Seuraa 
Viestejä7
Liittynyt27.1.2014

Stephen Hawking murtaa mustien aukkojen tapahtumahorisontin

http://yle.fi/uutiset/stephen_hawking_murtaa_mustien_aukkojen_tapahtumahorisontin/7052136

"Brittifyysikko Stephen Hawking on kaatamassa nykyistä käsitystä mustien aukkojen lopullisesta otteesta. Keskiviikkona tieteellisten artikkelien arXiv-verkkoarkistoon jättämässään artikkelissa Hawking toteaa, että nykykäsityksen mukaisia mustia aukkoja ei ole olemassa, vaan energia ja tieto voivat paeta mustasta aukosta. Klassisen fysiikan lainalaisuuksien mukaan mikään ei voi paeta mustasta aukosta. Sen sijaan kvanttiteoria mahdollistaa energian ja tiedon paon mustasta aukosta, Hawking kertoo"

"

Palomuuriparadoksi polttaa astronautin

Hawking pyrkii uudella teoriallaan ratkaisemaan fyysikoita kaksi vuotta askarruttaneen palomuuriparadoksin. Fyysikko Joseph Polchinski totesi maaliskuussa 2012, että kvanttiteorian perusteella mustaa aukkoa ympäröivä tapahtumahorisontti on korkeaenerginen alue, ikäänkuin palomuuri mustan aukon ympärillä.

Aikaisemman, yleiseen suhteellisuusteoriaan perustuvan käsityksen mukaan mustaan aukkoon joutunut astronautti ei huomaisi kohtaloaan vielä ylittäessään tapahtumahorisontin, mutta hiljalleen mustan aukon vetovoima venyttäisi hänet kunnes hän musertuisi mustan aukon äärettömän pieneen ytimeen. Tämä perustuu Albert Einsteinin yleiseen suhteellisuusteoriaan, jonka mukaan fysiikan lait ovat samat kaikkialla maailmankaikkeudessa.

Polchinskin tutkijaryhmä kuitenkin huomasi, että kvanttimekaniikan lait muuttavat tilanteen täysin. Kvanttiteorian mukaan mustan aukon ympärillä on palomuuri, joka polttaisi astronautin.

Kvanttiteoriaa mukaileva palomuuriparadoksi uhmaa siis Einsteinin suhteellisuusteoriaa, jonka mukaan tapahtumahorisontti on tyhjää avaruutta."

.

Toivon asiallista keskustelua siitä millainen tuollainen palomuuri teidän mielestänne olisi?

Itse en usko paikoillaan pysyvään muuriin, joten esitän että se mikä polttaisi astronautin tuollaisen tiheän ja massiivisen kohteen lähellä, olisi peräisin kyseisestä kohteesta!

Eli nykykäsityksen mukaisia mustia aukkoja ei olisi olemassa.

Näistä erittäin tiheistä ja massiivisista kohteista työntyisi jatkuvana virtauksena erittäin tiheitä tihentymiä joiden oma sisäinen liike olisi niin tiheää ja hidasta, etteivät ne vuorovaikuttaisi meidän laitteidemme kanssa siten että laitteemme voisivat rekisteröidä niitä! Mitä tiheämmin liike tihentymissä on, sitä hitaampi tihentymän sisäinen aika on ja sitä vähemmän se vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.

Jos astronautti menisi liian lähelle ns. mustaa aukkoa, hänen läpi työntyisi luonnollisesti paljon enemmän näitä tiheitä tihentymiä jotka olisivat tuolla alueella paljon tiheämmin myös keskenään ja näin tuollaisen yksittäisen tihentymän törmäys astronautin atomin ytimen erilliseen tihentymään olisi paljon todennäköisempää jne.

Ok, tässä minun ajatukseni siitä millainen ns. mustan aukon palomuuri saattaisi olla.

Millainen sinun ehdotuksesi on?

"Polchinskin tutkijaryhmä kuitenkin huomasi, että kvanttimekaniikan lait muuttavat tilanteen täysin. Kvanttiteorian mukaan mustan aukon ympärillä on palomuuri, joka polttaisi astronautin."

Mikä polttaisi astronautin ns. mustan aukon lähellä?

.

Kommentit (6)

Yksi
Seuraa 
Viestejä7
Liittynyt27.1.2014

Aiheeseen liittyviä uutisia

RX J1532.9+3021: Extreme power of black hole revealed

http://phys.org/news/2014-01-rx-j153293021-extreme-power-black.html

.

Galaxies on FIRE: Star feedback results in less massive galaxies

http://phys.org/news/2014-01-galaxies-star-feedback-results-massive.html#nRlv

"

The Feedback in Realistic Environments, or FIRE, project is the culmination of a multiyear, multiuniversity effort that—for the first time—simulates the evolution of galaxies from shortly after the Big Bang through today. The first simulation to factor in the realistic effects of stars on their galaxies, FIRE results suggest that the radiation from stars is powerful enough to push matter out of galaxies. And this push is enough to account for the "missing" galactic mass in previous calculations, says Philip Hopkins, assistant professor of theoretical astrophysics at the California Institute of Technology (Caltech) and lead author of a paper resulting from the project."

Read more at: http://phys.org/news/2014-01-galaxies-star-feedback-results-massive.html#jCp

Yksi
Seuraa 
Viestejä7
Liittynyt27.1.2014

""Stars and supernovae seem to produce these galactic superwinds that blow material out into what we call the circum- and intergalactic medium—the space around and between galaxies. It's really timely for us because there are a lot of new observations of the gas in this intergalactic medium right now, many of them coming from Caltech," Hopkins says. "For example, people have recently found that there are more heavy elements floating around a couple hundred thousand light-years away from a galaxy than are actually inside the galaxy itself. You can track the lost matter by finding these heavy elements; we know they are only made in the fusion in stars, so they had to be inside a galaxy at some point. This fits in with our picture and we can now actually start to map out where this stuff is going.""

Read more at: http://phys.org/news/2014-01-galaxies-star-feedback-results-massive.html#jCp

Tuollainen palomuuri joka työntyy jatkuvana tihentymävirtana ulos galaksien keskusten supermassiivisista kohteista selittäisi myös tuollaisen supertuulen?

.

Yksi
Seuraa 
Viestejä7
Liittynyt27.1.2014

Ja kaikki aine olisi peräisin galaksien keskusten supermassiivista kohteista?

Aine koostuisi tuollaisista tihentymistä, mutta oleellista olisi se että atomine ytimissä olevat tihentymät olisivat kokeneet voimakkaan kolmiulotteisen laajenemisen sen jälkeen kun aikoinaan työntyivät ulos oman galaksin keskustansa supermassiivisesta kohteesta.

Vain pieni osa kokisi voimakkaan kolmiulotteisen laajenemisen, jonka jälkeen niiden vauhti hidastuisi pois päin galaksin keskustasta? vai kiihtyisikö niiden vauhti, aivan kuten kaasukuplien vauhti kiihtyy vedessä ylöspäin?

Jos vauhti hidastuisi, sen saisi aikaan galaksiin kohdistuva ulkoinen liike joka on peräisin muista galakseista.

 

Ne tihentymät jotka eivät kokisi voimakasta laajenemista, jatkaisivat työntymistään kohti muita galakseja, joihin ne aikanaan kohdistaisivat kiihtyvän liikkeensä työntävänä voimana ja näin voisimme selittää ns. pimeän energian ilman laajenevaa avaruutta?

 

.

 

 

jussipussi
Seuraa 
Viestejä36459
Liittynyt6.12.2009
Yksi

Ja kaikki aine olisi peräisin galaksien keskusten supermassiivista kohteista?

Aine koostuisi tuollaisista tihentymistä, mutta oleellista olisi se että atomine ytimissä olevat tihentymät olisivat kokeneet voimakkaan kolmiulotteisen laajenemisen sen jälkeen kun aikoinaan työntyivät ulos oman galaksin keskustansa supermassiivisesta kohteesta.

Vain pieni osa kokisi voimakkaan kolmiulotteisen laajenemisen, jonka jälkeen niiden vauhti hidastuisi pois päin galaksin keskustasta? vai kiihtyisikö niiden vauhti, aivan kuten kaasukuplien vauhti kiihtyy vedessä ylöspäin?

Jos vauhti hidastuisi, sen saisi aikaan galaksiin kohdistuva ulkoinen liike joka on peräisin muista galakseista.

Ne tihentymät jotka eivät kokisi voimakasta laajenemista, jatkaisivat työntymistään kohti muita galakseja, joihin ne aikanaan kohdistaisivat kiihtyvän liikkeensä työntävänä voimana ja näin voisimme selittää ns. pimeän energian ilman laajenevaa avaruutta?

Ikuisesti työntyvää asiaa?

ovolo
Seuraa 
Viestejä5713
Liittynyt7.7.2007

Jahah.., meidän tutulla, eli paria kertaluokkaa vaikeamman päähänpinttymän omaavalla savolaisella kyläoriginellillä on taas uusi nimimerkki ja on työntynyt takaisin tänne. Uusi nikki, mutta valitettavasti vain ne samat vanhat jankutukset.

Yksi
Seuraa 
Viestejä7
Liittynyt27.1.2014

Juu, eli keskustelun aiheena on ns. mustien aukkojen palomuurit!

 

En minä!

 

Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa aiheeseen liittyen, työnny pois tästä aiheesta, kiitos!

 

.

Thread has been locked.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat