Kommentteja ympäristöystävällisestä ruuasta

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Mitä mieltä olette tästä uutisesta?
http://tyyli.fi.msn.com/ruokajaviini/ar ... =147657712

Tiesitkö, että ruoka kuormittaa ympäristöä yhtä paljon kuin asuminen tai liikenne? Eläinperäiset elintarvikkeet, erityisesti naudanliha, kuluttavat ympäristöä selvästi enemmän kuin kasvisperäiset tuotteet. Jopa 18 prosenttia maailman kasvihuonepäästöistä on peräisin eläintuotannosta.

Todellako? Ennen tehotuotantoa maailmassa ollaan eletty aikoja, jolloin luonnonvaraisia eläimiä oli enemmän, miljoonittain laiduntamassa ja tuottamassa hiilidioksidi ja -metaanipäästöjä. Kasvikunta, niin elollinen biomassa kuin hajoava, tuottaa suuren osan hiilidioksidipäästöistä. Nekö ovat tärkein ilmastoa muuttava tekijä? Jos ihmisen toiminnalla on ollut vaikutusta ilmaston lämpenemiseen, niin fossiilisilla polttoaineilla lienee ollut suurin merkitys.

Jatkossa meillä ei enää ole varaa eikä järkeä syödä lihaa niin paljon kuin nyt. Vaikka me suomalaiset emme ole eurooppalaisen mittakaavan mukaan pahimpia lihansyöjiä, niin 50 viime vuoden aikana mekin olemme lisänneet lihansyöntiä yli 30 kiloa henkeä kohden. Vuonna 2007 jokainen suomalainen söi 76 kiloa lihaa.

Miksei meillä ole varaa eikä järkeä? Miksi juuri suomalaisten pitäisi vähentää lihansyöntiä, vaikka eurooppalaisittain todella syömme vähemmän lihaa, eurooppalaisten keskiarvo oli 97,6 kiloa 2003 tilaston mukaan.
http://www.maitojaterveys.fi/index.php?id=225

Vantaalla on suunniteltu kasvisruokapäivää kouluihin. Miksi pitäisi olla erillinen kasvisruokapäivä, kun kasvisvaihtoehto on aina olemassa? Jotkut vihreät ovat esittäneet kannanottoja, että kouluissa voisi tarjota pelkästään kasvisruokaa. Liharuokaa halvempaa kasvisruoka ei kuitenkaan suurtalouskeittiöissä olisi.
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Pak ... 5245226245 Vihreiden valtuutettu Maria Saarivuon mielestä kasvisruoka ei olisi kalliimpaa, jos hyödyntäisi enemmän kotimaisia kasviksia. Siinä on se ongelma, että niitä ei saa tuoreena koko vuoden ja nehän ovat niitä kasvihuoneessa kasvatettuja.

Nyt onkin hyvä aika vähentää lihansyöntiä. Kansainvälisen ilmastopaneelin puheenjohtajan Rasendra Pacharin mukaan jo yksikin lihaton päivä viikossa hillitsee tehokkaasti ilmaston lämpenemistä. Muita runsaasti kuormittavia ruoka-aineita ovat juusto, voi ja talvisaikaan kasvihuoneessa kasvatetut vihannekset. Pelkästään 50 gramman pala juustoa vastaa noin 10 kilometrin autoilua. Yksittäinen ihminen voi vähentää helposti lihansyöntiä ja lisätä kasvisten syöntiä. Jos ja kun lihaa ostaa, on erityisen tärkeää, ettei ylijäänyttä lihaa heitetä pois tavalliseen roskikseen. Se on syytä kompostoida.

Suomalaisten pitäisi siis talvisaikaan elää ilman juustoa, voita, lihaa, maitoa, jota ei mainittu, mutta on samantasoista päästöiltään, ja vieläpä ilman kasvishuoneessa kasvatettuja vihanneksia. Riisikin mainitaan jutussa myöhemmin ei-suositeltavien listalla. Jäljelle jää syötäväksi soija, viljat ja juurekset. Eikö näissä ilmastosuosituksissa pitäisi jotenkin huomioida pohjoisten alueiden erityisvaikeudet, kuten maataloudessakin?

Onko ihan terveellistä kompostoida lihaa? Eikö se ala haisemaan ja houkuttele kärpäsiä ja luonnoneläimiä? Kompostissa sen luulisi hajoavan ja tuottavan metaanipäästöjä, kuten kasvitkin.

Suosi jatkossa entistä enemmän luonnonkaloja, riistalihaa ja metsän marjoja ja sieniä. Ne eivät rasita ympäristöä juuri lainkaan. Lämmitä ruoka mieluummin mikroaaltouunissa kuin liedellä tai uunissa. Jos esimerkiksi valmistat puuron mikrossa lieden sijaan, sen ilmastovaikutus vähenee noin 70 prosentilla.

Itse en mielelläni syö suomalaisia sieniä, niissä on kuitenkin jonkin verran ydinlaskeumaa edelleen. Marjoja suomalaiset jo paljon syövätkin, aina ei vaan ole hyvä marjavuosi.

Luonnokaloille on omat syöntirajoituksensa. http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvi ... ositukset/

Iso silakka ja pyydetty lohi

"Isoa silakkaa, perkaamattomana yli 17 sentin mittaista silakkaa, voi syödä 1-2 kertaa kuussa tai isolle silakalle vaihtoehtona Itämerestä pyydettyä lohta voi syödä 1-2 kertaa kuussa.

Hauki ja sisävesien petokalat

Merestä tai järvestä pyydettyä haukea voi syödä 1-2 kertaa kuussa.

Edellä olevien suositusten lisäksi

sisävesialueiden kalaa lähes päivittäin syöville suositellaan myös seuraavien elohopeaa keräävien petokalojen käytön vähentämistä ravinnossa: isokokoiset ahvenet, kuhat ja mateet
raskaana oleville ja imettäville äideille ei suositella hauen syömistä elohopean takia."

Puuroa voi toki lämmittää mikrossa, mutta monia ruokalajeja ei voi. Voiko perunoita keittää mikrossa?

Tulevaisuudessa yhteiskunta joutunee laittamaan haittaveron niin lihalle, juustolle kuin kasvihuonevihanneksille. Opettele tulevaisuuden tavat jo nyt.

Kuka näin on päättänyt?

Kommentit (10)

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005
väläys
Ennen tehotuotantoa maailmassa ollaan eletty aikoja, jolloin luonnonvaraisia eläimiä oli enemmän, miljoonittain laiduntamassa ja tuottamassa hiilidioksidi ja -metaanipäästöjä.



Dinosauruksiako tarkoitat? Silloinhan maailma olikin lämpimämpi ja ilmassa huimasti enemmän hiilidioksidia. Ei, et tarkoita dinoja vaan ihmisen maailmaa ennen tehotuotantoa. Kyllä ihminen on lisännyt valtavasti märehtijöiden määrää maailmassa. Ei nykyisille lehmämäärille olisi mitään luontaisia mahdollisuuksia, jos ihmistä ei olisi. Pedot söisivät ne todella tehokkaasti pois, eikä niille riittäisi ruokakaan. Sairaudet niittäisivät. Katsos kun ei niitä hiilidioksidipäästöjä vastaavalla tavalla mikä tahansa elukka aiheuta.

Lisäksi nautojen tieltä raivataan valtavia määriä sademetsää; perustetaan peltoja ja laitumia. Kaikki se on pois hiilinielusta.

väläys
Jatkossa meillä ei enää ole varaa eikä järkeä syödä lihaa niin paljon kuin nyt. Vaikka me suomalaiset emme ole eurooppalaisen mittakaavan mukaan pahimpia lihansyöjiä, niin 50 viime vuoden aikana mekin olemme lisänneet lihansyöntiä yli 30 kiloa henkeä kohden. Vuonna 2007 jokainen suomalainen söi 76 kiloa lihaa.

Miksei meillä ole varaa eikä järkeä? Miksi juuri suomalaisten pitäisi vähentää lihansyöntiä, vaikka eurooppalaisittain todella syömme vähemmän lihaa, eurooppalaisten keskiarvo oli 97,6 kiloa 2003 tilaston mukaan.
http://www.maitojaterveys.fi/index.php?id=225




Koska syömme edelleen valtavasti liikaa. Kestävä määrä ekologisesti olisi jotain kymmenen kilon luokkaa. Lisäksi liha on meikäläisittäin syötynä (siis noin valtaisina määrinä) epäterveellistä.

väläys
Vantaalla on suunniteltu kasvisruokapäivää kouluihin. Miksi pitäisi olla erillinen kasvisruokapäivä, kun kasvisvaihtoehto on aina olemassa?



Koska koulun tehtävä on yrittää opettaa ja sivistää myös niitä, jotka eivät halua oppia eivätkä sivistyä. Lisäksi kasvisruoka on edullisempaa kuin liha, ja se sopii koulujen säästöbudjettiin.

väläys
Suomalaisten pitäisi siis talvisaikaan elää ilman juustoa, voita, lihaa, maitoa, jota ei mainittu, mutta on samantasoista päästöiltään, ja vieläpä ilman kasvishuoneessa kasvatettuja vihanneksia. Riisikin mainitaan jutussa myöhemmin ei-suositeltavien listalla. Jäljelle jää syötäväksi soija, viljat ja juurekset. Eikö näissä ilmastosuosituksissa pitäisi jotenkin huomioida pohjoisten alueiden erityisvaikeudet, kuten maataloudessakin?



Suomen maantieteelliset olosuhteet sopivat todellakin sangen huonosti täysipainoiseen kasvissyöntiin. Pitäisi syödä kohtuudella vähän kaikkea. Kyllä Suomessakin voi ekologisesti tinkiä reippaasti syödyn lihan määrästä ja korvata sitä kasviksilla ja kalalla.

väläys
Onko ihan terveellistä kompostoida lihaa? Eikö se ala haisemaan ja houkuttele kärpäsiä ja luonnoneläimiä? Kompostissa sen luulisi hajoavan ja tuottavan metaanipäästöjä, kuten kasvitkin.



Jos se haisee, houkuttelee kärpäsiä ja luonnoneläimiä, mätänee ja tuottaa metaania, silloin kompostissa on jotain pahasti pielessä. Komposti täytyy eristää niin ettei sinne pääse rottia, sen täytyy olla jatkuvasti niin lämmin ettei se sovellu kärpästen kasvualustaksi, sen verran kostea ettei siellä viihdy muurahaiset ja lisäksi sen täytyy maatua eikä mädäntyä, jolloin ei muodostu metaania. Sitä siis täytyy hoitaa.

väläys
Itse en mielelläni syö suomalaisia sieniä, niissä on kuitenkin jonkin verran ydinlaskeumaa edelleen.



Tuo nyt on aika naurettavaa. Sieniä täytyisi syödä kymmeniä kiloja joka päivä, että niistä saisi liikaa ydinlaskeumaa. Lisäksi voi ryöpätä sienet, jolloin ydinlaskeuman määrä pienenee.

väläys
"Isoa silakkaa, perkaamattomana yli 17 sentin mittaista silakkaa, voi syödä 1-2 kertaa kuussa tai isolle silakalle vaihtoehtona Itämerestä pyydettyä lohta voi syödä 1-2 kertaa kuussa.



Itämeren lohta ei saisi syödä yhtään, koska se on uhanalainen kala. Aivan varmasti voit syödä Itämeren silakkaa, minkä kokoista vaan, pari kertaa viikossa. Tuo varovaisuussääntö on jokin naurettava EU-direktiivi, jolla ei oikeasti ole käytännön merkitystä. Ja jos pelottaa, syö pieniä silakoita tai muikkuja.

väläys
Hauki ja sisävesien petokalat
Merestä tai järvestä pyydettyä haukea voi syödä 1-2 kertaa kuussa.



Ihan huoletta voi oikeasti syödä vaikka joka päivä. Harvemmin sitä pääsee jotain usempikiloisia haukia tai kiloisia ahvenia syömään. Yleensä ne - ainakin itse pyydetyt - ovat pikkukalaa, jolloin ympäristömyrkkyjen määrä on vähäinen. Lisäksi tulee muistaa, että kylläpä niitä samoja myrkkyjä saa kaikesta muustakin ravinnosta. On varmasti terveellisempää syödä joka päivä kala-ateria kuin joka päivä liha-ateria.

Lisäksi sinullä menee tässä aloituksesi loppuosassa ympäristöystävällisyys ja terveellisyys iloisesti sekaisin.

väläys
Voiko perunoita keittää mikrossa?



Voi. Tiesitkö, että perunakin on myrkyllinen? Sitä ei välttämättä hyväksyttäisi elintarvikkeeksi ollenkaan, jos se löydettäisiin vasta nyt.

väläys
"Tulevaisuudessa yhteiskunta joutunee laittamaan haittaveron niin lihalle, juustolle kuin kasvihuonevihanneksille. Opettele tulevaisuuden tavat jo nyt."

Kuka näin on päättänyt?




Ei kukaan vielä.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Vierailija

Ekologisin ruuantuotantomuoto on tietääkseni sellainen, jossa laidunnetaan alueet, jotka eivät sovellu kasvintuotantoon. Nykyisessä tuotantomallissa paitsi syötetään viljelysmaiden satoa eläimille, myös tuodaan tämä sato jostain kaukaa ja prosessoidaan vielä välissä.

Vierailija
Aweb

Suomen maantieteelliset olosuhteet sopivat todellakin sangen huonosti täysipainoiseen kasvissyöntiin. Pitäisi syödä kohtuudella vähän kaikkea. Kyllä Suomessakin voi ekologisesti tinkiä reippaasti syödyn lihan määrästä ja korvata sitä kasviksilla ja kalalla.



Käsittääkseni ulkomailta tuodut kasvikset ovat kuitenkin selvästi ekologisempia kuin kotimaassa kasvatetut eläimet. Kotimaassa kasvatetuille eläimillekin syötetään ulkomailta tuotua ruokaa. Esim. ilmeisesti jopa 90% tuontisoijasta menee eläinrehuun.

Parin numeron takaisen Tiede -lehden artikkelin mukaan se ulkomailta roudaaminen ei ole ehkä niin suuri paha kun on annettu ymmärtää. Merkitsevämpää on se mitä syödään kuin mistä se on tullut.

PS Hyvin kommentoitu aloitukseen jossa oli mielestäni vähän outoa päättelyä. Thumbs up!

Vierailija

Aweb:

Dinosauruksiako tarkoitat? Silloinhan maailma olikin lämpimämpi ja ilmassa huimasti enemmän hiilidioksidia. Ei, et tarkoita dinoja vaan ihmisen maailmaa ennen tehotuotantoa. Kyllä ihminen on lisännyt valtavasti märehtijöiden määrää maailmassa.



En, vaan sorkkaeläimiä ja muita märehtijöitä, joita ihminen on myös tehokkaasti hävittänyt luonnosta. Esimerkiksi biisoneita arvellaan aikoinaan olleen 50 miljoonaa. http://fi.wikipedia.org/wiki/Biisoni Muita valtavan kokoisissa laumoissa eläviä märehtijöitä oli myös Euroopassa, Afrikassa ja Aasiassa.

Lehmien karjanlantaa voisi ehkä lannoituksen lisäksi käyttää energian tuotantoon, joten siinä mielessä se on ekologisempaa kuin luonnoneläinten tuottamat päästöt. Onhan tuollainen bionergia kuitenkin puhdasta verrattuna vaikkapa hiilivoimalan pienhiukkaspäästöihin.
http://www.edu.fi/teemat/keke/energia/tuulet.html

"Metaani on kaasu, jota syntyy elopäisen jätteen maatuessa. Suomessa ei ole suuria maakaasuesiintymiä, mutta metaania voidaan ottaa talteen karjanlannasta ja kaatopaikoilta. Kaupallisesti metaania hyödynnetään biokaasu-nimikkeellä."

Aweb:

Koska koulun tehtävä on yrittää opettaa ja sivistää myös niitä, jotka eivät halua oppia eivätkä sivistyä. Lisäksi kasvisruoka on edullisempaa kuin liha, ja se sopii koulujen säästöbudjettiin.

Kun nämä oppilaat eivät nytkään syö sitä kasvisruokavaihtoehtoa, vaikka sellainen on tarjolla, niin he menisivät varmaan kasvisruokapäivänä lähimpään mäkkäriin tai ottaisivat omat eväät. Kouluruokailuun osallistumattomuus on tavallista. Yleensä jonkun ruuan syömään pakottaminen ei onnistu, vaan sitten siitä ruuasta jää negatiivinen mielikuva.

Tuossa linkittämässäni Hesarin jutussa ilmeni, että liharuoka on tällä hetkellä kasvisruokaa halvempaa, kun se valmistetaan suurissa erissä. Vihreiden valtuutetun ajatukseen, että pitäisi syödä enemmän kotimaisia kasviksia, kommentoin, että niitä ei ole niin hyvin saatavilla talvisaikaan ja ne kasvatetaan kasvihuoneissa.

väläys
Onko ihan terveellistä kompostoida lihaa? Eikö se ala haisemaan ja houkuttele kärpäsiä ja luonnoneläimiä? Kompostissa sen luulisi hajoavan ja tuottavan metaanipäästöjä, kuten kasvitkin.



Lisään tähän, että kuka muuten heittää lihaa pois? Liha on tuote, jota myydään tarkkaan punnituissa erissä ja paloina, joista kaupassa valitsee itselleen sopivan kokoisen.

Aweb:

Itämeren lohta ei saisi syödä yhtään, koska se on uhanalainen kala. Aivan varmasti voit syödä Itämeren silakkaa, minkä kokoista vaan, pari kertaa viikossa. Tuo varovaisuussääntö on jokin naurettava EU-direktiivi, jolla ei oikeasti ole käytännön merkitystä. Ja jos pelottaa, syö pieniä silakoita tai muikkuja.



Miksi EU on tuollaisen suosituksen laatinut? Kyllä siihen joku perustelu on.

Aweb:

Ihan huoletta voi oikeasti syödä vaikka joka päivä. Harvemmin sitä pääsee jotain usempikiloisia haukia tai kiloisia ahvenia syömään. Yleensä ne - ainakin itse pyydetyt - ovat pikkukalaa, jolloin ympäristömyrkkyjen määrä on vähäinen. Lisäksi tulee muistaa, että kylläpä niitä samoja myrkkyjä saa kaikesta muustakin ravinnosta. On varmasti terveellisempää syödä joka päivä kala-ateria kuin joka päivä liha-ateria.



En usko täysin tuota väitettä, riippuu niin paljon kalan tai lihan laadusta. Samoja myrkkyjä, kuten elohopeaa ja dioksiinia, ei saa kaikesta ravinnosta, niinkuin tietyistä kaloista.

Aweb:

Lisäksi sinullä menee tässä aloituksesi loppuosassa ympäristöystävällisyys ja terveellisyys iloisesti sekaisin.



Minusta molemmat on huomioitava, ei voi lähteä siitä, että ympäristöystävällinen ruoka on epäterveellistä.

väläys
Voiko perunoita keittää mikrossa?



Aweb:
Voi. Tiesitkö, että perunakin on myrkyllinen? Sitä ei välttämättä hyväksyttäisi elintarvikkeeksi ollenkaan, jos se löydettäisiin vasta nyt.




Yllättävä tieto. Oletko joskus keittänyt perunoita mikrossa? Monet väittää, ettei mikrotettu ruoka maistu yhtä hyvältä, kuin liedellä keitetty. Jos perunakin jätettäisiin ruokavaliosta aiemmin luettelemieni ruokien lisäksi pois, niin eipä jäisi paljon syötävää suomalaisille talveksi.

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005
väläys
Esimerkiksi biisoneita arvellaan aikoinaan olleen 50 miljoonaa. http://fi.wikipedia.org/wiki/Biisoni Muita valtavan kokoisissa laumoissa eläviä märehtijöitä oli myös Euroopassa, Afrikassa ja Aasiassa.



No paljonkos nykyään on nautakarjaa, ja paljonkos on tullut laidunmaita ja rehupeltoja vanhojen preerioiden ja savannien lisäksi?


Kun nämä oppilaat eivät nytkään syö sitä kasvisruokavaihtoehtoa, vaikka sellainen on tarjolla, niin he menisivät varmaan kasvisruokapäivänä lähimpään mäkkäriin tai ottaisivat omat eväät.



Jaa. Pinnataanhan sitä monilta muiltakin tunneilta.

Vihreiden valtuutetun ajatukseen, että pitäisi syödä enemmän kotimaisia kasviksia, kommentoin, että niitä ei ole niin hyvin saatavilla talvisaikaan ja ne kasvatetaan kasvihuoneissa.



Juureksia on.


Lisään tähän, että kuka muuten heittää lihaa pois?



Aika moni. Yleensä se lentää roskikseen kun tehty ruoka jää osittain syömättä. Harvemmin varmaan kaupasta ostettuja lihabiittejä heitetään roskikseen valmistamatta niitä ensin. Mutta aika järjettömiä määriä ruokaa menee roskikseen. Britanniassa sitä on joskus tutkittukin, mutta en muista tulosta. Olikos jotain sellaista että joka kolmas tai joka viides kauppakassillinen ruokaa menee roskikseen.


Miksi EU on tuollaisen suosituksen laatinut? Kyllä siihen joku perustelu on.



No dioksiini ja elohopea eivät tietenkään kuulu ihmisravintoon. Mutta tutkimusten mukaan on terveellisempää syödä kalaa Itämerestä kuin jättää kalaravinto kokonaan syömättä.


Oletko joskus keittänyt perunoita mikrossa?



Olen.
http://www.kotiliesi.fi/arki/arkisto/20 ... valla.aspx

"Jos tarvitset vain pienen määrän keitettyjä perunoita, kypsennä ne mikroaaltouunissa. Pese ja pistele kuorelliset perunat. Jos kuorit perunat, niitä ei tarvitse enää pistellä. Laita perunat mikron kestävään laakeaan astiaan, peitä mikrokuvulla ja kypsennä täydellä teholla (600–700 W). Neljä keskikokoista perunaa kypsyy mikroaaltouunissa noin 4–6 minuutissa, isommat perunat tai uuniperunat noin 12–15 minuutissa. Perunan kypsyyttä voi kokeilla hammastikulla."

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005
hene

Käsittääkseni ulkomailta tuodut kasvikset ovat kuitenkin selvästi ekologisempia kuin kotimaassa kasvatetut eläimet.



Ainakin ekologisempia kuin sika ja nauta.


Parin numeron takaisen Tiede -lehden artikkelin mukaan se ulkomailta roudaaminen ei ole ehkä niin suuri paha kun on annettu ymmärtää. Merkitsevämpää on se mitä syödään kuin mistä se on tullut.



Riippuu aika pitkälti siitä tuleeko ne lentorahtina vai laivalla.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Vierailija
Aweb
hene

Riippuu aika pitkälti siitä tuleeko ne lentorahtina vai laivalla.



Toki. Mutta toisin kun vaitetään niin kuulemma tomaatit ynm. peruskamat tuodaan laivalla eikä lentsikoilla.. ainakin sen Tiede -lehden artikkelin mukaan.

Ihan vaan muuten keskusteluun liittyen, niin tosiaan tää ihmisten määrä sen kun eksponentiaalisesti kasvaa ja samalla sitten se tuotantoeläinten syöminen.
Eläinten jätteiden käsitteleminenkin tuo omat kuormansa, pohjavedet rehevöityy ynm.
Lehmien aiheuttamat metaanipäästöt ovat oikeasti merkityksellisiä. http://www.tiede.fi/kysyasiantuntijalta ... d=4642&k=6

Mitä tohon kasvisruokaa yhtenä päivänä viikossa kampanjaan tulee, niin kyllä meillä oli koulussa joskus kesäkeittoja, pinaattikeittoja, puuroja, pinaattilettuja ynm. joka oli eläimetöntä ruokaa eikä tuntunu ollenkaan oudolta. Ei sitä edes ajatellut minään vegeruokana vaan se oli ihan normaalia ruokaa.
Mäkkäreihin tuli lähdettyä vasta lukiossa, jos oli rahaa.. kun koulussa oli pahaa ruokaa. Esim maksa -ruoat oli mielestäni pahoja. Ei kaikki liharuoka ole hyvää, kyllä meillä ainaki moni täällä töissä napisee ja jättää lautaselle.
Nuorempana oli pakko syödä sitä mitä tarjottiin, tai olla nälkäsenä. Ehkä se on hyvä asia ettei lasten makuaisteja totutettais ainoastaan rasvaisiin herkkuihin vaan opetettaisiin puremaan vähän vihreetäkin välillä.

Vierailija

hene:

Mitä tohon kasvisruokaa yhtenä päivänä viikossa kampanjaan tulee, niin kyllä meillä oli koulussa joskus kesäkeittoja, pinaattikeittoja, puuroja, pinaattilettuja ynm. joka oli eläimetöntä ruokaa eikä tuntunu ollenkaan oudolta. Ei sitä edes ajatellut minään vegeruokana vaan se oli ihan normaalia ruokaa.



Oli meilläkin noita ruokia ja nykyään kouluissa on aina kasvisvaihtoehto, joten tilanne on hyvä. Miksi siis pitäisi erikseen järjestää kasvisruoka -päivä, kun sen voi aina valita? Tosin kasvisruokapäivä on parempi idea kuin se, että kouluissa tarjottaisiin vain kasvisruokaa, kuten myös ehdotettiin.

Vierailija
väläys

Oli meilläkin noita ruokia ja nykyään kouluissa on aina kasvisvaihtoehto, joten tilanne on hyvä. Miksi siis pitäisi erikseen järjestää kasvisruoka -päivä, kun sen voi aina valita?



No vaikkapa just niistä kustannussyistä. Ekologisista syistä sekä omasta mielestäni myös eettisistä syistä.
Ehkäpä myös opettamismielessä.

Vierailija

Tulevaisuudessa yhteiskunta joutunee laittamaan haittaveron niin lihalle, juustolle kuin kasvihuonevihanneksille. Opettele tulevaisuuden tavat jo nyt.

Kaikki ruoka on mielestäni nyt jo liian kallista Suomessa. Tuo haittavero vaikuttaisi eniten niiden pienituloisten ihmisten kulutukseen, joilla ei nytkään meinaa rahat riittää ruokaan. He kuitenkin kuluttavat valmiiksi vähemmän kuin muut. Pikemminkin voisi vähentää ruuan verotusta Suomessa, kuten on ehdotettu.
http://uutisblogi.blogit.kauppalehti.fi ... a-leikkia/

Minulle ainakin kelpaisi nykyistä halvempi ruokakori. Muihin EU-maihinkin verrattuna Suomessa ruoka on pirun kallista, vaikka aikanaan jäsenyyttä puffattiin muun muassa alenevilla elintarvikehinnoilla. Finfoodin tilastojen mukaan tällä vuosikymmenellä suomalainen on maksanut 13-14 prosenttia enemmän ruokakoristaan kuin EU-15-maissa asuva keskimäärin.

Jenny Jännäri, Kauppalehti Presso

Uusimmat

Suosituimmat