Seuraa 
Viestejä8848
Liittynyt26.3.2009

Mode-3:n päätös lukita kaikki ketjuni ja uhkaus lukitsemisesta jatkossakin on täysin käsittämätön, mutta ei sinänsä mitään uutta tässä lehdessä, tällä kertaa vain nimenä on poliittinen diskriminointi, sitä ei ole kriminalisoitu kuten kaikenlainen raamatun kuolemansyntien arvostelu.

Kukahan täällä kirjoittaa pelkkää "tiedettä", yhdentekevää suunsoittoa lähes 100%:sti, mutta siitähän ei olekaan kysymys tässä, vaan siitä että tiedettä kirjoittaa väärä henkilö. Toki aiheet, joista kirjoittaja jotain tietääkin, on jopa ollut itse kehittämässä, ovat arvokkaampia kuin se, että katsoo wikipediasta ja toistaa papukaijana.

Koska kohtelu on näin vihamielinen, se on aina ollut nykyisessä vihervasemmiston valloittamassa mediassa, lähden pois, ei ole mitään järkeä jäädä tänne sylkykupiksi, jota ylläpitokin vainoaa ja antaa muiden rajattomasti solvata rangaistuksetta.

Enpä voi loppusanoiksi muuta tervehdystä lähettää, kuin syvin halveksuntani, tämä lehti ei edusta tiedettä missään muodossa, se on pelkkä tiedevitsi. Sanoma-konsernilla menee huonosti ja on syystäkin, kun kuulen sen kuolleen, käyn kusemassa haudalleen.

Olen varmuuden vuoksi tänään myös poistanut facebook-kaveruudestani eräitä henkilöitä, jotka siellä ovat teeskennelleet kaveruutta, mutta täällä (ja muualla?) solvaavat. Eräs heistä on tänäänkin autokeskusteluun osallistunut nimimerkki o_kinnunen. En voi sietää sitä, että kaveruuttani on käytetty väärin.

Ei ole todellakaan mitään järkeä yrittää tarjota tänne jotain mielenkiintoista ja uutta ja saada siitä vain paha mieli. Tätä ei toimita kommentoida, se lukitaan kuitenkin heti, muutama sylkijä saatta ehtiä pieremään tänne ja siksi moderointi ei ehkä pidä niin kiirettä.

Kuten Friedrich Schiller lausui: "Tyhmyydelle ei itse jumalatkaan mitään voi", suomalainen versio tuosta kuuluu: "Autuaita ovat puupäät, sillä he pysyvät pinnalla".

 

Kommentit (0)

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat