Seuraa 
Viestejä25
Liittynyt11.6.2013

Omat ihastumiseni voi jakaa valoisiin ja pakkomielteisiin. Ensimmäisistä saan voimaa, mutta ne minun on helppo unohtaa. Jälkimmäiset ovat vaikeampia.

Olen ihastunut. Uhan torjumiseksi tein perinteiset temput, rationalisoin. 10 vuotta liian nuori, ei edes erityisen kaunis, luonteeltaan vakava ja liian suorituskeskeinen. Tämän uudelleen arvottamisen päälle rupesin välttelemään.

Mitä kauemmin edellisestä kohtaamisesta on, sitä helpommaksi tilanne muuttuu. Mutta auta armias, jos näen mielenmiellyttävää vilaukseltakin, niin sen jälkeen sisäinen bongo jytää. Rumpu-rumpu-rumpu-TUM!

En tiedä, kuinka ihastusta tulisi objektiivisia syitä etsien selittää. Mistä se juontaa? Ensimmäiseksi tulee tietenkin mieleen, että ihastuessa aivot lukkiintuvat järjestykseen, johon sisältyy pakkomielteisyys. Mutta Miksi?

Koska en aineettomaan todellisuuteen usko, otaksun, että ihastumisessa on kysymys aistien kahmimasta informaatiosta, joka ei yllä tietoisuuteen saakka. Tätä kenties vahvistavat psykologiset tarpeet, joita ihastuksen kuva tyydyttää.

Kuinka paljon ihastus riippuu siitä, mitä toinen on ja kuinka paljon siitä, mitä itse tilanteesta ja ihastuksen kohteesta tulkitsee?

 

 

 

Sivut

Kommentit (158)

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Kun itse ihastuin jonkin verran pakkomielteisesti 90-luvulla erääseen mieheen taustalla oli melko totaalinen kyllästyminen aivan kaikkeen siihen mennessä kokemaani. Kyseinen mies sitten näyttäytyikin minulle raikkaana tuulahduksena, esimerkkinä siitä että ihmiset voivat olla toisenlaisia kuin olin siihen mennessä nähnyt heidän olevan. Järkeviä, maanläheisiä, rauhallisia jne. Enhän minä sitä miestä sitten omakseni saanut kun hän oli etukäteen päättänyt ennen tapaamistamme ettei nyt halua mitään suhdetta, ja ihastuksenikin lässähti aikanaan siihen että näin häneen lihoneen melko reippaasti tupakanpolton lopetettuaan. Kun ei mitään syvällistä, todellista ihmissuhdetta päässyt aloittamaan, ihastuminen oli tuollaista heppoista eli ettei se kestänyt mitään muutoksia - mies eri näköisenä ei tunnetta enää ylläpitänyt. Hyvä niin, mitäpä sitä roikkumaan sellaisissa ihmisissä jotka eivät sinua oikeasti elämäänsä kaipaa.

Järkeäkin saa siis minun mielestäni käyttää. Ei kukaan ihminen ole niin elämää suurempi että hänen on "pakko saada vaikka väkisin". Sikäli tuntuu vähän oudolta että netin kautta on jo pitkään, liekö pari vuotta roikkunut kintereilläni yksi mies joka kuvittelee olevansa ihastunut minuun tietäessään miltä näytän. Minua, todellista minua hän ei kuitenkaan tunne, vaikka joskus aikoinaan kirjoittelimmekin kun hän oli valehdellut minulle ikänsä ja luulin hänen olevan nuorempi kuin onkaan. Mutta ei se pelkkä s-postin vaihto riitä siihen että jotenkin mukamas tuntee oikeasti jonkun.

Ihastuminen on varmaankin varsin tarvehakuinen tunne. Elämässä on joku kokemusvaje tai on liikaa jotain mihin on kyllästynyt. Osuu kohdalle joku tyyppi joka mukamas paikkaa vajeen tai tarjoaa jotain uutta, ja mieli löytää itselleen pakotien kaikesta paskasta. Onhan se kivaa sen aikansa kun haaveilee ja unelmoi, mutta vaikea sanoa onko siinä sittenkin enemmän tuskaa kuin iloa, varsinkin jos tunne jää yksipuoliseksi. Itse en kaipaa lainkaan mitään ihastumiskokemusta, vaan ihan arkista tykästymisen kokemusta molemminpuolisena niin että saisi oikeasti viihtyä toisen ihmisen seurassa ja tuntisi miten hänkin viihtyy.

Reiska
Seuraa 
Viestejä5250
Liittynyt6.5.2007

Kaikki toiseen henkilöön liittyvä on tulketsemista, huomion kiinnittämistä haluamiinsa asioihin. Nämä prosessit on vaan hyvin pitkälti tiedostamattomia.

Per se

mdmx
Seuraa 
Viestejä4829
Liittynyt23.11.2009

öö.. mitä järkeä rationalisoinnilla torjua jotakin mistä saa elämäänsä energiaa. Onko tuo torjunta kovin rationaalista?

En minä ainakaan jaksaisi elää, ellen ihastuisi ihmisiin. Sehän on elämän eliksiiriä, saa aivokemian pulppuamaan hyvää oloa tuottavia litkuja.

 

 

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005
mdmx

öö.. mitä järkeä rationalisoinnilla torjua jotakin mistä saa elämäänsä energiaa. Onko tuo torjunta kovin rationaalista?

En minä ainakaan jaksaisi elää, ellen ihastuisi ihmisiin. Sehän on elämän eliksiiriä, saa aivokemian pulppuamaan hyvää oloa tuottavia litkuja.

 

Niin eikä tässä taas millään Rousseaun kyökkipsykologisilla tarvehakuisilla vajeenpaikkailuilla ole muutenkaan mitään virkaa selityksenä ihastumiselle. Itse olen aika kova poika ihastumaan - ollut koko elämäni niin pienestä lapsesta asti kuin vain muistan. Ihastun edelleen täysin satunnaisesti ihmisiin, yleensä naispuolisiin, joita kohtaan elämässä. En kaikkiin tietenkään, mutta hyvin moniin. Ei siitä nyt mitään sen kummempaa kuitenkaan ole seurannut. Joskus pierettää ja toisinaan sitä ihastuu ihmisiin. Elämä ihmisolentona on sellaista. Näistä ihmeellisistä ruumiintoiminnoista ei kannata välttämättä julkisesti pitää kovaa meteliä eikä antaa niiden sen enempiä häiritä omaa elämäänsäkään.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

mdmx
Seuraa 
Viestejä4829
Liittynyt23.11.2009

Mikä vihastukseen johtaa, mikä sen aiheuttaa? Miksi joistain ihmisistä tulee heti sellanen "vittu miten on ärsyttävä tyyppi".

Jos tuon selvittää, niin ihastuminen on varmaankin päinvastainen reaktio.

Ei mitään hajua. "kemiaa".

 

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
Kosh
mdmx

öö.. mitä järkeä rationalisoinnilla torjua jotakin mistä saa elämäänsä energiaa. Onko tuo torjunta kovin rationaalista?

En minä ainakaan jaksaisi elää, ellen ihastuisi ihmisiin. Sehän on elämän eliksiiriä, saa aivokemian pulppuamaan hyvää oloa tuottavia litkuja.

 

Niin eikä tässä taas millään Rousseaun kyökkipsykologisilla tarvehakuisilla vajeenpaikkailuilla ole muutenkaan mitään virkaa selityksenä ihastumiselle. Itse olen aika kova poika ihastumaan - ollut koko elämäni niin pienestä lapsesta asti kuin vain muistan. Ihastun edelleen täysin satunnaisesti ihmisiin, yleensä naispuolisiin, joita kohtaan elämässä. En kaikkiin tietenkään, mutta hyvin moniin. Ei siitä nyt mitään sen kummempaa kuitenkaan ole seurannut. Joskus pierettää ja toisinaan sitä ihastuu ihmisiin. Elämä ihmisolentona on sellaista. Näistä ihmeellisistä ruumiintoiminnoista ei kannata välttämättä julkisesti pitää kovaa meteliä eikä antaa niiden sen enempiä häiritä omaa elämäänsäkään.

Ei pidä olettaa että jos on itse ihastunut N kertaa, ne ihastumiset ovat automaattisesti samanlaisia jokaisella yksilöllä. Aloituksessahan oli puhetta pakkomielteisestä ihastumisesta. Tuskinpa sinä ihastut jokaikinen kerta pakkomielteisesti, kun ihastut ihmiseen?

Kepeästi voi ihastua kehen tai mihin tahansa, kokea että onpas kiva/kaunis/mielenkiintoinen ihminen/asia. Mutta sellainen ihastuminen joka toimii elämässä todellisena muutosvoimana - johtaen parisuhteeseen tai ollen johtamatta, on hiukkapiukka eri asia enkä vähättelisi sitä siltä pohjalta että itse sattuu olemaan sellainen ihminen joka ihastuu tuon tuostakin.

Älyllisesti tai muuten vaan järkeillen itse jakaisin ihastumisia erilaisiin kategorioihin, ja jos olen oikein tiukka omalla kohdallani, niin en ole ihastunut aikuisella iällä kuin kerran, vasta 26-vuotiaana. Jos taas lasken rimaa nimikkeelle ihastuminen, niin kyllähän näitä on jo heti enemmän. Mutta ei mitenkään sillä tavalla että poukkoilee harva se päivä vastaan ihastuttavia tyyppejä. Nytkin on viimeisimmästä jo kohta pari vuotta.

Sand
Seuraa 
Viestejä1285
Liittynyt15.3.2011
Kosh
mdmx

öö.. mitä järkeä rationalisoinnilla torjua jotakin mistä saa elämäänsä energiaa. Onko tuo torjunta kovin rationaalista?

En minä ainakaan jaksaisi elää, ellen ihastuisi ihmisiin. Sehän on elämän eliksiiriä, saa aivokemian pulppuamaan hyvää oloa tuottavia litkuja.

 

Niin eikä tässä taas millään Rousseaun kyökkipsykologisilla tarvehakuisilla vajeenpaikkailuilla ole muutenkaan mitään virkaa selityksenä ihastumiselle. Itse olen aika kova poika ihastumaan - ollut koko elämäni niin pienestä lapsesta asti kuin vain muistan. Ihastun edelleen täysin satunnaisesti ihmisiin, yleensä naispuolisiin, joita kohtaan elämässä. En kaikkiin tietenkään, mutta hyvin moniin. Ei siitä nyt mitään sen kummempaa kuitenkaan ole seurannut. Joskus pierettää ja toisinaan sitä ihastuu ihmisiin. Elämä ihmisolentona on sellaista. Näistä ihmeellisistä ruumiintoiminnoista ei kannata välttämättä julkisesti pitää kovaa meteliä eikä antaa niiden sen enempiä häiritä omaa elämäänsäkään.

 

Hauskan pinnallista ajattelua :)

I have found the missing link between the higher ape and civilized man; it is we. Konrad Lorenz.
We do not see things as they are, we see things as we are. Anais Nin

lokki
Seuraa 
Viestejä4470
Liittynyt3.1.2010
Sand
Kosh
mdmx

öö.. mitä järkeä rationalisoinnilla torjua jotakin mistä saa elämäänsä energiaa. Onko tuo torjunta kovin rationaalista?

En minä ainakaan jaksaisi elää, ellen ihastuisi ihmisiin. Sehän on elämän eliksiiriä, saa aivokemian pulppuamaan hyvää oloa tuottavia litkuja.

Niin eikä tässä taas millään Rousseaun kyökkipsykologisilla tarvehakuisilla vajeenpaikkailuilla ole muutenkaan mitään virkaa selityksenä ihastumiselle. Itse olen aika kova poika ihastumaan - ollut koko elämäni niin pienestä lapsesta asti kuin vain muistan. Ihastun edelleen täysin satunnaisesti ihmisiin, yleensä naispuolisiin, joita kohtaan elämässä. En kaikkiin tietenkään, mutta hyvin moniin. Ei siitä nyt mitään sen kummempaa kuitenkaan ole seurannut. Joskus pierettää ja toisinaan sitä ihastuu ihmisiin. Elämä ihmisolentona on sellaista. Näistä ihmeellisistä ruumiintoiminnoista ei kannata välttämättä julkisesti pitää kovaa meteliä eikä antaa niiden sen enempiä häiritä omaa elämäänsäkään.

Hauskan pinnallista ajattelua :)

Ei tuo minusta ole mitenkään pinnallista, vaan nimenomaan elämän syvemmän luonteen ymmärtämistä. Oivaltavan hauskaa ajattelua. Turha sekoittaa ihastumisen käsitettä parisuhteen muodostumisen mekanismeilla. Parisuhteen muodostumiseen kun tarvitaan ihastumisen lisäksi parisuhteen luontiin soveltuva elämäntilanne ja vähintään sen toisen osapuolen suostumus. Ihastuminen ei sitä vaadi, eikä elämäntilanteen muuttaminen parisuhteelle soveltuvaksi ihastumisen takia ole yleensä hyvä idea.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
lokki

 Turha sekoittaa ihastumisen käsitettä parisuhteen muodostumisen mekanismeilla. Parisuhteen muodostumiseen kun tarvitaan ihastumisen lisäksi parisuhteen luontiin soveltuva elämäntilanne ja vähintään sen toisen osapuolen suostumus. Ihastuminen ei sitä vaadi, eikä elämäntilanteen muuttaminen parisuhteelle soveltuvaksi ihastumisen takia ole yleensä hyvä idea.

Ei ihastuminen välttämättä mihinkään parisuhteeseen johda, ihastunut ihminen vain saattaa harhoissaan kuvitella että se mukamas johtaa, kunhan hän on tarpeeksi ihastumisensa voimaa toitottanut kohteelle/uhrille.

Mielestäni hyvä esimerkki höhlästä, hivenen pakkomielteisestä ihastumisesta on klassinen keissi jossa Renny Harlin ja missi Tarja Smura olivat niin kamalan lääpällään toisiinsa että siitä Mauri Kunnaskin piirsi pilakuvan jossa pari riemuitsi tunteneensa toisensa vuosituhansien ajan. Höhlän asiasta teki se että eihän se ihastuminen sitten kauaa kestänyt.

Mutta jokin tarve ihmisillä tuollaisiin sekopäisyyksiin on, että niitä tapahtuu. Minä en usko hetkeäkään että ihmiset vain hokkuspokkus yhtäkkiä tulevat hulluiksi, kyllä siinä täytyy olla joku vähintäänkin alitajuinen tarve sekoilla. Ja aika usein näyttäisi mukana olevan jonkinlaista laskelmointia. Tietämäni ihmiset jotka ovat ihastuneet ovat saaneet ihastuksesta syyn tai tekosyyn muuttaa elämäänsä. Voi olla ettei se elämä sitten loppujen lopuksi sen paremmaksi muutu kuin mitä se oli alunperin, mutta muuttuupahan ainakin joksikin. Hyvin todennäköistä on ettei se ihastus siitä miksikään ihmissuhteeksi kehity, eikä se ihastuksen kohde jää elämään millään tavalla. Voi olla jopa että ihastus muuttuu vihastukseksi ja sen jälkeen ei pidetä enää mitään yhteyttä puolin ja toisin (jos tunne on sattunut olemaan edes kevyesti molemminpuolinen).

Ei kaikki muutos ole parisuhteeseen ryhtymistä. Se voi olla myös entisestä parisuhteesta irti pääsemistä. Eihän nykyään näemmä kukaan eroa ja ole siististi vuosia yksin (paitsi minä nykyään), vaan ihmiset katsovat itselleen jo valmiiksi jonkun toisen naisen/miehen jonka tykö rynnätä kun saavuttaa sen kriittisen pisteen jossa kehtaa antaa entiselle piutpaut. Sitten aikansa ährätään sen uuden kanssa ja ei siitä mitään tulekaan.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
Nobelaner

http://www.youtube.com/watch?v=LhljyR0X6eM

Onks noi suominaisten mielestä komeita miehiä? Ymmärtääkseni 90-luvulla noi oli Thaimaassa sitä tasoa että naiset joutui vaihtamaan märät housunsa kun noi näki.

Itse ihastun miehiin jotka pystyy erottamaan muista miehistä edes jollaintapaa. Koska en katsele päivittäin aasialaisten ihmisten kasvoja, valitettavasti koen heidät helposti yhtenäisenä massana jonka joukosta ei erota yksittäisiä yksilöitä. Kasvosokeuteni ei asiaa myöskään millään tavalla auta.

Lisäksi inhoan poikabändejä. Että eipä nyt sitten tästä mitään kostunut.

Nobelaner
Seuraa 
Viestejä1767
Liittynyt9.6.2011

Käsittääkseni en ole kai ihastunut koskaan, ehkä minulta puuttuu joku hormoni. Olen halunnut toki pitää huolta monestakin ihmisestä mutta onko se tykkäämistä?

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005
lokki

Ei tuo minusta ole mitenkään pinnallista, vaan nimenomaan elämän syvemmän luonteen ymmärtämistä. Oivaltavan hauskaa ajattelua. Turha sekoittaa ihastumisen käsitettä parisuhteen muodostumisen mekanismeilla. Parisuhteen muodostumiseen kun tarvitaan ihastumisen lisäksi parisuhteen luontiin soveltuva elämäntilanne ja vähintään sen toisen osapuolen suostumus. Ihastuminen ei sitä vaadi, eikä elämäntilanteen muuttaminen parisuhteelle soveltuvaksi ihastumisen takia ole yleensä hyvä idea.

 

Nimenomaan. Tätä olin itsekin juuri vastaamassa Rousseaulle joka alkoi luokittelemaan ihastuksia vähemmän ja enemmän merkityksellisiksi selaisen jälkiviisauden perusteella, mikä johti parisuhteeseen ja mikä oli ohimenevää. Nyt ei kai tarvitse kun sen jo hyvin muotoilit tuossa.

On ihan sattuman kauppaa ainakin omalta osaltani että yksi ihastus johti pitkään parisuhteeseen perheen perustamisine päivineen, vaikka muista (sitä ennen) ei tullut mitään, joistain jopa hieman paha mieli kun ihan nuorena ei kaikkea maailman palautetta osannut ottaa niin rakentavasti. Se sattuma saattoi perustua pääasiassa siihen erikoiseen yhteensattumaan että ihastukseni kohde jostain syystä koki yhtä aikaa jonkinlaista ihastumista tai muuta vetoa minun suuntaani syystä, jota en vieläkään täysin käsitä, mutta kukapa näitä käsittäisi.

Ihastuksia voisi verrata analogialla sukusoluihin. Jokainen siittiö tai munasolu on potentiaalinen elämän alku. Hedelmällisen iän ihmisillä iittiöitä syntyy miljardikaupalla joka vuosi ja munasolujakin yleensä putkahtelee tusina vuoteen. Silti tämä yksipuolinen biologinen optio elämän monistamiselle ei realisoidu ennenkuin täysin ulkopuolisista syistä moni asia natsaa yhteen ja kaksi tällaista sukusolua sattuvat kohtaamaan suotuisissa oloissa. Ihastus voi olla edellytys parisuhteen muodostumiselle kuten sukusolu on jälkeläiselle, mutta ei se tarkoita että jokaista ihastusta pitäisi käsitellä kuin parisuhdetta tai edes potentiaalista parisuhdetta. Kuten elimistömme tuottamia sukusoluja putkahtelee ihan autonomisesti ilman mitään syvempiä psykologisia ongelmia ja tarpeita saada jälkeläisiä, niin voi myös ihastuksen tunne syttyä ihan autonomisesti ilman suurempia tarpeita psykoanalyysille ja elämänsä ongelmien vatvomiselle. Ei jokainen ihmisen näppy ja oivallus ole merrki jostain suuresta kriisistä.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat