Naisten naispuoliset esikuvat? Onko niitä???

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kun vähänkin seuraa miespuolisten ihmisten harrastuksia ja mieltymyksiä, niin tuon tuostakin he vaikuttavat olevan aivan fiiliksissä

- nähtyään James Bondin tai muun agendin leffassa
- pelattuaan jonain tapa kaikki -tyyppinä pelin läpi
- nähtyään jonkun näpräävän sähkökitarastaan ilmeisesti jotenkin erinomaisen kitarasoolon
- seurattuaan telkasta että juoksija mentyään nurin on päässyt ylös ja voittanut
- nähtyään kuinka autolla ajava tyyppi on osannut tallata kaasua sen verran kipakasti että kohta sampanjapullo ejakuloi

Kaiketi tämä on sitä homososiaalisuutta, tai sitten syvää ihailua jotain onnistunutta alfaurosta kohtaan - oman minuuden projisointi staran tilalle niin että voi nauttia toisen puolesta (hassusti omana voittonaan).

Missä ovat naisten naispuoliset idolit? Onko niitä lainkaan?

Jotkut diggailevat Madonnaa. Itselleni täti on liian kylmä ja laskelmoiva. Kate Bush puolestaan on nykyään liian perhekeskeinen ja kotiinsa käpertynyt, poissa on se hehku mikä ilmeisesti vain lapsettomalla naisella löytyy nuorna.

Xena on kova täti, mutta silkkaa campia. Lisäksi miesmäisen hurja akka joka ei pientä haavaa hätkähdä on vähän liian... miesmäinen.

Mutta mitä jää jäljelle jos ei halua fanittaa miesnaista eikä hoivanaista? Itseensä tyytyväinen ja mieskammoinen Artemis, jos nykytyyliin lähdetään tonkimaan jumalajoukkoja läpi että löytyy joku ihanne?

Eikö nyt herrajjestas löydy mitään moniulotteista naista ihailtavaksi jossa olisi vähän kaikkea muttei liikaa mitään? Yksiulotteiset starat eivät kiinnosta. Muutoinhan riittäisi että Bond vaihtaa sukupuolta.

Sivut

Kommentit (139)

Vierailija

Onhan nota maailma pullollaan vaikka loistavia ja persoonallisia naiskirjailijoita. Siinä on paljon enemmän idolia naisille kuin jossain naispuolisessa ejakuloivassa kimi räikkösessä.

Vierailija
Qadesha

Ei taida olla kyse siitä, että naisille ei ole esikuvia, vaan siitä että naiselle, elikkä sinulle pitäisi joku etsiä.

Vierailija
ronko7eus
Onhan nota maailma pullollaan vaikka loistavia ja persoonallisia naiskirjailijoita. Siinä on paljon enemmän idolia naisille kuin jossain naispuolisessa ejakuloivassa kimi räikkösessä.

En ihan ole sitä mieltä että Kimistä olisi idoliksi, mutta mitä vikaa ejakuloinnissa muka on?

Kyllähän jotkut naisetkin ejakuloivat.

Vierailija

Barbara Ehrenreich on aika... etten sano kyrvän kova mimmi. http://ehrenreich.blogs.com/
Älykäs, hauska, panee itsensä likoon. Kirjoitti muun muassa suomeksikin käännetyn kirjan Nickel and Dimed, jota varten soluttautui työtätekevän jenkkiköyhälistön elämään ja raportoi löydöksensä maailmalle.

Vierailija
nähtyään jonkun näpräävän sähkökitarastaan ilmeisesti jotenkin erinomaisen kitarasoolon

On muuten kumma juttu tuo kitarasoolohomma. Jos mitään, kitarasoolo lähinnä pilaa muutoin kelvollisen biisin. Kitarasoolo on kuin sekakuorolaulu: ihan hauskaa laulajille, silkkaa piinaa kuuntelijoille.

Vierailija
Minervalle

Se on tuollainen niille, jotka eivät juurikaan ymmärrä kitaroista, kitarasoolot ovat yleensä ne kaikkein vaativimmat osuudet kitaristeille, hyvässä soolossa yhdistyy hyvä soundi, tyyli ja taito.

Vierailija
kitarasoolot ovat yleensä ne kaikkein vaativimmat osuudet kitaristeille, hyvässä soolossa yhdistyy hyvä soundi, tyyli ja taito.

kyllä. Aivan kuten sekakuorolaulussa.

Vierailija
Minervalle
On muuten kumma juttu tuo kitarasoolohomma. Jos mitään, kitarasoolo lähinnä pilaa muutoin kelvollisen biisin. Kitarasoolo on kuin sekakuorolaulu: ihan hauskaa laulajille, silkkaa piinaa kuuntelijoille.

Onhan niitäkin biisejä jotka kitarasoolo pilaa, minunkin mielestäni. Sitten voi kuunnella niitä bändejä jotka eivät moista harrasta.

Vierailija
Minervalle
kitarasoolot ovat yleensä ne kaikkein vaativimmat osuudet kitaristeille, hyvässä soolossa yhdistyy hyvä soundi, tyyli ja taito.

kyllä. Aivan kuten sekakuorolaulussa.

Osa, osaa arvostaa osa ei. En ala kiistelemään siitä kuulostaako se hyvältä, mielipideasia kun on. Itse tykkään.

Vierailija
Onhan niitäkin biisejä jotka kitarasoolo pilaa, minunkin mielestäni. Sitten voi kuunnella niitä bändejä jotka eivät moista harrasta.

Tämä menee nyt aivan OT, mutta entä miten suhtautua bändeihin, joista haluaisi pitää ja jotka saavat mielihyvän aallot kulkemaan pitkin selkää PAITSI silloin, kun testosteroninhuumainen kitarasankari ei voi mieltänsä malttaa, vaan on pakko vinguttaa niin että päässä vihloo?
Esim. Metallica on näitä.

Auttaisikohan asiaa, jos kirjoittaisi ko. kitaristille kohteliaan sähköpostin että lopeta jo perkele se vingutus? Luulisi sitä miehenkin kohteliaan pyynnön ymmärtävän.

Tuolle musiikkigenrelle kun tuo perkeleen vingutus on niin tyypillistä, että varmaankin löytyy niin paljon faneja, jotka jo valmiiksi lähettelevät päinvastaisia viestejä eli; "LISÄÄ SOOLOAMISTA, AAAAAAAAAAAARRRH". Kun metalli (metallican nykyisestä suuntauksesta voi kiistellä) on niin sähkökitaravoittoista, niin genren kuuntelijatkin yleensä osaavat arvostaa sooloamista.

Vierailija
Minervalle
Onhan niitäkin biisejä jotka kitarasoolo pilaa, minunkin mielestäni. Sitten voi kuunnella niitä bändejä jotka eivät moista harrasta.

Tämä menee nyt aivan OT, mutta entä miten suhtautua bändeihin, joista haluaisi pitää ja jotka saavat mielihyvän aallot kulkemaan pitkin selkää PAITSI silloin, kun testosteroninhuumainen kitarasankari ei voi mieltänsä malttaa, vaan on pakko vinguttaa niin että päässä vihloo?
Esim. Metallica on näitä.

Auttaisikohan asiaa, jos kirjoittaisi ko. kitaristille kohteliaan sähköpostin että lopeta jo perkele se vingutus? Luulisi sitä miehenkin kohteliaan pyynnön ymmärtävän.

Voihan miksata tietokoneella biisit uudestaan.

Metallica ei ole kitarasooloa nähnytkään.

Vierailija

Hyvä avaus. Naiset eivät tunnu riehaantuvan kollektiivisesti naisurheilijoiden tai -artistien huippusuorituksista samalla tavalla kuin miehet.

Onko naisen vaikeampi tunnustaa toinen nainen millään osa-alueella ylivertaiseksi?

Vierailija
Minervalle
Tämä menee nyt aivan OT, mutta entä miten suhtautua bändeihin, joista haluaisi pitää ja jotka saavat mielihyvän aallot kulkemaan pitkin selkää PAITSI silloin, kun testosteroninhuumainen kitarasankari ei voi mieltänsä malttaa, vaan on pakko vinguttaa niin että päässä vihloo?
Esim. Metallica on näitä.

Auttaisikohan asiaa, jos kirjoittaisi ko. kitaristille kohteliaan sähköpostin että lopeta jo perkele se vingutus? Luulisi sitä miehenkin kohteliaan pyynnön ymmärtävän.

En usko että auttaa. Useimmat kuulijat kuitenkin pitävät sooloja jopa huipentumina. Otan osaa, tuo on kannaltasi kiusallista.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat