmasti hyvin sanottu. Se kuitenkin aika tarkka arvo, usein. Kaikki riippuu siitä, kuinka hyvin ymmärtää kontekstin, tuntee asiaan liittyvät diskurssit, kuinka sivistynyt on... Asian voi ilmaista monella tavalla. Kommunikaatioon ja todellisuuden kuvaamisen tasoon vaikuttavat varmasti lisäksi asenteet ja ihmisen kyky havaita aisteillaan sitä, mistä puhutaan.

Joku asiaan perehtynyt voisi yrittää selittää... Ehkä joku joka tuntee Wittgensteinia tai muuta sellaista. GradStudent? Siis jos tämä nyt on sellaista asiaa, mistä Qadesha haluaa keskustelua. Toivottavasti on, koska on ihan mielenkiintoista.




Minulle käy kaikki ajatukset aiheen puitteissa. Jos muodostuu niin tasokasta keskustelua etten itse kykene sanomaan juuta enkä jaata, saatan seurata sivustakin.

Usein keskusteluketjujen sisälle muodostuu useampia erillisiä keskusteluja, joka on ihan ok. (Kunhan en yksinäni monologiseeraa niin hyvä. Sellaiseenkin olen toisinaan ajautunut.)

Luuttu

Kieli on ihmisen mieli. Jos joku nimittää vaikkapa lehmäksi, ei haukkumisen kohde loukkaannu siitä, että omasta mielestään muistuttaisi lehmää, vaan siitä, että toinen ajattelee hänestä niin, tai halusi tietoisesti loukata.

Olen saanut joskus sellaisen ohjeen, että jos joku nimittää sinua siaksi, hae eläinkirja ja varmista millainen sika on. Voit sitten sanoa loukkaajalle, että et näe muuta yhtäläisyyttä sian kanssa kuin ruansulatustoiminassa jotain samankaltaisuutta.
Eli jos nainen ei tunne olevansa nelitissinen märehtijä, hänen ei kannata loukkaantua lehmäksi nimittelystä. Herjan lausuja ei vain tunne eroa ihmisen ja lehmän välillä




Siinä tosin voi käydä niin että haukuskelija siirtyy järeämpiin satutuskeinoihin mikäli haukun kohde huomauttaa "viattomasti" noista tieteellisistä totuuksista...

Kuinka paljon muiden sanat "luovat" meitä itseämme on omakohtaisesti vaikea ja kiinnostava asia, koska olen elämässäni hyvin usein ja paljon juuri nimenomaan omissa maailmoissani, aina hivenen sen sosiaalisen todellisuuden äärilaidalla joka useimmille ihmisille tuntuu niin itsestäänselvältä ilmiöltä. Varsinkin kun katsomuksellisella tasolla on liikuttu, on aina välillä tullut esiin idea että kaikki liittyy kaikkeen ja kaikki ihmiset ovat toisiinsa yhteydessä. Omalla kohdallani tuo jää aina kovin teoreettiseksi asiaksi sillä en tunne olevani jatkuvassa yhteydessä toisiin. Koska kirjoitan netissä paljon ja kieli on kohtauspinta ihmisten välillä, voisi toisinkin luulla. Mutta minulle ei tule konkreettista tunnetta että olen ihmisten kanssa tekemisissä, kun kommentoin ja reagoin heidän puheitaan ja he minun. Ei edes vaikka olen vuosien varrella polttanut välillä pahastikin päreeni muiden sanomisten takia. Koko tunnenäytelmä on tuntunut epätodelliselta ja olen ihmetellyt kovin miksi ylipäätään pillastua lainkaan.

Kirjoja kirjoittamalla olo olisi varmaankin vieläkin epätodellisempi, koska se kirjoittaminen ei ole lainkaan interaktiivista kuten nettiin kirjoittaminen. Tietenkin palautetta voi tulla, mutta mitä siitä sitten kostuu mitenkään jos tulee paskaa paketillinen, tai ylistyskirje...

Qadesha
Sanoin toisessa ketjussa:

Kieli on kiva asia, mutta kannattaa muistaa että mitä hyvänsä kielen avulla kertookin, se on vain likiarvo todellisuudelle. Ihmiset suhtautuvat kieleen jotenkin maagis-uskovaisesti siten että kun he ovat sanoneet pari sanaa ääneen, sanomisen kohde mukamas muuttuu automaattisesti kuvastamaan juuri sanottuja sanoja. TÄMÄN takia naisetkin pillastuvat niin kovin kun heitä nimitetään sanalla huora, lehmä tms.

...ja tulin ajatelleeksi että asiasta voisi pusertaa omankin ketjunsa. Kuitenkin se on vuosikausia enemmän tai vähemmän väikkynyt aina taka-alalla ajatuksissani kun nettiin kirjoittelen.

Ihmiset loukkaantuvat kovin muutamista viivoista paperilla tai monitorilla (diddo). Mikä siinä onkaan se jippo... Miksi se mitä toinen sanoo olisi mukamas automaattisesti absoluuttinen totaalinen totuus? Vai pelkäämmekö että kaikki ääneen lausuttu (esille kirjoitettu) muokkaa todellisuutta ja tekee objekteista kuvauksensa mukaisia?


Hyvä aihe. ihme ettei tästä ole pahemmin keskustelua, vaikka se on esillä koko ajan arkielämässämme. Ihmiset käyttäytyvät usein kuin robotit. Kun näistä roboteista painaa nappia nimeltä hyväksyntä/suosionosoitus he nousevat hymyillen yläilmoihin. Kun taas painaa nappia nimeltä paheksunta, ne painuvat masentuneena maahan.

Anthony de Mello sanoi eräässä puheessaan:

What kind of feeling comes upon you when you're in touch with nature, or when you're absorbed in work that you love? Or when you're really conversing with someone whose company you enjoy in openness and intimacy without clinging? What kind of feelings do you have? Compare those feelings with the feelings you have when you win an argument, or when you win a race, or when you become popular, or when everybody's applauding you. The latter feelings I call worldly feelings; the former feelings I call soul feelings. Lots of people gain the world and lose their soul. Lots of people live empty, soulless lives because they're feeding themselves on popularity, appreciation, and praise, on I'm O.K., you're O.K., look at me, attend to me, support me, value me, on being the boss, on having power, on winning the race. Do you feed yourself on that? If you do, you're dead. You've lost your soul. Feed yourself on other, more nourishing material. Then you'll see the transformation. I've given you a whole program for life, haven't I?"

Kun sanasotia miettii, niin on toki ihmisiä joita ei huoleta se että tänään ole kuningas ja huomenna narri. Mutta kyllä tuon edellisen kommentin kohdalla tuli mieleen että kuitenkin kaikkein parhaimmat keskustelut käydään kun kukaan ei yritä nujertaa ketään, vaan vallan unohdetaan se sanojen shakkipeli eikä ole tarvis puolustella itseään. Useimmiten tämä vaatii kai melko yhdentekeviä, vaarattomia aiheita että kaikki pystyvät rentoutumaan ja jättävät pingottamisen ja pätemisen.

Qadesha
Ihmiset loukkaantuvat kovin muutamista viivoista paperilla tai monitorilla (diddo). Mikä siinä onkaan
se jippo... Miksi se mitä toinen sanoo olisi mukamas automaattisesti absoluuttinen totaalinen totuus? Vai pelkäämmekö että kaikki ääneen lausuttu (esille kirjoitettu) muokkaa todellisuutta ja tekee objekteista kuvauksensa mukaisia?



Psykoanalyyttisesti selitettynä tällainen suhtautuminen johtuu suurelta osin siitä, että ihminen hakee muista ihmisistä samaistumiskohdetta, jopa silloin, kun hän tekee tiedettä. Lisäksi itse lisäisin vielä sen, että ihmiset eivät osaa ottaa etäisyyttä sanottuun asiaan, koska toista kohdellaan oletusarvoisesti tuntemattomana ja pahana. Siitä mielestäni tulee myös tieteellismoraalinen ohjenuora, että väitteiden esittäjällä on todistamisvelvollisuus. Ei haluta uskoa, että joku tieteen ulkopuolelta tuleva henkilö voi osua paremmin asian ytimeen kuin joku vanhoja teorioita pyörittelevä veteraani. Tuntemattomalla on aina velvoite tutustuttaa muut outoon ja uuteen asiaan, vaikka se usein tarkoittakin sitä, että muut alkavat ensisijaisesti 'apinoida' kuin soveltaa tätä uutta tietoa, johtuen tuosta samaistumisesta.

Tässä on taustalla tietenkin se sosiaalinen ulottuvuus, että hyväksyntä tulee sitä kautta, kun kykenee hankkimaan tietoa samalla tavalla kuin muut. Pelkkä oletusarvoinen hyvä kaveri asenne ei tieteessä riitä.

Itsereflektioksi kutsutaan oppimisen psykologiassa mietiskelyä, harkintaa, heijastusta, jonka avulla oppija heijastaa oppimansa käsityksen näkyviin, jotta sitä voi paremmin tarkastella ja tarvittaessa muuttaa sitä. Reflektiossa oppija tarkastelee ja käsittelee uusia kokemuksiaan voidakseen muodostaa uutta tietoa tai uusia näkökulmia aikaisempiin tietoihinsa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Itsereflektio

Käsittääkseni samaistumisessa ihminen omaksuu suoraan ilman itsereflektioita vastapuolen aatemaailmaa ja käsityksiä. Suurinosa suhtautuu uuteen tietoon oletusarvoisesti hyväksyen, koska sosiaalinen hyväksyntä ajaa asioiden neutraalin tarkastelun edelle. Kun täytät tieteelliset metodit, olet hyväksytty, olkoon väitteesi kuinka naurettavia tahansa. On myös yksilöpsykologinen kysymys, kuinka paljon pystyy sietämään sosiaalista painetta ja keskittymään pelkkään tietoon. Tieteessä oletusarvo on käsittääkseni skeptinen suhtautuminen, mutta tässä tietoisen asenteen omaksumisessa on omasta mielestäni myös ongelmia. Ihminen hylkää luovat ratkaisut ja intuition, koska käsittää usein niin, että omaa subjektiivista panosta asioihin pitäisi oletusarvoisesti hylkiä.

Mietityttää kuinka helposti todella rautaisella itsetunnolla varustetun ihmisen saisi epäilemään omaa itseään ja omaa näkemystä itsestään, jos tarpeeksi moni ihminen väittäisi hänelle yhtä ja samaa.



Tähän vastasinkin jo tuossa aiemmin. Jos uskoo, että subjektin näkemys on aina subjektin näkemys, vaikkakin subjekti on omaksunut tietoa 'objektiiviseksi' tunnustetuin menetelmin, voi olla helpompaa vastustaa sosiaalista painetta. Tietysti se on aluksi vaikeaa, niin kuin minkä tahansa uuden asian harjoittaminen. Esim. tupakointiin voi olla fysiologinen riippuvuus, mutta mielen tulisi olla se väline, jolla saavutetaan sopeutuminen. Ainakin itse olen sitä vastaan, että ihminen pumppaa kehoon kemikaaleja, joilla elimistöä huijataan toisenlaiseen tilaan. Sellainen voi tehdä ihmisen lopulta varsin jäykäksi olennoksi. Mutta ehkäpä ihminen pyrkii ensisijaisemmin siihen, että on kokee kulttuurinsa saavutuksien orjana olemisen hyveenä kuin raa-an sosiaalisuuden ulkopuolella tapahtuvaan sopeutumisen. Eli emme ole kuin eläimet ja noudata pelkkää survival of the fittest -ohjenuoraa.

Minkä vuoksi muiden möläytyksiä pitää ylipäätään lähteä todistelemaan vääräksi, jos kerta tietää itse paljon paremmin miten on ja miten ei?



Tässä pitää kuitenkin pitää mielessä, että tuollainen ajattelu äärimmilleen vietynä tarkoittaa psykoottista käytöstä. Kukaan ei ole kaikkivoipa, mutta jokainen pystyy ottamaan ohjenuorakseen tulla kyvykkäämmäksi ja tietäväisemmäksi. Yksin ihminen on aina vajavainen, koska se on hänen perintönsä.

Shriek

Minkä vuoksi muiden möläytyksiä pitää ylipäätään lähteä todistelemaan vääräksi, jos kerta tietää itse paljon paremmin miten on ja miten ei?



Tässä pitää kuitenkin pitää mielessä, että tuollainen ajattelu äärimmilleen vietynä tarkoittaa psykoottista käytöstä. Kukaan ei ole kaikkivoipa, mutta jokainen pystyy ottamaan ohjenuorakseen tulla kyvykkäämmäksi ja tietäväisemmäksi. Yksin ihminen on aina vajavainen, koska se on hänen perintönsä.



Varsinkin julkkiksilla tuntuu olevan vaikeuksia tämän asian kanssa, kun jos lähtee sille tielle että on kokoajan halukas oikomaan median antamia käsityksiä itsestään, savotta on loputon. Toisaalta jos ei puutu mihinkään ja "antaa karavaanin kulkea ja koirien haukkua" voi jäädä sellaisia asioita muhimaan joista tulee vielä paha kompastuskivi eteen. Esim. laulajatar Pertta ei oikaise Lörpöti-lehden väitettä siitä että hän on pettänyt miestään Mikkoa rumpalinsa Reiskan kanssa; joku kaunis kerta Pertta ei saa mahdollisesti tuottoisaakin keikkaa koska asiasta päättää tietty Mauno Mutikainen joka ei missään nimessä suvaitse huoraavien eli pettävien naikkosten esiintymistä omistamallaan laululavalla.

Itselleni on välillä tuskallista jopa katsella elokuvia joissa tapahtuu jokin kauhea vääryys jota ei oikaista, ja erityisen vaikeaa on seurata miten joku ihminen ei saa tilaisuutta puhua suutaan puhtaaksi, tai jostain ihmeellisestä syystä ei edes vaivaudu moiseen.

Toisaalta ärsyttää että persoonattomaksi massaksi helpoksi koettavissa olevalla ihmisjoukolla on niin valtava määräysvalta yhden yksittäisen ihmisen elämässä. Kokoajanko pitäisi tehdä kaikesta tiliä muille, jotteivat he tulisi ja pistelisi elävältä poskeensa?

Stinger
Seuraa 
Viestejä4720

Monet ihmiset käyttävät sanoja ajattelemattakaan jälkeen päin sanojensa seurauksia ja toisaalta välittämättäkään siitä mitä tunteita sanat saattavat toisissa aiheuttaa. Toiset tähtäävät juuri vaikuttaakseen muiden tunteisiin ajaen omia etujaan juuri itsensä kannalta edullista sanomaa levittämällä. Jotkut uskovat mitä tahansa heidän mielestään pätevä/tietävä henkilö sanoo kyseenalaistamatta tämän sanomaa ja tarkoitusperiä. On myös näitä, jotka teeskentelevät olevansa joidenkin tiettyjen ryhmien ajatustapojen kannattajia tarkoituksena myöhemmin sitten käyttää näitä hyväkseen omissa pätemispyrkimyksissään.

Sanoissa on voimaa ja sanoilla voidaan ihmisiä manipuloida toisinaan toimimaan haluamallaan tavalla. Sanoilla vaikutetaan tunteisiin ja toisaalta niillä voidaan myös levittää ihan puhdasta tietoa, jossa ei ole mukana tunteen häivähdystäkään. Se, että omaa laajan sanavaraston ei välttämättä riitä toisen ihmisen sydämen koskettamiseen sanoilla, vaan myös sanojan itsensä täytyy laittaa jotain itsestään peliin saadakseen sanomansa perille. Niin elävässä elämässä tapahtuvan puheen suhteen kuin netissä kirjoitetun tekstin suhteenkin, jotkut ihmiset näyttävät omaavan luonnostaan karismaa, jonka kanssa ei pelkällä laajalla sanavarastolla ja näennäisesti nokkelalla kielenkäytölläkään välttämättä pysty kilpailemaan.

Taisi olla sellainen sanonta raamatussa tai jossain, ettei totuus pala tulessakaan ja tämän huomaa myös puhutusta tai kirjoitetusta tekstistä. Vilpittömyys, rehellisyys, empaattisuus kuten näiden vastakohdatkin tulevat kyllä esiin yleensä ihmisen puheessa ja sanoissa, vaikka saattavatkin olla väliin piileskellä hieman rivien välissä. Kannattaa kiinnittää aina huomiota niihin sanoihin ja siihen mitä ihminen sanoo ja mitä jättää sanomatta. Esimerkiksi siinäkin, että mistä eniten puhuu aiheena ja ovatko jutut miten johdattelevia, ärtyykö johonkin tiettyyn suuntaan keskustelussa mennessä, vältteleekö joitain aiheita jne. kertovat paljon ihmisestä itsestään ja tämän persoonasta.

Meistä useimmat ovat kuitenkin melko kykeneviä ymmärtämään selvän pakkosyötön, johdattelevaisuuden kuten myöskin aitoudenkin ilman, että sitä täytyisi meille erikseen opettaa. Jos joku haluaa erityisesti korostaa, että on ajateltava jollain tietyllä tavalla ollakseen hyväksyttävä, niin silloin tiedämme siellä päin olevan jotain ei ehkä niin puhtailla papereilla tapahtuvaa toimintaa. Kannattanee kuitenkin jokaisen lopulta ajatella omilla aivoillaan meille esitettyä tekstiä/sanaa ja tehdä johtopäätökset vasta hieman enemmän harkittuamme ja asiaa kaikilta puolin tutkittuamme.

”Tietämättömyys antaa ihmiselle paljon luultavaa.”
-George Eliot

Edellisenkin kommentin innoittamana mietityttää erityisesti miksi ns. lööperin puhuminen ärsyttää niin kovin. Katsoimme juuri Karpoa jossa muisteltiin Nilsiän öljysheikkiä, ja vaikka kuinka yrittäisin suhtautua ko. tyyppiin ymmärtäväisesti, niin kyllä se kylähulluus vaan tympii. Minkäköhän takia sitä on niin jäykkis että pitää ottaa niin vakavasti tällaiset tyypit?

Parisen vuotta sitten tuntui olevan kova sana foorumilla kuin foorumilla ottaa aina esille sellainen esimerkki että jollain spurgulla voi olla suurta sisäistä viisautta. Kas kun ei senseiksi julistettu näitä siltojen alla asuvia mörrimöykkyjä. Olen aika raivoraitis yksilö, joten nuo viinatouhut tympivät muutenkin, mutta se miten yhtäkkiä jokaiikka joka mukamas jotain henkistä kehitystä suinkin fanittaa alkoi tuon tuostakin lässyttää spurgujen salaviisaudesta otti todella aivoon. Koin että se puhe oli tyhjää jauhamista. Joku oli saanut mukamas hyvän idean ja sitten se levisi kulovalkean tavoin koko New Age -tyyppiseen keskusteluun ja kaikki hoilottivat sitä vailla kritiikkiä - vähän samaan malliin kuin aina jokaisen "kuuluu" muistaa ylistää Jeesusta suurimpana koko pallolla koskaan eläneenä ihmisenä.

Mielelläni oppisin keveämmän suhtautumistavan puhuttuun ja kirjoitettuun puheeseen. Etten niin kauheasti jaksaisi piitata siitä että tuleeko sieltä toiselta taholta - tai omaltanikaan - aina absolut totista juttua johon voi 100 % luottaa. Tarpeen tullen oikean informaation löytää aina jostain muualtakin kuin lämpimikseen höpöttävien kuppikuntien kulmapöydistä.

Qadesha
Varsinkin julkkiksilla tuntuu olevan vaikeuksia tämän asian kanssa, kun jos lähtee sille tielle että on kokoajan halukas oikomaan median antamia käsityksiä itsestään, savotta on loputon. Toisaalta jos ei puutu mihinkään ja "antaa karavaanin kulkea ja koirien haukkua" voi jäädä sellaisia asioita muhimaan joista tulee vielä paha kompastuskivi eteen.



Ei kannata olla julkkis.

Silti yleensä ego vie voiton ja saatetaan ajatella, että en ole muuten elämässäni koskaan mitään, ellen tartu tilaisuuteen.

En tiedä yhtään julkkista, joka olisi toistuvasti kieltäytynyt haastatteluista ja olisi sitä myöten tullut julkisuuteen. Kenelläkään ei ole kanttia. Seppo Räty tosin pääsee karskeudessaan ja ihmisten arvostusta ajatellen aika korkealle. Hän ei juurikaan jauhanut ******.

On jotenkin surullista huomata, kuinka Suomessakin alkaa saada jalansijaa urheilijoiden keskuudessa Amerikkalainen tai Eurooppalainen tapa selitellä ja analysoida tekemisiään. En näe mitään syytä, minkä takia tällainen pitäisi muodostua joksikin normiksi, jota kaikkien tulisi noudattaa? Ei se mielestäni osoita mitään ammattimaisuutta, vaan pikemminkin intohimon puutetta.

Esim. Ville Peltosta arvosteltiin Suomen jääkiekkojoukkueen menestyksestä 1-2 vuotta takaperin, kun hän häviön jälkeen ruoski itseään ja joukkuettaan. Oli hienoa nähdä, että joukkueen kapteeni pelasi tunteella ja omistautuen. Sen sijaan rasittavat asiantuntijat jauhoivat kopissaan isänmaallista sontaansa ja koittivat pyydellä anteeksi Villen puolesta. Nationalistinen apologia ja kykeneväisyys objektiviisuteen tapahtumien keskellä ei taatusti tee urheilijoista menestyviä.

Itselleni on välillä tuskallista jopa katsella elokuvia joissa tapahtuu jokin kauhea vääryys jota ei oikaista, ja erityisen vaikeaa on seurata miten joku ihminen ei saa tilaisuutta puhua suutaan puhtaaksi, tai jostain ihmeellisestä syystä ei edes vaivaudu moiseen.



Edelliseen liittyen, joskus ei vain ole mitään selitettävää. On myös itse pyrittävä hyväksymään sellainen tilanne. Mutta nykyään on yleistä, että täytyy osata puhua mahdollisimman paljon huttua. Katso esim. tv:stä yöllä järjestettäviä interaktiivisia pelejä, joissa on bikineissä turpaansa aukovia n*****ja. Tekevät varmaan isukkinsa ylpeiksi?

Stinger
Taisi olla sellainen sanonta raamatussa tai jossain, ettei totuus pala tulessakaan ja tämän huomaa myös puhutusta tai kirjoitetusta tekstistä. Vilpittömyys, rehellisyys, empaattisuus kuten näiden vastakohdatkin tulevat kyllä esiin yleensä ihmisen puheessa ja sanoissa, vaikka saattavatkin olla väliin piileskellä hieman rivien välissä.



Joskus rehellisyydestä saa maksaa kovan hinnan, mutta mikäli on tuntenut olevansa hyvällä asialla, ei varmaan tunnu huonolta kuolla saappaat jalassa:

Anastasia Eduardovna Baburova (ukr. Анастасiя Эдуардівна Бабурова, ven. Анастасия Эдуардовна Бабурова) (30. marraskuuta 1983 – 19. tammikuuta 2009) (tunnettu myös mm. verkkokirjoituksissa lempinimillä Nastja ja Skat) oli ukrainalaissyntyinen, Venäjälle muuttanut toimittaja, joka kirjoitti muun muassa Novaja gazeta -lehdelle. Hänet ammuttiin kadulle Moskovassa ihmisoikeusjuristi Stanislav Markelovin murhan yhteydessä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Anastasia_Baburova

Stanislav Jurjevitš Markelov (20. toukokuuta 1974 – 19. tammikuuta 2009) oli venäläinen ihmisoikeuskysymyksiin erikoistunut asianajaja. Markelov ammuttiin keskellä päivää Moskovassa hänen ollessaan palaamassa lehdistötilaisuudesta, jossa hän oli vaatinut Juri Budanovin tapauksen rikostutkinnan uudelleen käynnistämistä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Stanislav_Markelov

Taitaa tuo selityksen haun tarve olla meikäläisille varsin tyypillistä. En tiedä mistä pirusta se jatkuva vimma saada analysoitua kaikki puhki ja pähki ja täten mahdollisesti jokaiikka tyytyväiseksi johtuu, ellei sitten siitä että sitä vaan pelkää niin kovin ihmisiä että yrittää lepytellä näitä kuin vihaisia karhuja.

Mutta selittely ON ärsyttävää. Juuri urheilijoista ja auton kaasun tallaajista sen havaitsee. Kun he yrittävät kuitenkin parhaansa, niin ketä kiinnostaa mikä kaikki meni mönkään. Eiväthän kaikki kuitenkaan voi voittaa!

Katsoin äskettäin Benjamin Button -leffan, ja se tanssijatar siinä, se pälä-pälä (nuorena) otti päähän. Oisi akka ammuttava oli lähinnä fiilis, mutta liekö se sitten niin että se höpötin ärsytti koska tuli niin lähelle omaa itseä... On harmillista että itse on höpöttäväinen, ja samaan aikaan kuuluu kansaan joka ei arvosta tyhjänpälätystä.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat