WTO julisti sikainfluenssan pandemiaksi

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Aiemmin on seurattu mediassa sairastuneita yhden tarkkuudella, sitten koko tauti unohdettiin. Nyt se on levinnyt vaivihkaa ja sairastuneita on lähes 100 000, kuolleitakin jo rekkalasteittain.

WTO korotti muutama tunti sitten sikainfluenssan varoitustason korkeimpaan mahdolliseen, jota ei ole käytetty yli 40 vuoteen. WTO:n työntekijöille jaetaan nyt sairaanhoitotarvikkeiden lisäksi myös rynnäkkökivääreitä.

Sosiaali- ja terveysministeriön johtajan Tapani Melkasen mukaan ei kuitenkaan ole syytä huoleen, sillä tauti ei koske Suomea. Suomessa on tällä hetkellä 5 sairastunutta, ja hän olettaa taudin saapuvan tosissaan Suomeen vasta syksyllä. Miljardien hintaiset (ei kappalehinta) rokotukset voidaan kuitenkin aloittaa nyt heti.

Suomi muutti viime viikolla tartuntatautiasetustaan siten, että pandemiaan sairastuneita ihmisiä voidaan määrätä pakkohoitoon jo ennen kuin oireet ilmenevät, joten ei hätää! Nyt kun pandemiahälytys on annettu, poliisit luultavasti alkavat kerätä ihmisiä talteen kadulta. Sankarilliset viranomaiset suojelevat terveyttämme ja toivovat vain parastamme.

Kommentit (9)

Vierailija
ville-v
Aiemmin on seurattu mediassa sairastuneita yhden tarkkuudella, sitten koko tauti unohdettiin. Nyt se on levinnyt vaivihkaa ja sairastuneita on lähes 100 000, kuolleitakin jo rekkalasteittain.

WTO korotti muutama tunti sitten sikainfluenssan varoitustason korkeimpaan mahdolliseen, jota ei ole käytetty yli 40 vuoteen. WTO:n työntekijöille jaetaan nyt sairaanhoitotarvikkeiden lisäksi myös rynnäkkökivääreitä.

Se pitää paikkansa että hälytystaso on nostettu, mutta mistäs nämä muut tiedot ovat peräisin?

Vierailija
Electric shadow

HS.fi uutisoi asiasta pari tuntia sitten. Siellä kerrottiin mm. sairastuneiden virallinen määrä ja korostettiin että kyseessä on paljon todellista pienempi lukema. Ruumiitakin on tullut lyhyessä ajassa käsittämättömiä määriä, HS:n ilmoittama määrä ei mahtuisi edes useampaan rekka-autoon.

141 vahvistettua kuolemantapausta ei mahdu rekkaan?

Vierailija

Se oli WHO (World Health Organization) joka tämän valmiustason nosti kuuteen eli pandemiatasolle. En tiedä ketä ville-v tarkoittaa WTO:lla?

Aiheesta on jo olemassa kattava keskustelu tuolla lääketiede-osiossa.

Vierailija
Electric shadow
ville-v

HS.fi uutisoi asiasta pari tuntia sitten. Siellä kerrottiin mm. sairastuneiden virallinen määrä ja korostettiin että kyseessä on paljon todellista pienempi lukema. Ruumiitakin on tullut lyhyessä ajassa käsittämättömiä määriä, HS:n ilmoittama määrä ei mahtuisi edes useampaan rekka-autoon.

141 vahvistettua kuolemantapausta ei mahdu rekkaan?

Toimin kuljetusalalla ja aloin pohtimaan tuota polttavaa kysymystä.141x70kg (keskipaino) tulee 9870kg joten sen puolesta mahtuu vetoautoon nuo saastuneet ruhot.Mutta kun ajatellaan kuitenkin ihmisen muotoa niin kuitenkin joudumme käyttämään koko kallisarvoiset lavametrit ja laittamaan syntiset nuppiin sekä perävaunuun ja jos saamme muutaman työttömän vielä ovia jystämään kiinni niin voi olla että ´kaikki mahtuu kyytiin.Pitäisi vain saada määränpää tietoon ja maksaja kyseiselle kuljetukselle.Diesel on kuitenkin kallista ja täytynee omaisilta periä rahti jollei valtio tulee apuun

Vierailija
Hans Lankar
Se oli WHO (World Health Organization) joka tämän valmiustason nosti kuuteen eli pandemiatasolle. En tiedä ketä ville-v tarkoittaa WTO:lla?

Vahingossa meni yksi kirjain väärin, mutta onneksi merkitys ei paljon muuttunut. Samanlaisia järjestöjä molemmat.

Toimin kuljetusalalla ja aloin pohtimaan tuota polttavaa kysymystä.141x70kg (keskipaino) tulee 9870kg joten sen puolesta mahtuu vetoautoon nuo saastuneet ruhot.Mutta kun ajatellaan kuitenkin ihmisen muotoa niin kuitenkin joudumme käyttämään koko kallisarvoiset lavametrit ja laittamaan syntiset nuppiin sekä perävaunuun ja jos saamme muutaman työttömän vielä ovia jystämään kiinni niin voi olla että ´kaikki mahtuu kyytiin.Pitäisi vain saada määränpää tietoon ja maksaja kyseiselle kuljetukselle.Diesel on kuitenkin kallista ja täytynee omaisilta periä rahti jollei valtio tulee apuun
No mutta ruumiithan täytyy pakata arkkuihin jotta ne voidaan kuljettaa kunnioittavasti. Tuollainen määrä ruumisarkkuja ei mahdu lavalle.

Vierailija
ville-v
No mutta ruumiithan täytyy pakata arkkuihin jotta ne voidaan kuljettaa kunnioittavasti. Tuollainen määrä ruumisarkkuja ei mahdu lavalle.

No big deal, pakataan ne konttiin, ja haudataan se..

Vierailija

NYT se on todistettu!

Parempi myöhään kuin ei silloinkaan!

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Sik ... 5250145784

" Sikainfluenssaa löytyi ensi kertaa sioista USA:ssa

19.10.2009 23:43

STT–DPA

Washington. Yhdysvalloissa on tavattu sikainfluenssaa ensimmäisen kerran sioista, ilmoitti maatalousministeriö maanantaina.

H1N1-virusta löydettiin näytteistä, jotka oli otettu maatalousnäyttelyssä Minnesotassa. Viranomaisten mukaan vaaraa viruksen leviämisestä sikatiloille ei ole, koska näyttelysiat pidetään erillään muusta karjasta.

Ihmisiin sikojen H1N1-virus ei maatalousministeri Tom Vilsackin mukaan tartu sianlihaa syödessä. Vientiä muihin maihin ei löydön vuoksi ole syytä rajoittaa, Vilsack sanoi.

Kiina ei tuo sianlihaa Yhdysvalloista sikainfluenssan vuoksi. "

Uusimmat

Suosituimmat