Seuraa 
Viestejä8643

Ennenmuinoin asetuttiin johonkin paikkaan asumaan kaatamalla hirsirakennuksen puut. Uskomattomalla nopeudella nykyrakentamiseen verrattuna syntyi asumiskelpoinen rakennus. Ja siinä sitten asuttiin. Asumisen edellytys oli säänpitävyys ja tulisija.

Nykypäivän rakentamisen ehdot ovat sen tyyppiset, että nopeasti ja pienillä kustannuksilla ei voi mitään asumusta tehdä. Tässä on huikea ristiriita sen suhteen, että asunnottomia on ja noille tarvittaisiin asumiskelpoisia rakennuksia. Pitäisi olla mahdollisuus määritellä hätätilarakennusten rakentamismalli. Käsittääkseni se olisi tuo perinteinen malli ilman mitään konstailuja. Asunnottomat voisivat osallistua itse osittain hirsirivarin tekemiseen. Se olisi ehtona siihen pääsemiseen.

Puutavaran jalostus rakennushirreksi on ainoa erikoistyövaihe, mutta tuokin on muinoin tehty käsipelillä. Pienenkin koneen voimalla noita palikoita syntyy tunnissa tuhat. Konejyrsinnän puru käytettäisiin tietenkin lämmöneristykseen kattoon ja lattiaan. Lämmitys ja ilmanvaihto hoituisivat tulisijoilla kuten juttu on muinoinkin tapahtunut.

Syntyykö muilla sen tyyppistä visiota, että ilman kaikkia nykyisiä rakennusmääräyksiä voitaisiin hätätilarakennuksia tehdä tehokkaasti ja pienillä kustannuksilla? Hätätilan poistuessa puutavara on edelleen käytettävissä muuhun.

Paljonko muuten on asunnottomia maassamme? Moniko näistä kykenisi osallistumaan oman tyyssijan tekemiseen jollain tavalla?

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

Kommentit (19)

kohe
Seuraa 
Viestejä1257

Jos maahan tulisi todellinen hätätila jossa ihmisiä olisi ilman kattoa päänsä päällä, niin kyllähän noita tehtäisiin kyselemättä minkään määritellyn rakennusmallin perään.

Se että tällä hetkellä on asunnottomia, ei johdu asuntojen puutteesta. Ihmiset asuvat väljemmin kuin koskaan.

ID10T
Seuraa 
Viestejä11431

Mihin näitä tilapäishökkeleitä rakennettaisiin? Asunnottomat ovat usein päihderiippuvaisia ja he eivät ole kenenkään listalla suosituimmiksi naapureiksi. Ja millä noiden tilapäisasuntojen väliaikaisuus taattaisiin? Purettaisiinko talot puolen vuoden välein ja jos ei ole onnistunut riittävää toimeentuloa järjestämään siihen mennessä, niin takaisin kadulle vaan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
bergepanther
Seuraa 
Viestejä4839
Paul M

Ennenmuinoin asetuttiin johonkin paikkaan asumaan kaatamalla hirsirakennuksen puut. Uskomattomalla nopeudella nykyrakentamiseen verrattuna syntyi asumiskelpoinen rakennus. Ja siinä sitten asuttiin. Asumisen edellytys oli säänpitävyys ja tulisija.

Nykypäivän rakentamisen ehdot ovat sen tyyppiset, että nopeasti ja pienillä kustannuksilla ei voi mitään asumusta tehdä. Tässä on huikea ristiriita sen suhteen, että asunnottomia on ja noille tarvittaisiin asumiskelpoisia rakennuksia. Pitäisi olla mahdollisuus määritellä hätätilarakennusten rakentamismalli. Käsittääkseni se olisi tuo perinteinen malli ilman mitään konstailuja. Asunnottomat voisivat osallistua itse osittain hirsirivarin tekemiseen. Se olisi ehtona siihen pääsemiseen.

Puutavaran jalostus rakennushirreksi on ainoa erikoistyövaihe, mutta tuokin on muinoin tehty käsipelillä. Pienenkin koneen voimalla noita palikoita syntyy tunnissa tuhat. Konejyrsinnän puru käytettäisiin tietenkin lämmöneristykseen kattoon ja lattiaan. Lämmitys ja ilmanvaihto hoituisivat tulisijoilla kuten juttu on muinoinkin tapahtunut.

Syntyykö muilla sen tyyppistä visiota, että ilman kaikkia nykyisiä rakennusmääräyksiä voitaisiin hätätilarakennuksia tehdä tehokkaasti ja pienillä kustannuksilla? Hätätilan poistuessa puutavara on edelleen käytettävissä muuhun.

Paljonko muuten on asunnottomia maassamme? Moniko näistä kykenisi osallistumaan oman tyyssijan tekemiseen jollain tavalla?

Minusta tässä on ideaa, ylipäätään olen kovasti vastaan turhan tiukkaa viranomaisääntelyä, oli sitten kyse asumisesta, yrittämisestä tai vaikkapa ajoneuvoliikenteestä, you name it 

Wc voisi hoitua myös esim. tällaisella kaasutoimisella polttavalla käymälällä, 11kg kaasupullolla tulisi noin 100 käyntikertaa http://www.cabby.fi/suomi/Tietoja-Cabbysta/Uutiset/Uutuus---polttava-kaymala-CabbyLoo/ , mökille olen tämmöistä suunnitellut talvikäyttöön, kesäkäytössä ja pikkupakkasilla pärjäisi hyvin ulkohuusilla.

Asunnottomia Suomessa taitaa olla siinä 5000-10 000 luokkaa, määrää ei taida tietää kukaan. Lisäksi myös nykymääräysten mukaan vaillinaisissa olosuhteissa (jos tällaista keksimääni käsitettä voisi käyttää, kun muuttoluvan keskeneräiseen taloon saa tulee siinä olla hieman kunnasta rippuen; keittiö, wc, pesutila eli suihku ja makuuhuone, sekä turvallisuus eli sähköt, ilmanvaihto jne ok) varmaan kymmeniä tuhansia, puhumattakaan sukulaisten tai tuttavien nurkissa luuhaavista, tällaisiakin varmaan tuhansia.

Eli tarvetta todennäköisimmin olisi huomattavasti enemmän kuin pelkästään perusasunnottomilla, ja jos heitetään ihan hatusta, rakentamiseen voisi osallistua joka tapauksessa tuhansia ihmisiä..?

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Paul M

Ennenmuinoin asetuttiin johonkin paikkaan asumaan kaatamalla hirsirakennuksen puut. Uskomattomalla nopeudella nykyrakentamiseen verrattuna syntyi asumiskelpoinen rakennus. Ja siinä sitten asuttiin. Asumisen edellytys oli säänpitävyys ja tulisija.

Uskomattomalla nopeudella uudisrakennuksen pihalle valmistui sauna, jossa sitten asuttiin vuosi jotta saadaan se hirsitölli pystyyn. Joskus meni kaksikin vuotta saunassa sinnitellen. Hirsitölleissä oli maalattiat, tulisijana muurattu kiviröykkiö joka useimmiten savutti sisälle. Asukkaat kärsivät silmäpaskosta ja merkittävä lämmönlähde talvisin oli sisään ajettu karja, pari lehmää, jokunen sika, ehkä lammas. Mistä nuo elukat kodittomille? Paljonko maksaa silmäpaskon hoito nykyään? Onko maalattia sen kummempi kuin veneenalus?

Hämmentää.

Paul M
Seuraa 
Viestejä8643

En minä muuten mutta kun katselin työtehtävän yhteydessä Leppävaarassa erästä makuupaikkaa hylätyn kunnallisen rakennuksen takaoven edessä, tuli niin saatanallisen ahdistunut olo. Taivasalla asuvat ovat hiljaisia. Ei tullut silmäpasko mieleen ensimmäisenä. Paskoja oli kyllä siinä lähimaastossa paljon ja piti väistellä.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

bergepanther
Seuraa 
Viestejä4839
Vatkain
Paul M

Ennenmuinoin asetuttiin johonkin paikkaan asumaan kaatamalla hirsirakennuksen puut. Uskomattomalla nopeudella nykyrakentamiseen verrattuna syntyi asumiskelpoinen rakennus. Ja siinä sitten asuttiin. Asumisen edellytys oli säänpitävyys ja tulisija.

Uskomattomalla nopeudella uudisrakennuksen pihalle valmistui sauna, jossa sitten asuttiin vuosi jotta saadaan se hirsitölli pystyyn. Joskus meni kaksikin vuotta saunassa sinnitellen. Hirsitölleissä oli maalattiat, tulisijana muurattu kiviröykkiö joka useimmiten savutti sisälle. Asukkaat kärsivät silmäpaskosta ja merkittävä lämmönlähde talvisin oli sisään ajettu karja, pari lehmää, jokunen sika, ehkä lammas. Mistä nuo elukat kodittomille? Paljonko maksaa silmäpaskon hoito nykyään? Onko maalattia sen kummempi kuin veneenalus?

Olen kyllä hieman erimieltä ajatusmallista.

Nykyään katastrofialueilla asutaan teltoissa, ja jopa telttakin lienee parempi kuin pahvilaatikko tai roskis. Itsekin mökkeillään semmoisissa oloissa että vessana ulkovessa ja vesi kannetaan (silloin kun ei juosta viitsi) myös talvella, karumpaa vaan ei katastrofi, toki sauna yms pesumahdollisuus täytyy tällöin löytyä.

Rakennuksiin tietty betonilattiat ja ylipäätään lämmöneristykset kuntoon, pesumahdollisuudet tyyliin leirintäalueet, samaten sähköt rakennuksiin, minusta huomattavan kannatettavaa jos vaihtoehtona on sitten ei-mitään.

Itseasiassa tunnen kohtuullisen hyvin yhden kaverin joka on asunut leirintäalueilla (asuntovaunussa ja nyttemmin asuntoautossa) pian 4v, työssäkäyvä tavallinen ihminen, joten elo onnistuu myös hieman tavallisistakin olosuhteista poiketen kun asenne on kohdallaan.

PJ-teltta ja kamiina, siinä on kunnon lyhytaikainen hätämajoitus. Ei tarvitse mitään raskaita hirsisysteemiä alkaa räpöstelemään, lämmitys on parempaa ja rakentaminen nopeampaa. Näkkärit alle vaan ja a vot, jo kelpaa. Turhaa alkaa keksimään pyörää uudelleen.

Toisaalta näin, tämäkin taatusti voittaa rappukäytävät ja roskikset, makuupussit myös Mitään parempaa vain ei taida olla tulossa vaan huonommaksi kaikki muuttuu, tässä kait aloituksessa kyse oli ja lupaan että hurjan paljon huonommaksi asiat muuttuvat ja pian. Sama mitä olen saarnannut jo pitkään, pahoittelen negatiivisuuttani mutta kukaan maassa ei taida tietää mitä seuraa, alku on tämäkin http://www.hs.fi/politiikka/Synnytyksist%C3%A4+haetaan+j%C3%A4ttis%C3%A4%C3%A4st%C3%B6j%C3%A4+viisi+sairaalaa+liipasimella/a1388027674971

Paul M
Seuraa 
Viestejä8643

Kesämökkiolosuhteet on hyvä lähtökohta. Viettävätkö mökki-ihmiset ihmisarvoista elämää kantovesien ja ulkovessojen systeemissä 4-6 kk vuodessa? Myös siirtolapuutarhat voitaisiin panna suurennuslasin alle. Kymmenen neliön mökeissä vietetään koko kasvukausi ja enemmänkin. Miten tuo on mahdollista? Miten noista olosuhteista talveksi kotiutuvat voidaan tunnistaa sivistyneiksi ihmisiksi? Luulisi niitten olevan kuin jotain maahisia tuollaisen kuurin jälkeen.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

kohe
Seuraa 
Viestejä1257
Vatkain

PJ-teltta ja kamiina, siinä on kunnon lyhytaikainen hätämajoitus. Ei tarvitse mitään raskaita hirsisysteemiä alkaa räpöstelemään, lämmitys on parempaa ja rakentaminen nopeampaa. Näkkärit alle vaan ja a vot, jo kelpaa. Turhaa alkaa keksimään pyörää uudelleen.

Riippuu siitä, tarkoitetaanko lytaikaisella muutamaa päivää vai puolta vuotta. Ensimmäiseen PJ-teltta toki kelpaa mutta jälkimmäisessä tapauksessa ainakin itse majoittuisin mielummin vaikka vain pattinkisen "hirsi"kehikon suojiin. 

Paul M
Seuraa 
Viestejä8643

Tuplapattinki salvostaen ja väliin purua. Nopea ja kevyt kasata. Parempi lämmöneristys kuin umpipuulla. Disaini kelvollinen.

Ei merikontti ole mikään ratkaisu. Ongelmajätettä.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

Simplex
Seuraa 
Viestejä3238

Ongelmajätettä, josta voi tehdä asunnon. Ja asuntokäytön jälkeen kontin voi laittaa vielä kierrätykseen. Tavalliseen konttiin saa mahtumaan asuintilan, suihkutilat ja wc:n. Pidempään konttiin saa mahtumaan vaikkapa saunan ja toisen huoneen. Perustuksia ei juurikaan tarvitse, sähköjen veto lienee varsin helppo ratkaisu, kunnallistekniikan kanssa joutuu näkemään hieman vaivaa. Jos oikein luovaksi ryhtyy, niin esim. kemiallinen wc, suihkuvesi (pora)kaivosta ja käänteisosmoosilla suodatettuna se ainakin sopii juomavedeksi. Poistovedet imeytetään saostusastioiden läpi maahan. Tiedä sitten mitä viranomaiset asiaan sanovat, sillä suomessahan ei ole köyhiä, jotka tarvitsisivat oman asunnon.

Flick
Seuraa 
Viestejä258

Eiköhän suurin ongelma noissa vanhanmallisissa hirsitaloissa olisi se että ei niissä kukaan suostuisi asumaan, sossut ja alkkarit kaikkein viimeiseksi. Yleensä nämä molemmat ryhmät vaativat uusimpia asuntoja keskeltä kaupunkia, oman saunan kera tietenkin. Harva muutenkaan nykyään enää asuisi vedettömissä ja sähköttömissä taloissa missä lämmityskin tapahtuisi halkoja uuniin lappamalla. Ne keitä moinen tunnelmointi miellyttää lienee jo löytäneet omat mummonmökkinsä jostain.

Simplex
Seuraa 
Viestejä3238

Laitetaan tähän vielä tämä Iltalehden uutinen konttiasumisesta.

http://www.iltalehti.fi/asuminen/2013021516676100_an.shtml

Kyseessä on tuo Duokoti, ja lehden artikkelissa on hieman enemmän asiaa konttikodeista. Duokoti ei tarvitse varsinaista kunnallistekniikkaa: "Duokoti kerää käyttämänsä jäteveden itse niin, ettei mitään pääse luontoon. Käyttövesi tuodaan säiliöön eikä kunnallistekniikkaa ei tarvita."

Sähköt olisi tietenkin kiva lisä. Aurinkopaneeleilla pärjännee ainakin kesällä, kun nuukasti elelee. Talvella joku maakuopassa asuva aggregaatti tai muu lienee välttämättömyys. Sopivalla paneloinnilla ja harjakatolla tms. kontin maisemointi onnistunee varsin edullisesti.

Konttiin suhtaudutaan valitettavan penseästi: "- Suomessa on erittäin tiukka lainsäädäntö ja rakennusasetukset. Kun joku puhuu merikonteista, leimautuu välittömästi laitapuolen kulkijaksi, joka asutetaan peltihökkeliin. Siitä ei ole ollenkaan kysymys."

Simplex
Seuraa 
Viestejä3238

Asiassa ollaan pääsemässä eteenpäin:

http://www.iltalehti.fi/asuminen/2014092918704625_an.shtml

Lainaus:

--snip--

Suomessa konttikotien saaminen tuotantoon vaatii vielä rakennusmääräysten muutoksia. Muun muassa lain määräämää asunnon minimikokoa pitäisi muuttaa. Nordlingin mukaan virkamiehet ovat kuitenkin olleet myötämielisiä hankkeelle. Vireillä onkin jo pilottihanke, jonka puitteissa rakennettaisiin koekoteja Helsinkiin.

Yhden tai kahden rahtikontin kokoiset kodit täyttävät kaikki asumisen perustarpeet. Asuntoon mahtuu kylpyhuone, keittiö, makuusoppi, oleskelu- ja ruokailutilat sekä parveke.

--snip--

Konteista rakennettu talo on myös ekologinen, koska kontit ovat ongelmajätettä. Etenkin nyt Suomen viennin jumittaessa niitä on satamissa pulmaksi asti. Tukevarakenteisten konttien purkaminen kierrätykseen ei ole energiatehokasta, joten uusiokäyttö sellaisenaan on paras mahdollinen ratkaisu.

--snip--

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432

Konttikoti kyllä kiinnostaisi! Esim. kaksi konttia päällekäin voisi olla sopiva. Alakerrassa kyökki ja olkkari, yläkerrassa makkari, työtila ja kylppäri. Ehkä pieni parveke. Saunakin varmaan sopisi jos jättäisi tuon työtilan pois. Jos lisäksi aletaan hurvittelemaan ja annetaan konttikodille pihamaata yhden kontin lattiapinta-alan verran, niin sitähän eläisi jo herroiksi pihagrilleineen summuineen.

Hämmentää.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat