Seuraa 
Viestejä13878
Liittynyt12.7.2010

Jokainen voi väsätä nettitutkimuksen.
Internet on pullollaan valmiita ohjelmia ja palveluja jopa valmiine kysymyksineen. Ei vaadi suurta ammattitaitoa rakennella nettitutkimus valmiilla sabluunalla joka vaikuttaa asialliselta, mutta jossa kysellään hyvinkin henkilökohtaisia asioita e-mailia myöten. Noilla lähtötiedoilla myös vastaajan henkilöllisyys on varsin helppo selvittää.

Esimerkin vuoksi väsäsin provokatiivisen nettitutkimuksen jonka esimerkin valossa oli tarkoitus näyttää että kuka tahansa voi sellasen väsätä ja sopivasti muotoilemalla saada sen vaikuttamaan asialliselta ja aidolta. Tosin omassa "tutkimuksessani" en edes pyrkinyt asiallisuuteen.

Tuolla on mahdollisuus asettaa kymmenen "ilmasta" kysymystä ja hiukka maksamalla saa vaikka mitä fiitsereitä käyttöön. Tämä oli itseasiassa ensimäinen kerta kuin kokeilin yhdenlaista nettitutkimus palvelua.

Oletko koskaan tehnyt vastaavia nettitutkimuksia?

Alla oma viritelmäni josta saa keskustella jos se jotakin keskustelua herättää.
Toivottavasti moderoiti ei vedä tästä nyt poroja nokkaan.
Tarkotus oli alunperinkin herättää keskustelua noista nettitutkimuksista ja niiden tekijöistä ja teettäjistä.

Onko olemassa jotakin lainsäädäntöä joka sitoo vai saako kuka tahansa kysellä netissä mitä tahansa liki mihin tahansa tarkoitukseen?

_________

Teemme tutkimusta, vaikuttaako puolison kieltäytyminen seksistä miehen suorituskykyyn työelämässä sekä henkiseen terveyteen. Tutkimus on suunnattu etupäässä miehille, mutta naisetkin voivat vastata omalta kannaltaan ja kertoa toteutuuko oma seksuaalinen tarve.

Nykyisten tutkimusten mukaan seksi nostaa miehen testosteroni tasoja ja suorituskykyä.
http://www.peaktestosterone.com/Sex.aspx
Korkeammat testosteronitasot vaikuttavat puolestaan edullisesti fyysisissä suorituksissa ja henkisessä jaksamisessa työelämässä, kun taas puoestaan seksuaalisen kannssakäymisen puute alentaa testosteroni tasoja.
Vähäisen seksuaalisen kanssakäymisen vaikutus korostuu miehen ikääntyessä. Seksin puute vaikuttaa suuresti fyysiseen ja henkiseen aktiivisuuteen testosteroni tasoja alentamalla.

Jos haluat osallistua tutkimukseemme niin klikkaa alla olevaa linkkiä.

https://www.surveymonkey.com/s/WPNVNXT

Vastaaminen ottaa vain pari minuuttia ajastasi. Vastaukset on anonyymejä ja käsitellään luottamuksellisesti. Raporttia ja palautetta annamme palstalle tämän kevään aikana.

Tekeekö puolisosi sinusta alisuorittajan?

Pidä mies terveenä ja aktivoi seksillä.

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

Kommentit (5)

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008

Luotettavissa tutkimuksissa ilmoitetaan:

- tutkimuksen teettäjä

- tutkimuksen tarkoitus

- tutkimuksen tekijä

- tutkimuksen aikataulu

- tutkimuksen vastuuhenkilö

- tutkimuksen tekijän yhteystiedot

Hämmentää.

Raspu
Seuraa 
Viestejä13878
Liittynyt12.7.2010
Vatkain

Luotettavissa tutkimuksissa ilmoitetaan:

- tutkimuksen teettäjä

- tutkimuksen tarkoitus

- tutkimuksen tekijä

- tutkimuksen aikataulu

- tutkimuksen vastuuhenkilö

- tutkimuksen tekijän yhteystiedot

Totta, parissa viimesessä tälläkin palstalla olleessa ei muistaakseni kaikkia noita tietoja löytynyt.

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005

Sulla on lisäksi ainaskin yksi kirjoitusvirhe tuossa "tutkimuksessa".

 

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Raspu
Seuraa 
Viestejä13878
Liittynyt12.7.2010
Aweb

Sulla on lisäksi ainaskin yksi kirjoitusvirhe tuossa "tutkimuksessa".

 

Voi olla montaki. Mistä löysit?

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005
SamikoKu
Aweb

Sulla on lisäksi ainaskin yksi kirjoitusvirhe tuossa "tutkimuksessa".

 

Voi olla montaki. Mistä löysit?

En kylläkään muuta kuin vilkaisin, mutta nämä nyt ainakin:

"yhdynnnän"

"kuuukaudessa"

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat