Seuraa 
Viestejä9265
Liittynyt10.12.2006

Ostin paistinpannun. Pitkään mietin minkälainen se olisi, lopulta päädyin hiiliteräksiseen. Keraamista harkitsin kovasti mutta niin vaan moni internetissä sanoo että kestää teflonin tapaan sen vuoden ehkä ja rikki on. Toki jotkut sanoo että on toimineet täydellisesti viisi vuotta ja edelleen kuin uusi, mutta mene sitten ja tiedä mistä tämä johtuu. Onko tosiaan niin, että laatu vaihtelee niin suuresti samankin tuotteen kohdalla? Joka tapauksessa laskin pisteet yhteen ja totesin että hiiliteräspannu on ainakin varmasti turvallinen (ei irtoa mahdollisia pinnoitemyrkkyjä), jonka vuoksi voi myös oikeasti kuumentaa, tarpeeksi edullinen, ja käytännössä ikuinen. Oikein käytettynä kuulemma myös nonstick teflonin tapaan kuulemma, ajan kanssa muodostaa sellaisen mustan pinnan siihen johon ei oikein tartu. No, nyt sitten testataan. Että miten on asian laita.

Minua yllätti tuotteen paino. Tilasin verkkokaupasta. Tuolla ei kauheasti ehkä lettuja heitellä tai muutenkaan, kuvittelin kyllä paljon kevyemmäksi. Mutta ei se mitään, se on vain pieni miinus. Jos kaikki muuten toimii kuten toivon niin ei haittaa yhtään. Okei kahvakin on painon vuoksi semisti epämukava käteen jos yrittää pitää pannua ilmassa, kun ei ole siinäkään mitään pehmusteita tai turhia muotoiluja.. eipä tuo kyllä uuniinkaan mahdu kun tuli tilattua niin iso. Ehkä pitää seuraavaksi ostaa pari kokoa pienempi kaveriksi.

くそっ!

Sivut

Kommentit (92)

Neutroni
Seuraa 
Viestejä28253
Liittynyt16.3.2005
Ronron

Ostin paistinpannun. Pitkään mietin minkälainen se olisi, lopulta päädyin hiiliteräksiseen. Keraamista harkitsin kovasti mutta niin vaan moni internetissä sanoo että kestää teflonin tapaan sen vuoden ehkä ja rikki on. Toki jotkut sanoo että on toimineet täydellisesti viisi vuotta ja edelleen kuin uusi, mutta mene sitten ja tiedä mistä tämä johtuu. Onko tosiaan niin, että laatu vaihtelee niin suuresti samankin tuotteen kohdalla?

Vaikea sanoa. Luulen, että parempien pannujen kohdalla käyttäjien variaatio on suurempi asia. Mutta hiiliteräspannu on hyvä.

Oikein käytettynä kuulemma myös nonstick teflonin tapaan kuulemma, ajan kanssa muodostaa sellaisen mustan pinnan siihen johon ei oikein tartu. No, nyt sitten testataan. Että miten on asian laita.

Minä en ole saanut aikaan sitä mustaa pintaa. En tiedä pesenkö sitä turhan innokkaasti vai vaatisiko se tehokkaamman hellan (kaasu tai induktio). Tarttumaton se kuitenkin on eikä ole tarvinnut vuosiin mitään käsittelyjä.

Minua yllätti tuotteen paino.

Kuin myös. Hiiliteräspannuni painaa käytännössä saman verran kuin samankokoinen valurautapannu. Eivät nuo ole heikkokätisten pannuja ainakaan normaalikahvalla.

Pacanus Rusticanus
Seuraa 
Viestejä7843
Liittynyt1.2.2010

Minulla on joku yli 100 vuotta vanha valurautapannu ihan sattumalta jäänyt käyttöön. Se on huokoisempi kuin 1962 investoidut "uudet" pannuni. Öljy tihkuu läpi enemmän. Kuitenkin loistava pannu lihaa valmistaessa.

On ihan makuasia millaisella kipolla tykkää kärtsätä. Mustan pinnan rautaan saa öljypoltolla. Paistinpannu öljypoltetaan suolattomalla sianihralla uunissa. Kasvirasvalla jos polttaa sen, saa hankkia piikkauskoneen pannun kaveriksi.

Nuo vanhanajan systeemit ei okein sovi uber-siisteihin nykykeittiöihin vaan vaatisivat huuvalla olevan puuhellan jolle räiskyvä/roiskuva rasva tekee vain hyvää. Voisihan puuhellalla pitää jotain tasoliettä jos ei halua alvariinsa kaffepuilla pelata :)  Olen funtsinut, että jos teen kyökkiin remonttia joskus, muuraan lieden takaisin siihen mistä se joskus purettiin. Ei ole talo ilman hellaa hyvä juttu ollengan.

- Ubi bene, ibi patria -

vorrester
Seuraa 
Viestejä615
Liittynyt22.7.2005

Minä poltan rautapannun ihan tiiligrillissä puhtaaksi.

Koivuklapia kasa alle ja lehtipuhaltimella hönkää. Kuumennus kauttaaltaan punahehkuun.

Jäähdyttyä pannu on vaalean harmaa ja valmis rasvapolttoon.

Aivopierun tunnistaa rivin alun merkistä *

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005

Mistä ostitte hiiliteräspannunne, mitä maksoitte, ja onko merkillä väliä? Verkkokauppa.comissa oli jotain pannuja alle neljällä kympillä. Semmoinenko kannattaa hankkia?

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

jussipussi
Seuraa 
Viestejä36422
Liittynyt6.12.2009
Ronron

Ostin paistinpannun. 

Laita kuva päästään ihmettelemään. Hiiliteräspannua en ole vielä kokeillut, jatkossa hommataan kun tarvetta tulee.

Tiskijukka
Seuraa 
Viestejä148
Liittynyt29.11.2013
Ronron

Ostin paistinpannun. Pitkään mietin minkälainen se olisi, lopulta päädyin hiiliteräksiseen. Keraamista harkitsin kovasti mutta niin vaan moni internetissä sanoo että kestää teflonin tapaan sen vuoden ehkä ja rikki on. Toki jotkut sanoo että on toimineet täydellisesti viisi vuotta ja edelleen kuin uusi, mutta mene sitten ja tiedä mistä tämä johtuu. Onko tosiaan niin, että laatu vaihtelee niin suuresti samankin tuotteen kohdalla? Joka tapauksessa laskin pisteet yhteen ja totesin että hiiliteräspannu on ainakin varmasti turvallinen (ei irtoa mahdollisia pinnoitemyrkkyjä), jonka vuoksi voi myös oikeasti kuumentaa, tarpeeksi edullinen, ja käytännössä ikuinen. Oikein käytettynä kuulemma myös nonstick teflonin tapaan kuulemma, ajan kanssa muodostaa sellaisen mustan pinnan siihen johon ei oikein tartu. No, nyt sitten testataan. Että miten on asian laita.

Minua yllätti tuotteen paino. Tilasin verkkokaupasta. Tuolla ei kauheasti ehkä lettuja heitellä tai muutenkaan, kuvittelin kyllä paljon kevyemmäksi. Mutta ei se mitään, se on vain pieni miinus. Jos kaikki muuten toimii kuten toivon niin ei haittaa yhtään. Okei kahvakin on painon vuoksi semisti epämukava käteen jos yrittää pitää pannua ilmassa, kun ei ole siinäkään mitään pehmusteita tai turhia muotoiluja.. eipä tuo kyllä uuniinkaan mahdu kun tuli tilattua niin iso. Ehkä pitää seuraavaksi ostaa pari kokoa pienempi kaveriksi.

Se on käyttöaste joka määrää pannun iän, kun ottaa huomioon, että paistettu safka on epäterveellistä, luulisi etttei pannun kestävyydellä ole mitään merkitystä, itse uusin pannun n. 5 vuoden välein hinnaltaan muutaman kympin luokkaa.

Ronron
Seuraa 
Viestejä9265
Liittynyt10.12.2006
jussipussi
Ronron

Ostin paistinpannun. 

Laita kuva päästään ihmettelemään. Hiiliteräspannua en ole vielä kokeillut, jatkossa hommataan kun tarvetta tulee.

http://www.verkkokauppa.com/fi/product/22362/dkghd/Lacor-hiiliteraspannu-32-cm

Tuollainenhan se sitten on. Yksi munakas tehty toistaiseksi, ei vielä muuta. Huomasin siinä kuumennuksessa että pohja kupristui keskeltä koholle jonkin verran. Tällaisesta mainittiin verkkokaupan kuvailussa että saattaa tapahtua. En ole kuitenkaan vielä kokeillut vasaralla hakkaamista. Toivottavasti ei nyt ala kamalasti "elämään".

"Fry Pan Seasoning"

http://www.youtube.com/watch?v=xoIO8YOpyN4

Pellavansiemenöljyä pannun rasvapolttoon, omega 3 rasvahapot muodostaa hyvän pinnan..

11 kertaa ohuesti öljyä niin tulee hyvä pinta...

vorrester
Seuraa 
Viestejä615
Liittynyt22.7.2005

Että varrellinen pikkuvaskooli. Käy lapinkävijälle kyrsän käristimeksi ja hupihuuhdontaan.

Ei ihme että kupruilee kun on prässättyä peltiä. Valurautapannu ei vetele edes punahehkun jälkeenkään.

Aivopierun tunnistaa rivin alun merkistä *

Pacanus Rusticanus
Seuraa 
Viestejä7843
Liittynyt1.2.2010

Kuvasta ei ota tolokkua, mutta vaikuttaa joko pakotetulta tai prässätyltä kipolta. Itsellä on rosterinen iso jostain suomalaisesta sarjasta vuodelta papu. Hyvä kalaruokiin. Ei jää "jälkimakua" kuten valurautaan ja tefloniin.

Munakaspannuna ei taida olla teflonin voittanutta. Mun miälestä.

 Valurautapatojakin tullut joskus hommattua, koska niissä voi myös ruskistaa. Niitä sai ihan kolikoilla kiinalaisia takavuosina. Nykyään niistäkin jo saa maksaa hiukan.

- Ubi bene, ibi patria -

Retvoorti
Seuraa 
Viestejä160
Liittynyt12.11.2013

Mitäs helvetin väliä sillä on miten on muotoon saatu, pääasia, että toimii  eikä ota pahemmin pohjaan.

Täällä on ainoa oikeanlainen.

uutuus.hackman.fi

Selibatia ei ole perinnöllistä.

Pacanus Rusticanus
Seuraa 
Viestejä7843
Liittynyt1.2.2010

Pakotetut ja prässätyt tuppaavat vääntämään eli elämään enemmän kuin muotoon valetut tai koneistetut. Peltikippoihin pitäisi siksi laittaa koneistettu levy kuumalle puolelle jotta muoto säilyisi.

- Ubi bene, ibi patria -

MooM
Seuraa 
Viestejä6051
Liittynyt29.6.2012
Pacanus Rusticanus

Munakaspannuna ei taida olla teflonin voittanutta. Mun miälestä.

Valurautapatojakin tullut joskus hommattua, koska niissä voi myös ruskistaa. Niitä sai ihan kolikoilla kiinalaisia takavuosina. Nykyään niistäkin jo saa maksaa hiukan.

Mulla on peruspannuna muutama tefloninen, taitaa olla aksi Tefalin Talent-pannua (pieni ja iso) http://www.verkkokauppa.com/fi/product/39818/dgvxs/Tefal-Talent-paistinpannu-24-cm ja sitten iso ja painava kasarimallinen teflonpannu (joku Jamie Oliver, Tefalin taitaa olla sekin)

Nuo toimivat niin lihalle, kasviksille kuin munakkaille tai letuille. Tosin ennen induktiolieden saamista lihan ruskistus piti tehdä pienissä osissa, kun pannu ei pysynyt kuumana. Enkö ole saanut tuhottua teflonia, vaikka kuumennan pannun ja öljyn tosi hyvin ennen lihan paistamista.

Sitten pihveille yms. on pari valurautaista, toisessa on parilapohja. Ne ovat sen verran pienempiä, että eivät toimi arkiruokien laitossa. Teen aika paljon wokkeja ja muita sekoitusruokia ja pannun pitää olla aika iso. Ja minusta rautapannun puhdistus on hankalampaa kuin teflonin, siksikin niitä tulee käytettyä vähemmän. Fiilistä niissä kyllä jotenkin on enemmän ja onhan se paistojälkikin erilainen.

Tiskijukka
Seuraa 
Viestejä148
Liittynyt29.11.2013
Pacanus Rusticanus

Pakotetut ja prässätyt tuppaavat vääntämään eli elämään enemmän kuin muotoon valetut tai koneistetut. Peltikippoihin pitäisi siksi laittaa koneistettu levy kuumalle puolelle jotta muoto säilyisi.

Onko sulla ollut joskus sellainen pannu joka lämmetessään menee niin muodottomaksi, ettei mitään tee, kunhan vaan pädet ja jauhat tyhjää paskaa.

???

On.

- Ubi bene, ibi patria -

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat