Seuraa 
Viestejä292
Liittynyt21.6.2013

Kiina laukaisee ensimmäisen luotaimensa Kuun pinnalle joulukuun alussa, ja mukana on kuumönkijä.

Mönkijän nimi on "Jadekaniini", joka on napattu kiinalaisesta kansantarustosta. Ikiaikaisen kiinalaisen tarun mukaan Kuun jumalattaren lemmikkinä on valkoinen kaniini.

Luotaimen tarkkaa laukaisupäivää Kiinan viranomaiset eivät maininneet.

Ilmoitus mönkijän lähdöstä yllätti kokeneen tähtitieteen tutkijan Karri MuinosenHelsingin yliopiston fysiikan laitokselta.

"Jos katsoo, mitä vauhtia Kiinan avaruusohjelmaohjelma etenee, tulee tasaiseen tahtiin kovia saavutuksia", Muinonen pohtii.

Kuumönkijänsä Kiina esitteli Shanghaissa marraskuun alussa. Kuusipyöräinen laite kykenee nousemaan 30 astetta jyrkkää rinnettä ja etenemään jopa 200 metriä tunnissa.

Yksi selitys nimen valintaan on se, että kiinalaisten mielestä Kuun pinnalla näkyy kaniinin hahmo. Lännessä tai ainakin englanninkielisessä maailmassa puhutaan Kuu-ukosta.

Kiina on aikaisemmin lähettänyt kaksi luotainta kiertämään Kuuta, ensimmäisen vuonna 2007 ja toisen vuonna 2010. Jälkimmäinen jatkoi Kuun kiertoradalta viime vuonna tutkimaan asteroidi Toutatisia.

"Kaiken lisäksi se oli erittäin kiinnostava ohitus, joka tuotti sarjan kuvia", Muinonen totesi. Kiinalaisten kuvat paljastivat joitakin virheitä yhdysvaltalaisten aikaisemmissa tutkakuvissa. Kiinalaiset saivat tavallaan pienen hyvityksen siitä, että ovat jäljessä avaruuskisassa.

Kiinan avaruusohjelma on kunnianhimoinen, sillä siihen kuuluvat miehitetty avaruusasema Maan kiertoradalla sekä ihmisen lähettäminen Kuuhun.

"Päätavoite on kuitenkin ihmisen vieminen Marsiin", Muinonen arvioi.

Asiantuntijat kuitenkin arvioivat, että Kiinan avaruusteknologia ei ole vielä yhtä kehittynyttä kuin Yhdysvaltojen ja Venäjän.

Kaksi vuotta sitten Kiinan Mars-luotain jäi kiertoradalle, koska sitä kuljettaneeseen venäläiseen kantorakettiin tuli vika.

Kiinan uusi oma Pitkä marssi -kantoraketti on valmistumassa koelentoihin kahden vuoden päästä, verkkolehti Spaceflight Now kertoo.

Maan kiertoradalle Kiina on onnistunut viemään lentäjiä jo viidesti nykyisillä Pitkän marssin versioilla.

Esimerkiksi viime kesänä Shenzhou 10 -kapseli kiinnittyi Maan kiertoradalla kokeiltuun Tiangong 1 -avaruusasemaan. Kiinalaiset näkivät televisiossa, miten kolme lentäjää työskenteli avaruusasemalla. Katsojat saivat kuulla myös luennon suoraan kiertoradalta.

Mikäs tuossa olisi sinne pitänyt laittaa pari ukkoo mukaan.

Kiina laukaisee luotaimen Kuuhun ensi kuussa - Avaruus - Tiede - Helsingin Sanomat

Miksi väärät numerot eivät koskaan ole varattuja?

Kommentit (6)

Retvoorti
Seuraa 
Viestejä160
Liittynyt12.11.2013

Kiinan Jadekaniini mönkii Kuussa joulukuussa

Kiina on nimennyt joulukuussa laukaistavan historiallisen kuumönkijänsä Yutu-nimellä.

Yutu tarkoittaa "Jadekaniinia". Jadekaniini asuu kansantarun mukaan Kuussa Chang'e-jumalattaren lemmikkinä. Nimi valittiin yleisöäänestyksen perusteella.

Tähdet ja avaruus: Kiinan Jadekaniini mönkii Kuussa joulukuussa

Selibatia ei ole perinnöllistä.

vihertaapero
Seuraa 
Viestejä6081
Liittynyt7.3.2006

 Kuuluisiko tämä ketju enemmän tuonne avaruus -puolelle vai onko tarkoitus pohtia enemmän mönkijän mekaniikkaa tms.?

Konsta: ...joten jäähdytysvesi on varmasti erittäin korkeaktiivista.
Brainwashed: En tosiaankaan pidä itseäni minään asiantuntijana...

Silver
Seuraa 
Viestejä8
Liittynyt27.11.2013

Jaa minä en asiaa tunne, mutta kyllähän tämä on tekniikkaa jos mikä, ei tämä taivaankappale ole, ja ei vielä edes avaruudessa.

 

Adam Cortisone
Seuraa 
Viestejä292
Liittynyt21.6.2013
vihertaapero

 Kuuluisiko tämä ketju enemmän tuonne avaruus -puolelle vai onko tarkoitus pohtia enemmän mönkijän mekaniikkaa tms.?

Ootsä palstakyttääjä?

 

Miksi väärät numerot eivät koskaan ole varattuja?

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat