Seuraa 
Viestejä8692

Kiinalaiset opiskelijat osoittivat 20-vuotta sitten mieltä Pekingiläisellä aukiolla. Eri arvioiden mukaan julistetun sotatilan ja viranomaisten vastatoimien seurauksena kuoli satoja ihmisiä. Länsimaissa asiasta tehdään vuodesta toiseen tapahtuman väkivaltaisuudella mässileviä uutisia, perehtymättä ollenkaan tapahtuman taustoihin.

Lehdistö tuki mielenosoitusta vaatimalla lehdistön vapautta, joka myönnettiin. Mielenosoittajilla ei ollut selkeitä yhdenmukaisia tavoitteita. He halusivat neuvotella johdon kanssa, mutta alkuvaiheessa johto ei halunnut neuvotella muiden kuin virallisten järjestöjen kanssa. Kuukauden kuluttua johto oli valmis neuvottelemaan kenen tahansa kanssa, mutta liike ei enää ollut kenenkään hallinnassa.lähde? Mielenosoitukset levisivät muuallekin maahan ja alkoivat häiritä ulkopolitiikkaa Mihail Gorbatšovin vieraillessa Kiinassa. Osaan Pekingiä julistettiin sotatila ja armeija määrättiin hajottamaan mielenosoitus. Paikalliset sotilaat kuitenkin epäröivät noudattaa käskyjä käyttää voimaa mielenosoitusten hajottamiseksi. Uudet opiskelijajohtajat alkoivat vaatia verenvuodatusta,lähde? 4. kesäkuuta 1989 Shikangista tuotiin armeija paikalle.lähde?

Minusta tuo näyttää täysin hallitsemattomalta kansaliikkeeltä. Kun ottaa huomioon lisäksi tapahtumia edeltäneen lähihistorian kulttuurivallankumouksineen, niin voi hyvin ajatella, että opiskelijalevottomuuksien leviäminen olisi todennäköisesti johtanut väkivaltaisuuksiin, anarkiaan ja mielivataisuuksiin, ehkä marxilaisen diktatuurin syvenemiseen.

Mielenosoituksen aiheina olivat korruptio, inflaatio ja tyytymättömyys puoluejohtoon. Osallistujat toivoivat hyvää ja harmoonista johtamista. Suurin osa mielenosoittajista ei tuntenut demokratian arvoja. Opiskelijoiden kannattajiin liittyi puoluelehti Kansan päivälehti toimittajia ja Pekingin valtiotehtaan työläisiä.[1] Inflaatio oli 20 % ilman, että valtion palkat tai eläkkeet olisivat nousseet.[2]

Ehkä kyseessä olikin komminustivaltion virkamiesten itse junailema juttu omien etujensa puolesta, johon opiskelijoita yllytettiin.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Taivaallis ... lenosoitus

  • ylös 0
  • alas 0

Kommentit (20)

Jotuni
Seuraa 
Viestejä9534
sigfrid

Minulle ennestään tuntemattomia tulkintoja. Kävin Pekingissä 1985 ja Tienanmenin jälkeen mm Hong Kongissa ja Taiwanilla. Tienanmenin tapahtumien aikaan Suomessa asia uutisoitiin heikosti jos ollenkaan. Elettiin vielä suomettumisen aikaa.

Kulttuurivallankumous oli kommunistisen puolueen ohjaamaa väkivaltaa taantumuksellisiksi tulkittuja vastaa. Opettajat ja opiskelijat pakotettiin maatöihin maaseudulle. Monet pantiin vankilaan ja surmattiin. Tämä siis kommunistien toimesta.

Epäilet että opiskelijalevottomuuksien leviäminen olisi todennäköisesti johtanut väkivaltaisuuksiin. Etkö tiedä että Tiananmenilla sotilaat ampuivat aseettomia opiskelijoita? Tätähän tässä muistellaan.

1989 tapaamani kiinalaiset olivat hyvin järkyttyneitä siitä, että Kiinan hallinto oli määrännyt sotilaita omia kansalaisiaan vastaan. Itse en tiennyt tapahtumista juuri mitään, koska Suomessa siitä ei paljoa kirjoitettu.

-

Vierailija

Tottakai tiedän tämän, eihän sitä voi olla tietämättä. Asiat eivät kuitenkaan ole useasti niin yksioikoisia, että on olemassa hyvä ja paha. Tässäkin tapauksessa on aivan varmasti ensin ollut liikkeellä agitaattoreita, joiden tavoitteena on ollut kaaoksen aikaansaaminen. Asioiden kytkeminen toisiinsa ei ole aivan yksinkertaista, mutta tietenkin väkivalta on tuomittavaa. Länsimaisella medialla on tapana hurskastella asioilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sinulla on varmat käsitykset.

No ei ole, päinvastoin haluaisin tietää enemmän. On kuitenkin vaikea uskoa spontaaniin tuhansien opiskelijoiden mielenosoitukseen ja siihen yksipuoliseen kuvaan jota saamme lukea.

Ok. Sun kirjoitus "on aivan varmasti" tarkoitti ettei sinulla ole hajuakaan miten asia on.

Varmasti-sanan merkitys on muuttunut päin vastaiseksi.

Silloin olisikin paljon kivempaa tehdä bisnestä ja ostella tavaroita maassa joka on maapallon viimeisiä totaalidiktatuureja.

Mun ehdotukseni sulle on, että hakkaat korviasi möliset itseksesi aina kun tulee puhe Kiinan yksilönvapauksista - olo helpottuu huomattavasti.

Yrittihän Nok.. ei kun riippumattomat journalistitkin täällä tehdä parimiljoonaisesta Tiibetin kansasta takapajuista pikku kiinalaisten kiusaajaa ja koko skismaa Hollywoodrahoitteiseksi länsimaiden parjauskampanjaksi.

Good point Niin, tapauksen yksityiskohdista ei ole käsitystä, mutta tällaista ei tapahdu "noin vain", tuollainen vaatii poliittista toimintaa.

MVD

Silloin olisikin paljon kivempaa tehdä bisnestä ja ostella tavaroita maassa joka on maapallon viimeisiä totaalidiktatuureja.

Mun ehdotukseni sulle on, että hakkaat korviasi möliset itseksesi aina kun tulee puhe Kiinan yksilönvapauksista - olo helpottuu huomattavasti.

Yrittihän Nok.. ei kun riippumattomat journalistitkin täällä tehdä parimiljoonaisesta Tiibetin kansasta takapajuista pikku kiinalaisten kiusaajaa ja koko skismaa Hollywoodrahoitteiseksi länsimaiden parjauskampanjaksi.

En minä halua rettelöidä täällä Kiinan ihmisoikeuksiahan kehui aikanaan jopa presidentti halonen, tosin vielä silloin taisi olla um. Siihen sakkiin kieltäydyn kuulumasta. Yritän vain luoda tasapainoista kuvaa, mutta ei taida olla sallittua. Nyt minulla ei ole muuta sanottavaa, poistun jos ei ilmene erityistä syytä palata asiaan.

Jotuni
1989 tapaamani kiinalaiset olivat hyvin järkyttyneitä siitä, että Kiinan hallinto oli määrännyt sotilaita omia kansalaisiaan vastaan. Itse en tiennyt tapahtumista juuri mitään, koska Suomessa siitä ei paljoa kirjoitettu.

Mitä ihmeen tiedotusvälineitä sinä oikein Suomessa seurasit silloin? Suosittelen, että kävisit kirjaston arkistossa tarkistamassa lehdet tapahtuman jälkeiseltä viikolta.

sigfrid
Kiinalaiset opiskelijat osoittivat 20-vuotta sitten mieltä Pekingiläisellä aukiolla. Eri arvioiden mukaan julistetun sotatilan ja viranomaisten vastatoimien seurauksena kuoli satoja ihmisiä. Länsimaissa asiasta tehdään vuodesta toiseen tapahtuman väkivaltaisuudella mässileviä uutisia, perehtymättä ollenkaan tapahtuman taustoihin.

Lehdistö tuki mielenosoitusta vaatimalla lehdistön vapautta, joka myönnettiin. Mielenosoittajilla ei ollut selkeitä yhdenmukaisia tavoitteita. He halusivat neuvotella johdon kanssa, mutta alkuvaiheessa johto ei halunnut neuvotella muiden kuin virallisten järjestöjen kanssa. Kuukauden kuluttua johto oli valmis neuvottelemaan kenen tahansa kanssa, mutta liike ei enää ollut kenenkään hallinnassa.lähde? Mielenosoitukset levisivät muuallekin maahan ja alkoivat häiritä ulkopolitiikkaa Mihail Gorbatšovin vieraillessa Kiinassa. Osaan Pekingiä julistettiin sotatila ja armeija määrättiin hajottamaan mielenosoitus. Paikalliset sotilaat kuitenkin epäröivät noudattaa käskyjä käyttää voimaa mielenosoitusten hajottamiseksi. Uudet opiskelijajohtajat alkoivat vaatia verenvuodatusta,lähde? 4. kesäkuuta 1989 Shikangista tuotiin armeija paikalle.lähde?

Minusta tuo näyttää täysin hallitsemattomalta kansaliikkeeltä. Kun ottaa huomioon lisäksi tapahtumia edeltäneen lähihistorian kulttuurivallankumouksineen, niin voi hyvin ajatella, että opiskelijalevottomuuksien leviäminen olisi todennäköisesti johtanut väkivaltaisuuksiin, anarkiaan ja mielivataisuuksiin, ehkä marxilaisen diktatuurin syvenemiseen.

Mielenosoituksen aiheina olivat korruptio, inflaatio ja tyytymättömyys puoluejohtoon. Osallistujat toivoivat hyvää ja harmoonista johtamista. Suurin osa mielenosoittajista ei tuntenut demokratian arvoja. Opiskelijoiden kannattajiin liittyi puoluelehti Kansan päivälehti toimittajia ja Pekingin valtiotehtaan työläisiä.[1] Inflaatio oli 20 % ilman, että valtion palkat tai eläkkeet olisivat nousseet.[2]

Ehkä kyseessä olikin komminustivaltion virkamiesten itse junailema juttu omien etujensa puolesta, johon opiskelijoita yllytettiin.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Taivaallis ... lenosoitus

Eiköhän tuo ollut Ruutibyroo CNN:n "diplomityö", jonka epäonnistuttua se on ollut aika pitkälle Kiina-boikotissa ja provosoimassa useita muita sotia ja vastaavia näissä merkeissä Pekingin olympiakisojen päälle sijoitettua Georgian kriisiä myöten.

Taivaallisenrauhan aukion mielenosoitus alkoi pienten järjestöjen liikkeenä. Kun heitä ei ajettu pois, paikalle alkoi saapua lisää sakkia.

Ongelmaksi syntyi se, että kun väkeä tuli lisää se syrjäytti alkuperäiset, suunnitelmalliset mielenosoittajat ja näiden johtajat. Uudet johtajat muodostuivat, kuten aina tuollaisissa ryhmissä, lähinnä karismaattisista populisteista. He hylkäsivät kaikki siihen asti saavutetut kompromissit ja vaativat jatkuvasti lisää.

Tämä pelasi kaikki kortit voimaa suosivien kommunistien käteen. Ne Kiinan hallinnosta, jotka olivat suosineet neuvotteluja tilanteen ratkaisuksi syrjäytettiin ja lopulta tankit kutsuttiin paikalle.

Jos opiskelijaliike olisi pysynyt kasassa, se olisi voinut saada huomattavia myönnytyksiä. Muutama myönnytys vuonna 1989 olisi antanut mahdollisuuden ja ennakkotapauksen lisämyönnytyksiin myöhemmin ja tiili kerrallaan totaliarismi olisi purettu. Nyt luotiin toisenlainen ennakkotapaus; "Mielenosoittajien kanssa ei voi neuvotella. Ne on pakko murskata."

Harrastelija-Ajattelija

Ja kun Ruutisbyroo kuvasi maailman televisoasemille pieniäkin, ehkä toimittajien kylttimilenosoituksia, ja sana pantiin kiertämään, että "siellä pääseen maailmanjulkisuuteen".

Ongelmaksi syntyi se, että kun väkeä tuli lisää se syrjäytti alkuperäiset, suunnitelmalliset mielenosoittajat ja näiden johtajat.

"Alkuperäiset" just jos ketkä olivat Byroon omaa väkeä...

Uudet johtajat muodostuivat, kuten aina tuollaisissa ryhmissä, lähinnä karismaattisista populisteista.

Ne samat opiskelijatytöt siellä olivat, joita haastateltiin taivaskanaville, ja joista tehtiin maailmanjulkkiksia.

He hylkäsivät kaikki siihen asti saavutetut kompromissit ja vaativat jatkuvasti lisää.

He olivat täysin televisiokanavien vietävinä, uudet ja vanhat. Jos he olisivat jotakin näille sopimatonta laukaisseet eetteriin, se olisi vain poistettu, ja sitten vaihdettu "johtajia".

Ruutisbyroo CNN:lle ei saa antaa minkään maan sisä- eikä ulkopolitiikkaa "hoidettavaksi", ei pienen kuten Georgia eikä suuren kuten Kiina. Se on härski informaatio- ja muu gangsterimafia.

Amerikkalainen CNN on muulla nimellä esiintynyt myös muutaman englantilaisen Bond-filmin roistonroolissa erehdyttävän näköisenä. Kaikkein pahimpia järjettämyksiä ei ole edes siellä vielä käsitelty...

post515353.html?hilit=sankaril%C3%A4%C3%A4ketiede#p515353

hcesar
Seuraa 
Viestejä13039
Jotuni
Tienanmenin tapahtumien aikaan Suomessa asia uutisoitiin heikosti jos ollenkaan. Elettiin vielä suomettumisen aikaa.

Täh? Minä olin noiden tapahtumien aikaan noin kymmenen vanha, enkä varmasti seurannut maailman tapahtumia kovin aktiivisesti. Tienanmenin tapahtumien käsittelyn uutisissa muistan silti selvästi, sitä käsiteltiin tuon ajan mittapuun mukaan varsin kovalla volyymillä sekä tv:ssä että lehdistössä.

hcesar
Seuraa 
Viestejä13039
Arkkis

Vai niin. Itseäni kommunismin jyrkkä alamäki ei kosketa tuolla lailla henkilökohtaisesti.

Vierailija
asdf

Ei kosketa minuakaan, mutta sanotaan näin: länsimedian valta oli riittävän vahva jopa fakkikommunistien päiden sekoittamiseen, myös meillä. Median poliittista asemaa kuvaa hyvin käsite "kolmas valtiovalta", joka myös käyttää valtaansa itseriittoisesti. Tiedän tämän toteaman olevan punainen vaate elämästä vieraantuneille demokratiauskoville.

Median eli nk. kolmannen valtiovallan merkitys kolmantena valtiovaltana toimisi vain jos media olisi täydellisen riippumaton(sanan alistussuhteisessa, eli oikeassa, merkityksessä) 2. valtiovallasta. Näin ei yleensä ole, vaan media on 2. valtiovallan käsikassara jolla ohjataan sitä ensimmäistä valtiovaltaa, eli kansaa.

Vierailija
OzziXX

Mielestäni media ei ole alisteinen. Pikemminkin niin, että medialla ja valtiovallalla on jonkinlainen parisuhde, luonteeltaan hiukan riitaisa, mutta rakastavat intohimoisesti toisiaan.

Näinhän se pitäisikin olla, mutta niin kauan kuin medioiden hallituksissa on samat ihmiset jotka tekevät politiikkaa on heillä väkisinkin omat intressinsä.

Toki medialuutaitoiset ja montaa eri mediaa seuraavat ihmiset osaavat poimia vastakkaisista "näkemyksistä" jonkinlaisen keskitien, vaan harvassapa on nämä ihmiset.

Meillä täällä Suomessa kuitenkin kolme suurinta joukkoa politiikassa vetävät suurinpiirtein samaan suuntaan, lisättynä RKP, josta luonnollisesti johtuu että suurin osa mediasta on kallistunut(joskin pieniä irtiottoja tapahtuu välillä suuntaan ja toiseen) tuohon suuntaan..

Kyllä media valitettavasti enimmäkseen seuraa(perässä) politiikan yleisiä suuntauksia.

Olen eri mieltä ja näen median hampaattomuuden johtuvan pikemminkin sen halusta olla seksikäs. Hankalia asioita kartetaan vain koska halutaan elämän olevan suurta draamaa tai sietämättömän kevyttä. Parasta journalismia on jos molemmat saadaan samaan uutiseen.

Harrastelija-Ajattelija
Taivaallisenrauhan aukion mielenosoitus alkoi pienten järjestöjen liikkeenä. Kun heitä ei ajettu pois, paikalle alkoi saapua lisää sakkia.

Ongelmaksi syntyi se, että kun väkeä tuli lisää se syrjäytti alkuperäiset, suunnitelmalliset mielenosoittajat ja näiden johtajat. Uudet johtajat muodostuivat, kuten aina tuollaisissa ryhmissä, lähinnä karismaattisista populisteista. He hylkäsivät kaikki siihen asti saavutetut kompromissit ja vaativat jatkuvasti lisää.

Tämä pelasi kaikki kortit voimaa suosivien kommunistien käteen. Ne Kiinan hallinnosta, jotka olivat suosineet neuvotteluja tilanteen ratkaisuksi syrjäytettiin ja lopulta tankit kutsuttiin paikalle.

Jos opiskelijaliike olisi pysynyt kasassa, se olisi voinut saada huomattavia myönnytyksiä. Muutama myönnytys vuonna 1989 olisi antanut mahdollisuuden ja ennakkotapauksen lisämyönnytyksiin myöhemmin ja tiili kerrallaan totaliarismi olisi purettu. Nyt luotiin toisenlainen ennakkotapaus; "Mielenosoittajien kanssa ei voi neuvotella. Ne on pakko murskata."

Tuohan vastaa täsmälleen Mauno Koiviston ajatuksia Baltian tilanteesta 90-luvun vaihteessa: "Malttia Baltia"

Ja onneksi Jeltsin ei -91 ajatellut kompromisseja noustessaan tankin päälle. Maailma saattaisi näyttää hyvin erilaiselta tänään. YYA olisi hyvinkin voimissaan ja EU-jäsenyydestä ei puhuttaisi edes vitsinä.

asdf
Jotuni
Tienanmenin tapahtumien aikaan Suomessa asia uutisoitiin heikosti jos ollenkaan. Elettiin vielä suomettumisen aikaa.

Täh? Minä olin noiden tapahtumien aikaan noin kymmenen vanha, enkä varmasti seurannut maailman tapahtumia kovin aktiivisesti. Tienanmenin tapahtumien käsittelyn uutisissa muistan silti selvästi, sitä käsiteltiin tuon ajan mittapuun mukaan varsin kovalla volyymillä sekä tv:ssä että lehdistössä.

Minä muistan ihan samaa, vaikka tuleva vaimo oli silloin toukuuussa meikäläisen tykönä lomalla, ja hän olisi uutisista katsonut, mitä kotona Baltiassa tapahtuu, niin koko ajan tunki varsinkin YLEstä mutta muualtakin niitä Tiananmenin kylttimielenosoituksia ja mediaopiskelijoiden haastatteluja, jotka olivat hieman liioitellen sata kertaa isommassa maassa sadasosa laajuudestaan siihen nähden, mitä Baltian maiden silloiset mielenosoitukset itsenäisyyden puolesta.

Joitakin suunnattomia "odotuksia" koko keskenään yhteen pelannut "mediamaalima" siihen Tiananmeniin Ruutisbyroo CNN:n johdolla kiinnitti...

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat