Seuraa 
Viestejä443
Liittynyt16.3.2005

"Muistan, kun Matti Vanhasen hallitukset alensivat arvonlisäveroa ruoassa, kuin myös eräillä palvelualoilla, kuten parturi- ja kampaamoalalla?

Ko. Hallitus väitti kivenkovaan, että talous saa piristysruiskeen ja Suomella menee entistä kovemmin... Kauppa ja liikevaihto kasvaa... Velkaa jouduttiin ottamaan, olihan kansainvälinen lama hyökkäämässä päälle ja Lipposen edellisestä hallituksesta, koalitiosta puhdasta hyvää kolmisen miljardia valtion kassassa?

Kuka sitä nyt tuli ajatelleeksi, että alkoi valtion velan ottokierre eikä loppua ko. ole näkyvissä vieläkään...

----------------------------------

Nykyinen koalitio ottaa velkaa jatkuvasti, kohottaa veroja, itsekin maksan 174,24 euroa enemmän tänä vuonna kuin viime vuonna...

Mieluusti maksan veroa enemmän, kunhan lainanotto vain vähenee valtiolta ajastaan...

Hinnat ovat kohonneet, yhtiövastike nousee, samoin sähkön hinta, vesimaksut nousevat kuten esimerkiksi jätevesimaksukin, mutta ei valiteta, otetaan 'Ilo' elämästä? Sitähän ei kenelläkään ole tarpeeksikaan...
Niin... Ja vielä... Valtion verotulot vuonna 2013 nousivat vajaa kolmisen miljardia suhteessa vuoden 2012 verotukseen? Aika paljon - kai?

K.K.

PS. Ainiin... Keneltä nousi palkka suhteessa hintojen nousuun tänä vuonna?

Yllä arvoisensa kysymys, mutta kuka 'uskaltaa' kertoa asiastaan? Jään odottamaan..."

Elämä on ainaista opiskelua kehdosta kuolemaan - ehkä kuoleman jälkeenkin on opiskelua - kuka sen tietää?

Kommentit (3)

K.K.
Seuraa 
Viestejä443
Liittynyt16.3.2005

"Ihmeesti näyttää vallanpitäjillä käsitykset muuttuneet vuosien kestäessä halki historian kulun?

 

 

Kun Matti Vanhasen kaksi hallitusta oli voimissaan, aloitettiin verojen - niin arvonlisäverojen kuin myös palkansaajien - helpottaminen ihan todella...

Lähes kaikki muistavat sen...

 

Ei aikaakaan kun kansainvälinen lama iski päälle, mutta täällä Suomessa reagoitiin ottamalla velkaa miljardeja vuositasoilla... Paavo Lipposen perintönä jättämä lähes kolmen miljardin 'hyvä' muuttui hetkessä miljarditappioksi joka vuosi...

 

Tänä vuonna maksan pikkaista vaille 180 euroa lisäveroa eläkeläisenä kun valtion verotulot eivät riitä mihinkään ... Meitä On noin 1300000 työeläkeläistä ja jokainen voi laskea jos taskulaskimessa riittää numeroita se, että kuinka paljon valtio nettoaa jos jokainen työeläkettä nauttiva maksaisi vuodessa saman summan kuin minä itse?

 

Maailma On kallis paikka asua, varsinkin Suomi, kun arvonlisävero, energia, jäte ja asumiskustannukset nousevat uusiin lukemiin taas kerran?

 

Mutta mitä väliä?

 

Harvan eläkeläisen tarvitsee panna puolet petäjäistä kuten 'Saarijärven Paavossa' runoilija, kansalliskirjailija, niin juohevasti kirjoittaa...

 

Ihan ystävällisesti muistellen aikaa 'entinen ei koskaan palaa' tyyliin..."

Elämä on ainaista opiskelua kehdosta kuolemaan - ehkä kuoleman jälkeenkin on opiskelua - kuka sen tietää?

jepajee
Seuraa 
Viestejä22001
Liittynyt29.12.2009

Palvelualojen verotuksen keventäminen ei ole millään tavoin perusteltua. Suomessa ei ole tarpeeksi turisteja, jotta me voitaisiin näitä roposia hyväksikäyttämällä saada aikaan yhtään mitään. ..Tai siis te.

Luettuani uutisen geenitestien elämäntapoja parantavasta vaikutuksesta - jota kyllä pyörittelin jo aiemmin, tuli mieleeni taas kerran kansallisen geenipankin perustaminen. Tällä saataisiin huipputeknologisten yritysten konttoreita Suomeen ja biotekniikan start-uppeja syntymään kuin sieniä sateella, kun rahoitustakin tärkeämpää on kattava tietokanta. Vastalahjaksi ihmiset saisivat tietenkin tuloksia itseään ja perhettään koskevista riskeistä, jolloin ne eivät niin herkästi aja ihmisiä henkilökohtaiseen ahdinkoon.

Lisäksi myös valtion/kuntien on helpompaa ennakoida tulevia terveys ja sosiaalikuluja.

Ihanan kallista.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat