Seuraa 
Viestejä6273
Liittynyt8.11.2012

http://yle.fi/uutiset/soini_kataisen_kutsusta_emme_siunaa_hallituksen_virheita/7086779

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014021318036680_uu.shtml

Kansanedustajat ovat valtava rasite Suomelle. Heidän osaamisensa mihinkään on täysin olematonta. Pitkälti heidän tumpeluutensa takia ei Suomessa ole kasvua. Kasvu ei onnistu suunnitelmataloudessa, jossa ainoa päämäärä on siltarummun saaminen kotipitäjään äänien toivossa tulevissa vaaleissa.

Tavallaan parasta nykyisessä tilanteessa olisivat uudet vaalit. Uusien vaailen ongelmana on vain se, että eivät ministeriöihin puolueen jäsenkirjalla töihin päässeet rasitteet sieltä mihinkään lähde. Samoin nykyinen tai tuleva se ja sama ei se taitomäärä hulluilla huutelijoilla mihinkään ole kasvamassa. Hieman lisävaltaa heille ja lisää suunnitelmataluotta on näiden pienipäiden ratkaisu. Mitään uudistuksia taas ei tule, kun maan johto on toistaitoista läpimätää turhaketta täynnä myös virkamieskunnan toimesta.

Mikä lopulta pelastaa on tietysti Ranskan vallankumouksesta tuttu ratkaisu, mutta siitä nyt ollaan vielä vuosikymmenen päässä vaikka varmasti se tulossa onkin.

Sivut

Kommentit (18)

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä6273
Liittynyt8.11.2012

http://www.hs.fi/talous/Urpilainen+Sopeutuksista+puolet+veronkorotuksia+ja+puolet+s%C3%A4%C3%A4st%C3%B6j%C3%A4/a1392264835298

" "Olisi hyvä lähtökohta, että hyvätuloiset ovat talkoissa mukana", hän selitti veronkorotusten tärkeyttä tänään Helsingin Sanomille."

Valtiolla on taas talkoot menossa. Nämä ne onkin sellaiset talkoot, jossa ensin viedään rahat sitten  lähtee henki.

Ennen pakollisia talkoita kutsuttiin orjuudeksi, mutta ei nykyään koska sanalla on jotenkin hieman ikävä jälkimaku.

mluluke
Seuraa 
Viestejä2880
Liittynyt2.11.2012
HuuHaata

Mikä lopulta pelastaa on tietysti Ranskan vallankumouksesta tuttu ratkaisu, mutta siitä nyt ollaan vielä vuosikymmenen päässä vaikka varmasti se tulossa onkin.

Oletetaan, että tuo kaipaamasi vallankumous kuitenkin tapahtuisi. Kerro miten Suomen talousongelmat ratkeaisivat tuon vallankumouksen jälkeen?

installer
Seuraa 
Viestejä9908
Liittynyt16.9.2005

Se vallankumous olisi varmaankin sellainen että Suomen köyhät lähtisivät barrikadeille ja vaatisivat sosiaalietuuksien poistamista ja palkkojen alentamista.

Se on varmaan ihan nurkan takana...

"Kenet jumalat tahtovat tuhota, sen he lyövät ensiksi sokeudella. "

unbiased
Seuraa 
Viestejä1863
Liittynyt26.12.2010
mluluke
HuuHaata

Mikä lopulta pelastaa on tietysti Ranskan vallankumouksesta tuttu ratkaisu, mutta siitä nyt ollaan vielä vuosikymmenen päässä vaikka varmasti se tulossa onkin.

Oletetaan, että tuo kaipaamasi vallankumous kuitenkin tapahtuisi. Kerro miten Suomen talousongelmat ratkeaisivat tuon vallankumouksen jälkeen?

Helposti ratkeaisivat. Ei tarvitse kuin potkia vanhat vallanpitäjät ulos ja uudet tilalle. Näin tapahtui jatkosodan jälkeen, vanhat parrat saivat häipyä ja uudet astuivat esiin. Sodan murjoma Suomi sotakorvauksineen jäi uusien kasvojen pelastettavaksi. Ei edes Marshall apua tarvittu korjaamaan niitä virheitä, mitä 20 vuotta kestänyt turha ryssän vihan lietsonta ja suursuomi haaveilu oli saanut aikaan. Kun tulevaisyys näytti valoisalta, kansa teki töitä, korjasi sodan vahingot ja vaurastui Nokiaan saakka. Työpanos on talvisodan ja jatkosodan torjuntavoittoihin verrattava uhraus oman maan hyväksi.

Nykyinen johtoporukka edeltäjineen on myynyt sotien jälkeen hankitun kansallisomaisuuden pilkkahintaan omien etujensa tarpeisiin. Kun ei enää ole myytävää ja myyty yritystoiminta jakaa rahat ulkomaisille osakkeen omistajille, rosvot huutavat rehellisiä apuun. Tälle joukolle ei voi kuin toivoa Ranskan historiasta tuttua ratkaisua.

mluluke
Seuraa 
Viestejä2880
Liittynyt2.11.2012
unbiased
mluluke
HuuHaata

Mikä lopulta pelastaa on tietysti Ranskan vallankumouksesta tuttu ratkaisu, mutta siitä nyt ollaan vielä vuosikymmenen päässä vaikka varmasti se tulossa onkin.

Oletetaan, että tuo kaipaamasi vallankumous kuitenkin tapahtuisi. Kerro miten Suomen talousongelmat ratkeaisivat tuon vallankumouksen jälkeen?

Helposti ratkeaisivat. Ei tarvitse kuin potkia vanhat vallanpitäjät ulos ja uudet tilalle. Näin tapahtui jatkosodan jälkeen, vanhat parrat saivat häipyä ja uudet astuivat esiin. Sodan murjoma Suomi sotakorvauksineen jäi uusien kasvojen pelastettavaksi. Ei edes Marshall apua tarvittu korjaamaan niitä virheitä, mitä 20 vuotta kestänyt turha ryssän vihan lietsonta ja suursuomi haaveilu oli saanut aikaan. Kun tulevaisyys näytti valoisalta, kansa teki töitä, korjasi sodan vahingot ja vaurastui Nokiaan saakka. Työpanos on talvisodan ja jatkosodan torjuntavoittoihin verrattava uhraus oman maan hyväksi.

Nykyinen johtoporukka edeltäjineen on myynyt sotien jälkeen hankitun kansallisomaisuuden pilkkahintaan omien etujensa tarpeisiin. Tälle joukolle ei voi kuin toivoa Ranskan historiasta tuttua ratkaisua.

Juu juu, unohda nyt hetkeksi menneet.

Hypätään nyt tilanteeseen jossa Suomessa on tapahtunut tuo kaipaamasi vallankumous.

Kerro miten Suomi selviää vallankumouksen jälkeen veloistaan, talousongelmistaan ja siitä, että meillä ei ole varaa siihen hyvinvointiin josta nyt nautimme?

Romutetaanko hyvinvointiyhteiskunta vallankumouksen jälkeen?

Jos ei romuteta niin miten se rahoitetaan vallankumouksen jälkeen?

Kerro nyt jotain konkreettista, että pääsemme edes vähän kärryille.

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä6273
Liittynyt8.11.2012
mluluke

Hypätään nyt tilanteeseen jossa Suomessa on tapahtunut tuo kaipaamasi vallankumous.

Kerro miten Suomi selviää tuon jälkeen veloistaan, talousongelmistaan ja siitä, että meillä ei ole varaa siihen hyvinvointiin josta nyt nautimme?

Romutetaanko hyvinvointiyhteiskunta vallankumouksen jälkeen?

Jos ei niin miten se rahoitetaan vallankumouksen jälkeen?

Kerro nyt jotain konkreettista, että pääsemme edes vähän kärryille.

Oma näkemykseni tosiaan on, että olemme menossa aikakauteen jossa kaikki turhat auktoriteetit romahtavat. Turhia taas ovat ne jotka eivät konkreettisesti pysty tarjoamaan (massoille) jotain tarpeeksi hyödyllistä maailmassa joka pyörii informaation ympärillä.

Media, eduskunta (joka pohjautuu ajatusrakennelmaan että pieni joukko valistetaan päättämään kaikesta), vanha valta. Joko muuttuvat tai romahtavat lopulta.

Vallankumouksessa on kaksi perinteistä vaihtoehtoa. Punainen tai valkoinen. Yksilö uhrataan laumalle, tai yksilö nostetaan arvoon. Itse kannatan ja toivon jälkimmäistä.

Tällöin n. 10 vuoden päästä ensinnäkin ei ole mitenkään selvää mitä triviaaleja töitä ei ole automatisoitu. Perushoitajien mummojen kääntely voi hyvinkin mm. hoitua roboteilla. Tällöin siis suuri osa, luultavasti enemmistö, julkisen puolen tarjoamasta työstä jää turhaksi. --> rahoitusta siihen ei tarvita. Ihminen kehittyy seuraavaan yhteiskunnan evoluutionääriseen pisteeseen, jossa yksilö nostetaan ylös ulos valtaeliitille uhratusta asemastaan.

Suomi jää selviämättä veloistaan ja Suomea ei enää missään nykyisin käsitettävässä muodossa ole olemassa. Sen verran varmaan, että ehkä maajoukkueet käyvät kisailemassa keskenään urheilussa ja kieli- ja kulttuurialueet tietenkin säilyvät. Samalla tavalla kuin yrityksessä yritys nurin --> palkat jää maksamatta --> joku kaheli ehkä tulee talkoohommiin muut kaikkoaa kuka minnekkin.

Työ tietenkin jää. Yksityisellä sektorilla joka perustuu vapaaseen markkinatalouteen ei koskaan talouden myllerryksissä ole ongelmaa. Se on järjestelmä, jossa ne jotka muokkautuvat parhaitten pärjäävät parhaiten. Ihmisten tarpeet muuttuvat tekniikan kehittyessä, mutta aina ihmiset toistensa palveluksia tarvitsevat.

unbiased
Seuraa 
Viestejä1863
Liittynyt26.12.2010
mluluke

Oletetaan, että tuo kaipaamasi vallankumous kuitenkin tapahtuisi. Kerro miten Suomen talousongelmat ratkeaisivat tuon vallankumouksen jälkeen?

unbiased

Helposti ratkeaisivat. Ei tarvitse kuin potkia vanhat vallanpitäjät ulos ja uudet tilalle. Näin tapahtui jatkosodan jälkeen, vanhat parrat saivat häipyä ja uudet astuivat esiin. Sodan murjoma Suomi sotakorvauksineen jäi uusien kasvojen pelastettavaksi. Ei edes Marshall apua tarvittu korjaamaan niitä virheitä, mitä 20 vuotta kestänyt turha ryssän vihan lietsonta ja suursuomi haaveilu oli saanut aikaan. Kun tulevaisyys näytti valoisalta, kansa teki töitä, korjasi sodan vahingot ja vaurastui Nokiaan saakka. Työpanos on talvisodan ja jatkosodan torjuntavoittoihin verrattava uhraus oman maan hyväksi.

Nykyinen johtoporukka edeltäjineen on myynyt sotien jälkeen hankitun kansallisomaisuuden pilkkahintaan omien etujensa tarpeisiin. Tälle joukolle ei voi kuin toivoa Ranskan historiasta tuttua ratkaisua.

mluluke

Juu juu, unohda nyt hetkeksi menneet.

Hypätään nyt tilanteeseen jossa Suomessa on tapahtunut tuo kaipaamasi vallankumous.

Kerro miten Suomi selviää vallankumouksen jälkeen veloistaan, talousongelmistaan ja siitä, että meillä ei ole varaa siihen hyvinvointiin josta nyt nautimme?

Romutetaanko hyvinvointiyhteiskunta vallankumouksen jälkeen?

Jos ei romuteta niin miten se rahoitetaan vallankumouksen jälkeen?

Kerro nyt jotain konkreettista, että pääsemme edes vähän kärryille.

Historiaa tarvitaan malliksi. Et näytä tietävän, missä asemassa Suomi niminen maa oli jatkosodan jälkeen. Ei ollut mahdollisuutta saada lainoja, kukaan muu kuin Ruotsi ei antanut rahaa Hitlerin kaverille. NL sotakorvauksineen oli uhka. Silloin kommunistien vallankumous olis lähellä eikä mahdollinen apukaan ollut kaukana. Viisaat poliitikot johtivat maan ulos vaikeuksista.

Nyt tilanne on aivan toinen. Rahaa on saatavana, se vain pitäisi käyttää viisaasti ja siihen ei ole nykyisellä johdolla kysyä. Eli johto olisi vaihdettava. Varmasti Suomesta löytyisi tähän tarvittavaa väkeä, kun muutamakin riittäisi.

Jos pääsisin valtaan, ensiksikin hallintokoneisto uusiksi. 100 kansanedustajaa ensiksi ulos ja kaikki avustajat. Vaalijärjestelmä uusiksi. Rakennuslait uusiksi, elintavikkeidn tuotantoa ja tarkastusta koskevat lait uusiksi. Ympäristölait uusiksi. Näitä koskevat virastot kiinni ja väki tuottavaan työhön, vaikkapa teitä korjaamaan ja rakentamaan.

Periaatteena: Kukin rakentakoon itselleen sellaisen asunnon kuin tarvitsee. Maataloustuottajat voikoon myydä tuotteitaan suoraan tarvitsijoille ja kaupalle. ELY-keskukset kiinni, ympäristön pilaajat korvatkoon aiheuttamansa vahingot. Ei tarvita lukuisaa virkamieskuntaa laatimaan rajoituksia ja byrokratiaa suomalaisten tekemisille. Nämä vain esimerkiksi ja lyhyesti.

Pacanus Rusticanus
Seuraa 
Viestejä7845
Liittynyt1.2.2010

Tämä hallituspuolueiden taktiikka on nähdäkseni vaalipeliä jossa nyt ja sitten jäljempänä tuodaan esille, että "me kyllä yritettiin hoitaa asiat kuntoon mutta opposition vika kun hommat meni reisille"

Singnaali paniikista ja uskon loppumisesta hallituksen taholta. Enteilee hallituksen kaatumista mikä on hyvin harvinaista Suomessa.

-

Kirjotin tähän jatkoa mutta teksti tuli taas kerran syödyksi. Tätä palstaa ei voi käyttää ilman, että kirjoittaa tekstin editorilla ja sitten kikkailee tekstin tänne "keittiön kautta" kun copypaste-toiminto ei laatikossa toimi eikä pysty suoraan liittämään.

- Ubi bene, ibi patria -

Jos unohdetaan hallitus niin mitä sinun mielestäsi pitäisi tehdä, että Suomi selviäisi?

unbiased
Seuraa 
Viestejä1863
Liittynyt26.12.2010
mluluke

Jos unohdetaan hallitus niin mitä sinun mielestäsi pitäisi tehdä, että Suomi selviäisi?

Kyselet tuota kuin et tietäisi vastausta. Lakeja on muutettava. Luultavasti et tiedä alkuunkaan, kuinka nykyiset tarpeettomat lait rasittavat kansalaisia. Lakien valvonta tarvitsee suuren virkamieskunnan. Suuri virkamieskunta on ollut puolueille tärkeä, näin tukijoille on saatu töitä. Jopa opettajan virkojakin täytetään nykyään puoluekirjaperiaatteella. Tähän on päästy, koska opettajien lisäksi kunnissa on tarpeeton koulutoimen johtoelin, joka valitsee opettajat. On yritysasiamiesta, rakennustarkastajaa, terveystarkastajaa, ympäristötarkastajaa, koulutoimen tarkastajaa,...ja virastoja EVIRA, ELY,... Jatkakaa luetteloa. Kun tehdään työtä, joka haittaa muiden työn tekoa ja elämää ja joka vaatii paljon veroja, konkurssi näyttää etukäteen suunnitellulta.

Tämä nyt vain esimerkkinä nykyisestä suunnasta, jossa Suomeen on luotu poliittinen eliitti, joka ensimmäiseksi katsoo oman etunsa ja tukijoukkonsa. Hallitus on siitä pätevä todiste. Siellä istuvat oikeistolaiset ja vasemmisto ja pikkupuolueet vain siitä syystä, että ministerin titteli etuineen on menee edelle kaiken muun. Jos joku keksii muun syyn, kirjoittakoon siitä.

Pacanus Rusticanus
Seuraa 
Viestejä7845
Liittynyt1.2.2010
mluluke

Jos unohdetaan hallitus niin mitä sinun mielestäsi pitäisi tehdä, että Suomi selviäisi?

Pitäisi purkaa turhaa byrokratiaa joka kuormittaa taloutta Suomessa. Se olisi kivuttomin ratkaisu. Loppuviimeksi kaikki kiteytyy tähän.

Nyt ollaan tilanteessa jossa julkiselta karsitaan säästöjen nimissä suorittavaa porrasta ja samaan aikaan kuitenkin byrokratia paisuu. Lapsikin ymmärtää, että tässä on paljon pielessä.

En usko, että kuitenkaan asiassa onnistutaan vaan Suomi  menee tässä asiassa ahtaasta raosta. Jossain vaiheessa. Tästä taantumasta noustaan vielä, ellei huono osu ropeliin esim. Kiinan varjopankkien romahtamisen seurauksena sitä ennen.

Seuraavaan pahempaan taantumaan Suomessa ei ole kuitenkaan enää resursseja jäljellä. Nyt on kaikki paukut käytetty Kekkosen perinnöstä. Ei ole kuitenkaan vielä edes aloitettu keskustelua julkisen puolen keventämisestä vaikka se on pian 60% bruttokansantuotteesta.

Tällähaavaa pk- ja mikrosektorin enin panostus alkaa kohta mennä enempi verosuunnitteluun, eikä niinkään tulevaisuuden investointeihin. Itse en ole sijoittanut vuosiin enää kovin suurta siivua Suomeen/Eurooppaan koska taantuminen on ollut kauan näkyvissä. Paino on ollut kehittyvillä alueilla toimivissa kv. yhtiöissä joiden "pääkonttori lännessä". Tässä piilee eräs poliittinen riski päällimmäisenä. Kun Suomen julkinen talous ajaa kunnolla seinään, alkaa varallisuuden sosialisointi. Miten Suomen kansalainen  järjestää omistuksensa niin, että valtio ei sitä syö? Suomessa on historiallisesti tehty itsenäisyyden aikana useita varsin radikaaleja sosialisointeja ja tämä riski kun pulpahtaa pintaan, lähtee pääomaa siihen tahtiin maasta ettei historiassa koskaan.

Kiinteistöverotusta ajetaan monelta taholta ratkaisijaksi, mutta mikäpä estää  kovan edessä ottamasta kiinnelainaa kurkihirteen asti ja nostamasta kytkintä? Jäljelle jäävät velkapetterit.

---

Vähän pahasti hajoaa kun menee julkisen puolen asiat, pk-sektorin asiat ja yksityisen rahan asiat suloisesti jutussa sekaisin, mutta ei mahtanut mitään. Ja on mukana paljon mutuakin :)

- Ubi bene, ibi patria -

Pacanus Rusticanus
Seuraa 
Viestejä7845
Liittynyt1.2.2010

Yritysten toimintaympäristön kehittäminen kilpailukykyisemmäksi on toinen talouden kasvun perustekijä, mutta se sisältyy julkisen karsintaan, sillä kun ja jos sieltä saadaan löysää, vain se voidaan siirtää kilpailukykyyn nyt kun syömälainat on jo tapissa. 

- Ubi bene, ibi patria -

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä6273
Liittynyt8.11.2012
mluluke

Jos unohdetaan hallitus niin mitä sinun mielestäsi pitäisi tehdä, että Suomi selviäisi?

Mielestäni on oikein hyvä ettei mitään tehdä.

Jos tehtäisiin saataisiin aikaan vain mojova riita eri eturyhmien parissa. Näin ollaan kuin kusi sukassa julistaen, että ihan paras päätös on olla päättämättä mistään mitään.

Oikein hyvä minulle. Ei juurikaan mitään kiinni systeemissä. Joten annetaan nyt palaa vaan. On aika rakentaan ja on aika purkaa.

Mitään Suomen pelastamiseksi ei mielestäni enää ole tehtävissä. Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että eri eturyhmät ovat paaluttaneet itselleen niin vahvat asemat, että uuden syntymistä ei sallita. Uusi suunta ja kehitys tulisi lahjakkaimmilta nuorilta, jotka omilla innovaatioillaan loisivat pohjan Suomen tulevalle kehitykselle. Supercellit ja Roviot vaikka nyt oikein hienoja juttuja ovatkin ovat niin naurettavan pieniä etteivät ne mitään ratkaise ja erityisesti vaativat tekijöiltään niin rautaista ammattitaitoa kapeaan osaamiseen etteivät ne mitään ratkaise. Muutamia miljonäärejä toki tuottavat, ja hyvä niin ei ole minulta pois.

Mutta, mutta. Tilanne on globaali. Historia opettaa, että vaihtoehtoina tälläisissä tilanteissa on joko valtaeliitin poisheittäminen yhteiskuntien tasolla hinnalla millä hyvänsä tai se että valtaeliitti ulkoistaa syylliset järjästäen sodan. Suuren globaalin sodan.

unbiased
Seuraa 
Viestejä1863
Liittynyt26.12.2010

Kukaan ei näytä kiinnittävän huomiota, minne rahat katoavat. Työn tekemistä tietenkin byrokratia haittaa, mutta se lisää valtion menoja, kun maksetaan turhasta työstä hyvää palkkaa. Edellä kerroin lukukuisata joukosta tarkastajia, jotka maksavat ehkä 40000 euroa per nuppi veronmaksajille. Sitten on lisäksi päällikkötason virhamiehiä, jotka maksavat 50000 euroa ja johtajatason väkeä nauttimassa vieläkin parempaa palkkaa.

Virat on jaettu jäsenkirjojen mukaan ei suinkaan pätevyyden mukaan. Toisaalta ei kovaa pätevyytttä tarvitakaan. Pitää tuntea vain lain sisältö, ettei satu virkavirhettä ja saa säilyttäää asemansa. Ja tietenkin hyvä veli järjestelmästä on pidettävä huolta. Tänne suomalaisten veromarkat menevät ja lisäksi omaksi kiusaksi, jonka esimerkiksi jokainen asuntoa rakentava tietää.

unbiased
Seuraa 
Viestejä1863
Liittynyt26.12.2010
HuuHaata

Mitään Suomen pelastamiseksi ei mielestäni enää ole tehtävissä. Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että eri eturyhmät ovat paaluttaneet itselleen niin vahvat asemat, että uuden syntymistä ei sallita. ...

Mutta, mutta. Tilanne on globaali. Historia opettaa, että vaihtoehtoina tälläisissä tilanteissa on joko valtaeliitin poisheittäminen yhteiskuntien tasolla hinnalla millä hyvänsä tai se että valtaeliitti ulkoistaa syylliset järjästäen sodan. Suuren globaalin sodan.

Jäi aamulla tämä lukematta. Suomen tilanne on huono, meille on pesiintynyt valtaeliitti, joka osaa ainakin ajaa oman etunsa ja hallita tukija joukkonsa. Tämähän tapahtuu pieniä ja suuria etuja jakamalla ja tietenkin tuhlaamalla kansakunnan varoja. Itsenäisyyden jälkeen suomalaisten identiteetti rakennettiin ryssän vihalle eikä tästä ole vieläkään päästy eroon. Ministerin sanoin Suomen ongelma on edelleen "Venäjä, Venäjä ja Venäjä". Olisi jo aika havaita, että ajat ovat muuttuneet. Edelleen turvaudutaan ulkopuoliseen viholliseen, jota vastaan on varauduttava - sopiva välinen vallan pidossa on toiminut koko itsenäisyyden ajan.

Demokraattisesti valtaeliittiä lienee mahdotonta saada poistetuksi. Tarvitaan todellakin suuri kriisi. Viimeksi oli sota, joka poisti entisen valtaeliitin. Kesti muutaman kymmenen vuotta ennen kuin uusi eliitti pääsi muodostumaan. Poliittiset kiistat vaiennettiin ja saavutettiin konsensus, joka tietenkin on eliitin muodostumisen edellytys. Tarvittaisiin taas Hertta Kuusista ja Tuure Junnilaa ja Vennamoa. Soini taitaa olla liian sävyisä.

Pieni mahdollisuus on, kun Suomi alkaa olla vararikon partaalla, syntyy niin suuria poliittisia kiistoja, että konsensus murenee ja aletaan etsiä uusia hyviä vaihtoehtoja. Niitähän tietenkin on olemassa enemmän kuin huonoja, siitä tuskin kukaan on eri mieltä. Vain omaa etuaan ajava eliitti on sitä mieltä, että on vain huonoja vaihtoehtoja.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat