Radion kuuluminen

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Hei. Olen havainnut että omalla sijainnillani on merkitystä, jotta radio kuuluisi kunnolla. Eräällä vanhalla radiollanikin, jossa oli sellainen lankamainen antenni, kävi näin: Kun olin yhdessä kohtaa huonetta kuului yksi kanava (säristen), kun olin toisessa kohtaa, kuului pelkkää särinää ja kolmannessa paikassa kuului kaksi kanavaa yhtä aikaa, eikä kumpikaan ollut se, joka oli kuulunut aiemmin. Kunnon stereoissakin sijaintini vaikuttaa siihen, kuuluuko ääni hyvin vai onko siinä särinää.

Mistä tämä johtuu?

Kommentit (9)

Piha6
Seuraa 
Viestejä907
Liittynyt26.8.2008
Kosh
Se on ne radioaallot.

Ne ne on - Ja kysyjän tapauksessa varsinkin niiden heijastumat aiheuttavat ko. ilmiöitä.

---------

Ja jos pikkusen sallitaan off topic:kia, näin juhannuksena.

Oli tarkoitus, siis piti mennä kokolle, grillaamaan, jne. Katselin kuitenkin vuoroin säätutkaa, ja vuoroin taivaalle.

Päättelin että sateen todennäköisyys on hyvin suuri, ja niinpä peruttiin kyseiset menot.

Nyt on kello 12 ja huomaan, väärä päättely. Ei satanut ei pisaraakaan. Voi paska miten märehtiväinen sitä itse on !

No, jos etsimällä etsii tästä jotain positiivista, niin eipähän tarvinnu huitoa niitä tuhansia itikoita joiden juhannuksen viettoon kuuluu ehdottomasti saada se tietty ateria.

Kaikkea hyvää kaikille, ainakin melkein. Juhannusta joka tapauksessa !

Piha6
Seuraa 
Viestejä907
Liittynyt26.8.2008

Edelleen off topic:kia - Hah - klo: on 00.18 . Ja nyt sitten sataa. En ollutkaan niin väärässä kuin hetken aikaa luulin. Se sadetutka + oma arviointini osui sittenkin varsin hyvin.

Kiitetään ilmatieteenlaitoksen säätutkaa. Yks internetin parhaista palveluista.

Vierailija

Tuttu ilmiö tuo radion kuuluminen. Jos asema on heikko, henkilön varjostama tai heijastama aalto vaikuttaa selvästi kuuluvuuteen ja tietty tilanne on erilainen henkilön paikasta riippuen.
Täällä piti myös sataa koko ilta 17...23 välillä mutta vettä tulikin vain noin tunnin verran 21...22 ja sitä ennen jopa aurinko pilkahteli eli varsin kohtuullinen aattosää. Järvessä vesikin oli riittävän vilpoista. Hauskaa Juhannusta !

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005

Minä muuten olen kuunnellut venäjänkielistä radiota kitaravahvistimestani. Ilmeisesti Fender-sähkökitarani toimi jotenkin antennina ja vahvistin vastaanottimena. Kitaran volume-potikka toimitti näppärästi virkaansa tasonsäätimenä.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

JuurikinNiin
Seuraa 
Viestejä1887
Liittynyt4.3.2007
Kosh
Minä muuten olen kuunnellut venäjänkielistä radiota kitaravahvistimestani. Ilmeisesti Fender-sähkökitarani toimi jotenkin antennina ja vahvistin vastaanottimena. Kitaran volume-potikka toimitti näppärästi virkaansa tasonsäätimenä.



Minulle on muuten käynyt ihan samoin, tosin vahvistin oli Marshall ja kitara Gibson.

Soittelin jotain ja, keskeytin hetkeksi. Yhtäkkiä vaffarista kuului jotain tälläistä "377, ok, tässä sitä vaan joulua ootellaan, kuittaan. tjsp".

Olin lievästi sanottuna vähän.

Mietin jo, että nyt tais hihna luskahtaa rattaalta, mutta sitten kaverini sanoi, et, öö kuulitko tuota?

Jonkun poliisiradion tai jonkun tuo kaappasi vissiinkin.

Suomen uusriistokapitalismin pääjehu on Sauli Niinistö. -Pirta-

Vierailija
Kosh
Minä muuten olen kuunnellut venäjänkielistä radiota kitaravahvistimestani. Ilmeisesti Fender-sähkökitarani toimi jotenkin antennina ja vahvistin vastaanottimena. Kitaran volume-potikka toimitti näppärästi virkaansa tasonsäätimenä.

Minä taas kuuntelin samalla systeemillä taksikuskien keskinäisiä lätinöitä lälläripuhelimessa, tai oikeastaan koko ravintolasali sai kuunnella niitä.

Uusimmat

Suosituimmat